Helsingin parhaat lounaat 2017 – Itämaiset

Itämainen sanana kattaa sen verran laajan alueen maailmaa, että voisi heikompaa hirvittää. Mutta ei tässä heikkoja olla, eikä suuruudenhulluja, vaikka joskus siltä vaikuttaisikin. Isolla pensselillä kun maalaa, niin pienemmät muhkurat peittyy kivasti suurten viivojen alle.

Tässä Helsingin niemen parhaimmat itämaisvivahteikkaat lounaat missä olen itse käynyt. Enemmänkin toki löytyy, mutta pidättäydytään kymmenen listassa, kun ei enempääkään sormia ole.

 

1. Gaijin

Aasialaista katuruokaa fine dining -otteilla. Jos hinta ei haittaa, niin täältä saa kokemuksen joka jää pyörimään mielessäsi pitkään.

 

2. Fat Ramen

Useamman käyntikerrankin jälkeen edelleen yksi parhaimmista keitoista mitä olen maistanut. Täällä pohjatyöt tehdään sen verran tarkalla pieteetillä, että karisee muilta luulot pois. Ramen-soppaa kaikille joilla makunystyrät toimivat.

 

3. Thai Thai

Malmin helmi tiputti Orchidin pois thaikkuruoan suosikkipaikalta. Varsinkin se alkuruokapöytä oli niin herkullinen, että silläkin eläisi ja hyvin. Mutta kun pääruokakin hivelee makuhermoja, niin kyllä elämässä on sitten kuitenkin kaikki ihan hyvin.

 

4. Orchid (Itis)

Orchid, tuo thaimaalaisten ravintoloiden paras ketju, jonka lenkit alkavat pikku hiljaa rakoilemaan. Itiksen Orchidin buffasta on tullut napattua monia sellaisia kauhallisia, mitkä olisi ottanut erittäin tyytyväisenä myös lautasannoksena vastaan. Myös Kampin Orchidin lounas pelittää.

 

5. Säm

Vespan tilalle pamahtanut Säm & Masu kombinaatti on Restamaxin ja Välimäen tuotos ja täytyy sanoa, että hyvin on onnistunut. Varsinkin edukas papaijasalaatti vakuutti upealla maullaan. Tilakin on onnistuttu freesaamaan viihtyisäksi.

 

6. Borneo

Hyvin hoidettu buffa, joka sisältää laadukkaista materiaaleista valmistettuja ruokia ja stydejä makuja. Tänne kannattaa tulla kauempaakin.

 

7. Koto

Yksi kaupungin pitkäaikaisimmista japanilaisista ravintoloista, eikä ihme. Korkea laatu ja harmoniset maut tervehtivät tulijaa.

 

8. Vivian’s Kitchen & Bar

Yllättäen tässä kategoriassa on monia intersektioita buffet-listan kanssa. Toisaalta vähemmän yllättäen pidän juurikin tämänkaltaisista mauista, coincidence (or jo[e-]incidence)? Oli miten oli, tämä kaljabaariin kätketty ravintola on kokemisen arvoinen.

 

9. Bali Brunch

Indonesialaista ruokaa isolla sydämellä ja leveällä hymyllä tehtynä. Maittavan murkinan lisäksi täältä saa mukaan loistavia chilikastikkeita piristämään synkkää suomalaista sohjosäätä.

 

10. Itsudemo

Hyvät sushit, hyvät lämpimät ruoat ja jopa hyvät salaatit, mukana myös kimchi. Tasokas tulokas Kampin nurkille joka yllätti laadullaan.

 

Kunniamaininta menee Korphaille, jonka ronski ulkoasu piilottaa sisälleen tykit maut.

15 thoughts on “Helsingin parhaat lounaat 2017 – Itämaiset”

  1. Tulipa tästä postauksesta mieleen, että onko Pitäjänmäen Pho17 ollut sinulla jo testissä?

  2. No mutta jos tuo on kokeiltu, niin Kontulan Tikke kebabia tuskin olet koettanut? Liki identtinen toisen kokeilemasi kanssa samoilla hoodeilla, mutta kannattaa tsekata.

    1. Tikke Kebabia en tosiaan ole havainnut aiemmin, meni listalle odottelemaan Kontulan käyntiä. Kiitos vinkistä!

  3. Ja Munkkiniemessä on mainio nepalilainen Lumbini ja vasta Solnan tilalle avattu Royal Porkhana (tai jotain sen suuntaista). Myös ravintola Oran lounasarviota odotan mielenkiinnolla. Oletko Messeniuksessakaan käynyt omistajan vaihduttua (viime keväänä). Ja oliko Risuhokki (ravintola Nro 11 taitaa olla virallinen nimi?) käynyt? Mei lin kiinalainen Lönkalla kiinnostaa myös, mutta se lie tuttu jo.

    Anteeksi tuplapostaus, kunhan heittelen mieleen tulleita, en jaksa tarkistaa, oletko jo käynyt. Onkohan Tocassa tai Gastonissa lounasta… Ja Daddy Gree-arvio olisi kiva, vaikka ei lounaalla olekaan auki (La klo 14 lähtien. Izakayakaan ei taida olla lounasaikaan. Mites Sori taproom?

    1. Hyvää uutta vuotta ja kiitos kommentoinnista! Lumbini on käyty ja oli oikein hyvä, tykkäsin siitä, että siellä sai tuoreen naan-leivän pöytään buffan kylkeen. Ai Solnaa ei ole enää? Pitää poistaa listalta ja laittaa tuo Royal Porkhana odottelemaan, kiitos vinkistä. Oraa odotan myös itse mielenkiinnolla, mutta odottelen sopivaa hetkeä, milloin voin käydä siellä vaimon kanssa.

      Messenius-käynti oli kamala, mielenkiintoista kuulla, että siellä on uudet omistajat. Risuhokki, eli N:o 11 on tuttu, joskaan sekään ei ihan hehkein ollut ruoan suhteen, mutta paikan atmosfääri oli ehdottomasti kokemuksen arvoinen. Mei Lin pitäisi käydä uudelleen, kun siellä ei ilmeisesti ole enää buffet-lounasta.

      Toca:n kokemus jäi hieman ristiriitaiseksi, mutta Gastone oli mielestäni oikein hyvä, sääli että se lopetettiin. Daddy Greeniä odottelin pitkään kieli vyön alla, mutta valitettavasti sieltä ei tosiaan (ainakaan vielä) saa lounasta. Mieli tekisi käydä kokeilemassa heidän kehuttuja pizzoja, mutta se on tosi etäällä normi kulkureiteistä noin “off peak” aikaan.

      Izakaya tarjosi alussa lounasta, mutta missasin harmillisesti sen ikkunan ja sekin on sillä alueella mihin ei tule mentyä silloin harvoin kun olen Stadin yössä liikenteessä. Sori Taproom oli ihan ok, mutta pidin enemmän siinä aiemmin sijainneesta Sushi Bar Rice Gardenista (jonka Linjoilla oleva piste tosin eräänä viikonloppuna perheen kanssa käytynä ei ollut ihan niin hyvä, mutta en jaksanut enää kirjata sitä havaintoa omana artikkelinaan).

      Kiitos tosi paljon mielenkiinnosta!

    1. Jeps, sen tilalle on tullut (ilmeisesti Passion porukoiden) Corso, joka ei innostanut ihan niin paljoa.

  4. Täältä myös ääni Tikkelle, vaikka toki tuttua idän hiiligrillimeininkiä niin kympillä vakuuttava setti.

    Mielessä oli vinkki jostain uudehkosta paikasta, mutta ei nyt muistu millään mieleen. Mare Chiaro oli lopettanut, olikohan se tilalla jo uusi paikka.

    1. Oho, Tikkessä pitääkin sitten käydä, noi hiiligrillisysteemit on ihan ässiä. Mare Chiaron ikkuna oli vielä vähän aikaa sitten aika tyhjän oloinen, mutta tilanne kehittyy, mielenkiintoista nähdä mitä siihen tulee.

    1. Wow, toihan näyttää hyvältä! Kiitos tosi paljon vinkistä, pitää ehdottomasti mennä käymään. Ja wonton-mesta olisi ihan mahtava.

  5. Pistän itsellenikin ylös tuos Mare Chiaron tillalle tulleen..

    Tosiaan, Solna lopetettiin viime vuoden puolella. Royal Porkhana on (kai?) Vuosaaresta muuttanut. Ja Messeniuksen omistajuus vaihtui huhtikuussa (en ole käynyt 10 vuoteen, mutta kannattaa tsekata).

    Iltapaikkoina edelleen liputan Izakayaa (16-17:30 välillä saa kolme pientä annosta ja juoman 20 e!) Ja Daddy Greeniä (pizzoissa vähän hajontaa täytteistä riippuen, joko hyvää tai törkeän hyvää).

    Tikke taas on omiaan lounaalle -pakko mennä huomenna taas Palvelu ytävällisempää, kuin Sishissä, ehkä myös hummus, jugurttisoosi jne vähän maukkaammat? Miljöö häviää tosin.

    Mei Lin on ilmeisesti vesivahingon takia suljettu. Mikäs kinukki siinä Skattan Wanhan Sataman hoodeilla vaikuttaa nykyään? Peninsula (numerosarja perässä) jälkeen ei ole mitään tietoa siitäkään…

    1. Heippa, kiitos kovasti vinkeistä. Mare Chiaron tilalle on tosiaan tullut joku “Simply Good”, mikä pitää käydä testaamassa. Royal Porkhana pitää jossain vaiheessa käydä tosiaan koestamassa, sitten kun alkaa taas tehdä nepalilaista safkaa mieli. Izakaya on “long” listalla, on vaan vähän hankalassa mestassa omien kulkureittien osalta. Daddy Green täytyy käydä stedaamassa. Kiitos kun ilmoitit sen lounaan alkamisilmoituksesta. Olen vakoillut heidän Facebookiaan tätä silmälläpitäen aina silloin tällöin.

      Tikke on mahdollisesti kohteena tällä viikolla, 800 sisään ajattelin puristaa. Ja hyvä huomio tuosta Mei Linistä, pitääkin pistää joku huomio aiheesta sille sivulle, ilmeisesti helmikuussa on tarkoitus olla taas auki, tosin näillä on tapana venyä. Shubha Kamana on myös remontin takia kiinni, piti hakea nepalilaista sunnuntaina Kampin Satkarista (oli hyvä).

    2. Ai niin, se Wanhan Sataman kiinalainen on Furuma Cuisine, oli näytillä myös Nyt-liitteen hotpot vertailussa (jossa unohtivat kokonaan Ho’s Foodin, eikä siihen ehtinyt Brokadi, josta saa jotain hotpot-henkistä). Furuma Cuisinen lounas oli aika heikko, en suosittele. Tosin ei se Peninsula 1899 myöskään ollut mikään ihan paras.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.