Wino

Illallinen duunin jälkeen neiti P:n kanssa kaipasi sopivan kohteen ja hetken pähkittyäni pähkinää päädyin maantieteellisesti suotuisaan Wino-ravintolaan, joka sijaitsee Flemarilla, Cellan vieressä. Tämän ohi on aikaisemmilla retkillä tullut käveltyä useaan otteeseen ja usein on harmittanut, ettei mesta tarjoile lounasta.

Mutta nyt sain hyvän tekosyyn testata tämänkin raflan. Vaikka nyt teoriassa olenkin jo eläkkeellä tästä touhusta, niin halusin kuitenkin pistää tämän kokemuksen talteen omaan albumiini. Ja propsit Johnny Deppin Wino Forever viittauksesta.

Excellent food at this wine bar/bistro with a relaxed atmosphere. Other restaurants of this ilk are Kolmon3n, Aito and Kuurna.

Menulta löytyi: Silakka (7e), juuriselleri carpaccio (11e), ankkapastramia ja ankanmaksamoussea (13e), juuripersiljakeitto (11e), muikkuja & lohta ja punajuurta (12e), sipulia ja comte juustoa (12e – poronsydän +1e), mangalitza ragu ja gnoccheja (14e), kuhaa mustajuurella ja sinisimpukoilla (14e) sekä flank steak ja kaalia (13e).

Jälkkäreinä oli: Mandariinia ja karamellia (7e), suklaata lakulla ja sitruunalla (7e), päivän jäätelö / sorbet (4e) sekä pala juustoa (6e) / juustovalikoima (12e). Safkoja saa myös viiden ruokalajin maistelumenuna (49e). Otettiin molemmat tuo menu, tosin neidille meni vegeversio. Otin vaistonvaraisesti hänelle sen, vaikkakin myöhemmin kävi ilmi että on alkanut syömään paistettua kalaakin.

Heti kärkeen tuli fenkolilla maustettua leipää sekä öljyä dipattavaksi. Öljyyn oli duunattu kalamata oliivia, joka saikin siihen mielenkiintoisen twistin messiin. Leipäkin oli maittavaa, vähän tälleen focaccian oloista, sopi mainiosti dippailuun.

Alkuun oli minulle silakkaa, jossa oli jotain kreemiä ja ei-voi-muistaa-rapsakka levy. Silakat oli saatu hapolla väännettyä ihanan kirkkaan makuisiksi ja (sitruuna?)vaahto antoi lisäpotkua. Levy ei jättänyt suurta muistijälkeä, mutta antoi tekstuuria annokseen.

Seuraavaksi oli molemmilla juuripersiljakeitto. Tämä oli samettisen suussasulava soppa upealla makuprofiililla. Sopan sisään oli piilotettu fermentoitua valkosipulia, mikä toi pirteitä pirskahduksia täyteläisiin lusikallisiin.

Hänelle napsahti joku salaatin oloinen alkuun, en lähtenyt lokittamaan, joten en osaa kehua sitä. P tuntui tykkäävän siitä. Ja hienoa, että kasvisversio menusta onnistui ilman mitään ongelmia.

Keiton jälkeen mulle tarjoiltiin paistettu kuha ja tämä oli jälleen kerran upea suoritus. Mahtavasti paistettu pinta piilotti alleen todella maukkaan kalan, jota kastikkeet komppasivat kauniisti. Kala oli niin hyvää, että jyräsi laadullaan kaikki muut komponentit lautaselta, vaikka sinisimpukoista diggailenkin.

Pöydän toiseen laitaan iskeytyi juuriselleri carpaccio, vaikka sinänsähän carpaccio on saanut nimensä ainakin osittain siitä väristä, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkohin. Nykyään tämä kuitenkin assosioidaan siihen tekniikkaan ja näin ollen konsepti voi näemmä pitää sisällään myös hailakampia raakamateriaaleja. Tämä oli meinaan taas tosi hyvä setti ja maistui minullekin, kun pääsin annoksesta osingoille.

Viimeisenä suolaisena tuli minulle flank steak béarnaisella. Pikkelöity punakaali piristi lihaisaa annosta ja paksu soossi tuki lehmää hienosti. Mutta se paistettu eläin jäi näille kavereille kakkoseksi, olisin itse kaivannut pinkimpää astetta ja ohuempia siivuja. Mutta hyvä tämäkin oli, ei vaan ihan niin hyvä kuin muut annokset.

Kasvislinja jatkui mallasleivän päälle duunatulla sipulipaistoksella, johon oli kasattu kukkurallinen comté-vaahtoa. Herkullinen annos tämäkin, ehkä jopa snadisti parempi kuin se lihaisa kaverinsa.

Loppuun oli molemmille mandariinia ja karamellia. Kipakka sorbetti tasapainotti makeaa creme caramel -tornin makeutta ja sitruksen tuoma soundi oli herkkä, mutta kirkkaan kaunis. Hieno lopetus ihanalle illalliselle.

Sisustus on bistromainen, liitutauluineen kaikkineen. Täällä oli iisi istuskella rupattelemassa maailman menosta ja rento musa taustalla sekä ystävällisen sujuva palvelu teki tästä todella miellyttävän kokemuksen.

Annoksista osattiin kertoa aina kysyttäessä ja muutenkin olo oli kovin tervetullut, iso kiitos siitä. Kannattaa käydä, vaikka vähän pidemmältäkin.

Ps. Vuoden alusta alkanut ‘rojekti on lähtenyt käyntiin mielenkiintoisilla jutuilla. Kiva tutustua uusiin organisaatioihin, mutta keskustassa taas kynnetään, katsotaan josko tulisi samalla bongattua pari lounaspaikkaa vielä tännekin.

URL www.wino.fi
Puhelin 045-2227745
Osoite Fleminginkatu 11, Helsinki

Palace (~2. kerta)

Joulu lähestyy kuin pakoon päässyt juna ja jotenkin tässä on elämäkin onnistunut rauhoittumaan hieman. Työpuolen sopparit on hoidettu, nimet on pahvissa jne, salillakin päässyt käymään vaikkakin tässä on ollut pientä värehdintää noiden tavoitteiden saavuttamisessa yllättävien poikkeamien takia. Kerran pääsin jo ihan hilkulle lopullista maalia, mutta sitten homma repesi käsiin, jonka jälkeen hikoilu ei ollut enää vapaaehtoista vaan pakon sanelemaa. Nyt ollaan kohtuu tikissä ja suunta on taas oikea. Luulisin, että vuoden alkupuolella pääsen tavoitteeseen silläkin puolella, joka olisikin ihan sopivaa sillä tavalla, että sitten olisi noin vuosi väännetty salia semisystemaattisesti. Juoksumaton taustameluongelmaa en ole saanut kunnolla ratkaistua sen jälkeen kun Safarin äänikirjat tuli kuunneltua läpi, mutta olen nyt kahlannut läpi Neil deGrassen Startalkia väliaikaisratkaisuna, kaikesta #meetoo-kohusta huolimatta. Pyhinä pitää pureskella pähkinää pieteetillä. Kyllä tuohon ongelmaan ratkaisu löytyy, kuten niihin isompiinkin.

A second coming of a truly legendary restaurant executed to the tee. This was an amazing lunch, from the absolutely delicious food right down to the world-class service. Other wonderful restaurants in the area are Olo, Ask and Chapter.

Tarjolla on joko maistelumenu (112e) tai lounasmenu (62e). Tänään lounaaksi oli: Tartar a’la Palace, paistettua merikrottia simpukkavoilla ja maa-artisokalla, riisivanukasta mangolla ja vaniljalla. Otin tuon lounasmenun, vaikka vähän kuumottikin se pitempi kaava, pääosin olen kuitenkin pyrkinyt näillä ekskursioilla kohdistamaan valinnan ravintolan lounaaseen, enkä ole lähtenyt kikkailemaan. Joitain poikkeuksia (mm. phở ja lasagne) sääntöön toki on. Tosin juustot oli pakko ottaa, mutta siitä enemmän vähän alempana. Alkuun tuli amuse bouche, joka oli selvästi sama kuin pidemmällä menulla, eli 100-vuotiaaseen juureen vedetty “keksi” kalalla, mädillä ja kurkulla. Tämä oli aivan tolkuttoman herkullinen ruokahalun herättäjä, jossa jännästi kaikista mahtavista aineksista huolimatta se ruisnappi nousi esiin kaikessa kauneudessaan. Toisena suupalana oli vuohenmaito-juustokreemi ja porkkanaa, tämäkin oli sen kaltainen makupommi, että tuntui. Loistava aloitus, siitä on pitkä aika kun viimeksi olin näin onnellinen pelkistä keittiön tervehdyksistä. Varsinainen alkuruoka oli tartar, jonka tuli servaamaan mestan mesu, eli herra Vottonen (tai näin uskottelen itselleni). Päälle hiottiin talvitryffeliä, alle lientä (I forget) ja sivuun talon omaa spelttileipää sekä “sesonkivoita”. Tää holahti nyt selvästi Stadin parhaimmaksi tartar-pihviksi, todennäköisesti parhaimmaksi mitä itse olen missään syönyt. Suussasulavaa nautaa, herkän stydit maut ja kaikista komponenteistaan huolimatta upean pelkistetyn oloinen kokonaisuus. Ja se sämpyläkin oli yksi paremmista leivistä mitä on tullut näillä leveysasteilla ahdettua piirasläpeen, puhumattakaan täyteläisestä voista. Pääruoka tuli sulavan vaivattoman tarjoilun siivittämänä eteeni ja listasta huolimatta kokki esitteli liemen “kalakermana”, whatever that means (esittelyn aikana tuli pieni fläsäri Blue Peterin “Soseutettu samettinen lohikeitto” sopasta, mutta se meni ohi). Merikrotti oli todella hienosti hoideltu lautaselle, tämä oli lihaisan maukas kala kivalla paistopinnalla ja se tajuttoman hyvä soossi (mitä sitten olikaan) komppasi kalakaveriaan kauniisti. Miten onkaan saatu näin upea kastike aikaiseksi? Ainoa mikä on ollut tässä viime aikoina samaa tasoa, oli se Chapterin yuzu-beurre blanc. Grillatut maa-artisokat yllättivät ronskilla tekstuurillaan, mutta pelastivat muiden juttujen kanssa erinomaisesti, tuoden vähän sellaista savuisen oloista sävyä soundiin. Ainoa miinus tässä yhdestä parhaimmista lounasannoksista mitä olen tänä vuonna vetänyt oli se, että haarukalla ja veitsellä en saanut mitenkään kaivettua loppuja liemestä syvän kupin pohjalta. Ja voitte uskoa, että yritin. Jos raflassa ei olisi ollut silmä kovana seuraavaa henkilökuntaa parveilemassa ympärilläni, niin todennäköisesti olisin kipannut lopun kitaani reteällä ranneliikkeellä. Mutta vaikka en antanutkaan heidän häiritä liikaa kuvien ottamista (vähän annoin kuitenkin, näistä tuli tosi huonoja #sorisiitä), niin ihan eläimelliseksi en viitsinyt ryhtyä. Olihan jälkkäri vielä tulossa. Ja se peräruoka olikin yksi kauniimmista kylmäkön kasaamista annoksista mitä on lähiaikoina eteen saapunut. Vaniljalla maustettua mangoa ja lohikäärmehedelmää pohjalla piileskelevän riisipedin päällä. Vaniljajädeä ja mangosta(?) nykerretty “lehti” päällä. Tämän kimppuun oli melkein ikävä käydä lusikan kanssa (jota olisin kipeästi kaivannut edellisessä annoksessa), mutta kuten ne rapakon takana sanoo: “it’s a dirty job, but someone’s gotta do it“. Kermainen riisi terästäytyi niillä pirskahtelevilla hedelmäpommeilla ja kaiken kokosi yhteen se kylmän komea pallurainen. Harvoin diggailen jälkkäreistä, mutta jos ne on tehty tällaisella taidolla, niin eihän sitä voi kuin yrittää hillitä itseään, ettei kaikkea yritä kerralla tunkea suuhun. Tässä kohtaa olisi tarina muuten päättynyt, mutta tämä oli yksi niitä harvinaisia lounaskokemuksia, jonka en halunnut loppuvan ollenkaan. Näin ollen pitkitin väkisin oleskeluani tilaamalla juustot, joille olen muutenkin per[s/v]o. Ja niitähän tulikin neljän kappaleen verran, kaikki ranskalaisia. Nimiä en muista, mutta sinihomejuustoa, jotain lehmänmaitojuustoa sekä pari vuohenmaidosta tehtyä, toisessa tuhkakuori. Sivuun tuli näkkäriä “alakerran leipomosta” ja piparia, aprikoosi-kaneli- ja mustikkahilloa. Juustot oli kaikki ihania ja passelisti toisistaan eroavia, muodostaen silti harkitun kokonaisuuden. Vuohenmaitojuustoista se tuhkakuorinen oli kermaisen täyteläistä, kun taas kaveri kovempaa mutta maukasta. Sinihomejuusto oli herkullista myös, pysytellen erossa siitä liiallisesta terävyydestä joita näissä joissain esiintyy. Lehmänmaitosysteemi oli paras, täyttäen suuni upealla maullaan. Näkkäri oli ihan turhan oloinen näiden makujen keskellä, pipari sentään pelasi ainakin sen sinihomeen kanssa. Aprikoosihillo oli kiva lisä juustoille, mutta vaikka se mustikkahillo oli itsessään todella hyvä, niin se ei omassa suussa mätsännyt oikein minkään kanssa. Tai sitten makunystyröiden vaatimustaso oli noussut loistavan lounaan aikana liian korkealle. Loppuun tuli vielä yllätysjälkkäri (jei!), joka oli siperian säähän sopiva kuuma rommitoti ja englantilainen hedelmäkakku. Tämän ääressä oli hyvä fiilistellä sir Scottin seikkailuita samalla kun tuijottelin Viking Linen ruotsinlaivaa puupaneloidun katon alla, kuunnellen jotain semimodernin oloista loungea. Rommitoti oli ihan karkkia ja kakustakin nypin viimeisetkin muruset minilautaselta. Ruoan puolesta tämä rafla napsahti suoraan listan kärkeen, Olon viereen. Ehkä tämä ei osoittanut mitään räiskyvää innovaattisuutta, mutta todella mielenkiintoisia ja erittäin harkitun oloisia kokonaisuuksia sekä harmonisen jatkumon aina alkupaloista loppukaneettiin asti. Enkä voi painottaa tarpeeksi keittiön tasoa, tässä ei kompastuttu missään kohtaa millään tavalla (no okei, se näkkäri ei maistunut, mutta se olikin jostain muualta). Jos tämä rafla ei saa ainakin yhtä tähteä ensi vuonna, niin se on vääryys. Sisustus on rempan jäljiltä todella tyylikäs, tänne voi tuoda kenet tahansa safkaamaan ja näin ollen nousikin omaksi suosikiksi liikelounaan kohteeksi. Rauhallisen kepeä ääniraita taustalla ja yksi makeimmista näkymistä Stadin rafloista viimeistelee kokemuksen. Paitsi! Se asiakaspalvelu! Aivan tajutonta, ei tällaista ole tullut vastaan tässä kaupungissa sitten Chez Dominiquen. Yritin oikein miettiä, mutta ihan näin sulavaa, smoothia ja huomioonottavaista settiä ei ollut edes Olossa, vaikka on se kyllä samalla levelillä. Tähän luonnollisestikin vaikutti hieman se, että olin ajoissa liikenteessä (you know me) ja näin ollen kimpussani oli melkein koko salin porukka, mutta silleen kivasti. Ja kaikki jotka pöydässä hääräsivät, osasivat sekä kuoren (harvoin lounaalla vedetään murut sillä kaapimella annoksen jälkeen) että sisällön, jokainen osasi kertoa yksityiskohtia siitä sun tästä, eikä kenelläkään ollut liian kiire vastatakseen. Tänne kannattaa tulla jo ihan pelkästään palvelun takia, täällähän on baarikin. Joulupöytäkin olisi ollut, mutta kuka niitä jaksaa? Ps. Ravintolarintamalla on taas tapahtunut kaikenlaista, N:o 11 on mennyt säppiin ja Korkeavuorenkadulle on tullut Latitude 25, Okinawalainen (Karate Kid ja kurkipotku huudettu!) ravintola. Vihreä Holvi on muuttunut Harju8:ksi ja Nolla on muuttolinnun kaltaisesti siirtymässä Senaatintorin kautta jonnekin. Pps. Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti! Ppps. Unskalle oli tullut joku Cafe Manda, josta saa mezejä.

URL www.palacerestaurant.fi
Puhelin 09-61285400
Osoite Eteläranta 10, Helsinki

Inari

Rakas päiväkirja, tämä oli huonoin loma ikinä. Mutta ei siitä sen enempää, tiedät kyllä mitä tarkoitan. Onneksi se oli sentään lyhyt ja kohokohta oli ehdottomasti perheen kanssa käyty lintsireissu. Harvoin on duuniin palaaminen ollut ihan näin raskasta, vaikka ihan mielellään sen konttorin oven avasikin. Ehkä tämä silti tästä? Pakko jaksaa, muutakaan ei oikein voi.

Ainoa aito oma hetki tämän kaiken keskellä oli käynti Merihaan mattolaiturin kupeeseen ilmestyneessä “popup” keskittymässä, jossa tuli vedettyä Na’amin semijees lautanen muutaman bissen huuhtelemana, kun pääsi juttelemaan herra S:n kanssa elämästä. Hän osasi myös kertoa uudesta raflasta nimeltä Inari, joka on sniikisti ilmestynyt entisen (sittemmin palaneen ja Kampin kortteliin uudestisyntyneeseen) Hokun tilalle Punavuoren pöhinän keskelle. Hyvässä noususuhdanteessa otin pirssin alle ja hyökkäsin raflaan maistelemaan menua.

A wonderfully low key fine dining experience with some truly delicious hits on the tongue. The dishes were a bit uneven, but overall the evening was a success.

For more of this, go to Ask, Grön or Chapter.

Tarjolla on maistelumenu joko viiden (55e) tai seitsemän (70e) lajin muodossa. Suositusviinitkin löytyy ja hinta ei ole tällaiseksi fine dining -henkiseksi mestaksi paha. Otin toki pitkän kaavan mukaan, ennen illan Post Barin syleilyssä ja Leblonin ruumassa tapahtunutta epämääräistä hilluntaa.

Yllätys menu alkoi seuraavanlaisella annoksella: Tuoreita herneitä thaibasilikalla ja salaatilla/kaalilla jossain liemessä. Tämä jäi vähän pliisuksi makumaailmaltaan, “kesän viimeiset herneet” olivat hävittäneet jo luontaisen makeutensa ja olivat kovahkolla tekstuurillaan jotenkin ristiriidassa ohuen liemen kanssa. Thaibasilikakaan ei nostanut nenäänsä liemen syövereistä mainittavasti.

Sitten oli Inarin siikaa kombu-levien välissä marinoituna, pienellä chilillä ja uskomattoman hyvällä liemellä. Tämä oli todella tiukka annos ja näytti keittiön taidot isosti. Kala oli kiinteä ja muikean makuinen, chili toimi tässä kontektissa kauniisti ja se liemi. Oi mikä liemi.

Tämän jälkeen tuli haudutettua naurista haudutetulla kombulla ja hyvin suolaisella – mutta myös upean täyteläisellä – liemellä jossa kuivattua anjovista ja vahva umami. Nauris, tuo HeVi-osastojen huutokerjäläinen, oli nostettu tässä sellaiselle pedastaalille, että harvoin on vastaavaa arvonnostoa nähty.

Seuraavana vuorossa oli kesäkeitto luuydinliemellä ja jollain öljyllä. Jyrkkää ja herkkää samassa paketissa. Sipulille oli tehty jotain very special, only for you my friend. Kerunleipä (tai mikä olikaan) tuntui hauskalta heitolta omaan nuoruuteen ja Pohjois-Haagalaisen kerrostalopihan futispelien (mulla oli ihan oikeat [p/b]läägät) ohessa suoraan nurtsilta vedetyt maistiaiset.

Ja muistatko, kun kaivettiin samalle pihalle sen ohuen pakkaslumen kerroksen alle Maken kanssa niitä snadeja tunneleita? Et tietenkään, et sä oo Make. Mut se oli siistii. Niin oli ne pihalta vedetyt rehutkin (ketunleipiä? Ei voi muistaa).

Homma jatkui herkullisesti. Edellisestä luuydinkeitosta eriytetty rasva tehtynä hot oiliksi, jossa on paistettu kiinankaalia ja kapriksia. Sivuun höyrytetty sämpylä, jolla voi imailla kulhosta loput herkut.

Ensikosketus toi tuoksullaan mieleen maailman parhaimman pikaramenin. Tämä oli aivan tolkuton annos, ihanan tulinen ja suolainen ja lempeä yhtäaikaa.

Voitte olla satavarmoja, että nuohosin sillä pilven pehmeällä sämpylällä viimeisetkin rippeet reunoilta. Annos oli jo itsessään sellainen makujen iloittelu, että vain jo tämän takia kannattaa tulla mestoille (tosin menu on tainnut jo vaihtua, mutta silti!)

Viimeisenä suolaisena annoksena oli: Kevätsipuli-mungpapu-kakku päällystettynä mainiolla kevätsipulimuhennoksella tms. Sivuun tuli vihreä salaatti, pikkelöityä retiisiä, kimchitä sekä seesami-chili-nuudeleita.

Edellisestä annoksesta poiketen nuudelit eivät olleet kovinkaan tulisia, ainakaan omaan makuun, kuten ei myöskään melko pliisu kimchi. Muutenkin tässä kohtaa palattiin taas takaisin sellaiseen hyvän ravintolan tasolle, kun välillä suihkittiin eri sfääreissä.

Loppuun oli Juhan (whee! mutta en siis tosiaankaan minä) poimimia villivadelmia timjamiöljyllä ja olutjäätelöä. Timjami rokkasi ja olutjäde oli hennon makuista mutta mielenkiintoista. Viini teki annoksen, itse kulho oli hyvä, mutta ei sen enempää. Jotenkin se semimakea jälkkärijuoma komppasi kovemmin kuin kaverinsa.

Kokonaisuutena aavistuksen epätasainen, mutta parhaimmilla hetkillään upea suoritus. Täällä kannattaa ihan ehdottomasti käydä vierailemassa, varsinkin kun hintataso on näinkin kilpailukykyinen muihin Stadin huippukeittiöihin (johon tämän kyllä selkeästi luen) verrattuna.

Sisustus oli linjakkaan yksinkertainen, paljaat pöydät ja muutamat koristeet muuten melko askeettisessa tilassa. Musiikki oli jännittävä yhdistelmä jazzia ja jotain rentoa afrikkalaishenkistö teknohäröilyä, tälle on varmasti joku lokerokin.

Mutta siis modernia, kiinnostavaa ja pysyi sopivasti taustalla. Asiakaspalvelu oli todella sujuvaa, ammattitaitoista ja ystävällistä. Kasvisruokaakin saa varmaan kysymällä, lasten kanssa en välttis ensimmäiseksi tänne ryntäisi.

URL www.ravintolainari.fi
Puhelin 050-5148155
Osoite Albertinkatu 19 A, Helsinki