Inari

Rakas päiväkirja, tämä oli huonoin loma ikinä. Mutta ei siitä sen enempää, tiedät kyllä mitä tarkoitan. Onneksi se oli sentään lyhyt ja kohokohta oli ehdottomasti perheen kanssa käyty lintsireissu. Harvoin on duuniin palaaminen ollut ihan näin raskasta, vaikka ihan mielellään sen konttorin oven avasikin. Ehkä tämä silti tästä? Pakko jaksaa, muutakaan ei oikein voi.

Ainoa aito oma hetki tämän kaiken keskellä oli käynti Merihaan mattolaiturin kupeeseen ilmestyneessä “popup” keskittymässä, jossa tuli vedettyä Na’amin semijees lautanen muutaman bissen huuhtelemana, kun pääsi juttelemaan herra S:n kanssa elämästä. Hän osasi myös kertoa uudesta raflasta nimeltä Inari, joka on sniikisti ilmestynyt entisen (sittemmin palaneen ja Kampin kortteliin uudestisyntyneeseen) Hokun tilalle Punavuoren pöhinän keskelle. Hyvässä noususuhdanteessa otin pirssin alle ja hyökkäsin raflaan maistelemaan menua.

A wonderfully low key fine dining experience with some truly delicious hits on the tongue. The dishes were a bit uneven, but overall the evening was a success.

For more of this, go to Ask, Grön or Chapter.

Tarjolla on maistelumenu joko viiden (55e) tai seitsemän (70e) lajin muodossa. Suositusviinitkin löytyy ja hinta ei ole tällaiseksi fine dining -henkiseksi mestaksi paha. Otin toki pitkän kaavan mukaan, ennen illan Post Barin syleilyssä ja Leblonin ruumassa tapahtunutta epämääräistä hilluntaa.

Yllätys menu alkoi seuraavanlaisella annoksella: Tuoreita herneitä thaibasilikalla ja salaatilla/kaalilla jossain liemessä. Tämä jäi vähän pliisuksi makumaailmaltaan, “kesän viimeiset herneet” olivat hävittäneet jo luontaisen makeutensa ja olivat kovahkolla tekstuurillaan jotenkin ristiriidassa ohuen liemen kanssa. Thaibasilikakaan ei nostanut nenäänsä liemen syövereistä mainittavasti.

Sitten oli Inarin siikaa kombu-levien välissä marinoituna, pienellä chilillä ja uskomattoman hyvällä liemellä. Tämä oli todella tiukka annos ja näytti keittiön taidot isosti. Kala oli kiinteä ja muikean makuinen, chili toimi tässä kontektissa kauniisti ja se liemi. Oi mikä liemi.

Tämän jälkeen tuli haudutettua naurista haudutetulla kombulla ja hyvin suolaisella – mutta myös upean täyteläisellä – liemellä jossa kuivattua anjovista ja vahva umami. Nauris, tuo HeVi-osastojen huutokerjäläinen, oli nostettu tässä sellaiselle pedastaalille, että harvoin on vastaavaa arvonnostoa nähty.

Seuraavana vuorossa oli kesäkeitto luuydinliemellä ja jollain öljyllä. Jyrkkää ja herkkää samassa paketissa. Sipulille oli tehty jotain very special, only for you my friend. Kerunleipä (tai mikä olikaan) tuntui hauskalta heitolta omaan nuoruuteen ja Pohjois-Haagalaisen kerrostalopihan futispelien (mulla oli ihan oikeat [p/b]läägät) ohessa suoraan nurtsilta vedetyt maistiaiset.

Ja muistatko, kun kaivettiin samalle pihalle sen ohuen pakkaslumen kerroksen alle Maken kanssa niitä snadeja tunneleita? Et tietenkään, et sä oo Make. Mut se oli siistii. Niin oli ne pihalta vedetyt rehutkin (ketunleipiä? Ei voi muistaa).

Homma jatkui herkullisesti. Edellisestä luuydinkeitosta eriytetty rasva tehtynä hot oiliksi, jossa on paistettu kiinankaalia ja kapriksia. Sivuun höyrytetty sämpylä, jolla voi imailla kulhosta loput herkut.

Ensikosketus toi tuoksullaan mieleen maailman parhaimman pikaramenin. Tämä oli aivan tolkuton annos, ihanan tulinen ja suolainen ja lempeä yhtäaikaa.

Voitte olla satavarmoja, että nuohosin sillä pilven pehmeällä sämpylällä viimeisetkin rippeet reunoilta. Annos oli jo itsessään sellainen makujen iloittelu, että vain jo tämän takia kannattaa tulla mestoille (tosin menu on tainnut jo vaihtua, mutta silti!)

Viimeisenä suolaisena annoksena oli: Kevätsipuli-mungpapu-kakku päällystettynä mainiolla kevätsipulimuhennoksella tms. Sivuun tuli vihreä salaatti, pikkelöityä retiisiä, kimchitä sekä seesami-chili-nuudeleita.

Edellisestä annoksesta poiketen nuudelit eivät olleet kovinkaan tulisia, ainakaan omaan makuun, kuten ei myöskään melko pliisu kimchi. Muutenkin tässä kohtaa palattiin taas takaisin sellaiseen hyvän ravintolan tasolle, kun välillä suihkittiin eri sfääreissä.

Loppuun oli Juhan (whee! mutta en siis tosiaankaan minä) poimimia villivadelmia timjamiöljyllä ja olutjäätelöä. Timjami rokkasi ja olutjäde oli hennon makuista mutta mielenkiintoista. Viini teki annoksen, itse kulho oli hyvä, mutta ei sen enempää. Jotenkin se semimakea jälkkärijuoma komppasi kovemmin kuin kaverinsa.

Kokonaisuutena aavistuksen epätasainen, mutta parhaimmilla hetkillään upea suoritus. Täällä kannattaa ihan ehdottomasti käydä vierailemassa, varsinkin kun hintataso on näinkin kilpailukykyinen muihin Stadin huippukeittiöihin (johon tämän kyllä selkeästi luen) verrattuna.

Sisustus oli linjakkaan yksinkertainen, paljaat pöydät ja muutamat koristeet muuten melko askeettisessa tilassa. Musiikki oli jännittävä yhdistelmä jazzia ja jotain rentoa afrikkalaishenkistö teknohäröilyä, tälle on varmasti joku lokerokin.

Mutta siis modernia, kiinnostavaa ja pysyi sopivasti taustalla. Asiakaspalvelu oli todella sujuvaa, ammattitaitoista ja ystävällistä. Kasvisruokaakin saa varmaan kysymällä, lasten kanssa en välttis ensimmäiseksi tänne ryntäisi.

URL www.ravintolainari.fi
Puhelin 050-5148155
Osoite Albertinkatu 19 A, Helsinki

Nokka

Naisten päivän kunniaksi (sekä osittain eilisen mokailun hyvittämiseksi) piti keksiä jotain vähän parempaa ja koska oli hätätapaus, niin rikoin lasin ja nappasin tarkemmin varjellulta listalta Skattan Nokka-ravintolan. R oli tulossa kaupunkiin ja kuullosti iloiselta valinnastani.

Ajankohtakin sopi mitä parhaiten, koska rafla aukeaa klo 11:30, joka oli juurikin se aika kun oltiin liikenteessä. Kirmasimme jälleen Aleksia pitkin kohti Katajannokan laitureita ja narisevia jäitä.

A truly wondrous take on Finnish food at this excellent restaurant on the shores of Helsinki.

There are a few other interesting restaurants close by that you should also visit, such as Olo, Finnjävel and Shelter.

Tarjolla puotikahvilan lisäksi varsinainen ravintola, johon siis nyt oltiin menossa. Täällä lounaaksi on tarjolla à la carte, mutta ei tänne mielestäni kannata yksittäistä annosta mennä testailemaan, vaan ottaa se maistelumenu.

Lounasmenuna oli tarjolla Menu Nokka 1 °18, jonka lihaisa versio (59e) sisälsi: PUULA eli Muikunmätiä, savumuikkua ja ruista; SALLA eli Sallan villiporoa ja savustettua poronkuuta sekä loppuun UURAINEN eli “Metsän kuningatar” mesimarjaa ja vadelmamarenkia. Otettiin molemmat tuo lounasmenu.

Ekaksi napsahti vähän leipää, näkkäri oli erityisen herkullista. Vaaleakin leipä maistui, tosin tämä oli vähän murenevaista, ehkä jostain jännästä speltistä tms.

Vaahdotettu voi oli upeaa ja siihen oli duunattu vähän kuivattua puolukkaa.

Alkuruoka oli karjalanpiirakka, jota oli hyvin jännä syödä haarukalla ja veitsellä. Tottakai sen olisi voinut myös rähmätä kitusiin myös käpälillä, mutta näin oli mielenkiintoisempaa.

Oli muuten paras karjalanpiirakka, mitä olen syönyt sitten Finnjävelin version.

Rapsakka oikeista kohdista, lähes kermaisella riisitäytteellä ja sulan voin viimeistellyllä pinnalla. Tähän kun nykäisi sitä yrttivoita mädin ja ihanan pirteästi pikkelöidyllä punasipulilla, niin kyllä oli hyvää.

Savumuikkua tuli veisteltyä aina välillä messiin tuomaan sellaista säilöttyä kesää haarukan päälle. Yksinkertaisuudessaan erittäin tasokas ja upean kotimainen alkupala.

Pääruoka veikin sitten ajatukset Lapin erämaahan ja tämä oli yksi parhaimmista poro-annoksista, mitä on tullut vastaan.

Mureaa ja syvän makuista lihaa täydellisellä kypsyydellä sekä niin hyvällä paistoliemellä, että teki mieli nuolla lautanen puhtaaksi.

Tatitkin maistuivat ja toivat oman soundinsa suupaloihin, kuten myös maa-artisokka, joka toi täyteläisen samettisuuden persoonallisen poron kyytiin.

Jälkkärikin upposi minullekin, vaikka olikin R:n sanoin tällainen täytekakun dekonstruktio ja yleensä en kakuista ole piitannut. Mutta se marjaisa maailma mikä lusikkaan tuli joka kauhaisulla, oli niin valloittava kaikessa kirpsakkuudessaan ja tekstuurien kirjossaan, että vetelin tämän alta aikayksikön. Ja oli ne sokerikakkubiititkin ihan jees, R diggaili taasen siitä hyvin erilaisesti duunatusta marengista.

Sisustus on merellisen raffi, isot puupalkit ja riisutut tiiliseinät antavat hienon kontrastin silotelluille safkoille. Ravintola on hyvin persoonallinen, niin ruokalistansa kuin myös ulkoasunsa osalta, täällä kannattaa ehdottomasti käydä ja paikka soveltuu myös hienosti vakavahenkisemmillekin liikeneuvotteluille.

Asiakaspalvelu oli pääosin erinomaista, jos nyt ei lasketa sitä ison ryhmän aiheuttamaa notkahdusta pääruoan ja jälkkärin välissä, kun joutui hetken venailemaan henkilökuntaa. Mutta kohteliaan ystävällistä ja ammattitaitoista salityöskentelyä, lounasaikaankin jaksettiin kertoa raflan filosofian mukaisesti ruoan alkuperästä tarinaa.

Kasvissyöjillekin lötyy valikoimaa ja taso on sen verran korkealla, että suosittelen joskus testaamaan. Maistelumenustakin löytyy vegeversio.

Lounas vakuutti ja mesta ansaitsee paikan Stadin kärkikahinoista, joka on kyllä tullut useamman kerran todettua aiemminkin, vaikka en tänne ole niitä vuosien takaisia käyntejä kirjannutkaan.

Ps. Finnjävel lopettaa suunnitelmiensa mukaisesti tässä lähitulevaisuudessa. Nyyh. Mutta tilalle on tulossa jotain uuttaa ja jännää, jos on Aromi-lehden artikkelista arvattavissa herra Alenin aivoituksia. Jotain hyvin jännää on tulossa.

URL www.ravintolanokka.fi
Puhelin 09-61285600
Osoite Kanavaranta 7, Helsinki

Pöllöwaari

Tokana päivänä oli pakko vetäytyä heti hotelliin (Scandic, normi ketjumeininki, ollut täällä ennenkin, ihan jees tällaiseen pikaiseen liikematkailuun. Nukkumaan ja suihkuunhan näihin tullaan, aamiainen oli perussettiä, mutta jääpalakone prkl ei käytössä, nuorena muistan kun kävin aina ekaksi hakemassa jääpaloja kun pääsi tällaisia käytäviä koluamaan) ja pistää oikein kuuma kylpy päälle.

En muistanutkaan miten siistiä on lillua kylpyammeessa ja lueskella iltsaria. Skidinä oli amme ja (ai niin!) ekassa omassa kämpässä kanssa. Sen olin ihan unohtanut! Siinä ammeessa oli kyllä kiva oleskella, tosin asumisajan loppua kohden vähän ongelmallista (ei pysty avaamaan enempää syyllisten suojelemiseksi, pirun kissa). Tuli ihan sellainen olo, että pitäisi olla himassakin amme. Kuinkakohan mahdotonta sellaisen hoitaminen olisi. No mutta, nälkähän siinä alkoi olemaan, kun lounaskin oli jätetty väliin kaiken muun touhuamisen tiimellyksessä.

Olin joskus vuosia ja vuosia sitten ollut Jyväshyvässä (duunia, mitäs muuta) ja käynyt safkaamassa ihan tyylikkään mutta oudon innottoman setin Pöllöwaarissa. Päätin kokeilla mestaa uudestaan. Tämähän olikin sitten buukattu täyteen (aika hyvä saavutus keskiviikkoillaksi) joten kohtelias sommelier ehdotti minulle terassia. Mikäs siinä, ilmat alkavat olla ihan inhimillisiä ja al fresco ruokailu kuullosti ihan hyvältä. Mutta tämä terassi olikin sitten käytännössä hotellin takapiha, joka oli sisutettu enemmänkin taloteknisillä jutuilla ja siitä kehkeytyikin hyvin mieleenpainuva lavastus illalliselleni.

A truly delicious restaurant with Finnish food served as tasting menus. The food was top notch, but the terrace was a bit too ghetto.

Other restaurants I have visited in Jyväskylä are Base Camp and Shalimar.

Paikka tarjoaa eri pituisia maistelumenuja, mutta jotenkin aavistelin, etten viitsisi ihan tolkuttoman pitkään istuskella asfalttisella kerrostalon pihalla, nestekaasukaapin vieressä, joten päädyin siihen lyhyimpään versioon.

Tämä oli juhlavuoden kunniaksi väkerretty Suomi 100 vuotta -menu (56e, viinipaketti 31e), joka piti sisällään: Porsas & punakaali sipulilla ja lehtipersiljalla, kotivesien kala & kesäsipuli kukkakaalilla ja kananmunalla + pinaatilla sekä valkosuklaa & mustaherukka kauralla ja orvokilla. Tilaus ja maksu hoidettiin pöydässä.

Alkuun tuli amuse (in your face, Shelter!) gazpacho mantelista tilliöljyllä ja tämä oli kivan raikas shotti ja enteili hyvää.

Mallasleipää sekä vaaleaa leipää talon omista uuneista. Molemmat leivät olivat oikein hyviä ja erityisesti mallasleipä maistui minulle.

Alkuruokana oli savustettua possun plumaa, persiljamajoneesia, pikkelöityä punasipulia ja punakaalia sekä kroketti possun niskasta. Ruoan kanssa kaadettiin lasillinen pinot noir 99 Rows (Three Barrel Project), jossa oli haettu Suomi-kulmaa kaivamalla maailmalla onnistuneita suomalaisia viinintekijöitä.

Tämä oli oikein maukas ja mukavan mausteinen punaviini. Possu oli aavistuksen savuista ja ihan sikamaisen hyvää, kroketti oli sekin todella hienosti rakennettu makupala ja kun tähän töräytti mukaan sitä persiljamajoneesia, niin päästiin aika koville leveleille. Pikkelöidyt jutut tuikkasivat kivasti happoa peliin. Erinomainen aloitus!

Pääruokana oli kuhaa beurre blanc -kastikkeella ja pinaatti-ruskistettu voi-maalaisperunaterriinillä sekä pikkelöidyllä kukkakaalilla ja paahdetulla kevätsipulilla. Tämän kaveriksi tuotiin L’Antidote 2014 (Three Barrel Project) valkkaria, joka toimi aivan mahtavasti kalan kanssa.

Kala oli taitavasti paistettu ja se kastike oli todella ihanaa, raikasta mutta samaan aikaan kielen peittävän täyteläistä. Terriini oli ihan jees, hauskan erilianen muoto uusille perunoille, mutta se kukkakaali oli pikantisti pikkelöityä ja leikkasi hienosti kastiketta, tuoden vähän terää annokseen sen viinin siipiveikkona.

Loppuun olikin sitten mustaherukkakeittoa, mustaherukkajäädeä, paahdettua Pandan valkosuklaata, orvokki ja kauracrumblea. Viereen tuli Lepaan Elina mustaherukkaviini/likööri, joka on kuulemma Hämeen ammatti-instituutin viinitila, johon en ollut koskaan tutustunut.

Erittäin hienosti valitut viinit komppasivat herkullisia ruokia todella tasokkaasti, kuten myös tämä Lepaan lasillinen. Jälkkäri oli todella hyvä ja teki minut hyvin onnelliseksi. Täällä kannattaa ehdottomasti käydä syömässä, todella tasokas ruoka, ihan valtakunnallisellakin mittapuulla katsottuna. Mutta varaa paikka sieltä sisältä.

Sisutus oli todella erikoinen yhdistelmä sisätilojen aistikasta vanhanajan maailmaa ja terassin gettomaista (olikos Gettomasa Jyväskylästä? Tais olla joo) lähiökerrostalopihan estetiikkaa aina pinta-asennettuine kaasuputkineen kaikkineen. Tavallaan tämä kiehtoi sellaisella kummallisen syntisellä tavalla, yhdistelmä hienostunutta ruokaa ja vaivoin piilotettua parkkipaikkaa. Mutta kyllä tästä viihtyisyydestä ropisi pisteitä pois, ei voi mitään.

Asiakaspalvelu oli upeaa, harvoin tapaa noin tasokasta sommelieria näin tyylikkäällä asenteella varustettuna. Tämä palvelun korkea taso oikein korosti sitä ristiriitaa ympäristön kanssa, isot pisteet kaverille hienosti hoidetusta kattauksesta.

Kasvissyöjälle varmasti löytyy vaikka mitä, paikka on sen verran tasokas. Lasten kanssa voisi ihan hyvin käydä safkaamassa, arvostaisivat varmasti näin hyviä makuja, vaikka toki onhan tämä enemmän aikuisseurueille suunnattu ravintola.

URL www.ravintolapollowaari.fi
Puhelin 014-333900
Osoite Yliopistonkatu 23, Jyväskylä