Say Delicious (2. kerta)

image

 

Huom! Ravintola on suljettu.

Osa perheestä tuli kaupunkiin ja mentiin yhdessä lounaalle, joten mikäpä olisi ollut parempi kohde kuin Say Delicious, Kallion kätketty helmi. Kyseessähän siis oli kolmen ruokalajin setti (9,80e), jossa alkuun tulee soppa, pääruoka valitaan kolmesta vaihtoehdosta ja jälkkärin viereen otetaan kahvi tai tee. Tänään oli tarjolla alkuun kasvissoppa (en kysynyt että mikä), pääruoaksi possupihvi, lohipasta tai kasvispasta sekä loppuun (mudcake henkinen) suklaakakku lipstikkajätskillä. Itselle ja vaimolle valikoitui possupihvi ja tytölle otettiin lohipasta. Pasta ollen paikan päällä tehtyä tuorepastaa. Halutessa voi ottaa myös keittolounaan (6,80e). Tilaus tehdään pöydässä ja maksun voi suorittaa tiskillä. Ja meidän 2-v tytölle löytyi syöttötuolikin, vaikka olisi hän jo melkein ylettänyt normituolissakin syömään.

image

Alkukeitto oli jälleen hyvä kasvissoppa joka maistui myös parivuotiaalle tytölle erinomaisesti. Tytölle tuotiin myös puolikas keitto, vaikka jotain me vaimon kanssa sekoiltiin tilauksen kanssa alussa. Tällä kertaa ei tullut sopan viereen talon leipää, mutta eipä tämä haitannut kauheasti (olikohan unohtunut? itsellekin tuli mieleen vasta tätä kirjoittaessa). Soppa oli mausteisen maukas ja tyttökin veti sitä huulet soikeena. Soppakulhot vietiin pois ja sitten kohta tuli pääruoat. Nopea tämä mesta ei missään nimessä ole (nytkin meidän lisäksi vain kaksi ihmistä paikalla), mutta eipä sitä kannata mennä syömään pitkää lounasta kiireellä. Meille ainakin tämä tahti sopi aivan erinomaisesti. Pääruoka olikin taas kivan näköinen, myös pasta-annos, tosin sen kuva oli sen verran luokaton, etten viitsinyt tähän laittaa. Possupihvi ei ehkä ollut ihan niin hekumallisen hyvä kuin viime kerran pihvi, mutta ihan hyvä kuitenkin. Kastike oli myös hyvä, mutta ei niin erinomainen kuin viime kerran kolmen pippurin kastike, tosin se oli kyllä todella hyvä. Tämän kertaisen lohkoperunat veivät voiton edellisen kerran bataattisysteemeistä, mutta vain tekstuurin osalta. Kasvikset olivat jälleen kerran makoisia ja rapsakoita, ihan eri leveleillä kuin jotkut väsyneet pakastemeiningit mitä saa kalliimmissa paikoissa. Tytön pasta oli kastikkeineen kaikkineen hieno ilmestys ja kala oli paistettu todella mainiosti. Itse olisin ehkä kaivannut pastaan vähän lisää notkeutta, mutta ehkä tämä kuului tähän kyseiseen (täällä itse valmistettuun) tuorepastatyyppiin. Loppuun tullut suklaakakku oli niin erinomainen lopetus tälle hienolle lounaalle, että tytöllekään ei ehditty edes lusikkaa tuoda, kun hän oli jo vetäissyt jätskipallon kakun päältä. Oman kakun syötyään hän siirtyikin sulavasti vetelemään isin ja äidin kakkuja, mutta sen verran sain maistettua omalta lautaselta, että erittäin hyvä setti oli, varsinkin kun en yleensä näistä niin kauheasti perusta. Oikeasti, jos et ole vielä täällä käynyt, niin mene heti. Vaikka huomenna ja ylihuomenna kanssa. Tästä ei kauheasti enää lounastarjonta stadissa parane, ainakaan jos itse maksat lounaasi.

image

Sisustus on jännä hipsterikapakan ja kortteliravintolan risteytys. Tällä kertaa kohokohdaksi nousi vessan lavuaarista löydetyt simpukat ja kivet, jotka olivat niin ihmeelliset, että tyttö halusi toisenkin kerran käydä utilisoimassa fasiliteetteja, vaikka ei oikeasti ollut enää mitään tarvettakaan. Niitä aarteita siinä sitten hetki ihmeteltiin, kunnes tuli aika lähteä taas ulkomaailmaan. Kasvissyöjille löytyy joka päivä hyvä pääruoka ja alku+peräruoka jokatapauksessa sopii kaikille kaksijalkaisille. Lasten kanssa kannattaa ehdottomasti mennä, homma sujui palvelua ja hintaa (puoleen hintaan vetäisivät, vaikka soppaa lukuun ottamatta kaikki annokset olivat oikeasti täyskokoisia) myöten valtavan hienosti. Menkää jo käymään, mitä te siellä odotatte?

image

 

URL https://www.facebook.com/RavintolaSayDelicious
Puhelin 09-7012343
Osoite Kolmas linja 18, Helsinki

 

Sir Eino

image

HUOM! Ravintola on suljettu.

Sir Eino on pönöttänyt tässä kohtaa erinomaisen ravintola Pravdan lopettamisen jälkeen melkoisen pitkään. Kyseessähän on englantilaisen pubin suomalainen jäljitelmä, josta nykyään saa myös lounasta buffetin (10,10e) muodossa. Tänään oli tarjolla: Vuohenjuustokanaa, Pyttipannu, Riisiä ja kasviksia, Hernari ja pannari sekä salaattibaari josta löytyi: salaattisekoitusta, tomaattia, kurkkua, porkkanaraastetta, (feta)salaattijuustoa, herneitä, ananasta, vesimelonia sekä punajuurta. Tilaus ja maksu suoritetaan (baari)tiskille ja loppuun saa kahvia tai teetä jälkkäripöydästä, josta löytyy myös ruisleipää reikäleivän muodossa voin kera. Jälkkäripöydän vierestä löytyy myös päivän lehdet sekä lisää vettä, jos se sattuu loppumaan. Ja pahoittelut kuvista, mesta on aika hämärän rajamailla ja en minä näitä kameroita osaa käyttää.

A faux brittish pub with a heavy lunch buffet, the foor on offer is not really worth your time. The overly salty pea soup and disappointing lasagne in a drab environment does not a wonderful lunch make.

For actually good food on Esplanadi, go to Pompier, Teatteri or Samrat.

image

Alkuun vetäisty leipä ja hernari aloitti homman ihan ok, vaikka herra isä miten suolainen soppa. Ihan tämä olisi ensin suolattu siihen pisteeseen ettei missään nimessä pidä laittaa lisää ja sitten muistettu, että sopasta oli unohdettu supersuolainen kinkku. Pääruokalautanen tuli täytettyä taas perus ruotsinlaivameiningillä, buffassa kun ollaan. Salaatti oli perussettiä, kastiketta en onnistunut bongaamaan, mutta toisaalta tätä tuli otettua sen verran vähän, ettei sitä jäänyt kaipaamaan. Spydärin koostumus oli jännä, isoja perunapaloja kebablihan ja osaksi kovaksi korventuneiden possupalojen ja paistetun punasipulin sekoitus. Hieman ehkä liian erikoinen ja krouvilla otteella kasattu kokonaisuus omaan makuun. Yllätyslasagne ei ollut listalla, mutta buffasta se löytyi. Tämä oli ehkä heikoin lasagne tähän mennessä ja koostui lähes yksinomaan jauhelihasta sekä pastasta. Jonkinlaiset kastikkeet olisi olleet ihan kivat, yleensähän näissä on bechamel tms ja tomaattikastiketta. Nyt oli mauton, kuiva ja melko yksitoikkoinen setti. Vuohenjuustokana oli onnistunut jäämään melko mehukkaaksi, valitettavasti suola oli yllättäen unohtunut kanasta. Onneksi sitä oli sitten runsain mitoin melko ärjyssä vuohenjuustokastikkeessa, joka sai jättämään tästä puolet lautaselle odottelemaan parempia päiviä. Loppuun vedetty kahvi ja pannari olivat selkeä kohokohta, varsinkin kun kermavaahtoa ja kaupan mansikkahilloa ei kovin helpolla saa pilalle. Kaiken kaikkiaan tämä oli melko huono, vaikkakin kattava kotiruokabuffa.

image

Sisustuksen kantava pääteema on englantilainen pubi ja se näkyy kaikissa jutuissa, niin vihreäksi maalatuissa loosseissa kuin hassun hauskoissa lentävissä lausahduksissa joita on niitattu ja maalattu seinille yms. Takatilassa on melko hämärää, mutta on sitä yritetty kadun puolellakin saada ikkunoita edes jonkun verran peitettyä koristeilla. Kasvissyöjälle täältä ei oikein löydy mitään, enkä oikein muillekaan lähtisi suosittelemaan. Lasten kanssa en todellakaan viitsisi mihinkään pubiin ahtautua syömään, enkä tänne noin muutenkaan. Tulipahan käytyä ja taas on yksi vähemmän.

image

URL http://www.center-inn.fi/sireino
Puhelin 09-85685770
Osoite Eteläesplanadi 18, Helsinki

 

Café-Tienda España

image

 

HUOM! Ravintola on suljettu

Olin lukenut tästä mestasta jostain blogista (oli pakko googlettaa ja se oli tästä) ja teki mieli koestaa lounasta. Sörkän rantatie on aavistuksen harhaanjohtava osoite, koska kyseessä on Hakiksen hallin vieressä sijaitseva kahvila, ainakaan itse en jotenkin osaa hahmottaa tätä osaksi rantatietä, vaikka näin varmasti onkin. Maantieteellisestä sekoilusta huolimatta löysin paikan ihan hyvin ja lampsin sisälle ihmettelemään. Tarjolla oli ilmeisesti soppaa ja salaattia, joista valikoitui salaatti. Kielen kanssa oli pientä haastetta, joten jäi hieman puutteelliseksi tiedot muista vaihtoehdoista. Jotain jostain muistakin lounastarjoomista oli puhetta, mutta en oikein ymmärtänyt että mitä, missä ja milloin. Eksoottisesta tilauksesta (joka suoritettiin maksun kanssa tiskille) huolimatta päästiin hienoon lopputulokseen, kun sain tilattua salaatin (8e) kinkulla ja juustolla. Vettä sai tiskiltä mukaan. Sitten vaan pöytään istumaan ja odottelemaan.

image

Salaatti tuli melko nopeasti ja oli kivan näköisesti aseteltu lautaselle. Salaatti koostui virheästä salaattisekoituksesta, kirsikkatomaateista, muutamasta artisokan sydämen palasesta, jostain (sinihome tai mahdollisesti vahva vuohenmaito, oli niin pieniä murusia, etten oikein hahmottanut) juustomurusesta sekä niistä kinkku-juusto-rullista. Tämän lisäksi salaatin reunalla oli vaaleaa leipää. Salaatti oli ihan ok, maut kohdillaan ja erityisesti kinkkurullat olivat herkullisia. Sipulia olisin kaivannut salaattiin ja eihän tämä kieltämättä mikään kovin iso ollut, mutta sopiva kevyeksi lounaaksi kuitenkin. Ja hintatasoon nähden tämä oli mielestäni ihan hyvä diili, erityisesti kun se kinkku oli niin laadukasta kamaa. Otin mukaan vielä puolikkaan patongin kokoisen kinkku-kasvissämpylän (5e) iltavuoroa varten ja sekin oli oikein herkullinen ja leipä oli siinä selkeästi parempaa kuin salaatin vieressä levänneet siipaleet. Näihin olisin kaivannut kunnon sitkoa ja kuorta.

image

Sisustus on miellyttävän mannermaisen kahvilamainen ja persoonallisia yksityiskohtia pursuava kokonaisuus. Täällä oli ihan hauska käydä ja koska hintataso oli mitä oli, niin suosittelen kyllä koestamaan. Kasvissyöjille oli juustovaihtoehto kinkun sijaan salaatin osalta ja varmaan tenttaamalla löytyy tieto mahdollisista kasviskeitto vaihtoehdoista. Mutta olihan tämä kuivattuine kinkkuineen melko lihapainotteinen tarjonnassaan. Lasten kanssa tänne olisi ihan hauska tulla ja jos joskus ollaan hakiksessa liikkeellä, niin täytyykin piipahtaa. Tilaa oli ihan kohtuullisesti, tosin jonkun verran oli asiakkaitakin, enkä ihmettele.

URL https://www.facebook.com/CafeTiendaEspana
Puhelin 044-7277707
Osoite Sörnäisten rantatie 1, Helsinki