Wino

Illallinen duunin jälkeen neiti P:n kanssa kaipasi sopivan kohteen ja hetken pähkittyäni pähkinää päädyin maantieteellisesti suotuisaan Wino-ravintolaan, joka sijaitsee Flemarilla, Cellan vieressä. Tämän ohi on aikaisemmilla retkillä tullut käveltyä useaan otteeseen ja usein on harmittanut, ettei mesta tarjoile lounasta.

Mutta nyt sain hyvän tekosyyn testata tämänkin raflan. Vaikka nyt teoriassa olenkin jo eläkkeellä tästä touhusta, niin halusin kuitenkin pistää tämän kokemuksen talteen omaan albumiini. Ja propsit Johnny Deppin Wino Forever viittauksesta.

Excellent food at this wine bar/bistro with a relaxed atmosphere. Other restaurants of this ilk are Kolmon3n, Aito and Kuurna.

Menulta löytyi: Silakka (7e), juuriselleri carpaccio (11e), ankkapastramia ja ankanmaksamoussea (13e), juuripersiljakeitto (11e), muikkuja & lohta ja punajuurta (12e), sipulia ja comte juustoa (12e – poronsydän +1e), mangalitza ragu ja gnoccheja (14e), kuhaa mustajuurella ja sinisimpukoilla (14e) sekä flank steak ja kaalia (13e).

Jälkkäreinä oli: Mandariinia ja karamellia (7e), suklaata lakulla ja sitruunalla (7e), päivän jäätelö / sorbet (4e) sekä pala juustoa (6e) / juustovalikoima (12e). Safkoja saa myös viiden ruokalajin maistelumenuna (49e). Otettiin molemmat tuo menu, tosin neidille meni vegeversio. Otin vaistonvaraisesti hänelle sen, vaikkakin myöhemmin kävi ilmi että on alkanut syömään paistettua kalaakin.

Heti kärkeen tuli fenkolilla maustettua leipää sekä öljyä dipattavaksi. Öljyyn oli duunattu kalamata oliivia, joka saikin siihen mielenkiintoisen twistin messiin. Leipäkin oli maittavaa, vähän tälleen focaccian oloista, sopi mainiosti dippailuun.

Alkuun oli minulle silakkaa, jossa oli jotain kreemiä ja ei-voi-muistaa-rapsakka levy. Silakat oli saatu hapolla väännettyä ihanan kirkkaan makuisiksi ja (sitruuna?)vaahto antoi lisäpotkua. Levy ei jättänyt suurta muistijälkeä, mutta antoi tekstuuria annokseen.

Seuraavaksi oli molemmilla juuripersiljakeitto. Tämä oli samettisen suussasulava soppa upealla makuprofiililla. Sopan sisään oli piilotettu fermentoitua valkosipulia, mikä toi pirteitä pirskahduksia täyteläisiin lusikallisiin.

Hänelle napsahti joku salaatin oloinen alkuun, en lähtenyt lokittamaan, joten en osaa kehua sitä. P tuntui tykkäävän siitä. Ja hienoa, että kasvisversio menusta onnistui ilman mitään ongelmia.

Keiton jälkeen mulle tarjoiltiin paistettu kuha ja tämä oli jälleen kerran upea suoritus. Mahtavasti paistettu pinta piilotti alleen todella maukkaan kalan, jota kastikkeet komppasivat kauniisti. Kala oli niin hyvää, että jyräsi laadullaan kaikki muut komponentit lautaselta, vaikka sinisimpukoista diggailenkin.

Pöydän toiseen laitaan iskeytyi juuriselleri carpaccio, vaikka sinänsähän carpaccio on saanut nimensä ainakin osittain siitä väristä, mutta ei nyt takerruta pikkuseikkohin. Nykyään tämä kuitenkin assosioidaan siihen tekniikkaan ja näin ollen konsepti voi näemmä pitää sisällään myös hailakampia raakamateriaaleja. Tämä oli meinaan taas tosi hyvä setti ja maistui minullekin, kun pääsin annoksesta osingoille.

Viimeisenä suolaisena tuli minulle flank steak béarnaisella. Pikkelöity punakaali piristi lihaisaa annosta ja paksu soossi tuki lehmää hienosti. Mutta se paistettu eläin jäi näille kavereille kakkoseksi, olisin itse kaivannut pinkimpää astetta ja ohuempia siivuja. Mutta hyvä tämäkin oli, ei vaan ihan niin hyvä kuin muut annokset.

Kasvislinja jatkui mallasleivän päälle duunatulla sipulipaistoksella, johon oli kasattu kukkurallinen comté-vaahtoa. Herkullinen annos tämäkin, ehkä jopa snadisti parempi kuin se lihaisa kaverinsa.

Loppuun oli molemmille mandariinia ja karamellia. Kipakka sorbetti tasapainotti makeaa creme caramel -tornin makeutta ja sitruksen tuoma soundi oli herkkä, mutta kirkkaan kaunis. Hieno lopetus ihanalle illalliselle.

Sisustus on bistromainen, liitutauluineen kaikkineen. Täällä oli iisi istuskella rupattelemassa maailman menosta ja rento musa taustalla sekä ystävällisen sujuva palvelu teki tästä todella miellyttävän kokemuksen.

Annoksista osattiin kertoa aina kysyttäessä ja muutenkin olo oli kovin tervetullut, iso kiitos siitä. Kannattaa käydä, vaikka vähän pidemmältäkin.

Ps. Vuoden alusta alkanut ‘rojekti on lähtenyt käyntiin mielenkiintoisilla jutuilla. Kiva tutustua uusiin organisaatioihin, mutta keskustassa taas kynnetään, katsotaan josko tulisi samalla bongattua pari lounaspaikkaa vielä tännekin.

URL www.wino.fi
Puhelin 045-2227745
Osoite Fleminginkatu 11, Helsinki

Palace (~2. kerta)

Joulu lähestyy kuin pakoon päässyt juna ja jotenkin tässä on elämäkin onnistunut rauhoittumaan hieman. Työpuolen sopparit on hoidettu, nimet on pahvissa jne, salillakin päässyt käymään vaikkakin tässä on ollut pientä värehdintää noiden tavoitteiden saavuttamisessa yllättävien poikkeamien takia. Kerran pääsin jo ihan hilkulle lopullista maalia, mutta sitten homma repesi käsiin, jonka jälkeen hikoilu ei ollut enää vapaaehtoista vaan pakon sanelemaa. Nyt ollaan kohtuu tikissä ja suunta on taas oikea. Luulisin, että vuoden alkupuolella pääsen tavoitteeseen silläkin puolella, joka olisikin ihan sopivaa sillä tavalla, että sitten olisi noin vuosi väännetty salia semisystemaattisesti. Juoksumaton taustameluongelmaa en ole saanut kunnolla ratkaistua sen jälkeen kun Safarin äänikirjat tuli kuunneltua läpi, mutta olen nyt kahlannut läpi Neil deGrassen Startalkia väliaikaisratkaisuna, kaikesta #meetoo-kohusta huolimatta. Pyhinä pitää pureskella pähkinää pieteetillä. Kyllä tuohon ongelmaan ratkaisu löytyy, kuten niihin isompiinkin.

A second coming of a truly legendary restaurant executed to the tee. This was an amazing lunch, from the absolutely delicious food right down to the world-class service. Other wonderful restaurants in the area are Olo, Ask and Chapter.

Tarjolla on joko maistelumenu (112e) tai lounasmenu (62e). Tänään lounaaksi oli: Tartar a’la Palace, paistettua merikrottia simpukkavoilla ja maa-artisokalla, riisivanukasta mangolla ja vaniljalla. Otin tuon lounasmenun, vaikka vähän kuumottikin se pitempi kaava, pääosin olen kuitenkin pyrkinyt näillä ekskursioilla kohdistamaan valinnan ravintolan lounaaseen, enkä ole lähtenyt kikkailemaan. Joitain poikkeuksia (mm. phở ja lasagne) sääntöön toki on. Tosin juustot oli pakko ottaa, mutta siitä enemmän vähän alempana. Alkuun tuli amuse bouche, joka oli selvästi sama kuin pidemmällä menulla, eli 100-vuotiaaseen juureen vedetty “keksi” kalalla, mädillä ja kurkulla. Tämä oli aivan tolkuttoman herkullinen ruokahalun herättäjä, jossa jännästi kaikista mahtavista aineksista huolimatta se ruisnappi nousi esiin kaikessa kauneudessaan. Toisena suupalana oli vuohenmaito-juustokreemi ja porkkanaa, tämäkin oli sen kaltainen makupommi, että tuntui. Loistava aloitus, siitä on pitkä aika kun viimeksi olin näin onnellinen pelkistä keittiön tervehdyksistä. Varsinainen alkuruoka oli tartar, jonka tuli servaamaan mestan mesu, eli herra Vottonen (tai näin uskottelen itselleni). Päälle hiottiin talvitryffeliä, alle lientä (I forget) ja sivuun talon omaa spelttileipää sekä “sesonkivoita”. Tää holahti nyt selvästi Stadin parhaimmaksi tartar-pihviksi, todennäköisesti parhaimmaksi mitä itse olen missään syönyt. Suussasulavaa nautaa, herkän stydit maut ja kaikista komponenteistaan huolimatta upean pelkistetyn oloinen kokonaisuus. Ja se sämpyläkin oli yksi paremmista leivistä mitä on tullut näillä leveysasteilla ahdettua piirasläpeen, puhumattakaan täyteläisestä voista. Pääruoka tuli sulavan vaivattoman tarjoilun siivittämänä eteeni ja listasta huolimatta kokki esitteli liemen “kalakermana”, whatever that means (esittelyn aikana tuli pieni fläsäri Blue Peterin “Soseutettu samettinen lohikeitto” sopasta, mutta se meni ohi). Merikrotti oli todella hienosti hoideltu lautaselle, tämä oli lihaisan maukas kala kivalla paistopinnalla ja se tajuttoman hyvä soossi (mitä sitten olikaan) komppasi kalakaveriaan kauniisti. Miten onkaan saatu näin upea kastike aikaiseksi? Ainoa mikä on ollut tässä viime aikoina samaa tasoa, oli se Chapterin yuzu-beurre blanc. Grillatut maa-artisokat yllättivät ronskilla tekstuurillaan, mutta pelastivat muiden juttujen kanssa erinomaisesti, tuoden vähän sellaista savuisen oloista sävyä soundiin. Ainoa miinus tässä yhdestä parhaimmista lounasannoksista mitä olen tänä vuonna vetänyt oli se, että haarukalla ja veitsellä en saanut mitenkään kaivettua loppuja liemestä syvän kupin pohjalta. Ja voitte uskoa, että yritin. Jos raflassa ei olisi ollut silmä kovana seuraavaa henkilökuntaa parveilemassa ympärilläni, niin todennäköisesti olisin kipannut lopun kitaani reteällä ranneliikkeellä. Mutta vaikka en antanutkaan heidän häiritä liikaa kuvien ottamista (vähän annoin kuitenkin, näistä tuli tosi huonoja #sorisiitä), niin ihan eläimelliseksi en viitsinyt ryhtyä. Olihan jälkkäri vielä tulossa. Ja se peräruoka olikin yksi kauniimmista kylmäkön kasaamista annoksista mitä on lähiaikoina eteen saapunut. Vaniljalla maustettua mangoa ja lohikäärmehedelmää pohjalla piileskelevän riisipedin päällä. Vaniljajädeä ja mangosta(?) nykerretty “lehti” päällä. Tämän kimppuun oli melkein ikävä käydä lusikan kanssa (jota olisin kipeästi kaivannut edellisessä annoksessa), mutta kuten ne rapakon takana sanoo: “it’s a dirty job, but someone’s gotta do it“. Kermainen riisi terästäytyi niillä pirskahtelevilla hedelmäpommeilla ja kaiken kokosi yhteen se kylmän komea pallurainen. Harvoin diggailen jälkkäreistä, mutta jos ne on tehty tällaisella taidolla, niin eihän sitä voi kuin yrittää hillitä itseään, ettei kaikkea yritä kerralla tunkea suuhun. Tässä kohtaa olisi tarina muuten päättynyt, mutta tämä oli yksi niitä harvinaisia lounaskokemuksia, jonka en halunnut loppuvan ollenkaan. Näin ollen pitkitin väkisin oleskeluani tilaamalla juustot, joille olen muutenkin per[s/v]o. Ja niitähän tulikin neljän kappaleen verran, kaikki ranskalaisia. Nimiä en muista, mutta sinihomejuustoa, jotain lehmänmaitojuustoa sekä pari vuohenmaidosta tehtyä, toisessa tuhkakuori. Sivuun tuli näkkäriä “alakerran leipomosta” ja piparia, aprikoosi-kaneli- ja mustikkahilloa. Juustot oli kaikki ihania ja passelisti toisistaan eroavia, muodostaen silti harkitun kokonaisuuden. Vuohenmaitojuustoista se tuhkakuorinen oli kermaisen täyteläistä, kun taas kaveri kovempaa mutta maukasta. Sinihomejuusto oli herkullista myös, pysytellen erossa siitä liiallisesta terävyydestä joita näissä joissain esiintyy. Lehmänmaitosysteemi oli paras, täyttäen suuni upealla maullaan. Näkkäri oli ihan turhan oloinen näiden makujen keskellä, pipari sentään pelasi ainakin sen sinihomeen kanssa. Aprikoosihillo oli kiva lisä juustoille, mutta vaikka se mustikkahillo oli itsessään todella hyvä, niin se ei omassa suussa mätsännyt oikein minkään kanssa. Tai sitten makunystyröiden vaatimustaso oli noussut loistavan lounaan aikana liian korkealle. Loppuun tuli vielä yllätysjälkkäri (jei!), joka oli siperian säähän sopiva kuuma rommitoti ja englantilainen hedelmäkakku. Tämän ääressä oli hyvä fiilistellä sir Scottin seikkailuita samalla kun tuijottelin Viking Linen ruotsinlaivaa puupaneloidun katon alla, kuunnellen jotain semimodernin oloista loungea. Rommitoti oli ihan karkkia ja kakustakin nypin viimeisetkin muruset minilautaselta. Ruoan puolesta tämä rafla napsahti suoraan listan kärkeen, Olon viereen. Ehkä tämä ei osoittanut mitään räiskyvää innovaattisuutta, mutta todella mielenkiintoisia ja erittäin harkitun oloisia kokonaisuuksia sekä harmonisen jatkumon aina alkupaloista loppukaneettiin asti. Enkä voi painottaa tarpeeksi keittiön tasoa, tässä ei kompastuttu missään kohtaa millään tavalla (no okei, se näkkäri ei maistunut, mutta se olikin jostain muualta). Jos tämä rafla ei saa ainakin yhtä tähteä ensi vuonna, niin se on vääryys. Sisustus on rempan jäljiltä todella tyylikäs, tänne voi tuoda kenet tahansa safkaamaan ja näin ollen nousikin omaksi suosikiksi liikelounaan kohteeksi. Rauhallisen kepeä ääniraita taustalla ja yksi makeimmista näkymistä Stadin rafloista viimeistelee kokemuksen. Paitsi! Se asiakaspalvelu! Aivan tajutonta, ei tällaista ole tullut vastaan tässä kaupungissa sitten Chez Dominiquen. Yritin oikein miettiä, mutta ihan näin sulavaa, smoothia ja huomioonottavaista settiä ei ollut edes Olossa, vaikka on se kyllä samalla levelillä. Tähän luonnollisestikin vaikutti hieman se, että olin ajoissa liikenteessä (you know me) ja näin ollen kimpussani oli melkein koko salin porukka, mutta silleen kivasti. Ja kaikki jotka pöydässä hääräsivät, osasivat sekä kuoren (harvoin lounaalla vedetään murut sillä kaapimella annoksen jälkeen) että sisällön, jokainen osasi kertoa yksityiskohtia siitä sun tästä, eikä kenelläkään ollut liian kiire vastatakseen. Tänne kannattaa tulla jo ihan pelkästään palvelun takia, täällähän on baarikin. Joulupöytäkin olisi ollut, mutta kuka niitä jaksaa? Ps. Ravintolarintamalla on taas tapahtunut kaikenlaista, N:o 11 on mennyt säppiin ja Korkeavuorenkadulle on tullut Latitude 25, Okinawalainen (Karate Kid ja kurkipotku huudettu!) ravintola. Vihreä Holvi on muuttunut Harju8:ksi ja Nolla on muuttolinnun kaltaisesti siirtymässä Senaatintorin kautta jonnekin. Pps. Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti! Ppps. Unskalle oli tullut joku Cafe Manda, josta saa mezejä.

URL www.palacerestaurant.fi
Puhelin 09-61285400
Osoite Eteläranta 10, Helsinki

Rioni (Päivällinen)

Viikonloppuna olikin sitten kaikenlaista lasten harrastus- ja biletyslogistiikkaan liittyvää häsäystä ja tämän puitteissa löysin itseni Ison Omenan hohtogolfin edestä rauhoittelemassa jälkikasvua UV-valojen loisteessa esiintyvistä pelleistä. Kun isälliset duunit oli taputeltu, niin minulle siunaantui hetki omaa rauhaa ja päätin lähteä kävelylle Matinkylän kaduille.

Tallustellessani sain älynväläyksen lähteä kohti Rionia, tässä oli kuitenkin useampi tunti aikaa. Valitettavasti suuntavaistoni ohjasi minua täysin väärään suuntaan, mutta älysin kuitenkin hetken harhailun jälkeen tarkistaa, että missäköhän se rafla oikein olisi ja korjasin kompassini osoittamaan kohti Haikaranpesän ohittavaa reittiä.

Tässä vanhassa ostarissa on joskus aikoinaan tullut käytyä jossian lounasraflassa, juurikin samassa kohtaa missä nykyään sijaitsee tämä gruusialaista safkaa tarjoava, kovasti hypetetty mesta. Näistä ajoista on kuitenkin jo melkoisesti, silloin konttori sijaitsi Koneen tornissa, Keilasatamassa, ja Nokiakin valloitti vielä maailmaa.

An excellent Georgian restaurant with a quaint family-run feeling to it. The Lobio I had was top-notch and the tiny side salad also did not disappoint.

Other Georgian restaurants in the general area are Grand Georgia, Georgian House and Purpur.

Tänään en ollutkaan sitten lounaalla liikkeellä, joten tarjolla oli koko menu. Mutta aika oli kuitenkin semisti kortilla, joten en alkanut kikkailemaan, vaan nappasin listalta jotain minkä arvelin tulevan sopivan nopeasti. Silmäni osui Lobioon (9e), tuohon mausteiseen papumössöön. Hetken harmittelin, etten ollut napannut kylkeen juustotäytteistä leipää.

Mutta tämä olisi arvatenkin tuonut kokonaiskestoon lisää minuutteja ja vaakakupissa painoi rannerobotin vaatimus riittävistä askeleista sekä lupaavasti jälleen eteenpäin nytkähtänyt elopainon (tai tarkemmin ottaen minun sisältämän energian määrän) alentuminen. Tässä on plaanattu liian pitkään samoissa lukemissa ja olen nyt päättäväisesti pyrkinyt saamaan ensisijaisen tavoitteeni maaliin vielä tämän vuoden puolella. Kilo tai pari on jo lähes hoidettu, kyllä ne loputkin siitä vielä.

Safka saapuikin sopivassa aikataulussa vaikka snadi rafla olikin ammuttu ihan täyteen jengiä. Selvästi kaikki positiivinen uutisointi mestasta on tuottanut hedelmää. Ja hyvä niin, koska kivan rustiikkinen annos miellytti minua heti ensi silmäyksestä. Mukaan oli kuitenkin ujutettu lämmintä leipää ja jopa pikkuruinen sivusalaattikin oli sijoitettu tarjoittimena toimivalle puunpätkälle.

 

Heti ensimmäisestä lusikallisesta lähtien ihastuin kuppini täytteeseen täydellisesti. Höyryävän kuumaa, muikean mausteista ja totaalisen täyteläistä settiä, tämä oli parasta mättöä tästä kyseisestä kulinaarisesta kategoriasta mitä olen maistanut. Maukkaat sämpylät sopivat annoksen kylkeen hienosti ja pyyhinkin lautasen tyhjäksi näiden viimeisillä rippeillä.

Salaatti oli koostaan huolimatta mahtavasti maustettu, tässä oli joku syvä meininki, mistä en saanut kiinni, että mistä se oikein tuli. Mutta ihanan yrttisiä ja herkullisia haarukoita, jotka kevensivät muhkeaa pääruokaa mainiosti. Tänne kannattaa tulla kaeumpaakin, turhaan ei ole torvia toitotettu.

Sisustus on ruuhkainen (huonot kuvat #sorisiitä), mutta kauhtuneen ostariympäristön huomioon ottaen hyvin ja persoonallisesti toteutettu. Koko touhussa oli selvä kiireisen perheravintolan tunne ja silti ruokailu sujui rauhallisissa merkeissä.

Asiakaspalvelu oli erittäin sujuvaa ja ystävällistä sekä kontaktia ottavaa, omistajan otteet tuntuivat asiakaskohtaamisessa. Lasten kanssa voisi hyvinkin tulla, tosin tilan kanssa voi tehdä tiukkaa, joten isoilla vaunujoukkioilla ei sisään mahdu. Kasvissyöjälle oli sitä mahtavaa Lobiota ja erityisesti jos juusto maistuu, niin sitten on kaikenlaista muutakin.

URL www.rioni.fi
Puhelin 050-5131119
Osoite Ukkohauentie 9, Espoo