Mount Nepal

Perjantaina (ei aina jaksa kirjoittaa heti käynnin jälkeen, Ultiman raporttikin odottaa viimeistelyä) tein taas pikahyökkäyksen Tapiolan (joo joo, *hys*) ravintoloiden kimppuun ja tällä kertaa ekskursion kohteeksi osui nepalilainen, siinä keilaradan vieressä, Espoon kulttuurikeskusta vastapäätä. Tuolla on joskus kamalan kauan sitten tullut käytyä frendien kanssa Espoo Ciné -festareilla, silloin kun se oli vielä ihan tuore tapaus (jeebus siitäkin on jo aikaa, joku 25v tms).

Silloin Tapiola oli kummallinen, kaukainen paikka, johon lähdettiin ihan isolla porukalla liikenteeseen, pakkautuen kaverin autoon kyytiin. Muistaakseni oltiin ennen leffoja menossa johonkin ostoksille ja oltaisiinko osuttu Ribiksen ovenkahvaan, muistan vaan, että oli vähän sellainen lännensaluuna meininki, kun musiikki pysähtyy ja kaikki kantikset kääntyy katsomaan. Voi olla, että oli joku muukin mesta, ehkä se viereinen baari? Käytiin sitten muualla.

A nice Nepalese restaurant in the heart of Tapiola, with tasty dishes and ample portions.

Some of the other restaurants in Tapiola are Ribis, Kylä and Xin Long.

Nepalilaista siis ja menu etenee samoja kiskoja kuin nämä muutkin. Tänään lautasannoksissa tarjolla oli: Sag Tofu eli tofua inkivääri-valkosipuli-tomaattichilli-pinattikastikkeessa (8,90e), Malai Kofta eli cashewpähkinä-peruna-tuorejuusto-pyöryköitä tomaatti-voi kermakastikkeessa (9e), Ginger Lamb eli haudutettuja lampaan pajoja inkivääri-valkosipuli-sipuli-currykastikkeessa (9e), Chicken Paneer eli paistettuja kanan rintafileepaloja ja tuore-juustoa tomaatti-kookoskermakastikkeessa (9e), Fish Chilly eli paistettua pangasius filettä mausteisessa paprika-chili-valkosipuli-sipuli-inkivääritomaattikastikkessa (9e), kombo kahdesta edellisestä (10e) sekä päivän erikoinen: Khasi Khukura Masala eli yrtti-jogurttimarinoituja ja tandooriuunissa grillattuja kanafileepaloja ja lampaanjauhelihaa tulisessa tomaatti-sipuli-inkiväärimasalakastikkeessa (11,50e).

Näiden lisäksi oli salaattibaari: Jäävuorisalaatti, maissia, porkkanaraastetta, pikkelöityjä chilejä sekä kastiketta + chilisoossia. Otin kombon (tottakai), kalalla ja lampaalla. Tilaus hoidettiin pöydässä, maksun tein tiskille, kun oli kiire.

Alkuun nykäisty salaatti menetteli, tällaista perusmeininkiä ilman turhia yllätyksiä. Mutta se chilisoossi oli hyvää, pakko oli maistaa ihan paljaaltaan, silleenhän se on makoisinta.

Safka tuli kiitettävän vauhdikkaasti, mutta silti oli naan-leipä hyvin paistettu. Ei sitä ikävää taikinan makua, mitä on tullut lähiaikoina vastaan. Rapsakka päälta ja ilmava sisus, tämä toimi hienosti kastikkeiden noukkimiseen ja muuhun elosteluun. Riisi oli hyvin keitettyä, raita raikkaan makoisaa, tosin myös melko ohutta.

Ne kastikkeet olivat oikein herkullisia! Varsinkin kalakastike oli saanut riittävästi maukasta chiliä, pysyen silti kivan tomaattisena ja pyöreähkönä. Kalakin oli paistettu rapsakaksi ja pelasi hyvin kastikkeen kanssa. Lammaskastike oli onnistuneesti erilaisen makuista, vaikka jokseenkin samoja komponentteja sisälsikin. Tämäkin soossi oli tasokas, joskin vähän täytyi repiä mukaan salaattilautasen nurkalta sitä chiliä lisäksi.

Lammas oli paikoitellen päässyt sitkistymään, mutta ei häiritsevästi, tämäkin ehkä johtuu siitä, että olin normaalia myöhempään liikkeellä, mutta toki annosten pitäisi olla tasalaatuisia läpi lounaan. Liha oli kuitenkin hyvin maustettua ja tulikin vedettyä aika setti näitä ja riisiä. Toisaalta perjantainahan sitä pitääkin mättää, että jaksaa koko viikonlopun. Oikein hyvä nepalilainen, ihan noin pääkaupunkiseudun mittakaavassa. Kannattaa käydä jos on huudeilla.

Sisustus noudatti tuttua kaavaa, vuoritaulut seinillä ja loosseja jne. You know the drill. Ja porista puheen ollen, koko Tapiola tuntuu olevan jonkinlaisen työkoneen kohteena, tännekin yritin “oikaista” mutta ei mitään saumaa, koko se keskusalue on yhtä DMZ aluetta, pystyy liikkumaan ainoastaan tunneleita pitkin, ellei meinaa tetsaa ihan metsään asti.

Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja vähän töksähtelevää, mutta homma hoitui kuitenkin ihan jees. Kasvissyöjälle löytyi jopa ihan vegaaninenkin vaihtoehto (Sag Tofu), mikä on hienoa.

Ps. Hill’s Dumplings on tosiaan MOWin tiloissa, kuten aiemmin arvelinkin. Avautuu 9.6., joskin en ole oikein koskaan saanut mitään ihan törkeän hyviä dumpling(s?)eja, että en osaa ehkä olla ihan niin innostunut. Kiva kuitenkin kun tulee uusia rafloja.

URL www.mountnepal.fi
Puhelin 09-463400
Osoite Kaupinkalliontie 7, Espoo

Mantra

Voi jeebus tätä flunssaa, mutta jäärä ei taivu ja tänäänkin kävin vetämässä salin silläkin uhalla, ettei oikeasti saa kun on kipeä (hölkyttelin iisimmin, eikä mulla ole kuumetta, niin kai se siitä?). Vähän tosta tuli himasta noottia, mutta minkäs teet, en mä osaa tehdä asioita kuin yhdellä tavalla kerrallaan. Nälkähän siinä häärätessä tuli ja näin ollen täytyi siis saada murkinaa.

Aamulla oli siinä määrin heikko olo, että nappasin ohimennen ihan Flu Fighterin Jungle Juicesta. Toimi aika hyvin ja tuli vähän freesimpi olotila. Joka sitten olikin hienosti menetetty jo puolilta päivin, joten aloin tekemään Pitkän Tähtäimen Suunnitelmaa lounaasta. Varmaan noi flunssamadot vaivasivat niin pahasti, että alkoi tekemään mieli jotain mausteisempaa settiä, jonka pohjalta tutkiskelin listan vaihtoehtoja.

Teoriassa idemmässä löytyy vielä muutama lähi-itämeininki, mutta sitten silmiin osui vii(ii-i)meinen nepalilainen ravintola evah (tai no omilla listoilla): Hertsikan Mantra. Todennäköisesti Haagassa tai muualla periferiassa löytyy vielä tämän genren edustajia, mutta en usko että niissä tulee enää käytyä. Hattu kouraan ja torvet soimaan, kohti vimpan vimppaa peltilautasta, mars.

A good Nepalese restaurant on the shores of Helsinki. Personally I would have liked the lamb to have a bit more of a kick to it, but the taste was there and the breaded fish was delish.

Other restaurants in the eastern parts of Helsinki are Gurkha, Sunkosi and Treffi Pub.

Normi nepalilainen setti, eli salaattibaari (salaattisekoitus-tomaatti-kurkkusalaatti, marinoituja sipuleita, vihreitä oliiveja, pepperonichilejä, porkkanaraastetta, inkivääri-kikhernesötkötys sekä coleslaw-henkinen salaatti + salaattikastiketta) alkuun ja lautasannos päälle.

Tänään tarjolla oli: Bhanta chops eli tandooripaistettua munakoisoa herne-inkivääri-kermakastikkeessa (9,70e), tofu chili eli tofua soija-paprika-sipuli-inkivääri-vihreä chilikastikkeessa (9,70e), butter chicken eli yrttijogurtissa marinoituja ja tandoorissa paistettuja kanan rintapaloja tomaatti-voi-kermakastikkeessa (9,90e), dahi bhendo eli lammasta talon jogurtti-tuore korianteri-valkosipulikastikkeessa (9,90e), machha korma eli paneroitua pangasius-kalaa tomaatti-kermakastikkeessa (9,90e), lunch mix eli kombo kahdesta edellisestä (11,30e), chicken tikka eli yrttijogurtissa marinoituja ja tandoorissa paistettuja kanan rintapaloja (11,30e) sekä chef’s special tandoori mix eli lampaan sisäfilettä & tandoorikanaa & jättikatkarapuja paprikalla ja sipulilla (17,50e). Loppuun oli kahvia tai vihreää teetä. Otin lampaan ja kalan, tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille, vesi tuli pöytään.

Alkuun oli sitä salaattia ja tämä oli pääosin aika perussettiä, tosin se kikherne-inkiväärimeininki raikasti menoa ja sipuleissa oli hyvä marinadi, kiva että niitä sai taas. Coleslaw tavallaan oli ihan jees, mutta ei se jotenkin kuulunut joukkoon. Tai ehkä mä olen vaan liian kaavoihini kangistunut. Harmi ettei ollut chilisoossia tai papadamia.

Pääruoka tuli melko vauhdikkaasti, tosin vauhdikkaasti täyttyi myös ravintola, jos olisin ollut vähän myöhempään liikenteessä, niin olisi joutunut jonottamaan hetken. Naan-leipä oli paremmasta päästä, sopivan rapsakka, mutta myös paikoitellen pullean ilmava. Päälle oli vielä sipaistu gheetä(?) ja murretut leipäbiitit olivatkin oivia kastikkeiden noukkimiseen.

Mutta ne kastikkeet eivät valitettavasti hurmanneet ihan niin paljon, vaikka olivatkin jälleen tällaisessa kombo-mealiin sopivassa peltilautasessa (vakoilin muita pöytiä ja normiannokset tulivat yhtä lokeroa pienemmillä lautasilla). Raita oli raikas ja hyvä, mutta se minttukastike taasen yllättävän pliisu, varsinkin sen määkijän kanssa olisi sopinut hyvin sellainen tiukan minttuinen setti.

Lammas itsessään oli murisevan mehukasta, mutta jäin kovasti kaipaamaan sitä tulisuutta, toki tämä oli merkattu “keskivahvaksi”, joten ehkä siihen hentoisen mausteen värähdykseen piti vaan tyytyä.

Muutenkin soossi olisi kaivannut tymäkämpää maustamista omaan makuun, kuten myös sen kalan päälle törkätyssä kastikkeessa. Voi toki olla, että alkava ameriikantauti aiheutti jonkinasteista turtumista makunystyröissäni, mutta toisaalta se raita ja salaatin inkivääri erottuivat selkeinä kosketuksina kielelläni.

Kalan panerointi oli samaan aikaan hennon pehmeää ja rapisevan rapsakkaa, fisukin tuntui sulavan suussa. Ei tämä silti samalle levelille päässyt Gurkhan vastaavaan annokseen verrattuna, mutta maittavaa nyt joka tapauksessa. Ihan jees lounas, runsas ja tällaista hyvää keskitasoa Stadin tarjonnassa.

Sisustus on siisti ja valoisa, seiniä koristivat aiheeseen sopivat esineet, mutta ei vuoritaulut (huom!). Muutenkin kalustus ja tunnelma on modernimman oloinen kuin monessa muussa vastaavan kaltaisessa mestassa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle löytyy aina pari annosta.

Hertsikan satamakin on vieressä, joten tänne voi tulla veneellä, jos on sillä tavalla suuntautunut. Lasten kanssa varmaan mahtuu ihan hyvin, kesällä on terassikin vaihtoehtona.

Ps. Viikonloppuja! Pitääkin katsoa, että pystyykö tässä kondiksessa vetää sen Cooperin testin, ehkä jos juoksee hitaasti? Mutta mitä järkeä siinä on? Ainiin! Hyvä kun muistutit! Woltin listoja selatessani huomasin, että Hietsun hallin läheisyyteen on ilmestynyt uusi sushipaikka: Minato Sushi.

URL www.ravintolamantra.fi
Puhelin 09-7554577
Osoite Laivalahdenkaari 42, Helsinki

Villa Nepal

Eilisen himmailun jälkeen piti repäistä oikein kunnolla, varsinkin kun tässä alkaa muutenkin hommat olla hyvin hallussa ja pulkassa ja mitä näitä sanontoja on. Valitettavasti ulkona kuitenkin satoi/tihkutti sen verran, ettei tehnyt herkän hipiäni kanssa lähteä millekään maratonille, joten jouduin kehittämään jonkun vaihtoehdon joka mahdollisti maksimaalisen tunneloinnin ja silti antaa sopivaa eksotiikkaa harmaan päivän ja hikisten bittien keskelle.

Valitsinkin tällä tieteellisellä algoritmilla lounaspaikaksi Itsarin (tai-mikä-lie-Easton) Villa Nepal -raflan. Tuo oli itseasiassa eilenkin mielessäni, mutta HSL sanoi silloin ei. Matkasinkin siitä idän pikajunalla mestoille, samalla kun skorailin Pokémoneja (todellakin sitä pelataan vielä, noi Field Research -mikrotaskit freesasi kokemusta) ja kuuntelin “The Inspiring Leader: Unlocking the Secrets of How Extraordinary Leaders Motivate“-äänikirjaa (joo, sieltä Safarilta löytyikin pienellä kaivamisella enemmänkin noita, nyt on tullut kuunneltua jo aika laidasta laitaan niin markkinointia kuin Cherokee nationia).

Ai niin! Tiedätkö mikä on paras asia uudessa luurissa (sen lisäksi, että se oikeasti toimii ja tottelee)? Langaton lataus! En olisi uskonut, että siitä jaksaa innostua, mutta se on ihan ässä.

A Nepalese restaurant with deliciously brave tasting dishes for lunch, the Chili Fish blew me away. The lamb was also very nice, but not as succulent as the Pangasius.

Other restaurants in the Itis shopping mall are Orchid (Itis), Wasabi Sushi and Pasta Box.

Tänään tarjolla oli: Sag paneer eli tuorejuustoa sipuli-tomaatti-valkosipuli-inkivääri-pinaatti-kermakastikkeessa (8,90e), tofu veg masala eli paistetut tofupalat ja haudutetut kikherneet sipuli-valkosipuli-inkivääri-tomaatti-masalakastikkeessa (8,90e), butter chicken eli yrtti-jogurtissa marinoidut tandoori uunissa paistetut kanafilee palat sipuli-tomaatti-cashew-kermakastikkeessa (9,20e), lamb kofta eli lampaan jauhelihapyörykät sipuli-tomaatti-paprika-chilikastikkeessa (9,50e), chilli fish eli paistettuja pangasius fileepaloja sipuli-paprika-masalakastikkeessa (9,50e), mix thali eli kombo kahdesta edellisestä (10,50e) sekä päivän erikoinen joka tänään oli tandoorimarinoituja kanapaloja paprikalla ja sipulilla kermakastikkeessa (13,90e).

Otin kombon lampaasta ja kalasta. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille. Annoksiin kuuluu riisi+naan, sekä salaattibaari, josta tänään löytyi: Jäävuorisalaatti-paprika-kurkkusalaatti, punajuurta, porkkanaraastetta, herneitä ja peruna-chilisötkötystä sekä salaattikastiketta ja chilisoossia.

Alkuun heitetty salaatti oli hyvä, joskin hieman omanlaisensa, ei ole herneitä tullut vastaan näissä nepalilaisissa ehkä koskaan aiemmin. Mutta mikä tahansa saldebuffa, missä chili on jo suoraan komponenttina salaatissa, saa minun ääneni. Se soossi oli myös miellyttävän tiukkaa, mutta silleen hyvän hedelmäisellä tavalla ja tulipahan nyt maisteltua herneitäkin chilin kanssa. Tykkäsin. Marinoitua sipulia ja papadamia jäin kaipaamaan, tosin en pitkäksi aikaa.

Pääruoka tuli nopeasti pöytään ja oli höyryävän kuumaa. Ilahduttavana yksityiskohtana oli mix thaliin soveltuva peltilautanen, jossa oli tarpeeksi koloja täytteitä varten. Riisi oli hyvin keitettyä, raita raikasta ja se tuntemattomaksi jäänyt kellertävä kastike huomattavan sitrusmaista. Tämä viimeinen juttu ei jotenkin kuulunut joukkoon, mutta toimi ihan kohtuullisesti sen kalan kanssa.

Ja voi jestas miten hyvä chilikalakastike. Suussasulavia fisubiittejä, joita ympäröi rehevän rotevan mausteinen soossi, jonka napakat kasvikset toivat sopivaa tekstuuria peliin. Harvoin saa näin rohkeasti revittelevää makumaailmaa, mutta silti hallittua, ei sellaista tympeän typerää poltetta, vaan ihan kunnon vivahteikas kokonaisuus. Lammas toimi sekin todella hienosti, pyörykät olivat ilmavia ja erinomaisesti maustettuja, tässäkin tuju polte saatteli määkijöitä moolokin kitaan.

Tuoreet yrtit toivat herkkää kepeyttä annokseen ja sen kummallisen kirpsakan kastikkeen lisäksi ainoa häiriötekijä oli naan-limpun hienoinen taikinan maku, tosin vain ihan paikoitellen maistettavissa. Muuten leipä oli sellainen kuin toivoisikin, eli hattaramaisen pullea ja rouskuvan rapsakka. Tosi hyvä lounas, joskin vähän runsaanpuoleinen, mutta kuka pakotti syömään kaikki? Meni Stadin nepalilaisten kärkikahinoihin.

Sisustus on vähän modernimman oloinen kuin perus nepalilainen, joka osittain johtunee uutuudesta ja lokaatiosta. Ehkä tähän tilaan ei haluttu niitä raskaita loosseja ja sitä jännittävää rakennelmaa kassalle. Vuoritaulut kuitenkin löytyvät ja bonuksena lapsellisille on leikkinurkkaus. Ääniraita oli hieman ryhditön, välillä äänenvoimakkuus oli melkoisen kovalla ja jossain vaiheessa ilman selitystä hypättiin tutusta bollywood-musiikista Duudsonien tempauksen äänitykseen, josta sujuvasti leikattiin takaisin alkuperäiseen tanssimusaan.

Olisiko pohojanmaalaisilla niin kuuluva ääni, notta leikkaa jo nykyään eetteeriin, läpi kevyemmästä musiikista? Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, tiskin takana ollut kohtelias nuori mies hoiti koko salin taitavasti. Kasvissyöjälle oli useampi vaihtoehto, tottakai.

Ps. Huomenna tulee sitten 850 täyteen, mutta johtuen logistisista haasteista, joudun ottamaan siihen jonkun täysin random-mestan. Katsotaan mihin arpa osuu. Onko kukaan muuten huomannut, että Elannon leipomoille on avattu joku Väinö Kallio ravintola? Sinne on tulossa joku Villd pop up eli villeistä vegaanimeiningeistä koostuva illallinen.

Pps. Hampton Bay on avautumassa vapuksi, mutta ei näytä ainakaan aluksi tarjoilevan lounasta (buu!), joten joutunee itse skippaamaan.

Ppps. Syksyllä on tulossa joku Sauce Forum Helsinkiin. Toi Palacen erikoiskattaus kiinnostaa.

URL www.villanepal.fi
Puhelin 045-1291394
Osoite Kauppakartanonkatu 3, Helsinki