Bei Fang

Piano-ravintolan/baarin tilalle ilmestynyt Bei Fang piti käydä tsekkaamassa, vaikkakin tämä Dong Bei Hu:n uusin ilmentymä aavistuksen arveluttikin edellisen käynnin perusteella. Mutta on muuttanut lokaatiotaan Vuorikadulta, sekä nimeään, joten menköön nyt. Muutenkin näitä käymättömiä keskustan rafloja on niin vähän jäljellä, että otetaan kaikki mitä vastaan tulee.

Sopparineuvottelutkin on saatu kaikki kondikseen, joka tarkoittaa ylityöllistymistä hamaan tulevaisuuteen. Lapset voi olosuhteisiin nähden ihan ok, mutta siihen ne valopilkut omassa elämässä jäävätkin. Jos joku on totta, niin se, ettei mikään enää yllätä, paitsi sitten kun jälleen kerran yllättää.

Tässä on täytynyt jo pyöritellä sen verran käsittämättömiä skenaarioita tulevaisuuden suhteen, ettei ole tosikaan. Dramaattisimmatkin tarinat kalpenevat todellisuuden raa’an röntgenin säteiden alla. Mutta pakko jaksaa, muutakaan ei voi. Edessä on omituisin joulu ikinä, kun vaan skiditkin jaksaisivat.

An average Chinese restaurant in the tranquil streets of Kruunuhaka.

Some of the other Chinese restaurants in Helsinki are Brokadi, Ho’s Food and Jin Cheng.

Mutta niin, se ruoka. Tarjolla oli lounaslista, jota ei tietenkään löydy sähköisessä muodossa. Tänään lautasannoksina (10,40e) löytyi: Paistettua tofua chilillä ja pähkinöillä, Tariyaki-kana (sic), paistettua lehmää chilillä ja vegeillä sekä paistettua nuudelia ja vihanneksia.

Alkuun on soppa ja loppuun kahvi/tee. Otin sen tofun, kun alkuperäisen China Tigerin kana-chili-pippuri-annos oli yksi parhaimmista (pre-Brokadi) kiinalaisista annoksista mitä olen Stadissa syönyt.

Alkusoppa oli joku tällanen (oletettavasti) maissitärkkelyksellä suurustettu systeemi, mutta noin muuten en ole oikein varma mitä tässä oli. Ehkä kananmunaa? Ei oikein maistunut miltään, mutta lämmitti hyvin ulkoilman kylmäämää kehoani.

Pääruoka saapui vikkelään ja koostui riisikupista ja kastikkeesta. Riisi oli hyvin keitetty, tällasta snadisti paakkuuntuvaa settiä. Kastike oli sopivan tulinen, mistä diggailin. Noin muuten mentiin kyllä tosi yksiulotteisessa makumaailmassa ja jotenkin noi tekstuuritkin oli vähän niin ja näin, ainakin ne raffit porkkanapalat olisivat kaivanneet hieman pidempää paistoaikaa omaan makuun.

Oltiin kyllä todella kaukana niistä Korkeavuorenkadun gloorian päivistä, mutta aika pitkälti linjassa Vuorikadun version kanssa. Harmi sinänsä, mutta ei varsinaisesti yllättänyt. Vähän alle keskiverto-kiinalaisen buffan. Mutta nälkä lähti ja oli sentään chiliä.

Sisustus on siisti ja uudenkarhea, mutta jotain taustamusaa jäin kaipaamaan, nyt oli vaan joku kone hurisemassa ja muutaman asiakkaan hiljainen keskustelu viihdyttämässä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa.

Ps. Vallilaan tullut joku Magu, olisi kiva joskus päästä testailemaan tuollaista fiininmpää vegaanimeininkiä. Mutta ei lounasta (buu!) ja muutenkin taitaa alkaa olla nämä raflojen testaamiset olla taputeltu.

Pps. Tuomaan markkinat aukeaa huomenna ja siellä on taas kaikenlaista raflaa remmissä.

URL www.beifang.fi
Puhelin 050-4115536
Osoite Rauhankatu 15, Helsinki

 

3 thoughts on “Bei Fang”

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.