Aino

Vaikeuksien kautta voittoon! Projekti priolistan läpikäynnistä meinasi mennä kaakkoon kun saimme vihdoin ja viimein sovittua frendien kanssa tapaamisen ja se sijoittautuikin lounasaikaan (myöhään tosin, mutta kuitenkin).

Sain onneksi kuitenkin väännettyä kohtaamispaikaksi pienen Messenger-neuvottelun jälkeen Ainon, joka on yksi viimeisistä keskustan käymättömistä kuppiloista (Savotta ja Palace ovat pääasialliset, loput on vähän silleen hajapaikkoja/kahviloita missä en todennäköisesti ehdi enää käymään).

Alkuperäinen skouppaus oli vaikea, kun aikataulupaineet (herra G ei liikahda kovin aikaisin liikkeelle ja herra J:llä oli tärkeä möötte mihin piti ehtiä) ja lokaatio (piti olla keskustassa, ehdotin kyllä kirjavampaakin settiä) sekä kvalitatiiviset speksit (ei liian hifi, piti saada olutta) ehtivät aiheuttaa itselle eksistentiaalisen kriisin.

Mutta Aino tuntui sopivan, pöytävaraus onnistui (semisti, ei oltu laitettu listalle, tilaa oli kuitenkin), menusta löytyi ihan suositusbisset ja suomalainen ruoka sopi lo-fi leiman alle passelisti.

Tila on muutenkin merkityksellinen, tässähän on toiminut joskus Café Ursulan etiäinen, minkä kellarin uumenissa ollaan joskus tanssahdeltu poikien kanssa. Tästä on toki jo hetki aikaa, nyt ollaan vanhoja ja raihnaisia.

An excellent restaurant serving classical Finnish dishes with a modern touch.

Other good restaurants close by are Copas y Tapas, Chapter and Strindberg.

Suomalaista safkaa siis ja joko menun tai yksittäisten annosten muodossa. Tänään oli tarjolla alkuun: Keväinen kasviskeitto (9,50e / 12,50e isompana), suolattua poroa lakoilla ja kuusenkerkällä (14e) sekä suomalaista lohikeittoa (10,50e / 14,50e).

Pääruokia löytyi: Silakkapihvit ja perunamuusia (17,50e), paahdettua nieriää parsalla ja punajuuri-voikastikkeella (26,50e), ylikypsää possun kylkeä paahdetuilla kasviksilla ja soijakastikkeella (17,50e) sekä poron fileetä timjami-perunaterriinillä ja mustaherukkakastikkeella (36,50e). Loppuun oli: Omenapiirakkaa ja vaniljavaahtoa (8,50e).

Valmiissa kolmen ruokalajin menussa (45,50e kalalla / 49,50e lihalla) oli kasattu seuraavanlainen setti: Keväinen kasviskeitto, nieriää tai poroa sekä loppuun omenapiirakkaa. Otettiin menut, osa kalalla ja osa sarvipäällä.

Ekaksi tuli leipää, tummaa ja vaaleaa sekä voinappi. Vaaleassa oli vähän focaccian kaltainen, rapsakka pinta, mutta muuten ei ollut mikään ihmeellinen.

Mutta se tumma, saaristolaishenkinen, leipä oli oikein maittavaa. Tätä piti tuuttaa naamariin parikin palasta.

Alkukeitto oli hyvä, tällaisia “keväisiä” vegejä (kun maa on vielä roudassa, eikä sieltä saa mitään elävää irti) sisältävä soppa. Kasvikset eivät niinkään innostaneet, toivat kuitenkin tekstuuria peliin.

Mutta se liemi oli kepeän täyteläinen ja maustettu kivasti jollain basilikaöljyllä. Kulhon pohjalle oli myös väännetty jotain tahnaa, joka elävöitti meininkiä lusikkaan sattuessaan.

Pääruokana oli itsellä poroa ja tämähän oli erittäin hyvin duunattu, reilun punaista ja snadilla paistopinnalla väsätty. Marjaisa ja tiukka paistoliemi toimi peilinä lautasen pohjalla, joka antoi lisää sävyä annokseen, kuten myös ne makeahkot (porkkana?) pyreetöräykset.

Ja se timjami-perunaterriini oli erittäin kiva, niin mielenkiintoisen muotonsa, makunsa kuin tekstuurinsa osalta. Vaikka herra G vieressäni muistutti, etten ole niin innostunut paakkuja sisältävästä pyreestä (joo, ei ollut pottuvoi, same same but different), niin tämä oli kyllä hyvin toteutettu.

Kaverin nieriä ilmeisesti pelasti hyvin myös, tosin juttu keskittyi hänen kala-tarinoihinsa, kun oli juuri päässyt koukun äärestä pois. Veneenkin oli saanut myytyä vakuutusyhtiölle, on noi hurrikaanit rajuja.

Mainio lounas lopeteltiin omenapiirakkaan, joka oli onnistuttu hifistelemään (dammit) kolmella eri omenalla ja jollain raikkaan oloisella vaahdolla. Hienosti toteutettu ja hillityn herkullinen versio tästä klassikosta.

Kokonaisuutena tämä oli tasokas ja tyylikäs ympäristö (sekä toki erinomainen seura) tekivät kokemuksesta erittäin miellyttävän.

Sisustus on onnistuttu pitämään klassisen kauniina, ilman turhia kikkailuita tai krumeluureja. Upeat pylväät raamittivat tilaa ja muutama harkittu taideteos, sekä rauhallinen taustamusiikki korostivat tunnelmaa.

Valoisan salin alakerta oli aivan yhtä sokkeloinen ja hämyisä kuin mitä muisteltiinkin, täältä löytyy jänniä kabinetteja sun muita kammareita. Rafla soveltuukin hyvin rauhalliseen liikeneuvotteluun tai muuhun vastaavaan tapaamiseen.

Asiakaspalvelu oli myös ammattimaisen toimivaa ja kohteliaan ystävällistä, vaikkakin ruuhkan sattuessa joutui hetken venaamaan. Kasvissyöjälle oli listalla aika niukasti vaihtoehtoja, mutta ehkä kysymällä sekin asia ratkeaisi tarvittaessa?

Ps. Siihen omien tekemisten seuraamiseen löytyi (tietysti! There’s an app for that) hyvä sovellus: Strides. Toi toimii hyvin Fitbitin kaverina, jolla kuitenkin tulee ihmeteltyä näiden fyysisempien aktiviteettien sujumista.

Pps. xkcd heitti taas aika hyvän läpän.

Ppps. Note to self, tapaa useammin kavereita.

URL www.ravintolaaino.fi
Puhelin 09-624327
Osoite Pohjoisesplanadi 21, Helsinki

Ora

It’s getting better all the time. Ilta meni enemmän kuin hyvin, kiitos kun kysyit.

Ted Baker -setä tuli myös aavistuksen rikkaammaksi, good for him.

Keskustelut pääsivät sukeltamaan syvälle sieluun ja silti silittelyt pysyivät yhtä höyhenen kevyenä kuin ‘kesäinen’ kosketus joka oli silloin joskus kaksikymmentä vuotta sitten, ensitapaamisemme yhteydessä.

Elämä on kaunista, kun sen vaan antaa olla.

Kaunis oli myös Clarion hotellin Sky Room, joka tarjosi vieläkin messevämmät näkymät kuin Tornin traditionaalinen kohtaamispaikka korkealla. Lasin viereen löytyy myös sirkkoja, jos siltä tuntuu,

A truly special restaurant that gets on your skin, but in a very good way. The food was excellent, as was the service.

Other exceptional restaurants in Helsinki are Olo, Ask and Finnjävel.

Fine dining, mutta omalla otteella. Chef & Sommelier jäi valitettavasti kokematta, mutta kaikkea ei vaan ehdi. Nyt kuitenkin päästiin R:n kanssa mestoille tähän Huvilakadun pieneen ravintolaan, joka tarjoaa “lähiruokaa moderniin tyyliin”.

Tarjolla on kuuden ruokalajin menu (85e, +65e viineillä). Tällä kertaa listalta löytyi: Pientä kivaa keittiöstä, Maa-artisokkaa ja selleriä, Riimihirveä ja perunaa, Haukea ja piparjuurta, Ahvenanmaan karitsaa ja kaalia, Illusia -juustoa ja omenaa, Suklaata ja palsternakkaa sekä Petit four.

Alkuun tuli amuse-bouche ja tämä setti sisälsi porkkanaa kahvilla (hyytelöity meininki), jossa porkkana otti roolinsa, mutta kahvi oli lähinnä värinä messissä. Tämän lisäksi löytyi hauskan suomalainen versio arancinista, jossa fritatun pallon sisällä oli riisipuuroa ja alla majoneesia. Ihan jees, tosin se puuromaisuus ei tekstuurina omasta mielestä toiminut niin hyvin kuin perinteinen versio täsä Etelä-Eurooppalaisesta hiukopalasta.

Sitten oli näkkäriä omalla kermajuustolla ja kuivatulla poronsydämellä. Tämä veti jalat alta. Oli niin tajuttoman hyvän makuista, että teki mieli nuolla lautanen, mutta hillitsin itseäni ja noukin diskreetisti murusia suuhun. R. luonnehti tätä vähän samankaltaiseksi kuin hänen mätitahnaleipänsä. Koska en Kallen herkkuihin ole itse koskaan halunnut tutustua, niin täytyy vaan luottaa hänen sanaansa. Upean rautainen ja intensiivinen makukokemus joka tapauksessa, iski kuin miljoona volttia.

Nälän herättäjien jälkeen eteen osui crepes ja aika harvoin on näin kauniisti väännettyjä lettuja suuhunsa tunkenut. Pitsireunus rouskui, kun haarukoimme herkkuja suuhun, Kaffa roasteryn (latte)vaahdon saattelemana. Maa-artisokka maistui ja täytetty lettu oli erinomainen aloitus illalliselle.

Riimihärkä katajalla jatkoi hommaa. Ruusukkeeksi aseteltu liha oli upean mehukasta ja murisevan maukasta. Katajanmarja puski esiin, varsinkin kukkasen päällilehdistä. Mutta se mikä hyökkäsi lautaselta mieleeni, oli paras perunavalkosipulipyree ikinä. En muistaakseni ole koskaan näin ihanaa muussia maistanut.

Aivan taivaallinen maku, jota korosti sekaan sekoitetut, upeasti preparoidut pienet pottukuutiot. Lisukkeena löytyi vielä lämmintä Myrttisen maustekurkku-pohjaista kastiketta, joka oli hauska, mutta jäi muiden juttujen varjoon.

Seuraavaksi oli vuorossa roskakala, kuten haukea usein haukutaan. Mutta roska oli omassa silmässä, jos siinäkään. Fisu oli niin hienosti hoidettu, etten ole törmännyt vastaavaan. Kermaisen kova tötterö halkesi haarukalla hienoiksi palasiksi, joiden maku oli hienostuneen herkkä.

Tämän annoksen pottuvoi oli traditionaalisempi, edelleen upea, mutta ei samoilla leveleillä edellisen kanssa. Herneet toivat kokonaisuuteen kaivattua purupintaa ja väriä, sitruunayrtillä (ei pysty muistamaan nimeä) maustettu beurre blanc hennon kirpsakkaa täyteläisyyttä.

Protskuparaati jatkui taitavasti keitetyllä karitsalla. Se mikä tässä setissä hätkähdytti oli se haudutettujen kaalien terävä kirpsakkuus, joka toimi villapään vastinparina mainiosti. Lammas itsessään jäi tällä kertaa oivien lisukkeiden altavastaajaksi.

Illusia on sen lehmän nimi, josta tämän sinihomejuuston maito on tiristetty. Kyseessä on siis ilmeisen harvinainen yhden lehmän juusto. Tunnelma haarukalla oli melko hillitty, keksien kanssa välijälkkäri vei listaa eteenpäin oikein kivasti.

Suun raikastaminen toteutui oman meijerin maitovaahdolla ja mesimarja(? saatan muistaa väärin)jädellä. Hyvää oli ja asetti moodin hienosti loppua kohden.

Ja loppuhan sieltä tulikin, jäätelöä tässäkin oli ja vieläpä palsternakkamarengilla (tai näin muistelen, joku komponentti oli siitä duunattu) sekä crumblella ja sivuun creme brule, mutta suklaasta. R., joka on meistä se suklaafriikki, ei jotenkin kohdannut tätä kokonaisuutta oikeasta kulmasta, mutta itse (joka en siis ole yleensä jälkkäreistä innostunut) diggailin tästä ihan hulluna. Tosi hyvä meininki koko systeemissä, rouskuvaa ja pehmeetä, kylmää ja kuumaa, yllättävien makukombojen mukana.

Petit fours ei ollutkaan sitten sitä suklaata, kun se osuus oli jo jätetty taakse. Tähän oli loihdittu oikein hyvä kanelipulla. Tosin näitähän on nyt jo vedetty niin paljon, ettei se jättänyt mitään suurta muistijälkeä, toiminee paremmin ulkomaan eläville. Parhaat pullat tulee kuitenkin Lahden tädin uunista, ’nuff said.

Sisustus on skandinaavisen pelkistetty, linjakas, mutta myös ruuhkainen tiukkaan pakattujen pöytien ansiosta. R. muistutti siitä väliaikaisesta Välimäki-ravintolasta, jossa oli nostettu konseptiksi sosiaalinen ruokailukokemus, ja täytyy sanoa, että täällä se tuli konkreettisemmaksi kuin siellä. Toki ei oltu ihan cheffin pöydässä, mutta fiilis oli kuitenkin sen mukainen. Se mikä täällä kuitenkin välillä hämäsi, oli se massiivinen melutaso, varsinkin kun jäätelökone pistettiin pörisemään.

Tämä johtikin siihen, että tarjoilut piti välillä esitellä melko kovalla volyymilla. Mutta miten hienosti se esittely tapahtuikin. Täällä nousi kaiken kakofonian yli se tunnelma perhemäisesti järjestäytyneestä tiimistä, joka tarjosi teatteriesitysmäisesti toteutetun illallisen kaikille paikalle saapuneille seurueille. Avokeittiö ja sen ulokkeena toimiva salin porukka antoi todella mieleenpainuvan kokemuksen. Jos (ja kun, sitähän mä tässä teen) tätä vertaa muihin Stadin mestoihin, niin kärkisijoille tämä ehdottomasti osuu.

Olo on sofistikoituneempi ja överimpi, mutta ruoan puolesta ollaan ihan samassa sfäärissä. Ask on rauhallisempi tunnelmaltaan. Mutta jos haluaa, että safka tulee iholle, niin täällä sen kohtaa niin, että ollaan melkein vereslihalla. Finnjävel vie suomalaisuuden ihan sinne päätylaitaan, mutta täällä tuodaan lähiruokaa lähemmäksi ja omalla tavallaan kauniimmaksi tarinaksi kuin monessa muussa mestassa.

Todella ainutlaatuinen kokemus, joka kannattaa aivan ehdottomasti testata. Sanomattakin selvää on, että tämä sopii todella loistavasti myös vaativimmillekin tapaamisille, niin liiketoiminnan, kuin henkilökohtaisemmankin toiminnan puitteissa. Huomaa kuitenkin, että lounasta löytyy vain perjantaisin.

Ps. Hyvää pääsiäistä kaikille. Kärsimysnäytelmän hengen mukaan täytyy laittaa linkki vanhaan klassikkoon, eli Salad Fingersiin tai jos toi on liian häiriintynyt (ja siis onhan se, totaalisen), niin ehkä Odd Todd piristää päivääsi?

Pps. Antimatter factory! Ja tämä oli sitten #836, vaikka ei lounas ollutkaan. Leikitään että oli.

URL www.orarestaurant.fi
Puhelin 0400-959440
Osoite Huvilakatu 28, Helsinki

Lasipalatsi (2. kerta)

Aamupäivä meni kuin siivillä, mutta kun presikset ja kaaviot oli kasassa, niin piti hiihtää ruokapatojen ääreen. Pienen säädön jälkeen sain R:n peesiin ja lähdettiin käsi kädessä autiotaloon, tai siis suljetun Buongiorno-kahvilan oven luokse.

Tämähän oli säpissä, lyijärillä raapustettu hätäinen lappu antoi jotain selityksiä, mitkä olisi tietysti ollut hyvä pistää myös Facebookiin, kun sellainen kuitenkin on. Ihan sama, jäi R-listalle ja valitsin sen ainoan toisen vaihtoehdon (Nokka ja Parrilla Española aukeavat vasta 11:30, Oran lounas on vain perjantaisin, Skattan kasino on remontissa ja loput on “muualla”), eli Lasipalatsin.

Classical dishes in an elegant environment, this restaurant has a swinging style but the lunch was not up to par.

Some of the other restaurants in Helsinki offering the classics are Kuu, Lehtovaara and Kosmos.

Tämä klasarihan on toki jo kokeiltu, mutta ei remontin jälkeen ja R luuli, että oltiin käyty, mutta se oli Cafe Lasipalatsi. Nyt mentiin yläkertaan hifistelemään, mikä olikin oikein loistava vaihtoehto, kun päästiin samalla jutun juureen kiinni.

Paikkahan on ollut tässä melkoisen pitkään jo toiminnassa ja tarjoilee melko klassista suomalaista safkaa, niin liikelounaan (35e) kuin yksittäisten annostenkin muodossa.

Á la cartelta löytyvät niin vorscmack (13e / 18e) kuin tartarit (14,50e) sekä tällä hetkellä voimassa oleva bliniviikkokin. Liikelounas käsitti tänään: Kasvisborssikeittoa ja smetanaa, ylikypsää häränrintaa ja skånenperuna sekä loppuun rommibaba. Otettiin koko setti molemmat. Tilaus ja maksu hoidettiin luonnollisestikin pöydässä.

Eka pöytään tuli leipäkori (hyvä) ja nämä leivät olivat erittäin herkullisia. Maalaisleivän kuori rasahti kivasti hampaissa ja sitkon joustama sisus oli oikein makoisa.

Tumma leipä oli saanut jotain siemeniä sun muita sattumia mukaansa ja ne sopivat tähän mahtavasti. Voi oli hyvää, mutta voisihan sen tässä hintakategoriassa jo vaahdottaakin.

Alkusoppa oli lounaan kohokohta, vaikka en punajuuresta juuri välitäkään. Kirpsakka etikka sopi hienoksi leikattujen punajuurisuikaleiden kanssa ja smetanahan puhaltaa tähän kolminaisuuteen pyhän hengen. Erinomainen startti.

Pääruoka saapui korrektisti lämmitetyllä lautasella ja oli kauniisti sille aseteltu. Muutama uunijuures oli viety juuri oikeaan kypsyyteen, tuoden vienoa makeutta kuitenkin jääden keskeltä hieman napakaksi.

Skånen perunat olivat herkullisia ja täyteläisen kermaisia, mikä olikin hyvä, koska se liha kaipasi kovasti kostuketta. Ylikypsä lehmä oli prässätty ja lämmitetty uudelleen, jolla oli saatu liha melkoisen kuivakkaaksi ja sen näin myös yllättävän napakaksi.

Snadisti tuli Ylivieskan Pikkuveli-reissu mieleen ja se ei ole hyvä assosiaatio tässä tapauksessa (poika kyllä edelleen jaksaa muistuttaa hänen herkullisesta hampurilaisesta, mutta oma pihvi ei ollut mikään paras), vaikka Ylivieska muuten onkin oikein mainio kohde visiitille.

Liha oli kuitenkin hyvin maustettua ja perunat sekä paistoliemi tekivät kokonaisuudesta ihan passelin, mutta olisin odottanut kovempaa tasoa.

Jälkkäri menikin sitten ihan penkin alle. Tai no jätski oli tosi hyvää, mutta se vähän liian jännän näköinen tatti törröttämässä lautasella yksinäisen, kylmän pallon vieressä oli jäänyt kallan kauneuskisoissa häntäpäille.

Ja ei se makukaan onnistunut hurmaamaan, ehkä harjoituksen puutetta, mutta se makean ja oudon mausteisen (ehkä tämä oli sitä rommia, alkoholi ei kyllä maistunut, mikä on toki positiivinen asia) twistin sekä hieman liian pehmeän ja kostean taikinen kombinaatio sai aikaiseksi sellaisen kokonaisuuden, että Fazerin siniset veivät voiton. Rommitatit saivat jäädä rauhaan.

Sisustus on tehty taitavasti, tavoittaen entisen tunnelman, mutta laadukkaan näköisesti. Ainoa mikä jäi vaivaamaan, oli se, että itsellä ainakin oli remontoimaton tuoli, joka heilui allani koko ruokailun ajan. Olisin vaihtanut tuolia, mutta kun se häntä on vielä kipeä, niin en jaksanut lähteä nousemaan.

Oi tätä kärsimystä mikä minun elämästäni on tullut. Heiluvia tuoleja ja kaikkee. Asiakaspalvelu oli kohteliaan tasokasta ja sujuvaa, tänne voi ympäristön ja yleisen kokemuksen puolesta sopia liikelounaan, näkymätkin ovat hienot, mutta minun mielestäni ruoka on parempaa esim. läheisessä Kosmoksessa.

Ps. 50 parasta ravintolaa -lista on näemmä tulossa. Mielenkiintoista nähdä mitä sinne on laitettu.

Pps. Vegaanihaaste bongattu!

URL www.ravintolalasipalatsi.fi
Puhelin 020-7424290
Osoite Mannerheimintie 22-24, Helsinki