Ultima

Nonih. Sainpas kirjoitettua tämän valmiiksi, vaikka vähän jälkikäteen. Ilta R:n kanssa oli Suuri Menestys, johon liittyi hurmaava nuori pariskunta, salakapakka, ryhmä norjalaisia viikinkejä ja tanssiaiset Helsingin yössä.

Mutta ennen kaikkea tätä käytiin tietysti syömässä, kuinkas muuten. Luonnollisestikin meidän täytyi käydä stedaamassa Finnjävelin seuraaja, sirkkasärvintä tarjoava Ultima. Tuollaisella nimellä ja vetäjien natsoilla oli odotukset korkealla.

Käytiin ensin toki ottamassa vauhtia Bar Cónin terassilta, Stockan Ted Baker -osaston läpi, kohti Etelärantaa ja Suomen kovimpia kortteleita, ainakin noin kulinaristisessa mielessä.

A mixed bag of treats at this high-flying restaurant, following in the deep footsteps of Finnjävel. The food was mostly good, with some surprising misses and the format of the menu left us with a slight disappointment.

Other fine dining experiences in Helsinki are Olo, Ask and Ora.

Tarjolla on menu, mutta ei maistelu, vaan ihan á la carte. Tosin sellaisella oudolla twistillä, että kun on kaksi pöydässä, niin molempien pitää ottaa sama annos. Kaikista lajeista, paitsi alkudrinkkien kanssa vedettävistä hiukopaloista. Tämä oli siinä määrin hämmentävää, että sitä piti tavata tarjoilijan kanssa ihan muutaman kerran, että upposi tajuntaan.

Tämä siis siitä huolimatta, että tarjolla oli maistelumenumaisesti joko neljä (61e), kuusi (81e) tai kahdeksan (99e) ruokalajia. Jännästi myöskään suositusviinejä ei löydy menulle, joka kuulemma johtui siitä, että variaatioita on niin paljon.

Ja onhan niitä, mutta toisaalta vaihtoehtoja eri kategorioissa ei ole kuin tietty setti ja yleensähän tulee yksi kaato per annos. Mutta näin se vaan oli ja sillä mentiin. Ja otettiin toki se koko setti, kerranhan täällä vaan käydään.

Hiukopaloista (en jaksa tabuloida tähän kaikkia vaihtoehtoja, 5e tsipale) otettiin: Kasvihuoneilmiö eli raflan omista laareista revittyä salaattia, riimiporoa kuusikreemillä sekä hampputartletti tryffelidressingillä ja rapeilla sirkoilla. Alkuruoka-osuudesta napattiin: Paahdettua perunarieskaa hapankermalla ja kylmäsavustettulla hauella, Ultiman pehmeää tofua sienisoijalla ja grillattulla salaattilla, grillattua taimenta Ultiman kimchillä ja piparjuurella sekä palvattua mallasporsaan niskaa paahdettulla purjolla ja mausteisella silmusalaatilla.

Pääruoista valittiin seuraavat: Paahdettua villisiikaa merileväemulsiolla ja siianmädillä sekä Bovikin luomukaritsan satulaa yrttivoilla ja kukkakaalilla. Jälkkäreistä taasen: Pihlajaflan yrttijäätelöllä ja rautayrttimarengilla sekä juusto eli kotimaista valkohomejuustoa kandeerattulla raparperilla ja siemennäkkärillä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta menussa oli, että talon omasta leivästi piti myös maksaa (5e), jota ei ole näillä leveysasteilla tullut ihan vastikään eteen. Otettiin toki sitäkin, vaikka kieltämättä siinä kohtaa listaa tavatessa alkoi jo tulla pienehkö rahastuksen maku. Toki kalliissa korttelissa tosiaan oltiin jne.

Hiukopalat tulivat verrattain nopeasti ja sirkkaleivällähän se piti aloittaa (tottakai) ja tämä oli aika hyvä- Jännä kokemus rouskuttaa sirkkoja, joiden kotien ali oltiin kävelty kun astuttiin raflaan. Tämä on sitä nykyaikaa, kaiketi. Noin muuten oltiin melko normileveleillä, tällainen ruisnappi levitteellä ja sirkat tuntuivat lähinnä jauhoisilta.

Riimiporo oli aivan tolkuttoman herkullista, tässä oli niin jykevät maut ja upean täyteläinen kreemi kaverina, että jouduttiin vähän taistelemaan viimeisistä paloista.

Kasvihuoneilmiö oli sitä mitä purkissa luki, eli salaattia kerittynä kimpuksi. Mikä sinänsä ei oikein säväytä varmaan ketään, vaikka toki on hienoa, että ovat kasvattaneet itse ne rehut. Mutta yllättäen se pikkelöity selleri, joka sitoi kaninruoan yhteen, oli upean makuinen.

Jopa siinä määrin, että selleri-aversiota koko ikänsä kärsinyt R oli ihastunut makuun. Tämän lisäksi paperin nurkkaan tursotettu “kastike” toimi mahtavasti kasvisten kanssa yhteen.

Varsinaiset alkuruoat aloittikin perunarieska, joka oli oikein maittavan makuinen ja hauki (on kala) pelasi mainiosti annoksessa. Mädit ja preparoidut (ei pysty muistamaan tarkasti, olisiko ollut alipaineessa jotenkin) kurkut toivat tekstuuria ja lisäpirskahduksia annokseen. Tämä taisikin olla meidän suosikki alkupaloista.

Koska seuraavana syöty pehmeä tofu oli niin pehmeää, että ei oikein meinannut arvata että mitä oikein on syömässä. Poksautetut riisit toivat vähän vaihtelua suutuntumaan, mutta jotenkin tässä tuli sellainen olo, että vetelee outoa versiota rice krispies -aamiaisesta.

Valitettavasti ne houkuttelevan näköiset suikaleet eivät tuoneet kauheasti lisäkicksejä annokseen ja jotenkin makuprofiili oli himmeämpi kuin olisi voinut toivoa.

Talon oma kimchi oli aika hyvä, vaikkakin itse tykkään reilusti tulisemmasta meiningistä. Kalaa löytyi ja se oli kai ihan hyvää, mutta mitään merkittävää muistijälkeä tästä ei jäänyt.

Mallasporsaan niska oli taasen oikein hyvä annos, ainahan sitä pekonia tai sen kaltaista vetää mielellään. Tässä annoksessa oli useampia ulottuvuuksia ja nämäkin palaset napsittiin kovalla tahdilla.

Näiden sivuun tuli myös sitä talon leipää, joka oli ilmeisesti väsätty juuri äsken. Lämmintä leipää on aina hyvä syödä ja varsinkin kun siihen viereen törkkää pehmeää voita. Mutta jotenkin tämä briossi ei puhutellut.

Sisäinen rakenne oli liian “sienimäistä” ja maku ei osunut maaliin, ensimmäinen kerta kun leipäkoriin jää leipää, varsinkin kun siitä on ihan erikseen maksanut.

Siika saapui ensimmäisenä pääannoksista ja oli komia ilmestys puutarjottimellaan. Makuakin löytyi, joskin ne mädit jotenkin saivat annokseen vähän liiankin merellisen tunnelman. Se mikä tässä kuitenkin oikeasti häiritsi oli ne ruodot, mitkä pyörivät suussa kun kalaa yritti renssaa ilman siihen tarvittavaa taitoa.

Kreemiä löytyi ja kaikenlaista kasvista, mutta kaikista komponenteista huolimatta annos jäi mysteeriksi meille, eikä niiden ruotojen kanssa taistelu lopulta tuntunut sen vaivan arvoiselta. Kalan kaveriksi saapui uusia perunoita duunattu jollain (tilli)kastikkeella.

Tämä tuntui liian paljon vappuiselta perunasalaatilta, aina rouheaan tekstuuriin asti. Kokonaisesta kalasta oli kuitenkin pakko tehdä taideteos pään ja pyrstön avulla, koska olen mieleltäni pelkkä lapsi.

Karitsa tuli kylki edellä eteemme ja sillä oli runsaasti kastiketta kyydissä. Kastike oli erinomaista, kuten myös lammas, joskin rasvaisimmat kohdat maistuivat kovasti siltä miltä lampaan rasva maistuu. Tämä annos kuului myös meidän suosikkeihin ja tuli hoideltua viimeisiä rippeitä myöten.

Välijälkkäriksi tuli juustoa, sitä tietyltä nimetyltä lehmältä valmistettua valkohomejuustoa. En nyt muista nimeä, mutta olisiko Orassa tullut sama setti, tai sitten Nokassa. Ei jaksa tarkistaa. Joka tapauksessa juusto oli hyvää, mutta jotenkin olisin kaivannut välijuustoilta enemmän variaatioita ja pienempää kokoa.

Mutta toisaalta tässä oli aivan tolkuttoman hyvää raparperia. Siis varmaan paras raparperi mitä on tullut ikinä maistettua, jos nyt ei lapsuuden värjäämiä “mummolan” muistoja oteta huomioon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan taitavasti keitetty ja oivallettu annos.

Loppuun tuli flan ja todella hyvää marenkia. Näitä tuli molemmille oma annos, ilmeisesti kylmäkkö ei ole vielä taipunut tähän uuteen formaattiin. Tämä oli todella hyvä jälkkäri ja siitä huolimatta toinen näistä luovutettiin omaehtoisesti viereiseen pöytään.

Kun oli keskusteluyhteyskin vähän aiemmin avattu. Ja siitä se sitten lähti, kierros Helsingin yöhön, joka teki tästä illasta ikimuistoisen. Vaikka Ultima ei jotenkin ihan siihen ikimuistoisen tasoon yltänytkään.

Sisustus on jännä yhdistelmä Finnjävelin jäämistöä ja uutta konseptia. Eniten pidin pysäyttävästä teoksesta ala-aulassa, johon oli taiteilijan ohjauksessa henkilökunta kasannut rikkoutuneita astiastoja edellisestä ravintolasta. Näiden lisäksi viherseinät ja sirkkojen James Bond -maiset pallot (kuka muistaa Moonrakerin orkideat?) toivat mielenkiintoisen futuristisen meiningin mestaan.

Neon-valojen värittämät välitilat sopivat moodiin myös, mutta miksi ihmeessä on pitänyt peittää yksi Helsingin kauneimmista maisemista jollain Space Odysseyn muoviulokkeilla? Ymmärsin kyllä Chez Dominiquessa, joka oli katutasossa, ettei ulkopuolisia päästetä pällistelemään, mutta tässä ollaan kuitenkin nyt toisessa kerroksessa ja jos joku jaksaa sen kiivetä, niin antaa tulla katselemaan vaan. Asiakaspalvelu oli erittäin tasokasta, kaikki sujui sutjakkaasti ja kohteliaan ystävällisesti.

Kasvissyöjille oli vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että joko en ymmärtänyt konseptia tai sitten tämä on vaan suunnattu jollekin muulle segmentille. Toisaalta R oli jokseenkin samoilla linjoilla, kuten myös viereisen pöydän pariskunta, joiden kanssa lähdettiin painimaan viikinkien ja Trillbyn (josta tulee mieleen PA:n Twisp and Catsby) pariin.

URL www.restaurant-ultima.fi
Puhelin 0300-472341
Osoite Eteläranta 16, Helsinki

Aino

Vaikeuksien kautta voittoon! Projekti priolistan läpikäynnistä meinasi mennä kaakkoon kun saimme vihdoin ja viimein sovittua frendien kanssa tapaamisen ja se sijoittautuikin lounasaikaan (myöhään tosin, mutta kuitenkin).

Sain onneksi kuitenkin väännettyä kohtaamispaikaksi pienen Messenger-neuvottelun jälkeen Ainon, joka on yksi viimeisistä keskustan käymättömistä kuppiloista (Savotta ja Palace ovat pääasialliset, loput on vähän silleen hajapaikkoja/kahviloita missä en todennäköisesti ehdi enää käymään).

Alkuperäinen skouppaus oli vaikea, kun aikataulupaineet (herra G ei liikahda kovin aikaisin liikkeelle ja herra J:llä oli tärkeä möötte mihin piti ehtiä) ja lokaatio (piti olla keskustassa, ehdotin kyllä kirjavampaakin settiä) sekä kvalitatiiviset speksit (ei liian hifi, piti saada olutta) ehtivät aiheuttaa itselle eksistentiaalisen kriisin.

Mutta Aino tuntui sopivan, pöytävaraus onnistui (semisti, ei oltu laitettu listalle, tilaa oli kuitenkin), menusta löytyi ihan suositusbisset ja suomalainen ruoka sopi lo-fi leiman alle passelisti.

Tila on muutenkin merkityksellinen, tässähän on toiminut joskus Café Ursulan etiäinen, minkä kellarin uumenissa ollaan joskus tanssahdeltu poikien kanssa. Tästä on toki jo hetki aikaa, nyt ollaan vanhoja ja raihnaisia.

An excellent restaurant serving classical Finnish dishes with a modern touch.

Other good restaurants close by are Copas y Tapas, Chapter and Strindberg.

Suomalaista safkaa siis ja joko menun tai yksittäisten annosten muodossa. Tänään oli tarjolla alkuun: Keväinen kasviskeitto (9,50e / 12,50e isompana), suolattua poroa lakoilla ja kuusenkerkällä (14e) sekä suomalaista lohikeittoa (10,50e / 14,50e).

Pääruokia löytyi: Silakkapihvit ja perunamuusia (17,50e), paahdettua nieriää parsalla ja punajuuri-voikastikkeella (26,50e), ylikypsää possun kylkeä paahdetuilla kasviksilla ja soijakastikkeella (17,50e) sekä poron fileetä timjami-perunaterriinillä ja mustaherukkakastikkeella (36,50e). Loppuun oli: Omenapiirakkaa ja vaniljavaahtoa (8,50e).

Valmiissa kolmen ruokalajin menussa (45,50e kalalla / 49,50e lihalla) oli kasattu seuraavanlainen setti: Keväinen kasviskeitto, nieriää tai poroa sekä loppuun omenapiirakkaa. Otettiin menut, osa kalalla ja osa sarvipäällä.

Ekaksi tuli leipää, tummaa ja vaaleaa sekä voinappi. Vaaleassa oli vähän focaccian kaltainen, rapsakka pinta, mutta muuten ei ollut mikään ihmeellinen.

Mutta se tumma, saaristolaishenkinen, leipä oli oikein maittavaa. Tätä piti tuuttaa naamariin parikin palasta.

Alkukeitto oli hyvä, tällaisia “keväisiä” vegejä (kun maa on vielä roudassa, eikä sieltä saa mitään elävää irti) sisältävä soppa. Kasvikset eivät niinkään innostaneet, toivat kuitenkin tekstuuria peliin.

Mutta se liemi oli kepeän täyteläinen ja maustettu kivasti jollain basilikaöljyllä. Kulhon pohjalle oli myös väännetty jotain tahnaa, joka elävöitti meininkiä lusikkaan sattuessaan.

Pääruokana oli itsellä poroa ja tämähän oli erittäin hyvin duunattu, reilun punaista ja snadilla paistopinnalla väsätty. Marjaisa ja tiukka paistoliemi toimi peilinä lautasen pohjalla, joka antoi lisää sävyä annokseen, kuten myös ne makeahkot (porkkana?) pyreetöräykset.

Ja se timjami-perunaterriini oli erittäin kiva, niin mielenkiintoisen muotonsa, makunsa kuin tekstuurinsa osalta. Vaikka herra G vieressäni muistutti, etten ole niin innostunut paakkuja sisältävästä pyreestä (joo, ei ollut pottuvoi, same same but different), niin tämä oli kyllä hyvin toteutettu.

Kaverin nieriä ilmeisesti pelasti hyvin myös, tosin juttu keskittyi hänen kala-tarinoihinsa, kun oli juuri päässyt koukun äärestä pois. Veneenkin oli saanut myytyä vakuutusyhtiölle, on noi hurrikaanit rajuja.

Mainio lounas lopeteltiin omenapiirakkaan, joka oli onnistuttu hifistelemään (dammit) kolmella eri omenalla ja jollain raikkaan oloisella vaahdolla. Hienosti toteutettu ja hillityn herkullinen versio tästä klassikosta.

Kokonaisuutena tämä oli tasokas ja tyylikäs ympäristö (sekä toki erinomainen seura) tekivät kokemuksesta erittäin miellyttävän.

Sisustus on onnistuttu pitämään klassisen kauniina, ilman turhia kikkailuita tai krumeluureja. Upeat pylväät raamittivat tilaa ja muutama harkittu taideteos, sekä rauhallinen taustamusiikki korostivat tunnelmaa.

Valoisan salin alakerta oli aivan yhtä sokkeloinen ja hämyisä kuin mitä muisteltiinkin, täältä löytyy jänniä kabinetteja sun muita kammareita. Rafla soveltuukin hyvin rauhalliseen liikeneuvotteluun tai muuhun vastaavaan tapaamiseen.

Asiakaspalvelu oli myös ammattimaisen toimivaa ja kohteliaan ystävällistä, vaikkakin ruuhkan sattuessa joutui hetken venaamaan. Kasvissyöjälle oli listalla aika niukasti vaihtoehtoja, mutta ehkä kysymällä sekin asia ratkeaisi tarvittaessa?

Ps. Siihen omien tekemisten seuraamiseen löytyi (tietysti! There’s an app for that) hyvä sovellus: Strides. Toi toimii hyvin Fitbitin kaverina, jolla kuitenkin tulee ihmeteltyä näiden fyysisempien aktiviteettien sujumista.

Pps. xkcd heitti taas aika hyvän läpän.

Ppps. Note to self, tapaa useammin kavereita.

URL www.ravintolaaino.fi
Puhelin 09-624327
Osoite Pohjoisesplanadi 21, Helsinki

Ora

It’s getting better all the time. Ilta meni enemmän kuin hyvin, kiitos kun kysyit.

Ted Baker -setä tuli myös aavistuksen rikkaammaksi, good for him.

Keskustelut pääsivät sukeltamaan syvälle sieluun ja silti silittelyt pysyivät yhtä höyhenen kevyenä kuin ‘kesäinen’ kosketus joka oli silloin joskus kaksikymmentä vuotta sitten, ensitapaamisemme yhteydessä.

Elämä on kaunista, kun sen vaan antaa olla.

Kaunis oli myös Clarion hotellin Sky Room, joka tarjosi vieläkin messevämmät näkymät kuin Tornin traditionaalinen kohtaamispaikka korkealla. Lasin viereen löytyy myös sirkkoja, jos siltä tuntuu,

A truly special restaurant that gets on your skin, but in a very good way. The food was excellent, as was the service.

Other exceptional restaurants in Helsinki are Olo, Ask and Finnjävel.

Fine dining, mutta omalla otteella. Chef & Sommelier jäi valitettavasti kokematta, mutta kaikkea ei vaan ehdi. Nyt kuitenkin päästiin R:n kanssa mestoille tähän Huvilakadun pieneen ravintolaan, joka tarjoaa “lähiruokaa moderniin tyyliin”.

Tarjolla on kuuden ruokalajin menu (85e, +65e viineillä). Tällä kertaa listalta löytyi: Pientä kivaa keittiöstä, Maa-artisokkaa ja selleriä, Riimihirveä ja perunaa, Haukea ja piparjuurta, Ahvenanmaan karitsaa ja kaalia, Illusia -juustoa ja omenaa, Suklaata ja palsternakkaa sekä Petit four.

Alkuun tuli amuse-bouche ja tämä setti sisälsi porkkanaa kahvilla (hyytelöity meininki), jossa porkkana otti roolinsa, mutta kahvi oli lähinnä värinä messissä. Tämän lisäksi löytyi hauskan suomalainen versio arancinista, jossa fritatun pallon sisällä oli riisipuuroa ja alla majoneesia. Ihan jees, tosin se puuromaisuus ei tekstuurina omasta mielestä toiminut niin hyvin kuin perinteinen versio täsä Etelä-Eurooppalaisesta hiukopalasta.

Sitten oli näkkäriä omalla kermajuustolla ja kuivatulla poronsydämellä. Tämä veti jalat alta. Oli niin tajuttoman hyvän makuista, että teki mieli nuolla lautanen, mutta hillitsin itseäni ja noukin diskreetisti murusia suuhun. R. luonnehti tätä vähän samankaltaiseksi kuin hänen mätitahnaleipänsä. Koska en Kallen herkkuihin ole itse koskaan halunnut tutustua, niin täytyy vaan luottaa hänen sanaansa. Upean rautainen ja intensiivinen makukokemus joka tapauksessa, iski kuin miljoona volttia.

Nälän herättäjien jälkeen eteen osui crepes ja aika harvoin on näin kauniisti väännettyjä lettuja suuhunsa tunkenut. Pitsireunus rouskui, kun haarukoimme herkkuja suuhun, Kaffa roasteryn (latte)vaahdon saattelemana. Maa-artisokka maistui ja täytetty lettu oli erinomainen aloitus illalliselle.

Riimihärkä katajalla jatkoi hommaa. Ruusukkeeksi aseteltu liha oli upean mehukasta ja murisevan maukasta. Katajanmarja puski esiin, varsinkin kukkasen päällilehdistä. Mutta se mikä hyökkäsi lautaselta mieleeni, oli paras perunavalkosipulipyree ikinä. En muistaakseni ole koskaan näin ihanaa muussia maistanut.

Aivan taivaallinen maku, jota korosti sekaan sekoitetut, upeasti preparoidut pienet pottukuutiot. Lisukkeena löytyi vielä lämmintä Myrttisen maustekurkku-pohjaista kastiketta, joka oli hauska, mutta jäi muiden juttujen varjoon.

Seuraavaksi oli vuorossa roskakala, kuten haukea usein haukutaan. Mutta roska oli omassa silmässä, jos siinäkään. Fisu oli niin hienosti hoidettu, etten ole törmännyt vastaavaan. Kermaisen kova tötterö halkesi haarukalla hienoiksi palasiksi, joiden maku oli hienostuneen herkkä.

Tämän annoksen pottuvoi oli traditionaalisempi, edelleen upea, mutta ei samoilla leveleillä edellisen kanssa. Herneet toivat kokonaisuuteen kaivattua purupintaa ja väriä, sitruunayrtillä (ei pysty muistamaan nimeä) maustettu beurre blanc hennon kirpsakkaa täyteläisyyttä.

Protskuparaati jatkui taitavasti keitetyllä karitsalla. Se mikä tässä setissä hätkähdytti oli se haudutettujen kaalien terävä kirpsakkuus, joka toimi villapään vastinparina mainiosti. Lammas itsessään jäi tällä kertaa oivien lisukkeiden altavastaajaksi.

Illusia on sen lehmän nimi, josta tämän sinihomejuuston maito on tiristetty. Kyseessä on siis ilmeisen harvinainen yhden lehmän juusto. Tunnelma haarukalla oli melko hillitty, keksien kanssa välijälkkäri vei listaa eteenpäin oikein kivasti.

Suun raikastaminen toteutui oman meijerin maitovaahdolla ja mesimarja(? saatan muistaa väärin)jädellä. Hyvää oli ja asetti moodin hienosti loppua kohden.

Ja loppuhan sieltä tulikin, jäätelöä tässäkin oli ja vieläpä palsternakkamarengilla (tai näin muistelen, joku komponentti oli siitä duunattu) sekä crumblella ja sivuun creme brule, mutta suklaasta. R., joka on meistä se suklaafriikki, ei jotenkin kohdannut tätä kokonaisuutta oikeasta kulmasta, mutta itse (joka en siis ole yleensä jälkkäreistä innostunut) diggailin tästä ihan hulluna. Tosi hyvä meininki koko systeemissä, rouskuvaa ja pehmeetä, kylmää ja kuumaa, yllättävien makukombojen mukana.

Petit fours ei ollutkaan sitten sitä suklaata, kun se osuus oli jo jätetty taakse. Tähän oli loihdittu oikein hyvä kanelipulla. Tosin näitähän on nyt jo vedetty niin paljon, ettei se jättänyt mitään suurta muistijälkeä, toiminee paremmin ulkomaan eläville. Parhaat pullat tulee kuitenkin Lahden tädin uunista, ’nuff said.

Sisustus on skandinaavisen pelkistetty, linjakas, mutta myös ruuhkainen tiukkaan pakattujen pöytien ansiosta. R. muistutti siitä väliaikaisesta Välimäki-ravintolasta, jossa oli nostettu konseptiksi sosiaalinen ruokailukokemus, ja täytyy sanoa, että täällä se tuli konkreettisemmaksi kuin siellä. Toki ei oltu ihan cheffin pöydässä, mutta fiilis oli kuitenkin sen mukainen. Se mikä täällä kuitenkin välillä hämäsi, oli se massiivinen melutaso, varsinkin kun jäätelökone pistettiin pörisemään.

Tämä johtikin siihen, että tarjoilut piti välillä esitellä melko kovalla volyymilla. Mutta miten hienosti se esittely tapahtuikin. Täällä nousi kaiken kakofonian yli se tunnelma perhemäisesti järjestäytyneestä tiimistä, joka tarjosi teatteriesitysmäisesti toteutetun illallisen kaikille paikalle saapuneille seurueille. Avokeittiö ja sen ulokkeena toimiva salin porukka antoi todella mieleenpainuvan kokemuksen. Jos (ja kun, sitähän mä tässä teen) tätä vertaa muihin Stadin mestoihin, niin kärkisijoille tämä ehdottomasti osuu.

Olo on sofistikoituneempi ja överimpi, mutta ruoan puolesta ollaan ihan samassa sfäärissä. Ask on rauhallisempi tunnelmaltaan. Mutta jos haluaa, että safka tulee iholle, niin täällä sen kohtaa niin, että ollaan melkein vereslihalla. Finnjävel vie suomalaisuuden ihan sinne päätylaitaan, mutta täällä tuodaan lähiruokaa lähemmäksi ja omalla tavallaan kauniimmaksi tarinaksi kuin monessa muussa mestassa.

Todella ainutlaatuinen kokemus, joka kannattaa aivan ehdottomasti testata. Sanomattakin selvää on, että tämä sopii todella loistavasti myös vaativimmillekin tapaamisille, niin liiketoiminnan, kuin henkilökohtaisemmankin toiminnan puitteissa. Huomaa kuitenkin, että lounasta löytyy vain perjantaisin.

Ps. Hyvää pääsiäistä kaikille. Kärsimysnäytelmän hengen mukaan täytyy laittaa linkki vanhaan klassikkoon, eli Salad Fingersiin tai jos toi on liian häiriintynyt (ja siis onhan se, totaalisen), niin ehkä Odd Todd piristää päivääsi?

Pps. Antimatter factory! Ja tämä oli sitten #836, vaikka ei lounas ollutkaan. Leikitään että oli.

URL www.orarestaurant.fi
Puhelin 0400-959440
Osoite Huvilakatu 28, Helsinki