Palace (~2. kerta)

Joulu lähestyy kuin pakoon päässyt juna ja jotenkin tässä on elämäkin onnistunut rauhoittumaan hieman. Työpuolen sopparit on hoidettu, nimet on pahvissa jne, salillakin päässyt käymään vaikkakin tässä on ollut pientä värehdintää noiden tavoitteiden saavuttamisessa yllättävien poikkeamien takia. Kerran pääsin jo ihan hilkulle lopullista maalia, mutta sitten homma repesi käsiin, jonka jälkeen hikoilu ei ollut enää vapaaehtoista vaan pakon sanelemaa. Nyt ollaan kohtuu tikissä ja suunta on taas oikea. Luulisin, että vuoden alkupuolella pääsen tavoitteeseen silläkin puolella, joka olisikin ihan sopivaa sillä tavalla, että sitten olisi noin vuosi väännetty salia semisystemaattisesti. Juoksumaton taustameluongelmaa en ole saanut kunnolla ratkaistua sen jälkeen kun Safarin äänikirjat tuli kuunneltua läpi, mutta olen nyt kahlannut läpi Neil deGrassen Startalkia väliaikaisratkaisuna, kaikesta #meetoo-kohusta huolimatta. Pyhinä pitää pureskella pähkinää pieteetillä. Kyllä tuohon ongelmaan ratkaisu löytyy, kuten niihin isompiinkin.

A second coming of a truly legendary restaurant executed to the tee. This was an amazing lunch, from the absolutely delicious food right down to the world-class service. Other wonderful restaurants in the area are Olo, Ask and Chapter.

Tarjolla on joko maistelumenu (112e) tai lounasmenu (62e). Tänään lounaaksi oli: Tartar a’la Palace, paistettua merikrottia simpukkavoilla ja maa-artisokalla, riisivanukasta mangolla ja vaniljalla. Otin tuon lounasmenun, vaikka vähän kuumottikin se pitempi kaava, pääosin olen kuitenkin pyrkinyt näillä ekskursioilla kohdistamaan valinnan ravintolan lounaaseen, enkä ole lähtenyt kikkailemaan. Joitain poikkeuksia (mm. phở ja lasagne) sääntöön toki on. Tosin juustot oli pakko ottaa, mutta siitä enemmän vähän alempana. Alkuun tuli amuse bouche, joka oli selvästi sama kuin pidemmällä menulla, eli 100-vuotiaaseen juureen vedetty “keksi” kalalla, mädillä ja kurkulla. Tämä oli aivan tolkuttoman herkullinen ruokahalun herättäjä, jossa jännästi kaikista mahtavista aineksista huolimatta se ruisnappi nousi esiin kaikessa kauneudessaan. Toisena suupalana oli vuohenmaito-juustokreemi ja porkkanaa, tämäkin oli sen kaltainen makupommi, että tuntui. Loistava aloitus, siitä on pitkä aika kun viimeksi olin näin onnellinen pelkistä keittiön tervehdyksistä. Varsinainen alkuruoka oli tartar, jonka tuli servaamaan mestan mesu, eli herra Vottonen (tai näin uskottelen itselleni). Päälle hiottiin talvitryffeliä, alle lientä (I forget) ja sivuun talon omaa spelttileipää sekä “sesonkivoita”. Tää holahti nyt selvästi Stadin parhaimmaksi tartar-pihviksi, todennäköisesti parhaimmaksi mitä itse olen missään syönyt. Suussasulavaa nautaa, herkän stydit maut ja kaikista komponenteistaan huolimatta upean pelkistetyn oloinen kokonaisuus. Ja se sämpyläkin oli yksi paremmista leivistä mitä on tullut näillä leveysasteilla ahdettua piirasläpeen, puhumattakaan täyteläisestä voista. Pääruoka tuli sulavan vaivattoman tarjoilun siivittämänä eteeni ja listasta huolimatta kokki esitteli liemen “kalakermana”, whatever that means (esittelyn aikana tuli pieni fläsäri Blue Peterin “Soseutettu samettinen lohikeitto” sopasta, mutta se meni ohi). Merikrotti oli todella hienosti hoideltu lautaselle, tämä oli lihaisan maukas kala kivalla paistopinnalla ja se tajuttoman hyvä soossi (mitä sitten olikaan) komppasi kalakaveriaan kauniisti. Miten onkaan saatu näin upea kastike aikaiseksi? Ainoa mikä on ollut tässä viime aikoina samaa tasoa, oli se Chapterin yuzu-beurre blanc. Grillatut maa-artisokat yllättivät ronskilla tekstuurillaan, mutta pelastivat muiden juttujen kanssa erinomaisesti, tuoden vähän sellaista savuisen oloista sävyä soundiin. Ainoa miinus tässä yhdestä parhaimmista lounasannoksista mitä olen tänä vuonna vetänyt oli se, että haarukalla ja veitsellä en saanut mitenkään kaivettua loppuja liemestä syvän kupin pohjalta. Ja voitte uskoa, että yritin. Jos raflassa ei olisi ollut silmä kovana seuraavaa henkilökuntaa parveilemassa ympärilläni, niin todennäköisesti olisin kipannut lopun kitaani reteällä ranneliikkeellä. Mutta vaikka en antanutkaan heidän häiritä liikaa kuvien ottamista (vähän annoin kuitenkin, näistä tuli tosi huonoja #sorisiitä), niin ihan eläimelliseksi en viitsinyt ryhtyä. Olihan jälkkäri vielä tulossa. Ja se peräruoka olikin yksi kauniimmista kylmäkön kasaamista annoksista mitä on lähiaikoina eteen saapunut. Vaniljalla maustettua mangoa ja lohikäärmehedelmää pohjalla piileskelevän riisipedin päällä. Vaniljajädeä ja mangosta(?) nykerretty “lehti” päällä. Tämän kimppuun oli melkein ikävä käydä lusikan kanssa (jota olisin kipeästi kaivannut edellisessä annoksessa), mutta kuten ne rapakon takana sanoo: “it’s a dirty job, but someone’s gotta do it“. Kermainen riisi terästäytyi niillä pirskahtelevilla hedelmäpommeilla ja kaiken kokosi yhteen se kylmän komea pallurainen. Harvoin diggailen jälkkäreistä, mutta jos ne on tehty tällaisella taidolla, niin eihän sitä voi kuin yrittää hillitä itseään, ettei kaikkea yritä kerralla tunkea suuhun. Tässä kohtaa olisi tarina muuten päättynyt, mutta tämä oli yksi niitä harvinaisia lounaskokemuksia, jonka en halunnut loppuvan ollenkaan. Näin ollen pitkitin väkisin oleskeluani tilaamalla juustot, joille olen muutenkin per[s/v]o. Ja niitähän tulikin neljän kappaleen verran, kaikki ranskalaisia. Nimiä en muista, mutta sinihomejuustoa, jotain lehmänmaitojuustoa sekä pari vuohenmaidosta tehtyä, toisessa tuhkakuori. Sivuun tuli näkkäriä “alakerran leipomosta” ja piparia, aprikoosi-kaneli- ja mustikkahilloa. Juustot oli kaikki ihania ja passelisti toisistaan eroavia, muodostaen silti harkitun kokonaisuuden. Vuohenmaitojuustoista se tuhkakuorinen oli kermaisen täyteläistä, kun taas kaveri kovempaa mutta maukasta. Sinihomejuusto oli herkullista myös, pysytellen erossa siitä liiallisesta terävyydestä joita näissä joissain esiintyy. Lehmänmaitosysteemi oli paras, täyttäen suuni upealla maullaan. Näkkäri oli ihan turhan oloinen näiden makujen keskellä, pipari sentään pelasi ainakin sen sinihomeen kanssa. Aprikoosihillo oli kiva lisä juustoille, mutta vaikka se mustikkahillo oli itsessään todella hyvä, niin se ei omassa suussa mätsännyt oikein minkään kanssa. Tai sitten makunystyröiden vaatimustaso oli noussut loistavan lounaan aikana liian korkealle. Loppuun tuli vielä yllätysjälkkäri (jei!), joka oli siperian säähän sopiva kuuma rommitoti ja englantilainen hedelmäkakku. Tämän ääressä oli hyvä fiilistellä sir Scottin seikkailuita samalla kun tuijottelin Viking Linen ruotsinlaivaa puupaneloidun katon alla, kuunnellen jotain semimodernin oloista loungea. Rommitoti oli ihan karkkia ja kakustakin nypin viimeisetkin muruset minilautaselta. Ruoan puolesta tämä rafla napsahti suoraan listan kärkeen, Olon viereen. Ehkä tämä ei osoittanut mitään räiskyvää innovaattisuutta, mutta todella mielenkiintoisia ja erittäin harkitun oloisia kokonaisuuksia sekä harmonisen jatkumon aina alkupaloista loppukaneettiin asti. Enkä voi painottaa tarpeeksi keittiön tasoa, tässä ei kompastuttu missään kohtaa millään tavalla (no okei, se näkkäri ei maistunut, mutta se olikin jostain muualta). Jos tämä rafla ei saa ainakin yhtä tähteä ensi vuonna, niin se on vääryys. Sisustus on rempan jäljiltä todella tyylikäs, tänne voi tuoda kenet tahansa safkaamaan ja näin ollen nousikin omaksi suosikiksi liikelounaan kohteeksi. Rauhallisen kepeä ääniraita taustalla ja yksi makeimmista näkymistä Stadin rafloista viimeistelee kokemuksen. Paitsi! Se asiakaspalvelu! Aivan tajutonta, ei tällaista ole tullut vastaan tässä kaupungissa sitten Chez Dominiquen. Yritin oikein miettiä, mutta ihan näin sulavaa, smoothia ja huomioonottavaista settiä ei ollut edes Olossa, vaikka on se kyllä samalla levelillä. Tähän luonnollisestikin vaikutti hieman se, että olin ajoissa liikenteessä (you know me) ja näin ollen kimpussani oli melkein koko salin porukka, mutta silleen kivasti. Ja kaikki jotka pöydässä hääräsivät, osasivat sekä kuoren (harvoin lounaalla vedetään murut sillä kaapimella annoksen jälkeen) että sisällön, jokainen osasi kertoa yksityiskohtia siitä sun tästä, eikä kenelläkään ollut liian kiire vastatakseen. Tänne kannattaa tulla jo ihan pelkästään palvelun takia, täällähän on baarikin. Joulupöytäkin olisi ollut, mutta kuka niitä jaksaa? Ps. Ravintolarintamalla on taas tapahtunut kaikenlaista, N:o 11 on mennyt säppiin ja Korkeavuorenkadulle on tullut Latitude 25, Okinawalainen (Karate Kid ja kurkipotku huudettu!) ravintola. Vihreä Holvi on muuttunut Harju8:ksi ja Nolla on muuttolinnun kaltaisesti siirtymässä Senaatintorin kautta jonnekin. Pps. Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti! Ppps. Unskalle oli tullut joku Cafe Manda, josta saa mezejä.

URL www.palacerestaurant.fi
Puhelin 09-61285400
Osoite Eteläranta 10, Helsinki

Inari

Rakas päiväkirja, tämä oli huonoin loma ikinä. Mutta ei siitä sen enempää, tiedät kyllä mitä tarkoitan. Onneksi se oli sentään lyhyt ja kohokohta oli ehdottomasti perheen kanssa käyty lintsireissu. Harvoin on duuniin palaaminen ollut ihan näin raskasta, vaikka ihan mielellään sen konttorin oven avasikin. Ehkä tämä silti tästä? Pakko jaksaa, muutakaan ei oikein voi.

Ainoa aito oma hetki tämän kaiken keskellä oli käynti Merihaan mattolaiturin kupeeseen ilmestyneessä “popup” keskittymässä, jossa tuli vedettyä Na’amin semijees lautanen muutaman bissen huuhtelemana, kun pääsi juttelemaan herra S:n kanssa elämästä. Hän osasi myös kertoa uudesta raflasta nimeltä Inari, joka on sniikisti ilmestynyt entisen (sittemmin palaneen ja Kampin kortteliin uudestisyntyneeseen) Hokun tilalle Punavuoren pöhinän keskelle. Hyvässä noususuhdanteessa otin pirssin alle ja hyökkäsin raflaan maistelemaan menua.

A wonderfully low key fine dining experience with some truly delicious hits on the tongue. The dishes were a bit uneven, but overall the evening was a success.

For more of this, go to Ask, Grön or Chapter.

Tarjolla on maistelumenu joko viiden (55e) tai seitsemän (70e) lajin muodossa. Suositusviinitkin löytyy ja hinta ei ole tällaiseksi fine dining -henkiseksi mestaksi paha. Otin toki pitkän kaavan mukaan, ennen illan Post Barin syleilyssä ja Leblonin ruumassa tapahtunutta epämääräistä hilluntaa.

Yllätys menu alkoi seuraavanlaisella annoksella: Tuoreita herneitä thaibasilikalla ja salaatilla/kaalilla jossain liemessä. Tämä jäi vähän pliisuksi makumaailmaltaan, “kesän viimeiset herneet” olivat hävittäneet jo luontaisen makeutensa ja olivat kovahkolla tekstuurillaan jotenkin ristiriidassa ohuen liemen kanssa. Thaibasilikakaan ei nostanut nenäänsä liemen syövereistä mainittavasti.

Sitten oli Inarin siikaa kombu-levien välissä marinoituna, pienellä chilillä ja uskomattoman hyvällä liemellä. Tämä oli todella tiukka annos ja näytti keittiön taidot isosti. Kala oli kiinteä ja muikean makuinen, chili toimi tässä kontektissa kauniisti ja se liemi. Oi mikä liemi.

Tämän jälkeen tuli haudutettua naurista haudutetulla kombulla ja hyvin suolaisella – mutta myös upean täyteläisellä – liemellä jossa kuivattua anjovista ja vahva umami. Nauris, tuo HeVi-osastojen huutokerjäläinen, oli nostettu tässä sellaiselle pedastaalille, että harvoin on vastaavaa arvonnostoa nähty.

Seuraavana vuorossa oli kesäkeitto luuydinliemellä ja jollain öljyllä. Jyrkkää ja herkkää samassa paketissa. Sipulille oli tehty jotain very special, only for you my friend. Kerunleipä (tai mikä olikaan) tuntui hauskalta heitolta omaan nuoruuteen ja Pohjois-Haagalaisen kerrostalopihan futispelien (mulla oli ihan oikeat [p/b]läägät) ohessa suoraan nurtsilta vedetyt maistiaiset.

Ja muistatko, kun kaivettiin samalle pihalle sen ohuen pakkaslumen kerroksen alle Maken kanssa niitä snadeja tunneleita? Et tietenkään, et sä oo Make. Mut se oli siistii. Niin oli ne pihalta vedetyt rehutkin (ketunleipiä? Ei voi muistaa).

Homma jatkui herkullisesti. Edellisestä luuydinkeitosta eriytetty rasva tehtynä hot oiliksi, jossa on paistettu kiinankaalia ja kapriksia. Sivuun höyrytetty sämpylä, jolla voi imailla kulhosta loput herkut.

Ensikosketus toi tuoksullaan mieleen maailman parhaimman pikaramenin. Tämä oli aivan tolkuton annos, ihanan tulinen ja suolainen ja lempeä yhtäaikaa.

Voitte olla satavarmoja, että nuohosin sillä pilven pehmeällä sämpylällä viimeisetkin rippeet reunoilta. Annos oli jo itsessään sellainen makujen iloittelu, että vain jo tämän takia kannattaa tulla mestoille (tosin menu on tainnut jo vaihtua, mutta silti!)

Viimeisenä suolaisena annoksena oli: Kevätsipuli-mungpapu-kakku päällystettynä mainiolla kevätsipulimuhennoksella tms. Sivuun tuli vihreä salaatti, pikkelöityä retiisiä, kimchitä sekä seesami-chili-nuudeleita.

Edellisestä annoksesta poiketen nuudelit eivät olleet kovinkaan tulisia, ainakaan omaan makuun, kuten ei myöskään melko pliisu kimchi. Muutenkin tässä kohtaa palattiin taas takaisin sellaiseen hyvän ravintolan tasolle, kun välillä suihkittiin eri sfääreissä.

Loppuun oli Juhan (whee! mutta en siis tosiaankaan minä) poimimia villivadelmia timjamiöljyllä ja olutjäätelöä. Timjami rokkasi ja olutjäde oli hennon makuista mutta mielenkiintoista. Viini teki annoksen, itse kulho oli hyvä, mutta ei sen enempää. Jotenkin se semimakea jälkkärijuoma komppasi kovemmin kuin kaverinsa.

Kokonaisuutena aavistuksen epätasainen, mutta parhaimmilla hetkillään upea suoritus. Täällä kannattaa ihan ehdottomasti käydä vierailemassa, varsinkin kun hintataso on näinkin kilpailukykyinen muihin Stadin huippukeittiöihin (johon tämän kyllä selkeästi luen) verrattuna.

Sisustus oli linjakkaan yksinkertainen, paljaat pöydät ja muutamat koristeet muuten melko askeettisessa tilassa. Musiikki oli jännittävä yhdistelmä jazzia ja jotain rentoa afrikkalaishenkistö teknohäröilyä, tälle on varmasti joku lokerokin.

Mutta siis modernia, kiinnostavaa ja pysyi sopivasti taustalla. Asiakaspalvelu oli todella sujuvaa, ammattitaitoista ja ystävällistä. Kasvisruokaakin saa varmaan kysymällä, lasten kanssa en välttis ensimmäiseksi tänne ryntäisi.

URL www.ravintolainari.fi
Puhelin 050-5148155
Osoite Albertinkatu 19 A, Helsinki

Ultima

Nonih. Sainpas kirjoitettua tämän valmiiksi, vaikka vähän jälkikäteen. Ilta R:n kanssa oli Suuri Menestys, johon liittyi hurmaava nuori pariskunta, salakapakka, ryhmä norjalaisia viikinkejä ja tanssiaiset Helsingin yössä.

Mutta ennen kaikkea tätä käytiin tietysti syömässä, kuinkas muuten. Luonnollisestikin meidän täytyi käydä stedaamassa Finnjävelin seuraaja, sirkkasärvintä tarjoava Ultima. Tuollaisella nimellä ja vetäjien natsoilla oli odotukset korkealla.

Käytiin ensin toki ottamassa vauhtia Bar Cónin terassilta, Stockan Ted Baker -osaston läpi, kohti Etelärantaa ja Suomen kovimpia kortteleita, ainakin noin kulinaristisessa mielessä.

A mixed bag of treats at this high-flying restaurant, following in the deep footsteps of Finnjävel. The food was mostly good, with some surprising misses and the format of the menu left us with a slight disappointment.

Other fine dining experiences in Helsinki are Olo, Ask and Ora.

Tarjolla on menu, mutta ei maistelu, vaan ihan á la carte. Tosin sellaisella oudolla twistillä, että kun on kaksi pöydässä, niin molempien pitää ottaa sama annos. Kaikista lajeista, paitsi alkudrinkkien kanssa vedettävistä hiukopaloista. Tämä oli siinä määrin hämmentävää, että sitä piti tavata tarjoilijan kanssa ihan muutaman kerran, että upposi tajuntaan.

Tämä siis siitä huolimatta, että tarjolla oli maistelumenumaisesti joko neljä (61e), kuusi (81e) tai kahdeksan (99e) ruokalajia. Jännästi myöskään suositusviinejä ei löydy menulle, joka kuulemma johtui siitä, että variaatioita on niin paljon.

Ja onhan niitä, mutta toisaalta vaihtoehtoja eri kategorioissa ei ole kuin tietty setti ja yleensähän tulee yksi kaato per annos. Mutta näin se vaan oli ja sillä mentiin. Ja otettiin toki se koko setti, kerranhan täällä vaan käydään.

Hiukopaloista (en jaksa tabuloida tähän kaikkia vaihtoehtoja, 5e tsipale) otettiin: Kasvihuoneilmiö eli raflan omista laareista revittyä salaattia, riimiporoa kuusikreemillä sekä hampputartletti tryffelidressingillä ja rapeilla sirkoilla. Alkuruoka-osuudesta napattiin: Paahdettua perunarieskaa hapankermalla ja kylmäsavustettulla hauella, Ultiman pehmeää tofua sienisoijalla ja grillattulla salaattilla, grillattua taimenta Ultiman kimchillä ja piparjuurella sekä palvattua mallasporsaan niskaa paahdettulla purjolla ja mausteisella silmusalaatilla.

Pääruoista valittiin seuraavat: Paahdettua villisiikaa merileväemulsiolla ja siianmädillä sekä Bovikin luomukaritsan satulaa yrttivoilla ja kukkakaalilla. Jälkkäreistä taasen: Pihlajaflan yrttijäätelöllä ja rautayrttimarengilla sekä juusto eli kotimaista valkohomejuustoa kandeerattulla raparperilla ja siemennäkkärillä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta menussa oli, että talon omasta leivästi piti myös maksaa (5e), jota ei ole näillä leveysasteilla tullut ihan vastikään eteen. Otettiin toki sitäkin, vaikka kieltämättä siinä kohtaa listaa tavatessa alkoi jo tulla pienehkö rahastuksen maku. Toki kalliissa korttelissa tosiaan oltiin jne.

Hiukopalat tulivat verrattain nopeasti ja sirkkaleivällähän se piti aloittaa (tottakai) ja tämä oli aika hyvä- Jännä kokemus rouskuttaa sirkkoja, joiden kotien ali oltiin kävelty kun astuttiin raflaan. Tämä on sitä nykyaikaa, kaiketi. Noin muuten oltiin melko normileveleillä, tällainen ruisnappi levitteellä ja sirkat tuntuivat lähinnä jauhoisilta.

Riimiporo oli aivan tolkuttoman herkullista, tässä oli niin jykevät maut ja upean täyteläinen kreemi kaverina, että jouduttiin vähän taistelemaan viimeisistä paloista.

Kasvihuoneilmiö oli sitä mitä purkissa luki, eli salaattia kerittynä kimpuksi. Mikä sinänsä ei oikein säväytä varmaan ketään, vaikka toki on hienoa, että ovat kasvattaneet itse ne rehut. Mutta yllättäen se pikkelöity selleri, joka sitoi kaninruoan yhteen, oli upean makuinen.

Jopa siinä määrin, että selleri-aversiota koko ikänsä kärsinyt R oli ihastunut makuun. Tämän lisäksi paperin nurkkaan tursotettu “kastike” toimi mahtavasti kasvisten kanssa yhteen.

Varsinaiset alkuruoat aloittikin perunarieska, joka oli oikein maittavan makuinen ja hauki (on kala) pelasi mainiosti annoksessa. Mädit ja preparoidut (ei pysty muistamaan tarkasti, olisiko ollut alipaineessa jotenkin) kurkut toivat tekstuuria ja lisäpirskahduksia annokseen. Tämä taisikin olla meidän suosikki alkupaloista.

Koska seuraavana syöty pehmeä tofu oli niin pehmeää, että ei oikein meinannut arvata että mitä oikein on syömässä. Poksautetut riisit toivat vähän vaihtelua suutuntumaan, mutta jotenkin tässä tuli sellainen olo, että vetelee outoa versiota rice krispies -aamiaisesta.

Valitettavasti ne houkuttelevan näköiset suikaleet eivät tuoneet kauheasti lisäkicksejä annokseen ja jotenkin makuprofiili oli himmeämpi kuin olisi voinut toivoa.

Talon oma kimchi oli aika hyvä, vaikkakin itse tykkään reilusti tulisemmasta meiningistä. Kalaa löytyi ja se oli kai ihan hyvää, mutta mitään merkittävää muistijälkeä tästä ei jäänyt.

Mallasporsaan niska oli taasen oikein hyvä annos, ainahan sitä pekonia tai sen kaltaista vetää mielellään. Tässä annoksessa oli useampia ulottuvuuksia ja nämäkin palaset napsittiin kovalla tahdilla.

Näiden sivuun tuli myös sitä talon leipää, joka oli ilmeisesti väsätty juuri äsken. Lämmintä leipää on aina hyvä syödä ja varsinkin kun siihen viereen törkkää pehmeää voita. Mutta jotenkin tämä briossi ei puhutellut.

Sisäinen rakenne oli liian “sienimäistä” ja maku ei osunut maaliin, ensimmäinen kerta kun leipäkoriin jää leipää, varsinkin kun siitä on ihan erikseen maksanut.

Siika saapui ensimmäisenä pääannoksista ja oli komia ilmestys puutarjottimellaan. Makuakin löytyi, joskin ne mädit jotenkin saivat annokseen vähän liiankin merellisen tunnelman. Se mikä tässä kuitenkin oikeasti häiritsi oli ne ruodot, mitkä pyörivät suussa kun kalaa yritti renssaa ilman siihen tarvittavaa taitoa.

Kreemiä löytyi ja kaikenlaista kasvista, mutta kaikista komponenteista huolimatta annos jäi mysteeriksi meille, eikä niiden ruotojen kanssa taistelu lopulta tuntunut sen vaivan arvoiselta. Kalan kaveriksi saapui uusia perunoita duunattu jollain (tilli)kastikkeella.

Tämä tuntui liian paljon vappuiselta perunasalaatilta, aina rouheaan tekstuuriin asti. Kokonaisesta kalasta oli kuitenkin pakko tehdä taideteos pään ja pyrstön avulla, koska olen mieleltäni pelkkä lapsi.

Karitsa tuli kylki edellä eteemme ja sillä oli runsaasti kastiketta kyydissä. Kastike oli erinomaista, kuten myös lammas, joskin rasvaisimmat kohdat maistuivat kovasti siltä miltä lampaan rasva maistuu. Tämä annos kuului myös meidän suosikkeihin ja tuli hoideltua viimeisiä rippeitä myöten.

Välijälkkäriksi tuli juustoa, sitä tietyltä nimetyltä lehmältä valmistettua valkohomejuustoa. En nyt muista nimeä, mutta olisiko Orassa tullut sama setti, tai sitten Nokassa. Ei jaksa tarkistaa. Joka tapauksessa juusto oli hyvää, mutta jotenkin olisin kaivannut välijuustoilta enemmän variaatioita ja pienempää kokoa.

Mutta toisaalta tässä oli aivan tolkuttoman hyvää raparperia. Siis varmaan paras raparperi mitä on tullut ikinä maistettua, jos nyt ei lapsuuden värjäämiä “mummolan” muistoja oteta huomioon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan taitavasti keitetty ja oivallettu annos.

Loppuun tuli flan ja todella hyvää marenkia. Näitä tuli molemmille oma annos, ilmeisesti kylmäkkö ei ole vielä taipunut tähän uuteen formaattiin. Tämä oli todella hyvä jälkkäri ja siitä huolimatta toinen näistä luovutettiin omaehtoisesti viereiseen pöytään.

Kun oli keskusteluyhteyskin vähän aiemmin avattu. Ja siitä se sitten lähti, kierros Helsingin yöhön, joka teki tästä illasta ikimuistoisen. Vaikka Ultima ei jotenkin ihan siihen ikimuistoisen tasoon yltänytkään.

Sisustus on jännä yhdistelmä Finnjävelin jäämistöä ja uutta konseptia. Eniten pidin pysäyttävästä teoksesta ala-aulassa, johon oli taiteilijan ohjauksessa henkilökunta kasannut rikkoutuneita astiastoja edellisestä ravintolasta. Näiden lisäksi viherseinät ja sirkkojen James Bond -maiset pallot (kuka muistaa Moonrakerin orkideat?) toivat mielenkiintoisen futuristisen meiningin mestaan.

Neon-valojen värittämät välitilat sopivat moodiin myös, mutta miksi ihmeessä on pitänyt peittää yksi Helsingin kauneimmista maisemista jollain Space Odysseyn muoviulokkeilla? Ymmärsin kyllä Chez Dominiquessa, joka oli katutasossa, ettei ulkopuolisia päästetä pällistelemään, mutta tässä ollaan kuitenkin nyt toisessa kerroksessa ja jos joku jaksaa sen kiivetä, niin antaa tulla katselemaan vaan. Asiakaspalvelu oli erittäin tasokasta, kaikki sujui sutjakkaasti ja kohteliaan ystävällisesti.

Kasvissyöjille oli vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että joko en ymmärtänyt konseptia tai sitten tämä on vaan suunnattu jollekin muulle segmentille. Toisaalta R oli jokseenkin samoilla linjoilla, kuten myös viereisen pöydän pariskunta, joiden kanssa lähdettiin painimaan viikinkien ja Trillbyn (josta tulee mieleen PA:n Twisp and Catsby) pariin.

URL www.restaurant-ultima.fi
Puhelin 0300-472341
Osoite Eteläranta 16, Helsinki