Tuk Tuk

image

Takatalvi iski pistävällä pakkasella ja auringosta huolimatta ei tehnyt jotenkin mieli lähteä hipsimään mihinkään pitkälle. Päätin sitten suunnata Vaasankadun Tuk Tuk -ravintolaan, jota on joissain yhteyksissä kehuttu ja pitäähän nämä thaikkumestat yrittää nyt tämän vuoden aikana viimeistellä. Mesta on melko pieni narikka Vaasankadulla thaihieromapaikkojen syleilyssä ja tarjoaa näemmä thaikkubuffettia (9,30e) kolmella kastikkeella ja sopalla. Kaikista ennakkotiedoista huolimatta mesta oli lähes tasan klo 11 jo niin täyteen ammuttu, että melkein veikkaan sen avautuvan hieman aiemmin (10:30 on valistunut arvaus, mutta voi toki olla hieman myöhempäänkin).

Tänään buffassa oli tarjolla: Kookosmaito-chili-tofu-kasvissoppa, possu-parsakaali-paprikakastike, lehmä-sipuli-chilikastike sekä tofu-ananas-kookoskastike. Tilaus ja maksu hoidetaan kassalle, vedet ja meisselit löytyvät pöydistä. Loppuun on kahvia/teetä ja piparia.

image

Alkuun nykäisty soppa oli loistavan makuinen keitos. Sitruunaruohon ja limen maut tulivat rohkeasti esiin täyteläisen kookosmaidon seasta ja runsaat vege, sieni ja tofu-meiningit toimivat erinomaisesti yhteen. Tämä oli oikein hyvä ja lämmittävä alku lounaalle.

Kastikkeista suosikiksi nousi ehdottomasti se tofu, joka oli saatu erittäin herkullisen makuiseksi ja tofukin oli suutuntumaltaan mitä mainioin. Muutenkin ne maut tässä kastikkeessa toimivat hyvin yhteen, napakaksi jätetyt ananakset toivat pientä makeutta ja paprika tekstuuria. Lehmä oli tulinen kaveri, tässä oli viitsitty pistää ihan kunnolla chiliä mukaan, kiitos siitä. Noin muutenkin annos oli ihan hyvä, liha oli kohtuullisen mureaa, mutta muut maut taittuivat tulisuuden alla. Possu oli ok, tähän olisi kaivannut rohkeampaa maustamista, kastike jäi nyt ihan selkeästi kahden muun varjoon. Riisi oli ihan ok sekin, hieman ehkä osittain jo paikotellen jämäköitynyttä, mutta pääosin vielä kosteaa ja tuoretta.

image

Sisustus on siisti mutta erinomaisen ahdas, vierailu buffan patojen ääressä vaati pientä akrobatiaa. Iso ikkuna kuitenkin tulvi valoa sisälle pieneen huoneeseen, joten ihan jees tässä oli istuskella ja lounastaa, mutta kannattaa olla ajoissa liikenteessä, sain viimeisen paikan itselleni ja senkin vain siksi, että edeltävä herrasmies otti safkan mukaansa.

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle oli se soppa ja tofu ja olisin ainakin itse noihin jo ihan tyytyväinen. Lasten kanssa en lähtisi ahtautumaan. Kokonaisuutena tämä oli mielestäni hyvä lounas ja ottaen hyvien vaihtoehtojen runsauden, jopa parempi kuin läheinen oiva Korphai. Kannattaa käydä, mutta mene ajoissa mestoille.

Ainiin, tuli bongattua joku Georgian House Sörk[a/ä]n mutkasta, joka pitää käydä tsekkaamassa. Jos tällä viikolla jaksaisi viimein jatkaa niitä venäläisaiheisia mestoja?

URL www.eat.fi/en/helsinki/tuk-tuk
Puhelin 050-4657655
Osoite Vaasankatu 19, Helsinki

Palema

image

Perjantai! Woo \o/ Eikä edes sada! Ja lääkkeetkin on nyt vedetty loppuun, vieden taudi(n/t) mennessään. Tätä piti juhlistaa, joten päätin sitten tallustella vähän kauemmaksi. Hetken skannailtuani to do -listaa, päädyin Palemaan, joka on uusittu ravintola-kahvila Teurastamon portin (sekä Teurastamon Portin) kyljessä. Bongasin uudistusuutisen nyt.fi:stä joku aika sitten ja jätin asian muhimaan takaraivoon. Sinnepä siis metrolla suhaisin.

image

Ravintola tarjoaa aika perinteisen oloisia lautasannoksia lounaaksi ja alkuun on keittoa sekä itse tehtyä leipää. Loppuun Helsingin Kahvipaahtimon kahvia ja näytti ainakin tänään olevan pala kuivakakkua (+1e, tosin omaan annokseen tämän sai “kaupan päälle”). Tänään oli tarjolla: Hapankaalikeitto, Rapeaksi tiristetty linssi-punajuuripihvi juureksilla ja minttujugurttilla (9,90e), Pariloitua lohta perunagratiinilla ja paahtojuureksilla sekä minttujugurttilla (11,90e), Possunleike perunagratiinilla ja paahtojuureksilla sekä kermaisella sinappikastikkeella (9,90e), Harjun makkaratehtaan makkaraa perunagratiinilla ja paahtojuureksilla sekä kermaisella sinappikastikkeella (9,90e) ja päivän spesiaalina oli Saksanhirven entre-côtepihvi (sic) perunagratiinilla ja paahtojuureksilla sekä kermaisella sinappikastikkeella (12,90e). Itselle valikoitui tuo hirviöpihvi, kun sellaista ei kauhean usein kävele vastaan. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille, josta myös nuo kuivakakut löytyivät. Päivän lehtiä seilasi pöydillä muutamia kappaleita, tosin raflassa oli jo hieman yli klo 11 jengiä ihan kivasti, joten kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

image

Alkuun nykäisty keitto oli tosiaan hapankaalia, sen verran hapanta oli. Pidin kyllä tästä, oli ihan hauska versio kaalikeitosta ja lusikallinen smetananaa ei yhtään haitannut menoa. Leipä oli melko hyvää myöskin, sellaista rapsakkakuorista focaccian kaltaista, hieman höttöistä leipää. Maku oli ok ja tällä oli hyvä siipasta lautaselle jääneitä roippeita.

Pääruoka saapui kohtuu nopeasti ja oli erinomaisen näköinen pläjäytys lautasella. Sinappinen kastike maistui tosiaan sinappiselta, mutta oli silti oikein täyteläinen ja komppasi muita lautasella olevia komponentteja. Valkosipulikermaperunat olivat oikein blast from the past, mutta hyvin tehdyt ja rehevän valkosipulisia, kuten kuuluukin. Tykkäsin näistä, kuten myös erinomaisen makuisista juureksista, joissa oli mitä mainioin kypsyys. Pihvi oli hyvä sekin, tumman punertava sisältä hyvin paistetulla pinnalla. Tämä oli myös erinomaisen murisevaa ja vaikka pihvi oli massiivisen paksuinen, niin sitä oli silti helppo käsitellä ihan normiveitselläkin. Kaikki pääannoksen jutut toimivat hienosti yhteen ja tämä oli oikein hyvä lounas.

image

Loppuun heitetty kakku oli ihan ok, en minä näistä niin perusta, mutta vähän oli mantelia päällä ja kakkukaan ei ollut mitenkään loputtoman kuiva jne. Kahvi oli yllättävän hyvää ja kiittelin itseäni kun otin ihan mustana (joskus peitän sen automaattihirvityksen maun maidolla), jotta pääsin nauttimaan kahvin omasta mausta.

image

Sisustus on pelkistetty, mutta linjakas ja yksinkertaisen tyylikäs aina värivalintoja myöten. Taustalla rauhallisesti soiva jazz tms toi kivan fiiliksen ruokailuun ja ulkoa tulviva valo piristi mieltä. En ole käynyt tässä rakennuksessa koskaan aiemmin, joten en osaa ottaa kantaa remontoituihin muutoksiin, mutta ihan kiva tästä on saatu, hauska täällä oli lounastaa.

image

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle oli niitä vegepihvejä sekä se soppa, kannattaa mielestäni käydä koestamassa. Lasten kanssa en varmaankaan tänne asti lähtisi rehaamaan, vähän syrjässä jne, mutta oli tääällä tilaa ihan jees ja syöttötuolejakin löytyi parit kappaleet.

URL www.facebook.com/kahvilaravintolapalema/
Puhelin 09-7018552
Osoite Työpajankatu 2, Helsinki

Elmun Baari

image

HUOM! Ravintola on nykyään Gastro Cafe Nosturi, jota vetää sama porukka kuin Gastro Cafe Kalliota.

Tänään ilma vaikutti sisätiloista käsin oikein passelilta pienelle kävelylle ja lähdinkin kovalla tohinalla kohti merenrantaa ja Nosturilla sijaitsevaa Elmun Baaria. Tämä pitkän historian omaava yhdistys on käynyt läpi useampia mestoja pitkin Stadin katuja ja kujia, tällä hetkellä sijaiten täällä Hietsun rannassa ja ilmeisesti ehkä (tai sitten ei) siirtymässä Kellohallin lähettyviin Suvilahteen. I alla fall, Nosturiin oli matka ja tällä kertaa ei hikisenä hyppimään musiikin messissä, vaan ruokailemaan.

Mesta tarjoaa salaattibaaria (8,30e) kotiruokabuffalla (10,30e) ja torstaisin sopan kanssa (kuuluu buffaan, salaatin kanssa 9,30e). Tänään oli tarjolla: Hernekeittoa, pannaria, Elmun lihapullat, Uunilohta, ruohosipulikermaviilikastike, perunamuussia, useampaa leipää (patonkia, näkkäriä, tummaa leipää ja jotain tummempaa limppua tms) sekä levitteitä (voita, margista, tuorejuustoa yrteillä). Salaattibaarissa oli: Salaattisekoitus tomaatilla ja kurkulla, kiinankaali-hernesalaatti, kaali-porkkanaraaste, kaaliraaste, hillosipuli-oliivisötkötys, tomaatti-salaattijuusto-punasipulisalaatti, babypinaatti-rucola-viinisuolaheinäsekoitus, vesimelonia, soijasuikale-nuudelisalaatti, vihreäpapu-punasipuli-pähkinäsötkötys, maustekurkkuja, punajuurta ja modausmeininkejä (krutonkeja, siemeniä, paahdettua sipulia) sekä paria eri kastiketta ja öljyjä etc. Lisäksi voi tilata lautasannoksen: Selleripihvit, bataattipyree ja purjokastike (10,30e) sekä Burgeri: Classic – Pekoni – Chevre tai Wege (12e). Itselle valikoitui tuo buffa. Tilaus ja maksu hoidetaan baaritiskille.

image

Soppa oli klassinen, höysteinä sinappi ja sipulihake (jei!) ja ihan hyvän makuinen, jotain savukinkkua tässä oli ehkä käytetty. Snadisti vetinen, mutta ei liikaa, itse pidän enemmän tällaisesta kuin liian paksuksi keitetystä. Salaattilautanen oli erinomainen! Komponentit olivat tuoreita ja hyvän makuisia, jutut toimivat hyvin yhteen, ei oltu lähetty kikkailemaan mitään ihmeellistä ja tarjooma oli sopivan runsas. Täällä voisi ihan hyvin vetää pelkän salaatin ja tuon hernarin kanssa sen lämpimän ruoan voi ihan hyvin skippaa.

Pääruoan aloittamisen kohdalla olikin jo tankki aika täynnä, mutta pakkohan tätäkin oli maistaa. Muussi oli ihan ok, perus kotiruokamuussia ja kohtuu jämäkkää rakenteeltaan. Pullat olivat nekin melko tiukkoja tekstuuriltaan ja kastikkeessa oli joku makuvivahde joka jäi mietityttämään. Mutta ihan jees, kyllä tätä söi. Se lohi oli jälleen mennyt niin jännittävän näköiseksi kun ammensin omaa pääruokaa, että annoin olla laarissaan.

image

Loppuun heitetyt pannarit olivat nekin melko raskasrakenteisia, mutta hyviä. Hilloa ja pannaria tällaisen setin jälkeen ja jaksaa taas sen vähän pidemmän päivän vääntää bittiä. Oikein hyvä lounas kokonaisuutena, vaikka mikään yksittäinen osio ei päässyt erityisesti loistamaan.

image

Sisustus on niin rock kuin voi toivoakkin. Utilitääriset kalusteet jotka kestävät kovaakin rokkaamista, mustat seinät ja pakollinen Lemmy-taulu osoittelemassa seinällä, täällä oli ihan hyvä boogie. Musiikkikin oli sopivan raskaan rapsakkaa tällaiselle harmaan talvitorstain lounaalle ja ulkona törröttävä, lohduttoman näköinen terassi viimeisteli fiiliksen.

image

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle oli yllättäen melko runsaskin valikoima kaikenlaista ja suosittelenkin käymään koestamaan, varsinkin jos tällainen raffimpi meininki viehättää. Lasten kanssa en ehkä tulisi kuitenkaan, on tämä jotenkin aikuisempaan makuun suunnattu.

image

URL www.elmunbaari.fi
Puhelin 09-42893006
Osoite Telakkakatu 8, Helsinki