Dragon Spring

IMG_1572.JPG

Urho Kekkosen kadun toiseksi viimeinen ravintola oli vuorossa (täällä on vielä Kampin Huippu jäljellä). Kyseessä on aika perinteinen kiinalainen ravintola, jolla on pitkä lista lautasannoksia tarjolla ja käytännössä kyseessä on riisiä + kastiketta (7e – 7,50e), paistettua riisiä/nuudeleita (8e) tai sitten useamman kastikkeen annoksia joissa on myös friteerattuja juttuja (7,50e – 9e). Alkuun voi ottaa myös keiton (1,50e) tai kevätkääryleen (1,50e) ja kaikkien annosten mukana tulee riisi (lisäriisiannos on 2e). Itse tilasin chili-kanan kastikkeeksi ja päivän keiton alkuun joka oli tomaatti-kana, eli yhteensä 9e. Kastikkeissa löytyi myös possu, kala, vihannes ja tofuvaihtoehdot. Tilaus suoritetaan pöydässä ja maksetaan tiskille.

IMG_1562.JPG

Alkuruoka tuli seminopeasti, ilmeisesti vauhtia hieman hidasti juuri minua ennen tullut isohko seurue. Soppa menetteli, kasvikset olivat pysyneet hieman al dente ja keitto lämmitti mukavasti viileänä syyspäivänä. Maun puolesta soppa oli melko neutraali ja olisin hieman jotain ehkä hapokkuutta tai jotain muuta terää tähän. Pääruoka saapui hieman sopan loppumisen jälkeen ja vaikutti kovasti siltä, että annokset valmistetaan “à la minute”. Annos oli muutakin kuin vain pakaste-wok-vihanneksia kanalla höystettynä ja tässäkin kasvikset olivat säilyttäneet rapsakkuuttansa. Chiliä annoksessa oli niin vähän, ettei sitä oikeastaan edes huomannut, mutta pöydästä löytyi hieman tulinen chiliöljysötkötys sekä kikkomanin purkissa jotain ihan muuta soijaa (paljon paksumman oloista kuin aito kikkoman). Ilmeisesti kustannussyistä käyttävät jotain muuta soijaa ja melko edullinenhan tämä ravintola onkin. Kaikenkaikkiaan ruoka oli tukevasti kiinalaisten ravintoloiden keskikastissa, hieman tasokkaampaa settiä löytyy läheltä Nankingista (tämä on parempi) ja Long Wallista sekä kauempaa tietty Dong Bei Husta.

Sisutus on peruskiinalainen tumman ja raskaan oloisten huonekalujen sekä aiheeseen sopivien taulujen kera. Paikasta löytyy kyllä muutama ikkunapaikka, josta pääsee kurkkimaan kadun vilinää. Palvelu oli verkkaista ja asiallista, annosten saapuminen kesti hieman pidempään kuin mitä olisi toivonut. Kasvisruokaa täältä saa kasvis- ja tofukastikkeiden muodossa, mutta sen takia en välttämättä tänne suosittelisi matkaamaan. Lasten kanssa sama homma, eli jos riisi+kastike maistuu, niin voisi tullakin (vaunuilla ei mahdu), mutta parempiakin vaihtoehtoja löytyy läheltä.

URL www.dragonspring.fi
Puhelin 09-6942738
Osoite Urho kekkosen katu 4-6, Helsinki

 

Ciao Caffe

IMG_1556.JPG

Forumin yläkertaan remontoidussa ravintolakeskittymän reunalta löytyy Ciao Caffe, joka tarjoaa kahvia, jätskiä sekä lounaaksi leipää (3,70e – 5,40e), salaattia (8,40e) tai 1/2 ja 1/2 leipä+salaatti yhdistelmää (8,90e). Itse valitsin salaatin ja leivän. Salaatti valitaan tiskin takana sijaitsevasta salaattibaarista ja siihen valitaan ensin yksi pääraaka-aine (feta, kana tai kala) ja sitten sekalainen seurakunta muita juttuja. Itselle valikoitui feta, tomaatti, kurkku, paprika ja artisokan sydämet (sekä kurpitsan siemenet) salaattiin sekä kalkkuna-cheddar leivänpuolikas. Kastikkeissa oli monia erilaisia vaihtoehtoja, joista itselle valikoitui sitruunavinaigrette.

Ruoka oli yllättävän hyvä, vaikka salaatti olikin hyvin yksinkertainen. Kastike oli kuitenkin mukavan kirpeä ja tasapainoinen kokemus, tuoreiden komponenttien kera. Leipä oli myös ihan hyvä ja yhteensä nämä olivat hieman osiensa summaa suurempia. Valikoimaa leivissä oli ihan kohtuullisesti ja sieltä löytyi myös esim. vuohenjuusto-patonki vaihtoehtona.

Sisustus on kauppakeskusmainen kahvila, mutta hyvin uusi ja kiiltävähän tämä Forumin yläkerta vielä on. Ympärillä on lastenvaateliikkeitä sekä pienehkö “leikkipaikka” muutamalla välineellä (jotain helikopteria yms), joten tänne voisi kuvitella istuvansa lapsien kera. Kasvissyöjälle tämä nyt on käytännössä sitä salaattia, mutta jotenkin tuo leipä + salaattikombo tuntui hieman piristävämmältä kuin se pelkkä salaatti. Mutta ei tämä nyt mitään mullistavaa kokemusta kuitenkaan tarjoa.

URL www.ciaocaffe.fi
Puhelin 040-1510199
Osoite Mannerheimintie 20, Helsinki

 

Kin Sushi (3. kerta)

IMG_1525.JPG

Kolmas kerta toden sanoo ja tälläkin kertaa perheen kanssa Kin Sushin kaakkoisaasialaisbuffa toimi oikein hyvin. Lapset (5e per lapsi) hakivat sushia useampaan otteeseen ja jälkkärikin maistui osalle. Itse otin alkuun sushia ja salaattia sekä loppuun vähän riisiä ja kastiketta. Ihan hyvä tämä on edelleenkin tosin tällä kertaa lapsille ei tullut mitään ekstraa “kaupan päälle”. Mutta hyvin tämä sujui siitä huolimatta.

IMG_1530.JPG

URL http://www.kinsushi.fi/
Puhelin 045-1667888
Osoite Lönnrotinkatu 2, Helsinki