La Carretera

Tsitsing! R. tuli Stadiin ja päätti, että voitaisiin mennä siihen “Kampin mestaan”, joten korjataan vahinko ja laitetaan rasti ruutuun taas yhden kohdalle listalla. Eilisen synkän lounaskokemuksen jälkeen mikä tahansa tuntui ihan passelilta vaihtoehdolta, vaikka olisikin vastassa joku rnd linjastohenkinen viritys. Kelikin oli mitä mainioin ja olin aamulla vielä uskaltautunut muutamaa niistä voimistelusalin helvetinkoneista, enkä tippunut yhdestäkään, minkä voin tallettaa tänne henkilökohtaiseksi voitoksi.

Mutta jotta tästä nyt ei tulisi ihan puhdas fitness-blogi, niin todetaan samaan hengenvetoon, että illan ruutukielto oli auttanut ja nukuin jälleen läpi koko yön vaikka yritinkin häikäistä itseni ja R:n Pocket Shopista ostetulla lukulampulla. Eilisen parturireissun takia en ottanut Hintsan kirjaa mukaan, kun olin pojan kanssa liikenteessä ja näin ollen piti kaivaa sängyn viereisestä arkistosta toinen kirja minkä olin aloittanut joskus vuosia sitten: Joseph Cambellin “The Hero with a Thousand Faces“. Mehän olemme kaikki oman elämämme sankareita, mutta on hyvä tunnistaa se sielun maisema missä tarinaa kehräämme sekä siihen liittyvät metafyysiset rakenteet ja lainalaisuudet.

Muistan hyvin sen voimakkaan tunteen tästä oman elämän sankaruudesta, kun katsoin Finlandia-hiihtoon (en hiihtänyt itse, olin vain kyysäämässä herroja T ja K, sekä hajottamassa autoja, että speksaamassa yhtä kansainvälistä portaalia) lähtijöitä ja mietin pienessä mielessäni niitä tarinoita mitkä laduille lähtivät rehaamaan. Jokainen meistä on laulun arvoinen. Mun laulu on My Name Is Mud, mikä sun on?

A Spanish buffet with bread-heavy tapas for starters and a pretty good collection of warm dishes.

The area has quite a few restaurants, such as Lumière, Kampin Pippuri and Konnichiwa.

Eli espanjalainen buffet (10,40e koko setti / 5,20e tapas + keitto), joka tänään tarkoitti: Tapaksia, kasviskeitto, paella (vege- ja äyriäisversiot), bunuelos, coca de requena, salaattibaari (jäävuorisalaatti-kaali, marinoituja oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, pikkelöityä punasipulia, viinirypäleitä, majoneesia sekä paprikaa), uunikasviksia sekä loppuun kahvia/teetä, omenapiirakkaa, vaniljakastiketta ja creme catalana. Otettiin koko setti molemmille. Aseet yms löytyy linjastolta ja vedet “oven” suusta. Maksu hoidetaan tiskille tullessa.

Alkuun piti ottaa vähän sitä niitä tapaksia, jotka olivat melko reilujen patonkiviipaleiden päälle duunattuja juttuja. Leipää oli niin isot palat, että meinasi jäädä syömättä, ellei R:n lautaselta olisi löytynyt majoneesia, mikä toimi oivana kyytipoikana kuivalle patongille. Mutta leipä oli tuoretta, ei kylmää+vettynyttä, kuten eilen. Ja päällysteet olivat ihan ok. Keitto oli vähän ohutta koostumukseltaan, jota paikkaili pieni mausteisuus.

Salaattibaarin komponentit olivat vähän tuollaisia purkkikaman oloisia, tosin se pikkelöity punasipuli pelasti kokonaisuuden. Espanjalainen pitsa oli hieman liian erikoista murentuvalla pohjallaan minulle, eikä se kummallinen – sisältä vähän liian vetinen – munkki myöskään puhutellut. Näistä huolimatta ihan ok aloitus.

Pääruokana ollutta paellaa täytyi tietysti maistaa, otin vegeä ja äyriäistä molempia lautaselle. Diggailin enemmän siitä mereneläviä sisältävästä, tämä oli aika hyvä, ainakin näin buffasysteemiksi.

Riisi oli sopivan kypsyistä ja melko hyvin maustettua, äyriäiset eivät maistuneet kalalle ja kun tähän heitti sitä majoneesia (joka olisi voinut mielestäni sisältää valkosipulia, mutta ehkä se on lounaaksi ongelmallista?) kylkeen, niin homma toimi oikein mainiosti. Vegeversiokaan ei ollut mitenkään hassumpaa ja selkeästi oman makuista.

Loppuun oli sitä katalaa kermaa ja rouskuvaa sokeria. Ihan jees, reilun makea, mikä oli varmaan tarkoituskin. Omenapiirakkakin maistui itselle, varsinkin sen kahvin ja vaniljakastikkeen kera. Hyvä lopetus ja ihan ok buffa, tällanen kotiruokamainen, mutta espanjalaisella twistillä. Ja siis todella paljon parempi setti kuin se eilinen lounas, joka sisälsi kuitenkin about samat palikat, mutta melkein neljä kertaa kalliimmalla hinnalla.

Sisustus on jotenkin out-of-place näiden muiden ravintoloiden rinnalla rimpulatuoliensa ja persoonallisien tilajakajana toimivien ratkaisuidensa kanssa. Toisaalta tässä on jotain sympaattista ja sellaista kotikutoista, mikä lämmittää mieltä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä, mutta jotenkin jännittyneen oloista. Tai ehkä mä vaan kuvittelin.

Ps. Leposyke on asettunut lukuun 44, tosin dippasi viime viikolla 42:ssa asti. Kai toi on ihan normaalia, ihan hyvältä tässä tuntuu.

URL www.lacarretera.fi
Puhelin n/a
Osoite Frederikinkatu 46, Helsinki

Parilla Española

Haa! Sain nukuttua melkein seitsemän tuntia, kun noudatin kirjan neuvoa (jota toki toistetaan muuallakin), että ei ruutua enää sängyssä. Tietty vähän saattaa vaikuttaa myös se, että edellinen yö oli sallinut vain nelisen tuntia ja vedin vielä normaalia tuhdimman iltapalan. Mutta nukuinpa silti mahtavan paljon ja sen huomasi mattoa kuluttaessani, nyt meni 5,3 kilsaa puolessa tunnissa vaikka ottikin semi-iisisti.

Vähän tossa lukiessa on kyllä vahvistunut se fiilis, että pitäisi jotain lihakuntojuttuja yrittää duunaa hölkkäämisen tueksi. Mutta silloin kun ekoja kertoja kokeilin juoksumattoa, niin tipuin siitä ja oletus on, että ne muutkin salilaitteet ovat yhtä monimutkaisia. Eihän niitä uskalla kokeilla.

Erityisen mielenkiintoista on ollut lukea ajatuksia hyvinvoinnista ja siitä, miten paljon tekstissä painotetaan itsetuntemusta, omien arvojen ymmärrystä ja hyväksyntää sekä näiden asioiden mukaan suunnitelmallista elämistä hyvinvoinnin perustana. Itse tullut tehtyä mindmappeja varhaisaikuisuudesta lähtien nykytilan kartoittamiseksi sekä suunnitelmien tekemiseksi. Mutta se mikä on aiemmin puuttunut on ollut tarkempi tavoitteen asetanta ja sitä tukevat mittarit. Toimin selvästi paremmin valvonnan alaisena, vaikka sitten suoritankin valvonnan itse robottien suosiollisella avustuksella.

Se mikä yhtälöstä puuttuu vielä on tapa tehdä henkisestä kehityksestä yhtälailla mitattava prosessi. Ehkä Things voisi auttaa tässä, MindNodea en selvästikään seuraa riittävän systemaattisesti, vaikka onkin hyvä väline kokonaisuuksien hahmottamiseen ja yleisemmän tason hallintaan. Pelkkä satunnainen sekoilu ei vielä kunnolla eteenpäin.

Tai kuten herra T kerran sanoi 2000-luvun IT-buumin nousun, uhon ja tuhon keskellä: “Toivo ei ole strategia” (mistä tulee mieleen R:n ihanan kauhea stragedia-sanaväännös, joka kuvaa hyvin joidenkin yritysten liiketoimintasuunnitelmia). Tarvitaan järjestelmällistä otetta oppimiseen, mikä tuli hyvin esille myös Druckerin esityksistä. Kuitenkin opintosuunnitelma ja kokeet täytyy laatia ja tarkistaa itse.

One of the oldest restaurants in Helsinki, but not one of the best, this Spanish restaurant had a paella that left a lot to be desired.

Other Spanish restaurants in Helsinki are Copas y Tapas, Ban Cón and Tapas BarCelona.

Mutta se ruoka! Melkein vein R:n La Carreteraan lounaalle, kun molemmat tykätään espanjalaisesta safkasta, mutta kun lueskelin muutaman jutun (ravintolan itse jättämä viiden tähden arvostelu ei jotenkin herätä luottamusta) aiheesta, niin päätinkin jättää tuon vielä notkumaan listalle. Onneksi priorisoidulta listalta löytyi vielä tämä ikiaikainen ravintola, jossa olen tsiljardi vuotta sitten viettänyt mm. herra P:n (ex herra Å) polttareita.

Kyseessä on 1973 lähtien samassa paikassa vaikuttanut rafla, josta saa iberialaisia erikoisuuksia. Lounaalle ei sinänsä ole eri listaa, vaan täältä löytyy niin pihvejä (24e – 32e) kuin myös paellaa (52e – 54e kahdelle). Otettiin Paella Valencia (52e) ja alkuun tapas-lautanen (25e kahdelle), kun paellan valmistuksessa ymmärrettävästi kesti hetken.

Tapakset tulivat nopsaan puulautasellaan ja sisälsivät pari leipää, joissa toisessa oli paprika-chili-salsaa ja toisessa tonnikalatöhnää. Salsa oli pirtsakka, mutta leipä vettynyt ja kylmä. Tunatöhkä ei juuri jääkaappikylmänä maistunut millekään, kuten ei myöskään jonnin aikaa sitten valmistettu peruna-munakas. Rullatut ja aavistuksen kuivat kinkku-juustomeiningit sekä manchegoviipaleet jättivät nekin kylminä turhat nyanssit lautaselle. Pikkelöity punasipuli, kalamata oliivit ja paistetut nakit menettelivät. Ei mikään vahvin startti lounaalle.

Pääruoka saapui hetken odottelun jälkeen ja oli komian kokoinen setti valurautapannullaan. Mutta voi sentään mikä hässäkkä siihen pannulle oli onnistuttu väsäilemään. Protskut olivat menneet reilusti yli, kana ja possu olivat kuivia ja alimaustettuja käkkänöitä, katkaravut purkkamaisia. Simpukat ja snadisti kumimaiset mustekalan renkaat riisin seassa vielä menivät, mutta yksi kuoressa ollut simpukka olisi pitänyt päästää jo jonkun aikaa sitten eläkkeelle ja toinen maistui vähän “off”.

Riisi oli ook, joskaan tätä ei ollut juurikaan maustettu, joten päästiin ripottelemaan pippurisirottimeen aseteltua pöytäsuolaa megeen. Annokseen eksynyt hius ei jeesannut tunnelmaa. Luulenpa, että se buffa olisi ollut varmempi kuti, mutta kuka näistä tietää (minä, nyt ainakin). Se mikä tässä ehkä eniten herkistää on tosiasia, että melkein samaan hintaan syö ainutlaatuisen ihanassa Copas y Tapas -ravintolassa. Vähän tässä tuli se surullinen Messenius-käynti mieleen.

Sisustus oli meinaan siinä määrin perinteinen myöskin. Tavallaanhan tämä on toki ihan mielenkiintoisesti duunattu, tuollaisia “kalkkikivestä” kaiverrettuja loosseja ja nahkapäällysteisiä (oikein mukavia) sohvia. Mutta vaikka perinteet velvoittaisikin ja kaikkee, niin ehkä sitä voisi osan niistä reikäiseksi kuluneista pöytäliinoista päivittää tähän päivään?

Muutenkin meno oli ajan patinoimaa, mutta ei pelkästään hyvällä tavalla. Tässä saa toki kosketuksen siihen wanhan ajan ravintolamenoon, mutta haluaako sitä sellaisia kosketuksia? Onko ne nykyään epäsopivia? Tarjoilu pelasi ja asiakaspalvelu oli korrektin kohteliasta.

Ps. Tämä oli #829 ja priorisoidulla listalla on jäljellä yhdeksän raflaa. Vähiin käy, ennenkuin loppuu jne.

URL www.parrillaespanola.fi
Puhelin  09-603305
Osoite  Eerikinkatu 4, Helsinki

Más

Maanantai nosteli taas päätään ja lounas R:n kanssa. Tihkusade piristi päivää, joten oli onni, että listalta löytyi ihan kalenterihälytyksen muodossa Más.

Tämä entisen Coloradon tilalle, Scandic Simonkentän kivijalkaan, remontoitu espanjalaishenkinen rafla avautui siis tänään lounaalle.

Perjantai oli kai ensimmäinen yleisöpäivä ja torstaina siellä näytti olevan jonkinlainen “suljettu” avajainen, ehkä jonkinlaisena markkinointitempauksena tms? Tamppasimme Forumin läpi ja sadetta uhmaten yli Mikonkadun.

A hotel restaurant with a Spanish theme and a stylish decor. The salad buffet was ok, but the main courses uninspiring.

Other hotel restaurants in Helsinki are Bro, Macu and Helka.

Tarjolla on joko salaattibuffa (11,90e), lautasannos (15,90e) tai molemmat (silmiä kirvelevä 22e). Salaattibaarissa oli: Salaattisekoitus, kirsikkatomaattia, kurkkua, rucolaa, coleslawta, ananas-chili-minttusötkötystä, harissajuureksia, veriappelsiini-kurpitsasalaattia, gazpachoa, paahdettuja paprikoita, marinoitua punasipulia, manchegoa, marinoituja oliiveja, leipää, perunamunakasta, chorizoa sahramisipulilla sekä paahdettua kanaa romescolla.

Lautasannoksina oli: Ylikypsää porsaankylkeä, sokerisuolattua turskaa, kasvispihvi hummuksella sekä Más Club Sandwich. Annoksiin tuli lisukkeeksi patatas bravas. Hänelle turska ja minulle leipä (olisin ottanut kasvispihvin, mutta jotenkin porkkanapihvi ei innostanut).

Alkuun vedetty salaatti oli jännä kokoelma juttuja. Manchego oli (tietysti) erinomaista ja gazpacho maukasta, kuten myös sekä ananas-chili-minttusötkötys.

Noin muuten huideltiin vähän huonommalla tasolla, tuoreita juttuja sinänsä, mutta ei mitään mieleenpainuvaa. Leipä oli paahdettu lähes kokonaan rutikuivaksi ja se chorizo oli niin tiukkaa pötkylää, ettei meinannut saada haarukalla porattua sisään.

Kana oli snadisti kuivakan oloista, kastikkeen olemassaolon huomasin vasta kuvasta näkyvästä lapusta (hyvin oli muuten laputettu kaikki). Coleslaw ok, paahdetut paprikat pliisun oloisia ja se kuori jäi vähän pyörimään suuhun. Jos pelkän salaattibuffan ottaisi, niin ehkä tämä menisi tällaisesta kevyestä lounaasta.

Pääruoka saapui verkkaisesti ja oli katettu kauniille lautasille. Ovelasti molempien annokset koostuivat jokseenkin samoista sivukomponenteista, mikä on kustannustehokkaan keittiön merkki. Mutta tällä hintatasolla voisi toivoa muutakin kuin tehotuotantoa. Oma leipä oli jollain tavalla surullinen esitys.

Kana oli vähän sellaisen pannulla keitetyn oloista, majoneesi nyt toimii aina, mutta mitä se paistettu kananmuna täällä teki? Mm. Picnicistä saa paremman club sandwichin, tämä ei nyt oikein lentänyt.

Ja uunissa paahdettuja perunoita, joissa on joku ujo ripsaus chilijauhetta päällä, ei mielestäni pidä mennä kutsumaan patatas bravas -nimellä. Se paistettu kaalilisuke oli ok.

Turska oli ihan jees, hummerikastike (tietysti) herkullista. Mutta jotenkin tästäkin annoksesta kaikui sellainen henkinen laiskuus. Ymmärrän tavallaan, jos homma on etäältä ketjuohjauksessa, mutta mielestäni nämä annokset eivät toimi tällä hinnalla.

Vierestä löytyy pilvin pimein loistavia ravintoloita, joissa saa parempaa safkaa pienemmällä hinnalla. Mutta totean tähän saman kuin siihen Simonkadun arvosteluun: “Tässä on hotelli kivasti hyödyntänyt ns. captive market käsitettä maksimaalisesti”.

Sisustus on tyylikäs, tässä oli mukava istuskella kauniiden lamppujen ja esineiden ympäröimänä. Paikasta löytyi myös nykytrendin mukaisesti vaikka minkälaista asiakaspaikkaa, mikä on oikein hyvä.

Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa, tosin niitä pääruokia sai hetken venailla. Varmaan johonkin kukonhännän nautiskeluun ja illanistujaisiin tämä voisi olla oikein sopiva kohde.

URL Más
Puhelin 09-68382135
Osoite Simonkatu 9, Helsinki