Kartanohotelli Saari (2. kerta)

image

Toinen kerta (tai no, on näitä oikeasti enemmän) (susi)Saaressa oli oikeastaan toinen ja kolmas kerta, koska sateisen kesän ajamina käytiin ensin pizzalla ja sitten myöhemmin vielä lautasannoksia koestamassa. Sunnuntaina ei ollut lounasaikaan lautasannoksia ollenkaan tarjolla, mutta pizzaa sentään sai. Buffetissa oli jotain kiusausta yms, mutta tämän paikan buffa ei oikein tunnu houkuttelevalta ja kun osa lapsista otti sen, niin ei ne ruoat oikein heillekään maistuneet. Toisella kerralla mentiin viikolla, jolloin klo 17:30 asti saa lautasannoksia, mutta lista oli viime vuodesta supistunut kesälistaksi, jossa oli vain kourallinen annoksia. Tarjolla oli (lisukkeina oli mm. lohkoperunat ja muussi): Pizzaa (kaksi täytettä muistaakseni 7e ja lisätäytteet +1e), Kanaa juusto- ja paholaisenkastikkeella sekä lisukkeella (n. 18e), Muikut lisukkeella (n. 18e), Pippuripihvi lisukkeilla (n. 25e) ja oli jotain muutakin, mutta en nyt muista että mitä. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä, tosin sunnuntaina oli joku ei vakituinen tiskillä ja tilaus tehtiin sitten melkoisella säädöllä siinä. Itselle valikoitui ensimmäisellä kertaa pizza ja toisella kertaa kana. Pojalle tuli molemmilla kerroilla pizza, tytöille tuli muikkuja ja appiukko otti pippuripihvin.

image

Lautasannosten alkuun tuli alkusalaatti, joka oli aika stanu raastesalaatti ihan kivalla kastikkeella ja (purkki) mandariinilohkoilla. Pääruoka saapui ennen pitkää ja annokset olivat runsaita. Oma kana-annos oli ihan jees, lohkoperunoita oli isompaankin nälkään ja raskaan puoleinen kastike komppasi annosta ihan hyvin. Uunikasvikset annoksessa olivat melko turhia. Pippuripihvi oli kuulemma hyvää (tosin seuraavana päivänä paistamani pihvit olivat kuulemma parempia) ja sen mukana tullut valtava keko muussia kelpasi hyvin myös. Muikut olivat myös hyviä (parempia kuin Pikkuveljessä), mutta eivät niin hyviä kuin viime vuoden erittäin suolaiset muikut. Pizza on täällä ihan jees, samaa tasoa Kotipizzan tekeleiden kanssa ja hintatasoltaan pizza lienee ainoa, mitä kannattaa tilata, noin muuten hinnat ovat melko kovia tasoon nähden. Toisaalta lomallahan täällä ollaan jne.

image

Sisustus on samanlainen kuin ennenkin, eli vanhoista, käsin hinkatuista hirsistä rakennettu talo mutta kuitenkin lähivuosina remontoitu parempaan kuntoon. Kivana lisänä mestan seinää koristi Uniikin keikkamainos, hauskaa että ehtii tännekin esiintymään. Pihalle oli myös ilmestynyt Reisjärven harrastelijateatterin lava. Asiakaspalvelu on rauhallista ja ystävällistä. Kasvissyöjälle löytyy pizzaa. Lasten kanssa täällä on helppo käydä, yleensä ei muita asiakkaita ole, joten ei myöskään ketään häiritä ja tilaa on hyvin vaikka minkäkokoiselle seurueelle.

image

 

image

image

URL http://kartanohotellisaari.fi/
Puhelin 050-5503577
Osoite Susisaarentie 12-14, Reisjärvi

 

Taivaallinen Rauha (2. kerta)

image

Toisella Ylivieska-käynnillä mentiin Taivaallinen Rauha -ravintolaan nauttimaan buffasta. Kuten aiemmin todettu, paikka tarjoaa itämaista (sushia ja ~kiinalaista) ruokaa noutopöydästä. Hinta näin viikolla oli 10e per naamari sekä lasten ikävuosien perusteella. Hintaan kuuluu buffan lisäksi limuhanat ja kahvi+tee loppuun. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille. Ruokana oli jokseenkin sama setti kuin aiemminkin, eli lohi- ja katkarapunigireitä, muutama maki (mm. tamago) inkiväärin ja “wasabin” (oikeastihan tämä vihreä tahna on pääosin normi piparjuurta ja sinappia) kera. Lämpimissä ruoissa oli possua ja kanaa erinäköisissä kastikkeissa, sekä friteissä kevätkääryleitä ja kanaa sekä tietysti hapanimeläkastiketta. Alkuun salaattia, joka oli täsmälleen sama kuin viimeksi, eli: kurkku, jäävuorisalaatti, kaaliraaste, maissi ja japanilainen merileväsalaatti.

image

Sushit toimivat ihan kohtuullisesti, vaikka eivät nämä mitenkään pääse samalle levelille parempien sushibuffien kanssa. Lämpimät ruoat olivat tällä erää ihan ok, kiertonopeus ehkä viikolla nopeampi (eivät vaikuttaneet niin seisseiltä) ja valikoima osui mahdollisesti hintusti enemmän omaan lokeroon. Jokatapauksessa nälkä lähti ja ainoa ihmetyksen aihe oli (edelleenkin) se hieman kovahko riisi, ihan kuin olisi hieman ali tai liian pitkään kuivassa seisseenä (vanha riisikeitin?). On tämä sen Pikkuveli-kokemuksen jälkeen kuitenkin edelleenkin se paras Ylivieskan ravintola missä on tullut käytyä. Nälkä lähti ja kaikille löytyi ruokaa omaan makuun.

image

Sisustus on edelleen täsmälleen sama kuin ennenkin, eli standu kiinalainen ravintola raskailla, tummilla kalusteilla. Enemmän tässä silti on yritystä kuin useissa Helsingin kiinalaisissa buffissa. Asiakaspalvelu oli asiallista. Kasvissyöjälle buffasta ei löydy juuri mitään, mutta listalta varmaan löytyy jotain. Täällä ei tule käytyä kuin lasten kanssa, joten aina on toiminut, pienten ja vähän isompienkin kanssa.

URL http://www.taivaallinenrauha.fi/
Puhelin 08-425678
Osoite Asemakatu 4, Ylivieska

 

Pikkuveli

image

Maakuntamatkailu jatkui loman aikana Ylivieskan Pikkuveli (tai pikkuVELI, kuten virallinen kirjoitusasu menee) ravintolan tarjoomuksilla. Paikka on Ylivieskalaisen hotellin (Käenpesä) ravintola, joka on kohtuullisen tuore tapaus. Webska antaa lupaa yllättävänkin hienoja asioita ja menu on ihan hyvin rakennettu, konsepti on selvästi mietitty ja menun annosten komponentit tukevat toisiaan. Lounaalla on koko menu tarjolla, jota en nyt kokonaan ala tähän tabuloimaan, mutta esim.: Päivän kasvisruoka (18e); Paahdettua nieriää, kermaista korvasienikastiketta ja uusia perunoita (23e); Tyngän ruisjauhoilla leivitettyjä voissa paistettuja muikkuja, muusia Vehviläisen perunoista ja tryffeliaiolia (17,50e); Limousin naudan maksaa Viskaalin tilalta, savupekonikastiketta, muusia Vehviläisen perunoista (18e); 10h haudutettua Pöntiön possunniskaa sekä Limousin makkaraa Viskaalin tilalta, dijonsinappikastiketta ja lämmintä perunasalaattia Vehviläisen perunoista (20e); Kukonpojan rintaa Viskilän tilalta, salviavelouté ja sitruunapolentaa (22e); Glaseerattua ylikypsää karitsanpaistia Polson tilalta, punaviinikastiketta ja kevätsipuliohrattoa (23,50e); pikkuVELIN pippuripihvi rotukarjan sisäfileestä, pippurikermakastiketta ja pikkuVELIN lohkoperunoita (29,50e); pikkuVELIN burger Tammisen rotukarjanlihasta 160g pihvillä (11e, lisukkeet, kuten esim. ranut +3e). Eli hintataso on normi-stadilaisen ravintolan iltamenun annosten verran, mutta tosiaankin menun annokset myös kuullostavat oikein hyviltä. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä, kuten oikean ravintolan henkeen kuuluukin. Itselle valikoitui 10h possu, yhdelle lapsista tuli burgeri, toiselle muikut (iso kiitos joustavuudesta, lapset saivat puolikkaat annokset ilman sen suurempaa keskustelua) ja kolmannelle samaa possua. Vaimo otti myös muikut.


image

Alkuun tuli hyvää leipää ja voita, nämä olivat oikein mainioita nakerrettavia alkuun, varsinkin kun olivat tuoreita ja lämpimiä. Mutta sitten ne varsinaiset annokset.. konsepti oli tosiaan paperilla oikein mainio, mutta se toteutus ontui nyt melkoisen pahasti. 10h ylikypsä lähipossu kuullostaa herkulliselta, mutta lautasella oli prässätty, loputtoman kuiva pihvin käkkänä jonka järsiminen osoittautui hyvin ikäväksi touhuksi, siinä määrin että jäi lautaselle. Makkara oli ihan hyvä, kuten myös kivan ärhäkkä dijonkastike. Lämmin perunasalaatti näytti olevan uunissa paahdettuja pottuja ja jännästi hernesosetta, jota oli myös muissa annoksissa. Ja ehkä masentavin yksityiskohta tässä ja muissa annoksissa (paitsi burgerissa) oli kellastuneet ja nahistuneet yrtit jotka oli laitettu “koristamaan” annosta. Kyllä, yrtit usein asetellaan näin, mutta jos ne ovat ehtineet jo kuihtua, niin kannattaisi vaan jättää pois vaikka alkuperäinen resepti ne sisältäisikin. Muikut olivat kuulemma ihan ok, mutta eivät toimineet yhtä hyvin kuin edellisen vuoden (Susi)Saaren muikut. Burgeri oli kuulemma hyvä, tosin ranujen seassa oli myös friteerattua paperia ja tytön 10g possun lohkoperunat oli lähes karrelle palaneita. Harmi sinänsä, selvästi reseptiikkaa ja konseptia on mietitty ja lähialueilta on haalittu parhaita aineksia, mutta toteutus ontui todella pahasti. Ymmärrän toki logistiset ongelmat ja sen tosiasian, ettei varaston kiertonopeus vaan anna myöten sille, että joka päivälle keitettäisiin tuoretta possun niskaa riittävästi myös mahdollisille piikeille. Tämähän se on se suurin ongelma kun ei ole riittäviä asiakasvirtoja, ei vaan pysty tekemään sitä mitä haluaisi. Iso käsi kunnianhimosta, mutta se ei valitettavasti vielä riitä hyvään lounaskokemukseen.

image

Sisustus on uudenkarhea ja yllättävän tyylikäs, vaikka parkkipaikalle saavuttaessa olikin pieni epäilys. Täällä oli ihan kiva käydä ja varmaan ne burgerit voisi seuraavalla kerralla toimia. Asiakaspalvelu oli oikein ystävällistä ja välitöntä, mutta myöskin hieman viipyilevää vaikka oltiin jokseenkin ainoita ravintolassa. Voi toki olla, että henkilökuntaa oli keittiötä myöten niin vähän, ettei ehdi ja toisaalta eihän sitä kesälomalla pidä olla kiire. Sitä on vaan niin tottunut stadin humuun ja nopeaan toimintaan. Kasvissyöjälle oli ainakin se mysteerinen päivän annos mitä ei tullut kyseltyä sen tarkemmin, eipä täällä ole kauheasti muutakaan kasvissyöjille tarjolla. Lasten kanssa oli oikein mainiota käydä ja annoksia sai puoleen hintaan ja kokoon mikä on juurikin oikea tapa hoitaa homma. Lisäpisteitä haastavasta sijainnista ja hyvänkuuloisesta konseptista, mutta olihan ainakin tuo oma annos heikko esitys.

image

image

URL http://www.pikkuveli.fi/
Puhelin 010-3233562
Osoite Lintutie 1, Ylivieska