Hoku (Kamppi)

Jälleen vaimon kanssa lounas ja tällä kertaa otin shortlistalta Punavuoresta Kampin Kortteliin siirtyneen Hokun. Tämä havaijilaista (joka tosin ainakin sillä Punavuori-ekskursiolla vaikutti epäilyttävän paljon japanilaiselta keittiöltä, tosin ilmeisesti siellä jonkun verran vaikutteita onkin tullut imigranteilta ja toki molemmat ovat saarivaltioita, joka varmasti vaikuttaa jossain määrin näihin taipumuksiin, but I digress) ruokaa tarjoileva ravintola on jonkinasteisessa kulttimaineessa ja se näkyikin kun tulin mestoille.

Ravintolan edessä kiemurteli klo 10:58 jo niin pitkä jono, että ei todellakaan kaikki mahdu heti syömään. Vaimoni oli onneksi tullut jonoon jo hetki aiemmin, joten päästiin ihan pelipaikoille. Eli kannattaa olla joko tosi aikaisessa (10:50 suositeltavaa) tai sitten tosi myöhässä. Jono ei hellittänyt vaikka pöydissä ei ollut tilaa, jengi oikeasti hengaili ravintolassa odottamassa edellisten syömistä, tätä näkee tosi harvoin.

Magnificent food at this Hawaiian restaurant in Kamppi shopping mall’s Kortteli. The fish I had tasted spectacular and my wife also loved her smoked salmon salad, do make sure to visit this place.

Other amazing restaurants in the Kortteli area are Bar Cón, Sandro and Jord.

Mutta joo, siis Kampin Korttelin yksi viimoisista paikoista (DATE + KALE on oikeasti listalla ja La Torre, Bastardo ja Story pitää hoitaa vielä, vaikka teoriassa olenkin jo niissä “käynyt”) ja melko kiinteän oloisella listalla oli ilahduttavan paljon kalaa tarjolla. Listalta löytyy salaatteja: Crispy salmon and tofu (11e), wakame and quinoa (12e), spicy beef (12e) sekä smoked salmon (12e). Näiden lisäksi on pääruokina: Kalua pork and tiger prawns (13e), siika nanbanzuke (14e), salmon teriyaki (14e) sekä chicken kara-age & garlic honey glaze (13e).

En lähde noita sen enempää avaamaan, selkeä webska on tältä osin miellyttävän kattava ja laitan kuvan vielä messiin. Vaimolle tuli savulohisalaatti (“kun siinä on avokadoa”) ja minulle siika nanbanzuke. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille, josta saa numerolapun pöytään.

Annokset saapuivat melko nopeasti, ottaen tosiaan huomioon keittiössä tapahtuvan hässäkän ja nämähän olivat oikein kauniin näköisiä. Oma kala oli aseteltu torniksi kasvisten päälle ja siihen vielä nykäisty remouladekastiketta kokkareellinen. Kala oli loistavasti valmistettu, lohkeilevaa ja mehukasta, ihanalla marinadilla.

Remoulade oli saanut snadisti tulisuutta ja tämä sopi nii-iin hyvin tähän annokseen ettei tosikaan. Kasvikset käsittivät vauvapinaatteja ja jotain raastetta (kaalia etc?) aivan upean syvän makuisessa mausteliemessä. Todella herkullinen ja sopivan kevyt annos, teki mieli nuolla lautanen puhtaaksi, mutta onneksi oli sitä hyvin keitettyä riisiä sivussa, millä sitten noukin viimeisiä herkullisia kastikepisaroita astian perukoilta.

Tämä veti ehdottomasti vertoja Bar Cónin upeaan lounaaseen (tosin on se silti kivempi vetää kolme ruokalajia kuin vain yksi), kannattaa tulla jonottamaan!

Vaimon salaatti oli ehkä aavistuksen tavanomaisempi systeemi, mutta sekin kaunis ja tuoreen herkullisia komponentteja sisältävä kokonaisuus. Salaatti vaikutti oikein ruokaisalta ja maistui avokadoa rakastavalle puolisolleni erittäin hyvin. Mutta kyllä hänellä taisi pieni annoskateus iskeä, kun verotti minunkin lautaselta oman osuutensa. Ja hyvä niin, jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.

Sisustus on yksinkertaisen tyylikäs, mutta myös hieman ruuhkaisen oloinen, tilat ovat pienehköt verrattuna moneen muuhun Korttelin ravintolaan ja rafla on ymmärrettävästi ladattu täyteen asiakaspaikkoja. Seinillä on hauskan eksoottisia tauluja ja kuten todettu, näkymät täältä ovat loistavat, kunhan pääsee sinne ikkunapöytään.

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista, henkilökunnalla oli kunnon tohina päällä, mutta iso asiakasmassa hoidettiin mallikkaasti. Kasvissyöjälle oli ainakin se wakame and quinoa -salaatti, kannattaa käydä stedaamassa. Lasten kanssa voisi muuten tulla, mutta pitäisi olla aika ajoissa liikenteessä tai tulla “off-season” aikaan.

Ps. Tämä taisikin sitten olla lounas #630. Pari kybää enää ja saan taas yhden merkkipaalun juntattua. Tosin tässä pikku hiljaa lähestytään maagista 666 numeroa, pitää katsoa, että mitä siihen oikein keksisi. Vaikka numeroitahan noi vaan on, ihmisten keksimiä konstruktioita.

URL www.hoku.fi
Puhelin 040-1646160
Osoite Urho Kekkosenkatu 1, Helsinki

Hvitträsk

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Käytiin tuossa taannoin perheen kanssa sunnuntaibrunssilla ravintola Hvitträskissä, joka sijaitsee upean Hvitträskin “erämaa-ateljeen” – joka nykyisin toimii museona – piharakennuksessa. Puitteet ovat mitä mainioimmat ja muutenkin paikka on meille tärkeä, koska täällä oli hääjuhlat kauan sitten.

A magnificent cabin designed by some of the most influential Finnish architects, go here for the museum alone, it’s definitely worth it. The restaurant at the residence is also pretty good with a nice brunch on Sundays.

For other museums and related restaurants, please check the Enjoy Helsinki, part 2: Museums of Helsinki 101 article.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Ravintola tarjoaa sunnuntaisin brunssia (32e / 15e lapset, nelivuotias peesasi ilmaiseksi), ainakin tällä hetkellä, kannattaa soittaa ja varmistaa jos on menossa. Tämän lisäksi on tarjolla lounasta (11:30-14:40, ke-pe) salaatin, sopan tai pastan (10,20e) sekä päivän annoksen (15e) muodossa.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Brunssi käsittää runsaan alkupalapöydän, pari lämmintä ruokaa sekä jälkiruoat kahvin sekä teen kera. Alkupaloista löytyi: Useita eri kaloja (mm. kylmäsavulohta, graavilohta, muutamia sillejä, lohisalaattia), pastasalaattia, hölskytyskurkkuja, marinoituja punasipuleita, marinoituja oliiveja, vuohenjuusto-punajuurisalaattia, paahdettuja pähkinöitä, couscousia sattumilla, viher-tomaatti-punasipulisalaattia, lihapateeta ja hilloketta, paahtopaistia ja sinappikastiketta, ruisnappeja moussella, suolakurkkua sekä leipää ja voita (ja varmaan asioita mitä en muista).

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Lämmintä ruokaa edusti: Paahdetut kanansiivet tomaattikastikkeella, paahdettua possua ja uunikasviksilla, paahdettuja perunoita sekä keitettyjä perunoita.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Jälkkäripuolelta löytyi: Pilkottuja hedelmiä, mansikka-kermakakku, keksejä sekä panna cotta. Sekä tosiaan se kahvi + tee.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Alkupalapöytä’ oli ehkä se kohokohta koko brunssissa, kuten se usein tuppaa olemaan. Tämä oli oikein hyvä ja runsas setti herkullisia ja tuoreita ruokia. Kalat toimivat itselle parhaiten ja silleihin oli saatu hyvä marinadi, tuntui kovasti itse tehdyiltä. Paahtopaisti ja patee maistuivat myöskin ja kaiken kaikkiaan pidin tästä aloituksesta, joka maistui erittäin hyvin myös muulle perheelle.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Pääruoka olikin sitten hieman heikompaa settiä, perunat toki ihan hyviä, mutta liha aavistuksen kuivakkaa eikä se kastikekkaan mitään ihan ihmeellistä ollut. Toisaalta kahden alkupalalautasen jälkeen tällä ei ollut niin isoa roolia muutenkaan omassa ruokailussa. Mutta silti, vähän jäi altavastaajan rooliin nämä lämpimät ja vähän jäi mietityttämään kasvisvaihtoehdot puuttuminen, ehkä sellaisen olisi saanut pyytämällä.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Jälkkäripuolella taas homma lähti nousuun ja panna cotta oli täyteläisen herkullista kyytikaveria kahville. Keksit ja kakku maistuivat lapsille ja tämä viimeisteli kokonaisuudeltaan hyvän brunssin. Suosittelen käymään, erityisesti niiden alkupalojen puolesta.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Ja toinen hyvä syy käydä on tämä ympäristö, historia puskee läpi jokaisesta nurkasta ja yksityiskohdasta. Sisustus on luonnollisestikin vanhanaikainen, mutta todella kovalla ammattitaidolla suunniteltu, varsinkin se museorakennus, jota ei pidä ohittaa kun tänne tulee.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Eliel Saarisen, Herman Geselliuksen ja Armas Lindgrenin kädenjälki on upeaa ja täällä tulee hyvin omanlaisensa tunnelma kun käyskentelee niin museon sisällä tutkimassa talon arkkitehtuuria sekä upeita taideteoksia, kuin myös ulkona tiluksia mittaillessa.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

Nyt on vielä hyvät hetket mennä käymään täällä kansallisromanttisessa asetelmassa vetämässä hyvä pöperöt ja katsomassa Suomen maineikkaiden arkkitehtien luomusta sekä työmaata. Tarina kertoo, että Eliel Saarinen raapusteli täällä Helsingin päärautatieaseman, kansallismuseon sekä Munkkiniemi-Haaga suunnitelman.

Luoma / Uusimaa / Finland - 7/31/16

URL www.ravintolahvittrask.fi
Puhelin 09-2976033
Osoite Hvitträskintie 166, Kirkkonummi

Bistromat (brunssi)

image

Kävimme perheen kanssa Bistromatin sunnuntaibrunssilla ja pistetään nyt tännekin merkintä aiheesta. Oli jälleen kerran erinomaista ruokaa tarjolla. Brunssit (aikuisilta 32e, lapset 16e 9-12 ja 12e 3-8) täällä toimivat aika normaaliin tyyliin, eli alkuruoka ja jälkkäri löytyy noutopöydästä, kun taas pääruoka tuodaan lautasannoksina. Alkuruokapöydässä oli: Vihersalaattia ja sinappikastiketta, Grillattua vihannes-vuohenjuustosalaattia, Maalaiskana-papusalaattia ja parmesaanikastiketta, Sinappisilakoita, Katajanmarjasilakoita, Savusmetanasilakoita, Katajagraavattua lohta ja tillikastiketta, Karitsanlihatartaria ja tryffelimajoneesia, Tilliperunoita sekä Bistro O matin artesaani leipää ja kirnuvoita. Pääruoka valittiin kolmesta lautasannoksesta: Punajuuririsottoa, Paahdettua siikafileetä ja basilikakastiketta tai Naudan kuvepaistia ja kurpitsapyrettä. Jälkkäripöydässä oli tarjolla: Karpalo-juustokakkua, Suklaamoussea ja kirsikkahilloketta, Crème Caramel, Suomalaisia pientila-juustoja.

image

Alkuruoka oli valtavan hyvää, kohokohtina oli ehdottomasti täällä tehdyt silakat, jotka olivat valtavan herkullisia, sekä tartar jonka kaverina ollut tryffelimajoneesi toimi ihan käsittämättömän hyvin. Pienet perunat olivat kuin uusia perunoita, ihanan pieniä ja maukkaita. Ja ne leivät ovat edelleenkin todella hyvin tehtyjä, erityisesti se saaristolaisleipä maistuu vähän liiankin hyvältä. Pääruoaksi tuli itselle se kala ja siika oli hienosti paistettu ja (porkkana?)pyree oli samettisen sileää ja suussasulavaa.

image

Noin muuten ne lisukkeet jäivät sivurooliin, kuten alkupalojen salaatitkin ja jännä mutta varmasti tehokas, ratkaisu että lihalla ja kalalla oli täsmälleen samat lisukkeet. Se beurre noisette komppasi kieltämättä molempia protskuja taitavasti.

image

Vaimolle tuli yllättäen se risotto ja oli kuulemma oikein hyvä, itsekin maistelin sitäkin hieman ja hyvin oli keitetty. Lapsillekin maistuivat ruoat erittäin hyvin ja erityisesti ne alkuruokapöydän kalat ja tartar olivat uuden hakukierroksen kohteina.

image

Sisustus on jo käyty läpi useampaan otteeseen, joten en nyt ala siitä avautumaan (tyylikäs on). Mutta täytyy kiitellä ruokien esillepanoa ja tarjolla olleiden annoksien jatkuvaa ylläpitoa, tässä oli jatkuvasti joku hääräämässä, että pöydät pysyivät hyvännäköisinä ja annokset freeseinä. Asiakaspalvelu oli erinomaista ja huomioonottavaista, huomasi myös että oli omistaja(t?) paikalla, salityöskentely oli hyvin sujuvaa. Ja iso kiitos jälleen siitä, että lapset otettiin niin hienosti huomioon, täällä on ilo käydä isommalla köörillä.

URL bistromat.fi/
Puhelin 050-4338700
Osoite Limnellinaukio, Kirkkonummi