Sori Taproom

Olen päättänyt hieman aikatauluttaa näitä rafloja, että saisi purettua tuota to do -listaa vähän järjestelmällisemmin ja tälle päivälle oli menun puolesta heitetty Sori Taproom, jonka torstain listalta löytyi BBQ Pork Rib. Ja ribsithän maistuu kyllä. Tämä on ilmeisesti parin suomalaisen kaverin Eestiin perustama panimo ja näin ollen olutlista hallitsee ravintolan baaritiskin takaseinää. Ja hyvä niin, tällaiset pikkupanimothan ovat oikein tervetulleita ulkomaisten jättien rinnalle. Itse tsombailin tänne tunneleita ja Steissiä pitkin, ihmetellen samalla pakolaisleiriä ja sen vastinkappaletta Rautatietorin jääradan molemmilla puolilla.

Tässä oli edustettuna prisman kaltaisesti useita elementtejä nyky-Suomesta, kun lapset ja lapsenmieliset luistelivat taivaasta tippuneella (minusta nämä torilla olevat väliaikaiset jutut ovat aina vähän mikä-ei-kuulu-joukkoon juttuja) jääradalla, maahanmuuttajat leiriytyivät Atskin edessä olevan ison #EUROBASKET2017 merkin aidoittamana, mielenosoittajat hengailivat Aleksis Kiven patsaan juuressa ja poliisit tarkkailivat kaikkea. Tavallinen torstai Stadissa. Fennia-korttelin kautta pääsi kivasti tuon ravintola-baarin viereen melko kuivin kalossein. Ohi mennessäni Mesopotamiasta tulvi upea tuoreen leivän tuoksu ja tekisi mieli käydä jälleen koestamassa tätä, kuten myös alakerran mainiossa Pajazzo Trattoriassa. Ehkä sitten toisella kierroksella.

A taproom of a small brewery, this restaurant/bar offers food with it’s beers. The pork rib I had was ok, but maybe opt for the beers instead.

Other brewery-restaurants in Helsinki are Bryggeri, Il Birrificio and Bruuveri.

Tarjolla on siis jenkkihapatusta lounaan muodossa, eli burgereita, BBQ meininkejä ja sen sellaista. Tänään päivittäin vaihtuvalla (ja erinomaisesti Facebookista löytyvällä) listalla oli esillä seuraavat lautasannokset (12,90e) alkusalaattibaarin kera: BBQ Pork Rib eli possun kylkipala (huom!) paistetuilla chiliperunoilla, grilled prawns eli grillattuja katkiksia pähkinä-limevinaigrettea ja lohkoperunoita sekä BBQ cauliflower and black bean taco eli kukkakaalia ja paputaco limesmetanalla.

Salaattibaarissa oli: Salaattisekoitus-tomaatti-kurkkusalaatti, fetaa ja oliivia, perunasalaatti, yrttivinaigrette sekä (ciabattamaista) leipää että siemeniä. Itselle valikoitui tosiaankin se ribsiannos. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille josta saa numerolapun messiin.

Alkuun nykäisty salaatti oli ihan bueno, tuoreet komponentit, sopiva jakauma juttuja vihreässä salaatissa kuin myös perunasalaatissa ja ainoa mitä kaipasin molempiin oli punasipuli (mulla on varmaan joku puutostauti). Vinaigrette oli sekin yrttisyydessään hyvä kastike ja oliivit + “feta” nyt toimii aina. Leipä oli ook, tällaista perus kaupan tavaraa.

Pääruoka saapui kohtuu vikkelään (#ajoissaliikkeellä4evah) ja oli kivasti aseteltu peltitarjottimelle (kuten esim. B-Smokeryssa, Fisu & Ranet tai The Messissä). Ensimmäinen huomio oli, ettei tämä kyllä ribsejä ollut, mutta toisaalta eihän niin lukenutkaan siinä listassa (pahvi), vaan “rib”, yksikössä. No niin, oma vika, opettelisit lukemaan. Tässä sitä sitten jyystettiin yhtä isoa kylkipalaa, jossa oli kauniin kiiltävä glaseeraus pinnalla. Tämä oli ylikypsäksi vedetty ja tavallaan helposti syötävä, mutta huh huh että oli taas rasvaa lautasella.

Tälläkään kertaa rasva ei maistunut mitenkään epämiellyttävälle, kun kypsennys oli niin hyvä, mutta oli tätä vaan liikaa ja sen rasvan koostumus oli mennyt sellaiseksi tahnamaiseksi joka alkoi tökkiä aika nopeasti. Toki sitä rasvaa pystyi myös kiertämään, kun vähän harjoitteli haarukan ja veitsen käyttöä, mutta jotenkin tämä ei nyt puhutellut minua (vaikka Martsarin koulussa tulikin välkällä joskus haettua paikallisen ostarin K-Kaupasta grillikylkeä lounaaksi, oi niitä aikoja. Siellä oli myös joku grilli mistä otettiin useampaankin otteeseen frendien kanssa spydarit). Perunat olivat melko hyviä, kiva että oli pieni chilin potku, mutta nämä olivat pitkän kypsennyksen yhteydessä päässeet silleen jännästi “luhistumaan”. Eli hieman rapsakka pinta, mutta vähän sellainen pureskeltava sisus.

Lautaselle eksyneet paahdetut kasvikset, varsinkin se munakoiso, oli mainion makuisia ja näitä naposteli oikein mielellään. Oli tämä tavallaan ihan jees annos, mutta enemmänkin konseptina kuin toteutuksena. Sivuun tuli loppua kohden myös yllätys-coleslaw, joka hurmasi sinappisuudellaan ja kasvisten rapsakkuudellaan, mutta se massiivinen majoneesipläjäys tämän rasvaisen possun kylkeen olisi toiminut vähän kevyemmälläkin rakenteella.

Sisustus on freesi ja omalla tavallaan tyylikäs. Sivuseinän kaakelit tekivät hauskan tekstuurin ja muutenkin kalustus oli leikkisä ja rento aina lehtimäisiä äänielementtejä(?) myöten. Täällä oli mukava istuskella ikkunan ääressä ja vahdata maailman menoa, uskoisin, että mesta sopisi hienosti kavereiden kanssa turisemiseen ja illan istujaisiin. Syömään en välttis erikseen tulisi, mutta bisselle kyllä.

Asiakaspalvelu oli asiallista ja sujuvaa. Kasvissyöjälle on joka päivä joku annos ja ainakin on vähän erilaista kuin muualla, mahdollisesti ihan kokeilun arvoista. Lasten kanssa en ehkä lähtisi baariin ruokailemaan, mesta on enemmän aikuiseen makuun.

Ps. Viisi Tähteä raportoi EGG-ravintolasta, pakko päästä testaamaan, 17.3. on avajaiset! Ja Werner (vihdoin ja viimein) aloittaa lounaat 19.4., wohoo!

URL www.facebook.com/SoriTaproomHelsinki
Puhelin 044-2438404
Osoite Vuorikatu 16, Helsinki

2 thoughts on “Sori Taproom”

  1. Käynyt täällä pari kertaa juomassa ja kerran ilta-aikaan syömässä. Tila on kohtalaisen “huono” (ahdas ja hälyisä, eikä taustamusiikki auta asiaa), eli en ehkä kovimpaan ruuhka-aikaan tänne tulisi “bisselle”. Syömäni flank steak ei myöskään vakuuttanut.

    1. Hyvä kuulla, lounasaikaan sitä hälyisyyttä ei vielä ollut liiemmalti. Kavereiden kanssa turiseminen ei oikein onnistu liian äänekkäässä ympäristössä. Mutta noita oluita tekisi vähän kyllä mieli maistaa.

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.