Pikku Nepal

IMG_1283

Suuret oli suunnitelmat tälle päivälle, piti tavata vanha kaveri lounaalle, mutta se peruuntui. Ja kun tässä nyt muutenkin mennään pienellä kuumeella/flunssalla ja buranan voimalla, niin päädyin hetken hortoiltuani Pikku Nepaliin, Annankadulla. Ei ollut tarkoitus kokeilla Nepalilaista, mutta sen verran heikko olo, ettei vaan enää jaksanut miettiä tai kävellä. Tämähän on sitten aika täynnä lounasaikaan, mutta ihme ja kumma sain kuitenkin pöydän heti. Tilaus tehdään pöydässä perustuen siihen listaan mikä tulee sellaisessa muovitelineessä, kuten melkein kaikissa nepalilaisissa. Listalla oli tänään (kaikki paitsi erikoisuudet 9,70e): tofua chilillä, peruna-pinaatti-palloja tomaattikastikkeella, kanaa masala-kastikkeessa, lammasta tulisessa kastikkeessa ja fritattuja kaloja kookoskastikkeessa. Listalta löytyy myös parin annoksen kombo (11,90e) sekä jotain erikoisempaa joka tänään oli lammasvartaita (14,90e). Itse valitsin lammasta tulisella kastikkeella, jos se olisi vaikka avannut hieman röörejä.

Tilauksen jälkeen salaattibaarin kimppuun, josta onkin ainoa kuva tänään kun päätin sitten suuressa viisaudessa poistaa pääruuan kuvan (kyllä te tiedätte miltä se näytti). Salaattibaari on täällä monipuolisemmasta laidasta nepalilaisia. Myös näiden sipulit ovat jotenkin hieman hauskemmin marinoituja. Pääruoka saapui juuri kun sain salaatin hoideltua ja oli perus peltilautasella, lisukkeena raitaa ja linssisötkötystä. Naan-leipä oli hieman ehtinyt kuivahtaa, mutta siihen auttaa se, että laittaa leivän riisin päälle lepäämään, jolloin riisistä nouseva höyry pitää sen “tuoreena”. Lammaskastike oli ihan jees, tulisuutta olisi voinut olla lisääkin, tosin sitä varmaan olisi saanut pyytämällä lisää. Flunssan takia hieman vaikea arvioida makuja noin muuten, mutta kyllä tämä paikka on mielestäni kärkikastia Helsingin nepalilaisista, jos nyt ei kuitenkaan paras tai välttämättä edes toiseksi paras.

Sisustus on “geneerinen nepalilainen ravintola” jonka olen jo kuvannut niin monta kertaa, ettei sitä tarvitse enää käydä läpi. Palvelu on seminopeaa (ruuhka aiheuttaa täällä välillä pullonkauloja) ja asiallista. Kasvisruokaa täällä on ja se on hyvää ainakin omasta mielestä. Lasten kanssa näissä tulee aina silloin tällöin käytyä, tosin ei juuri tässä (hieman sivussa) ja vaunujen kanssa ei kannata yrittää sisälle asti.

URL pikkunepal.fi
Puhelin 09-6931778
Osoite Annankatu 29, Helsinki

 

La Crêperie

IMG_1278

HUOM! Ravintola on suljettu.

Krepsejä, eli täytettyjä lettuja, tuli syötyä lapsena useampaan otteeseen. Nyt niitä saa (ilmeisesti food  truckina aloittanut) La Creperiestä, Vanhan Hatun/Old Hatin vieressä siinä hassussa sisätilatunnelissa (onko tällä jotain vakiintunutta nimeä?) joka menee City-käytävän vieressä ja Suomalaisen + ex-Tiimarin ohi. Täällä on kiinteä lista makeita ja suolaisia lettuja, salaatteja sekä ainakin lounasaikaan soppaa. Lounastarjouksena oli tänään tomaatti-vuohenjuusto-katkarapu soppa + valinnainen (neljä vaihtoehtoa kiinteältä listalta) suolainen lettu + kahvi. Tilaus ja maksu tiskille ja sitten pöytään odottelemaan. Paikka oli puolitäynnä osittain kahville tulleita ihmisiä ja osittain lounastajia, joten paikassa oli ihan kiva pöhinä.

IMG_1275

Soppa tuli melko nopeasti pöytään ja maistui aivan erinomaiselle. Päälle oli pirskoteltu ilmeisesti jotain persilja-öljyä ja vuohenjuusto sekä tomaatti maistuivat miellyttävän täyteläisestä keitosta hyvin. Katkaravut olivat erinomaisen mehukkaita ja pehmeitä, eli eivät olleet killuneet kuumassa liian kauan (tällöinhän nämä muuttuvat aika nihkeiksi syödä). Melkein olisi voinut vetää isomman setin pelkkää keittoa, ehdottomasti yksi parhaista sopista mitä on tullut maistettua vähään aikaan. Lettu saapui ennen kuin soppa oli hoideltu ja näytti sekin oikein kauniilta isolla lautasella. Lettu oli hyvän makuinen, mutta feta (ja joku muu juusto) + oliivit + pohjan suola olivat aika tymäkkä kokemus. Kyllä lettu maistui, mutta soppa vei voiton tällä erää. Kahvi joka tuli pääruuan perään oli hyvin iso kuppi ja olisi saanut maidolla, mutta sen verran hyvää oli mustana, että suosittelen kokeilemaan ilman lisukkeita.

Palvelu oli erittäin ystävällistä ja huomioonottavaista, tuli oikein hyvälle mielelle pitkän palaverirumban jälkeen kun näin hyvin otettiin vastaan. Paikan sisustus on tyylikkään yksinkertainen ja siisti kahvilamainen asetelma. Kasvisruokaahan täältä saa lettumuodossa ja päivittäin vaihtuvaa soppaakin kannattaa kokeilla (huomenna kuulemma porkkanakeitto vuorossa). Lasten kanssa tulen varmasti käymään täällä joku kerta ja näytti löytyvän sen verran tilaa, että varmaan vaunuillakin voisi ryskää paikalle. Hyvä kokemus, suosittelen kokeilemaan.

URL www.lacreperiecafe.fi
Puhelin 044-7825689
Osoite Aleksanterinkatu 23, Helsinki

 

Tandoori

IMG_1269

Intialainen mesta Kampin vanhan metroaseman kupeessa (liikenneympyrän “takana”) oli uudehko tuttavuus. Mielestäni jossain ravintolassa tässä paikassa on tullut käytyä vuosia sitten, mutta vetäjinä ovat tuskin samat kaverit. Kyseessä on buffetti (9,70e), jossa tämän päivän käynnin perusteella käy lähitalojen virastojen virastoihmisiä. Tänään oli tarjolla: Kanaa ja sipulikuutioita tomaattikastikkeessa, possua miedossa currykastikkeessa, perunaa ja kukkakaalia inkivääri-kurkuma-korianteri-kastikkeessa, papuhässäkkää-tomaattikastikkeessa, naan-leipää, salaattia, raitaa, kahvia/teetä ja kastikkeita. Maksu hoidetaan tiskille ja sitten lautasen kanssa jonottamaan.

Salaatti oli kohtuullisen tuore, mutta niukka, koostuen pääosin jäävuorisalaatista ja sattumista. Raita jälleen kerran sopi salaatin kanssa oikein hyvin, tosin voi olla että ruokien vieressä sijaitsevat chili-, valkosipuli- ja <random>kastikkeet  olivat tarkoitettu salaatin kanssa, itse laitoin vaan chiliä kaikille eläinproteiinikastikkeille ja oli ihan semiok. Kana- ja possukastikkeet maistuivat ja näyttivät samoilta, kaksi kasvisvaihtoehtoa näyttivät hieman oudoilta joten jätin ne väliin. Naan-leivät olivat aika outoja, ihan kuin niitä olisi paistettu muurinpohjapannuilla (kova pohja), mutta vaikka naan on vaikea tarjottava buffetissa, vaikkakin esim. Leppävaaran se yksi intialainen tekee senkin ihan hyvin. Eli oli aika keskinkertainen kokemus kaikenkaikkiaan.

Sisustus ei ollut mitään ihmeellistä, asiakaspaikat ruuhkaisia, tiski oli nepalilaisravintolan henkinen ja kova ruuhka oli koko ajana. Kasvisruokaa täältä saa, mutta taas sama täytyy todeta: “parempaa löytyy lähialueen nepalilaisista”. Lasten kanssa voisi teoriassa tulla, mutta miksi? Oma kassi (punkkilääkettä karkailevalle kissalle Kampin apteekista) jäi ravintolaan joka löytyi, kun tulin palaverin jälkeen hakemaan, eli katsovat asiakkaan perään. Palvelu oli ystävällistä ja buffetmaisen nopeaa.

URL www.tandoor.fi
Puhelin 09-6940750
Osoite Salomonkatu 19, Helsinki