The Dockyard

Kesähelteet hellivät ja normaalia paremmin nukutun yön jälkeen asiat tuntuivat sujuvan niin hyvin, että päätin kävellä telakoiden tuntumaan, kokeilemaan taannoin suositeltua The Dockyard -ravintolaa. Vaakakupissa painoi myös se, että “pommiin” nukkumisen ja työpaineiden takia jätin aamusalin väliin, joka vaikeutti käteni valloittaneen robotin tarpeiden tyydyttämisen askeleiden muodossa.

Tänne kun käppäilin rivakasti, niin pääsin sinne normiluvuille, vaikka olinkin lintsannut harjoituksista. Jotenkin sitä vaan on vaikea irtautua tuosta aamurutiiniksi muodostuneesta jumpasta ja hyvä niin. Loman aikana sitä ei kuitenkaan tule salilla käytyä, mutta jotain reippailua pitää yrittää harrastaa ettei täysin vaivu syntiin lyhyen latautumisen yhteydessä.

A decent lunch at this remote restaurant, my salmon had a good sear to it, but otherwise the dish was a bit mediocre.

The area has surprisingly good restaurants, such as Baskeri & Basso (no lunch), Krog 16 and Maannos.

Listalta löytyi niin burgereita kuin Caesar-salaattiakin, mutta minun teki mieli kalaa ja nappasin näin ollen lohen röstiperunoilla ja creme fraichella (12e).

Safka tuli hetken kuluttua, ympärillä oli hyvin ajoissa ollutta työmaaporukkaa jonossa. Annos sisälsi myös vähän haaleaa kasvishöystöä sekä salaattia yrttikastikkeella. Salaatti oli ook, itse tykkään hapokkaammasta kastikkeesta. Veget sopivat mielestäni paremmin lohen pariksi kuin ne fritatut potut, vaikka olisi näitä voinut lämmittää ennen esillepanoa (tai sitten olivat ehtineet jäähtyä keittiössä).

Lohi oli saanut hienon paistopinnan, mutta oli tämän myötä päässyt menemään aavistuksen ylikypsäksi. Ei pahasti tosin ja tähän jeesasi se majoneesin oloinen creme fraiche. Röstiperunat olivat vähän liian lastenannokseen kuuluvan oloisia ja kokonaisuutena annos oli ok, mutta vähän tällainen innoton veto.

Varsinkin kun nurkan takaa saa pienemmällä hinnalla todella paljon kovemman setin eteensä ja vieläpä alkusalaateilla sekä jälkkäreillä. Kilpailu on kovaa tällä seudulla, mikä on pelkästään hyvä asia.

Sisustus on simppeli, tällainen pikkuinen kortteliravintola maksimoiduilla asiakaspaikoilla. Asiakaspalvelu oli asiallista. Kasvissyöjälle löytyi salaatti vuohenjuustolla (haittaakse?)

URL www.thedockyard.fi
Puhelin 040-5550958
Osoite Hernesaarenkatu 17, Helsinki

No Pizza

Back at it again. Taukoa on ollut, vaikka olenkin (ü..) syönyt useina päivinä ruokaa. Mutta ei ole ollut kirjoitettavaa, tai jos onkin ollut, niin ei vaan pysty, ei kykene. Lamaannuttavaa eli ei, tuntuu vaan vähän väsyneeltä. Kai se tästä jotenkin? Joka tapauksessa olin taas ytimessä pyörimässä ja pakko oli saada safkaa, joten tsigidi-tsekkasin normilähteet uusista mestoista ja löytyihän niitä. Yllättävän paljon jopa. Meltin tilalle tullut Sidney’s oli ensimmäinen vaihtoehto, mutta nehän onkin kesätauolla.

Pizzala taasen ei tarjoa lounasta, ainakaan vielä. Ja muutenkin kaukana olleet tuntuivat melko hazardeilta, ottaen epävakaan sään huomioon. Citycenter kuitenkin pelasti päivän. Sinne on avautunut niin No Pizza kuin myös Social-jotain-Burger-jotain (nämähän molemmat taitavat olla osa Kotipizzan ketjua). Bursa tuntui epätyydyttävältä vaihtoehdolta, joten jäljelle jäi vain ei-pizzaa. Porauduin varovaisesti tunneleita pitkin kuin joku karannut boa-käärme ja landasin jonon perään heti aukeamisajan kohdilla. Nämä City-käytävän ravintolat saavat kyllä kovaa trafiikkia, burgereitakin jonotettiin jo urakalla, vaikka teoriassa rafla oli avautunut juuri äsken. Kai sitä populaa vaan riittää? Ja toki onhan nyt periaatteessa jo kesä ja osalla lomat (osalla ei).

No Pizza? More like nope pizza, the sourdough base was deliciously crunchy, but lacked flavor and the toppings did not make my day. Also, if you stick a “extra hot” label on your chili oil bottle, make sure that the topped up oil actually gets any capsaicin. Just saying.

Other restaurants in the same complex are Döner Harju City, Lo Stretto and Bangkok 9.

Listaa katsellessani päädyin Cheeses Christ (kuka näitä nimeää? varmaan sama hessu kuin joka on duunannut Rosterin menun) eli piparjuurikastike (bianca) neljää eri juustoa (Linnunlaulu Brie, Peltola Blue, Kuusamo emmentalia sekä goudaa) granaatinomenan siemenillä ja omenasiivuilla (14e lounashinta, 15e normaalisti). Tsori tärähtäneestä kuvasta, mutta menu löytyy myös täysimittaisena hämmentävän riisutulta webastosta. Pizzoja on kovasti muitakin ja ilmeisesti myös gluteenittomana.

Humoristisesti minulle annettiin “buzzer” englantia puhuvan kassaneidin puolesta (42!), joka olikin sitten vaan puukalikka. Tiskiltä rassukat yrittivät huudella numeroita lounasajan kakofonian yli. Kenen mielestä tämä järjestely on hyvä? Ei se toiminut Naughty Burgerissakaan (kuulemma niillä on summerit nykyään), ei se toiminut täälläkään. Ja mä olin sentään ajoissa liikenteessä, ei ollut tupa täynnä ja silti meinas mennä ohi. Myöhemmässä vaiheessa huutelija vaihtuikin kumeaäänisempään mieheen.

Ja toisekseen, tämän hintaluokan pizzoissa voisi kyllä tuoda ihan pöytään asti, kuten esim. hyvässä Pizzeria Lucassa tapahtuu. Joka tapauksessa lätty oli8 kohtuuajassa edessäni ja rupesinkin työstämään sitä välineistöllä. Täällä oli kunnon veitset ja vielä pizzaleikkuritkin, kuten Piece n lovessa. Näillä sai hyvin slaissit duunattua ja täytyy sanoa, että nyt oli hyvä pohja. Mä tykkään tällaisesta sitkoisesta ja rapsakasta pizzasta eniten, reunatkin oikein rasahtivat kun niitä hataralla hammaskalustolla jyysti. Hyvä hyvä. Valitettavasti se päällyste ei sitten oikein puhutellut. Teoriassa hyviä juustoja, paperilla näytti hyvältä, mutta toteutus ontui.

Piparjuuri ei juurikaan nostanut päätään ja pienet juustonokareet hävisivät jonnekin taustameluun. Granaatinomenan siemenet rullailivat pois palasten päältä, väistäen moolokin kidan kerta toisensa jälkeen. Onneksi oli sitä extra strong chiliöljyä (ja oreganoa, sitä on pakko olla), paitsi että tästä oli unohtunut chili. Oletan, että tässä oli käynyt perinteiset ja laitettu vaan lisää öljyä vanhan perään.

Siinä on vaan se, ettei se kapsaisiinikaan ole ehtymätön luonnonvara (vähänkö olisi siistiä: “chilipohjainen talous”), joten joskus pitää vaihtaa ne paprikatkin. Tämä oli ihan vaan oliiviöljyä, vaikka kuinka ravistelin epätoivoisesti pulloa (joo, maistoin myös paljaaltaan). Lätty kaipasi reilusti enemmän makua, suolaa pohjaan ja/tai täytteisiin, ei ollut mikään erityinen suoritus tällä hintatasolla. Hävisi mielestäni kovasti muille hipsteripizzamestoille, mitä nyt on kaupunkiin saapunut. Ehkä se siitä ja voi olla, että ne muut listalta löytyvät kiekot on parempia?

Sisutus on ihan kohtuusiisti, jonkun verran kallellaan pikaruokalaan, mutta vähemmän kuin Kotipizzat. Todella hyvät näkymät kyllä, tuli ihan mieleen ne ajat, kun olin pari kerrosta ylempänä yhdellä keikalla tässä taannoin. Asiakaspalvelu oli hektistä ja ehkä se on vaan tämä ajan henki, että vedetään englannilla, tosin ei ollut kyllä englanti äidinkieli. Ihan asiallisesti se tilaaminen kuitenkin sujui. En mä silti jotenkin näin kalliin pizzan kanssa jaksaisi viedä niitä astioita sinne koreihin ja kun on vielä oikein pikkutarkasti lajitteluohjeet.

Ihme ettei pyytäneet pesemään sitä lautaa. Olisi kiva jos täälläkin päin maailmaa yritettäisiin panostaa palveluun eikä siihen ravintoloitsijan toiminnan mielekkyyteen ja prosessin tehostamiseen. Tajuan tämän aspektin suurkeittiössä, mutta tässä ollaan kuitenkin vaativien kuluttajien iholla. Tai sitten se on vaan minä, ehkä se on se ongelma? Peace out, seuraava entry tulee jos tulee.

Ps. Oh noes! Egg-ravintola on poistumassa keskuudestamme. Nyyh. Sieltä sai aivan tolkuttoman hyviä munakkaita.

Pps. Hei kato! Siinä on Koff ja Spora. Onkohan tää se Sporakoff, mistä aina puhutaan? .. I’ll get me coat.

URL www.nopizza.rocks
Puhelin 040-6711675
Osoite Kaivokatu 8, Helsinki

Il Fratello

Käpykaupungin seuraava kohde oli italialainen, jonka kohdalla on tullut joskus ka(aaa-aa)uan sitten lounastettua, olisiko joku 12-13 vuotta sitten.

Silloin tämä oli ehkä eri niminen, nyt osa Il Sicilianon yms ketjua.

Ok Italian food in ye olde shopping mall of Tapiola.

Other restaurants in Tapiola are Ribis, Mount Nepal and Kylä.

Italialaista safkaa alkusalaatilla ja sopalla (8,50e pelkkä salde+soppa). Tänään listalta löytyi: Canneloni joka oli hämmentävästi annotoitu lasagneksi (9,90e), pasta diavola (9,90e), kolmen täytteen pizza (9,50e) sekä pollo cipolla eli grillattua kanaa riisillä (11,50e).

Otin sen cannelonin, ihan jo pelkästään mielenkiinnosta, kun oli samalla jotenkin lasagnea? Loppuun olisi ollut kahvia/teetä sekä jotain jälkkärikeksiä tms.

Alkuun vedetty hernari (torjantai) oli ook, vähän ohutta omaan makuun ja jäin kaipaamaan sinappia + raakaa sipulia.

Salaattibaarin antimet olivat nekin ihan kohtuullisia, eniten diggailin siitä marinoidusta kaalista ja lämpimästä leivästä (joka tosin oli jo haaleaa).

Valitettavasti ne lupaavan oloisen sämpylät olivat kuivahtaneita, tai ainakin tuo oma yksilö oli. Yleensä pizzauunin omaavat mestat pistävät lämpimiä sämppäreitä tarjolle.

Pääruoka tuli kohtuu vikkelään ja oli niin maan perusteellisen kuuma, hyvä hyvä. Tämä oli ihan kohtuullinen veto, vaikka en minä kyllä tätä lasagneksi luonnehtisi, vaikka periaatteessa samoja komponentteja sisälsikin.

Pastapötkylät olivat ihan jees, semisti al dente ja sisällä ollut liha aika hyvin maustettua/paistettua.

Bechamel-kastike sopivan täyteläistä, mutta se tomaattikastike oli mennyt reilusti liian makeaksi, vähän jopa ketsuppisen oloiseksi. Ja vaikka pasta ja ketsuppi onkin hyvä kombo, niin ei se jotenkin nyt vaan puhutellut. Nälkä kuitenkin lähti hyvin ja kokonaisuutena tämä oli tällainen passeli lounas.

Sisustus on ajan patinoima, mutta siisti ja ympäristöönsä sopiva. Asiakaspalvelu oli asiallista. Kasvissyöjälle löytyi se pizza, ehkä joinain muina päivinä runsaampi setti vaihtoehtoja?

URL www.ilfratello.fi
Puhelin 09-4555033
Osoite Kauppamiehentie 1, Espoo