Elite

IMG_1441.JPG

Töölön taiteilijaravintola veti puoleensa (nyt Sokoksenkin raitiovaunupysäkkikin taas palvelee) kauniina syyspäivänä. Täällä on joskus tullut käytyä pidemmällä illallisella jonkun työhön liittyvän asian takia, mutta lounas oli uusi tuttavuus. Listallahan on arvatenkin vaikka minkälaista herkullista menukokonaisuutta, mutta löytyypä ihan “kotiruoka” lounaslistakin joka vaihtuu päivittäin ja pitää sisällään sopan (9,80e) tai jonkun isomman ruuan (12,20e). Noin kympillä Eliten kaltaisessa ravintolassa syöminen on sen verran hyvä tarjous, ettei sitä voinut jättää väliin. Tänään oli tarjolla: Riistakäristys, pottuvoita ja puolukkaa sekä Mustajuurikeitto ja kanttarelleja. Ja viikonloppuna vaimon sisko osasi kertoa, että mikä tämä pottuvoi juttu on, eli hesarissa oli kuulemma artikkeli jossa pottuvoi esiteltiin ja tarkoitti tämän tarinan mukaan uusia perunoita jotka on haarukalla vähän puolihuolimattomasti vedetty voin kanssa semimuussiksi. Mutta vaikka näin, niin täälläpä homma oli tehty siten kuten perunapyree kuuluu tehdä, eli silkkisen samettisen pehmeän tasaiseksi. Ja varmaan minun ensimmäinen olettamus siitä, mitä pottuvoi tarkoittaa (muussi jossa puolet voita, puolet perunaa) on tässä lähempänä kuin siinä hesarin artikkelissa. Mene ja tiedä, Google väittäisi jollain tavalla pottuvoin viittaavan johonkin lappalaiseen puikulaperuna/sipulimuussiin tms. Jokatapauksessa ravintolassa ohjataan pöytään, jossa valkoiset liinat ja sitten annetaan menu käteen. Itse nappasin käristyksen pottuvoilla.

IMG_1438.JPG

Alkuun tuli leipäkori ja voinappi, leipää oli tummaa sekä vaaleaa ja molemmat olivat oikein hyvän makuisia. Lyhyen ajan päästä saapui pääruoka joka oli miellyttävästi kuumalle lautaselle aseteltu kokonaisuus. Ulkomuodollisestihan tästä annoksesta on paha tehdä mitenkään erityisen kaunista, mutta kaikki komponentit olivat itsessään hyvännäköiset ja yleisesti ottaen koko setti oli silmää miellyttävä. Riistakäristys oli mehevää ja maittavaa, tosin ehkä itse olisin ripauksen lisännyt suolaa tähän, toisaalta taas sitä ehkä tulee syötyä liikaa suolaa. Pottuvoi/muussi/pyree oli mahtavaa ja parasta mitä olen saanut pitkään aikaan. Koko annon kokonaisuutena oli niin hyvä, että sitä söi suurella nautinnolla. Tätä ruokaa varten kannattaa tulla pidemmältäkin kokeilemaan, varsinkin kun hintataso on näin kohtuullinen.

Sisustushan on hyvin suomalaista ja erittäin tyylikästä sellaista. Eliten kaikista sisustukseen ja kalustukseen liittyvistä asioista voisi kirjoittaa paljonkin, mutta riittänee se toteamus, että tämä pärjää mille tahansa Helsinkiläiselle ravintolalle tunnelmaltaan ja ulkoasultaan. Fiilistä lisää vanhat suomalaiset iskelmät, joita ravintolassa soitetaan maltillisella äänentasolla. Palvelu oli ystävällistä, asiantuntevaa ja sujuvaa. Ainoa mistä voisi jotain mainita, oli että oman pöydän (valkoisen pöytäliinan) pinnalla oli leivänmurusia jo valmiiksi kun istahdin. Kasvisruokailijoille tämä paikka tarjoaa välillä jotain soppaa (webska päivittyy täsmällisesti) ja tietysti sitten menun ulkopuolelta varmasti järjestyy (rahalla) jotain tarvittaessa. Lasten kanssa tänne voisi tullakin ihan mielellään, tosin sijainti on hieman syrjässä omilta normaaleilta kulkureiteiltä. Ulkona on terassi, sitten kun tulee taas ne ilmat, että siellä pärjää. Elite tarjoaa myös erinomaiset puitteet kaikenlaisille vaativillekin liikeneuvotteluille ja ravintola oli hyvin rauhallinen tunnelmaltaan sekä riittävän kookas, että varmasti saa olla rauhassa.

URL www.elite.fi
Puhelin 09-61285200
Osoite Eteläinen Hesperiankatu 22, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.