Tony’s Corner

Kaunis keli ajoi minut keskellä viikkoa kohti uusia laitumia ja päätin patikoida nopealla tahdilla kohti Kilimin viereistä Tony’s Corneria.

Tapiolan puistomaiset maisemat toivat eteeni pienen stripmall-henkisen systeemin, josta löytyi tämän mestan lisäksi Sushi Art, jossa en ole myöskään koskaan käynyt. Pitääpä pitää mielessä.

An Indian buffet in Tapiola which did not impress me.

Some of the other restaurants around here are Kilim, Mount Nepal and Il Fratello.

Eli buffet (9,30e) intialaiseen henkeen, salaatilla ja jälkkärillä (tänään oli banaani).

Lappuja ei ollut, joten mennään aistinvaraisella arvauksella: Riisiä, salaattibaari (raita, jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatti, raejuusto, marinoidut sipulit ja oliiveja), jauhelihakastiketta, papu-linssisötkötystä ja jotain kanasysteemiä (ei kuvassa, tuli liian myöhään linjastolle).

Alkuun nykäisty salaatti oli perussettiä, paitsi ne sipulit oli kivasti pikkelöity ja raita ook.

Pääruoassa oli pliisut maut, jauhelihakastike oli normi kotiruokaa, ei olekaan tällaista ennen intialaisessa tullut vastaan. Dhal tms oli sekin ohuesti maustettua, vaikka paahdetut chilit seassa lupailivatkin jotain muuta.

Onneksi oli niitä sipuleita tuomassa tekstuuria ja hapokkuutta, muuten tämä ei säväyttänyt.

Sisustus on ajan patinoima, pienenä kivana yksityiskohtana oli lapsille mitoitettu pöytä. Kasvissyöjälle oli sitä papuhässäkkää, mutta vieressä on Kilimin runsas salaattibaari, menkää sinne tai sitten Mount Nepaliin.

Ps. Stadiin on tullut/tulossa Nude ja Båtski Bar.

URL www.tonyscorner.fi
Puhelin 09-464171
Osoite Mäntyviita 6, Espoo

Funky Burger

Nopea skriivaus Espoon suunnalta, kävin maanantaina pikavisiitillä viimeisessä Tapiolan listalla löytyvästä raflasta. Tämä harrastus on kuin Pokémonien mestkaamista, vaikea lopettaa. Mutta kohta taitaa olla sen aika. Laitetaan nyt kuitenkin muutama entry pesään, kun vielä jaksaa. Niiden lämmössä on sitten hyvä viettää talven kylmä kausi.

Eli Ainon Funky Burger oli vuorossa, noin muutenhan täällä on vaan osia ketjuista, missä on jo käyty. Työkauden alkaminenkin on nyt jotenkin hyrähtänyt kunnolla käyntiin ja viikonlopun tuuletus tuntui tehneen tehtävänsä. Jotenkin on taas sellainen tekemisen meininki ja pryvempi fiilis.

A burger that felt slightly off, despite the nice heat from the chilies.

Other restaurants in Tapiola are Ribis, Mount Nepal and Tapiolan Keilahalli.

Tarjolla on burgereiden lisäksi myös kotiruokabuffa (9e salaatti+soppa, 10,40e koko setti), jossa tänään oli: Kaalikeitto, Nakkisroganoff ja perunamuusi sekä salaattibaari. Mutta kun mestan nimessäkin on Burger, niin pitäähän se sitten ottaa. Lounastarjouksena (13,50e) löytyy nämä: Cheese burger, chili burger, veggie burger, arizona burger sekä lohi-piparjuuri burger. Ja valinta osui (tottakai) chiliburgeriin, kuinkas muuten.

Alkuun oli salaattia buffasta, joka toimi ihan hyvin ruokahalun herättäjänä. Löytyi viininlehtikääryleitä, salaattijuustoa, ituja ja sitten niitä normijuttuja. Tuoreet kamat ja hyvä sinappikastike.

Bursa tuli kohtuullisessa ajassa, lounas olikin alkanut jo 10:30, joten en ollut ensimmäisenä kyttäämässä. Ranut olivat oikein hyviä, rapsakoita ja ilmavia. Burgeri oli yllättävän hyvä, niin sämpylän kuin kastikkeidenkin osalta. Chiliäkin löytyi kivasti, mutta valitettavasti pihvi oli kummallisen makuinen.

Siis ei edes silleen maksan makuinen, vaan siinä oli joku outo vivahde mistä en saanut kiinni. Ja ei silleen hyvällä tavalla, tämä ei toiminut itselle ollenkaan ja kun pihvi on kuitenkin keskiössä purilaisessa, niin homma floppasi siihen. Jos tällaista urheilullista burgerimeininkiä kaipaa, niin ehkä kuitenkin Elmo Sport Bistro toimii paremmin? Toki se on jonkun matkan päässä tästä.

Sisustus on urheilullinen, Granlundin paita roikkuu katossa ja lätkästagoja seinillä. Eli sporttibaari, josta saa myös safkaa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista.

URL www.funkyburger.net
Puhelin 040-7533232
Osoite Länsituulentie 12, Espoo

Tapiolan Keilahalli

Tulee vähän myöhässä, mutta kävin tässä taannoin tsekkaamassa yhden viimeisistä Tapiolan kohteista. Sumo ei ohikulkukerroilla ole vaikuttanut kovin kiintoisalta lounasmestalta, mutta ehkä sekin pitää vielä tsekkaa, JohtoCafen sushibuffa on houkuttelevamman oloinen, mutta toisaalta se ketju on jo nähty (ei toki buffan osalta ja eri mestassa, mut silti).

Funky Burgerissa täytynee visitoida joskus kun on sellainen olo, että kykenee vetämään burgerin. Tällä kertaa kohteena oli kuitenkin keilahallin keittiö, joka oli jo erilaisuutensa takia mielenkiintoinen vaihtoehto.

A homely buffet lunch at a bowling alley, across from the Espoo Cultural Center.

Other restaurants in Tapiola are Ribis, Kylä and Il Fratello.

Lounaaksi tarjolla on kotiruokabuffet (10,20e), soppa+salaatti (8,60e) sekä salaattibaari (7,70e). Käymiskerralla laareissa oli: Savulohikeitto, lihapullat, kanaa paprika(?)kastikkeessa, riisiä, perunamuusia, salaattibaari (porkkanaraaste, pikkelöidyt pepperonichilit, punasipulia, vihreitä oliiveja, tomaattia, kurkkua, punajuurta, paprika-kevätsipulikaalisalaatti yms), leipää ja vedet+maidot etc. Jälkkäriäkin ehkä oli, mutta en siitä tiedä, kun ei tehnyt mieli.

Alkuun piti vetää soppaa, vaikka keli olikin lämmin. Keitto oli maittavan täyteläinen, reilun suolainen (varmaan osittain siitä savukalasta) ja passelisti kypsennetyt komponentit. Tätä kun heitti hetulaan leivän kanssa, niin hyvin pelasi.

Loput kamat täytyikin sitten kippaa kaikki samalle lautaselle, skippasin tosin ne perunat ja riisit yms. Lihapullat olivat ihan jees, kohtuullinen rakenne ja maku, sinapin kanssa toimi oikein hyvin.

Kana oli snadisti kuivakkaa, mutta menetteli. Salaatti oli aika stanu setti, mikään ei erityisesti noussut pintaan. Eli tällainen rehellinen kotiruokalounas kohtuuhintaan.

Sisustus on jännä, silleen kun keilahallit ovat. Itse tykkään joskus frendien kanssa heittää kuulaa ränniin (johon se usein meneekin), joten itselle tämä oli hauska ympäristö lounastamiselle. Asiakaspalvelu oli asiallista.

URL www.tapiolankeilahalli.fi
Puhelin 09-4355330
Osoite Kauppamiehentie 6, Espoo