Jackie

Litsis lätsis, vettä tulee joka nurkasta, onneksi pieni sahaaminen auttaa. Tänään oli Suomi 100 itsenäisyyspäiväjuhlat koululla ja näin ollen aamu alkoi melko avantgardistisella kokemuksella. Pääsin toimistotohinoihin normaalia myöhäisemmässä vaiheessa, joten olin melko eri faasissa verrattuna muihin. Joten siirtyminen lounaalle oli mitä yksinkertaisin päätös. Luikahdin Ruttopuiston läpi kohti Iso-Robaa, jonka Jackie-ravintola oli eilisessä postauksessa vääntynyt jostain syystä Charlieksi.

Huukkers, kuka näitä laskee (paitsi minä)? Tämä We Got Beef -mestan tilalle ilmestynyt ravintola tarjoilee pizzaa ja nykyisin tosiaan myös lounastakin. Rafla on ollut tarkkailulistalla jo jonkun aikaa, mutta jotenkin ei ole tehnyt mieli sitä lättyä. Kuitenkin eilisen faux pas:in jälkeen oli pakko korjata tilanne ja näin löysinkin itseni tutuista koordinaateista. Alkupäivän hämmennyksen takia tosin jäi tuo fotaaminen aika vähälle, joten kaivetaan arkistoista jotain ikivanhoja Roba-kuvia.

Pizza and drinks available at this hip haunt, with an additional salad bar for lunch. The salads were good and the pizza tasty, if not particularly marvelous.

The Iso-Robertinkatu street has many interesting restaurants, such as Tortilla House, Vibami and Na’am.

Eli pizzaa ja salaattibaari (10,30e margherita, muut pizzat enemmän) tai soppaa + salaattia (10,30e). Tänään salaattibaarissa oli (#laputoiskiva): Marinoituja porkkanoita + papuja + jotain pyöreitä (linssejä? pieniä papuja?), salaattisekoitus, perunasalaattia, tofua ja juttuja, oliiviöljyä ja sitruunavinaigrettea. Baaritiskiltä löytyi myös leipää, vettä ja aseet sekä pizzan tykötarpeet, eli oreganoa ja tabascoa & chilirouhetta. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille. Itselle valikoitui margherita ja salaatti.

Alkusalaatti oli yllättävän runsas ja hyvä setti. Asioita oli viitsitty marinoida melko onnistuneesti (ne porkkanat ei jotenkin säväyttäneet, kuten eivät ne mysteeripalluraiset) ja valikoima oli sopivan laaja, että meni vähän taiteiluksi sen pienen lautasen kanssa.

Itse tehdyn oloinen sitruunavinaigrette oli myös hyvää, kuten se ciabatta. Tietämättä ollenkaan, että minkälainen tai mikä keitto täällä oikein oli tarjolla, niin voisin kuvitella soppa+salaatti vaihtoehdon olevan ihan kokeilemisen arvoinen asia. Tosin vastapäätä löytyy myös erinomainen Na’am.

Pizza tuli ja oli kovin tutun oloinen lätty. Ulkoisesti tämä muistutti paljonkin niitä versioita mitä on tullut saatua muista hipsterimäisistä rafloista, kuten nyt vaikka Linko tai Putte’s (tosin Putte’sin pizza ei silloin iskenyt, voi olla että syy oli osittain myös minussa). Pohja oli mainio, kuten myös reunat. Ehkä aavistuksen liian kuivakkaa, mutta juuri sellaista rapsakkaa ja kohtuullisen sitkoista kuin mitä toivookin näistä. Selkeästi parempi kuin joku random kebab-pizza-paikka, mutta ei silti niin paljon kuin mitä jotkut, kuten Capperi, Via Tribunali tai Enso.

Kastike oli hyvä, vähän ehkä makean puoleinen, mutta maukas ja sopi käteen nostettavien slaissien päälle hienosti. Juustoa oli maltillinen määrä ja se komppasi muita komponentteja taiten. Eli hyvä pizza oli ja paljon lisäpisteitä maittavasta alkusalaattipöydästä. Kyllä täällä kannattaa käydä, ainakin jos sitä känkkyä tekee mieli.

Sisustus on urbaani ja hämyisä, mikä sopii tällaiselle hieman ööklubimaiselle oleskelutilalle. Vähän näissä tällaisissa paikoissa tulee mieleen se, ettei näitä ole varsinaisesi suunniteltu päiväsaikaan käytettäviksi, snadisti sellainen aamujatko-meininki.

Mutta ei se mitään, kyllä tässä ihan mielellään istuskeli syömässä ja katselemassa vastavalmistunutta Roban “kävely”katua (missä autot kaahailee). Taustalla soi rauhallisella voluumilla tesnoa ja ulkona kuljetusfirmojen edustajat lastailivat kamaa liikkeisiin, safkaa kaupunkiympäristössä. Kasvissyöjälle oli kaikki (ehkä, en tiedä siitä sopasta) vaihtoehdot auki ja ainakin pizza toimi ihan jees.

Lasten kanssa ei välttis itse tulisi mentyä, mutta toisaalta tässä oli joku mammapartio vaunujensa kanssa liikkeellä ja tilaa tosiaan löytyi vaikka muille jakaa, eikä musakaan ollut liian kovalla, joten pikkuiset saivat hyvät päikkärit samalla kun äidit pääsivät bamlaamaan ja skruudaamaan. Hyvä hyvä.

Ps. Ei ole kurantimpaa kuvaa raflasta, kun en jotenkin tällä kertaa ollut ihan messissä ja jäi ottamatta. Enkä nyt jaksa edes mennä myöhemmin ottamaan uutta kuvaa, vaikka joskus olen niin tehnytkin. Sori siitä (not sorry).

URL www.jackie.fi
Puhelin 040-1351782
Osoite Iso Roobertinkatu 21, Helsinki

Swagatam

Räntää tuli kuin aisaa, mutta härmän jätkä ei välitä eikä valita. Varsinkaan kun pääsi lämpimässä autossa (piti tosin laittaa penkinlämmitin päälle, kun joutui melkein minuutin olemaan ulkona) ravintolan ovelle saakka. Lounas R:n kanssa, joka oli matkalla vaihtamaan valopuuta ja jotenkin oli jäänyt kaivelemaan se Parmesan Arabia -reissulla ohitettu nepalilainen.

Joten matkasimme Arabian yöhön, kuin beduiinit kameleillaan. Keinahdeltuamme kohteeseen jumppasimme lumiset portaat ylös (ulkokuvat on otettu tiistaina) ja puristauduimme ovesta sisään kuin lumiukot konsanaan.

A very nice Nepalese restaurant with delicious food and a touch for the fiery side of their cuisine. The momo dumplings I had were excellent, as was the Malai Kofta on my wife’s plate.

Further expeditions in to Nepalese cuisine can be done at Fulbari, Shubha Kamana and Gurkha.

Nepalilaista sapuskaa siis tarjolla ja lista noudattelee normaalia kaavaa, eli alkuun on salaattibaari (salaattisekoitus, tomaattia, jotain coleslaw-henkistä #laputoiskiva, pikkelöityjä pepperonichilejä, maissia, ananasta, porkkanaraastetta, kikhernesalaattia sekä kastiketta + chilisoossia) ja pääruoat lautasannoksina listalta.

Tänään tarjolla oli: alu gobi eli paistettua kukkakaalia ja perunaa inkivääri-yrtti-masalakastikkeessa (9,90e), malai kofta eli kasvispyöryköitä cashewpähkinä-tomaatti-voi-kermakastikkeessa (9,90e), chicken tikka masala eli tandoori kanaa tikka-yrtti-masalakastikkeessa (9,90e), lamb curry eli lampaan filee-paloja kurkumalla ja inkiväärillä currykastikkeessa (9,90e), shrimps saag eli katkarapuja pinaatti-inkivääri-kermakastikkeessa (9,90e), lunch mix eli kombo kahdesta edellisestä annoksesta (11,90e) sekä momo chili eli nepalilaistyylinen mausteinen friteerattua lampaan jauhelihanyyttejä chili-paprika-sipuli-tomaattikastikkeessa (14,50e).

Itselle tuli tuo momo, kun sellaista en ole aiemmin nähnyt missään tarjolla, ja R:lle kombo katkikia ja vegepalleroita. Tilaus hoidettiin pöydässä, maksu tiskillä lähtiessä. Aseet ja vedet oli jo pöydässä ja loppuun oli kahvia tai teetä (kaksi! valmiiksi haudutettua: inkivääri tai nepalilainen).

Alkusalaatti oli normisettiä, vähän toi coleslaw-systeemi oli jotenkin sellainen “mikä ei kuulu joukkoon” osastoa, mutta ihan hyvää oli kuitenkin.

Kikhernesötkötys oli saanut vähän makuakin mukaan, mutta papadameja ja niitä marinoituja sipuleita jotenkin jäin kaipaamaan. Chilisoossia ei tullut tällä kertaa testattua.

Ja se johtui siitä pääruoasta, jotka tulivatkin aika nopeasti. Omat nyytit oli jännästi puolitettu ja upotettu soossiin, vaikka jotenkin odotin, että olisin saanut kokonaisia nyyttejä, mitä olisi voinut sitten dippailla tms. Mutta ei se haittaa, meinaan se kastike oli aivan totaalisen herkullista.

Upea polte täytti suun heti ja useat maut pelasivat loistavasti yhteen samalla kuin puraisin täyteläistä ja mehukasta taikinatyynyä. Kuori toi mukaan kivan suutuntuman ja se jauhelihamötikkä oli mureaa ja loistavasti maustettu.

Raita oli raikas versio tästä normikastikkeesta ja viskositeettikin oli sellainen mistä itse pidän, ne löydät versiot ei jotenkin puhuttele. Minttu-kastike oli molempien suosikki (R:ltä puuttui, joten varasti minulta useampaan otteeseen), mutta se tomaattinen(?) kastike jäi hieman altavastaajaksi kaikkien muiden herkkujen edessä.

Rohkeasta maustamisesta huolimatta omasta annoksesta erottui kaikki komponentit selvästi ja osakomponenttiensa myötä kokonaisuus oli erinomainen. Yksi hienoimmista annoksista, mitä olen Stadin nepalilaisissa syönyt. Meni heti ihan kärkijoukkoon.

R:n malai kofta, jota luonnollisesti pääsin maistamaan, oli sekin oikein hyvää. Pientä rapsakkuutta vielä kuoressa, mutta muuten ilmavan maittavaa. Kermaisen täyteläinen soossi toimi mahtavasti ja sekin oli tavanomaista parempi suoritus.

Katkikset eivät ole minun suosikkejani tässä kontekstissa ja pidän itse enemmän Satkar-tyylisestä saag-kastikkeesta, joka on vähemmän kermainen ja painottuu enemmän sinne pinaatin puolelle.

Mutta oli tämäkin oikein hyvä kastikepohja, tosin R olisi kaivannut myös enemmän yrttistä versiota, eikä kahta kermakastiketta (tosin itse tilasi, jne). Hyvät olivat kaikki kastikkeet ja varsinkin se oma kaikessa erilaisuudessaan oli oikein tasokas veto, täällä kannattaa käydä vähän pidemmältäkin.

Naan-leipäkin oli sellaista mitä voisi toivoa, hieman pintaa, pehmeä sisus, hyvä sitko ja pysyi passelina läpi ruokailun. Pöytävaraustakin saattaa olla hyvä tehdä, jopa lounaalle, ainakin jos haluaa jonkun ikkunapöydän.

Sisustus on siisti ja samasta leimasimesta kuin muutkin nepalilaiset ravintolat, mitä on tullut nähtyä. Erikoispiirteenä jännä L-muotoinen tila sekä hieman tavallisesta poikkeavia koriste-esineitä, mutta siis vuoritaulut löyty jne.

Kakkoskerros ja isot ikkunat antoivat hyvät näkymät yltyvän lumimyrskyn piiskaamille kaduille. R tosin alkuun valitteli pientä viileyttä, mutta mausteinen ruoka ja kuuma tee teki tehtävänsä.

Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja oikein ystävällistä. Kasvisruokaa löytyy joka päivä, kuten yleensäkin tämän tyylisistä rafloista. Lasten kanssa voisi hyvinkin tulla, jos olisi tännepäin asiaa, ruoka oli hyvää ja yksi taapero olikin ruokailemassa vanhempiensa kera.

Ps. Tämä oli sitten #772, joten reilun viikon päästä pitää hoitaa se kasinokeikka. Jos ottais vaikka aurinkolasit mukaan ja menis pelaa black jackia ennen lounasta. Tai sitten ei, jotenkin tuo rahapelaaminen ei ole koskaan kiinnostanut, vaikka kerran voitinkin pokerissa yhden yrityksen.

Pps. Social Food tms Burgerjotain on nyt/kohta Kotipizza. Pitää yrittää käydä ennen nimenvaihdosta (Kotibursa?) koestamassa heidän kehuttuja hamppareita.

URL www.swagatam.fi
Puhelin 09-61500822
Osoite Arabiankatu 8, Helsinki

Poompui

Hetken jaksoin tätä säästellä, mutta kun tuli mahdollisuus lounaaseen R:n kanssa, niin nappasin heti kiinni tilaisuuteen ja sovittiin tällit thaikkuruokaa syömään. Pinto B’Staurantin toinen ilmentymä, joka sijaitsee vanhoilla huudeillani, Hämeentiellä, entisiä Elannon leipomoita vastapäätä.

Tässä vastapäätä on mm. Siltanen ja Stidilä, jossa oli R:n synttärit joku hetki sitten. Onda on siirtynyt Siltasen tiloihin, pitää joskus käydä tekemässä uusintakiekka heidän lounastarjoomaansa.

Tapasimme porttikongissa, johon olin ujuttaunut suojaan taivaan raivolta. Sateen saattelemana saavuimme ravintolan huulille.

Thai food at this shiny new restaurant situated across the street from the old Elanto bakery building. The food was a bit bland to our taste, but the service was friendly, albeit a bit slow.

For more Asian cuisines close by, take a look at Lemon Grass, Sushi Forest and Cafe Namcha.

Tarjolla on lounaaksi lautasannoksia (10,50e) salaattibaarilla. Kaikki annokset saa joko tofulla, kanalla, naudalla tai katkaravuilla. Tänään listalta löytyi: Massaman curry eli persialainen curry perunalla, pad king eli kiinalainen inkivääricurry sekä pad ped bai chaplu eli punainen curry cha plu -pippurilehdillä. Varsinaiselta listalta löytyy laajempi valikoima juttuja.

Salaattibaarissa oli: Salaattisekoitus, punakaalisalaatti, sipuli tms salaatti (oli aika loppu ei pysty tarkentamaan), tomaattia, kurkkua, persimonia, kiinankaalisalaatti, jalopenoja ja kurkuma-chili- sekä tomaatti-chili-kastikkeet. Itselle tuli punainen curry tofulla ja R:lle inkiväärinen curry kanalla. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa kassalle.

Alkuun vedetty salaatti oli ihan jees, se mitä puoli kahdentoista aikaan kupeista nyt enää löytyi. Persimon oli R:n suosikki, vaikka olikin aavistuksen epäkypsän oloinen.

Molemmat tykättiin niistä itse tehdyistä kastikkeista, jotka olivat maukkaita ja juuri silleen sopivan pikkaisen tulisia. Salaattia tuli peräti haettua santsikierros, tosin osittain sen takia, että pääruokaa sai odottaa.

Safkat meinaan tulivat vasta jonkun puolen tunnin päästä siitä tilauksesta. Toki juuri kun tultiin raflaan, niin oli jonoa. Mutta vaikutti vähän siltä, että henkilökuntaa ei ole ihan tarpeeksi asiakasmäärään tms.

Toisaalta mikäs siinä oli rupatellessa samalla kun haarukoi toista salaattilautasta suuhun, hyvin se aika kului näinkin.

Molemmille tuli lautanen, jossa oli kipollinen riisiä ja muutamat höyrytetyt veget riisin kaverina. Viereen tuli kastikekippo. Riisi oli hyvin keitettyä, vähän tahmeaa, sopivan kosteaa ja pysyi hyvänä koko ruokailun ajan.

Valitettavasti se kastike oli kyllä pettymys. Pohjaliemi oli ohutta kuin mikä, eikä siinä oikein ollut makuakaan saatu mukaan.

Paikoitellen annoksesta löytyi hento kosketus sitruunaruohoa, mutta muuten mentiin kyllä niin vaimeilla mauilla, että oli pakko sotkea sitä soijaa ja etikkaista (sekä tosi nestemäistä) chilikastiketta pöydästä löytyvistä pulloista lautaselle.

R:n kanacurry ei ollut sen parempi veto, hänen sanoin kana oli ylikypsää ja liemi ohuen makuista josta pääosin tuli esiin suola. Inkivääriä löytyi annoksesta häviävän pieni määrä, kuten ei oikein muitakaan ulottuvuuksia.

Harmi sinänsä, olin toivonut tältä parempaa, mutta toisaalta kokemus korreloi sen Pinto B’Staurant -kokemuksen kanssa jokseenkin yksi yhteen. Ehkä en vaan ymmärrä tätä versiota thaikusta?

Jos olen totuttautunut niihin Tuk Tuk, Orchid ja Kaow Thip -meininkeihin liikaa ja ne on jotenkin eri kohdasta maata tms? Huunous, huukkers. Salaatti oli ihan jees.

Sisustus on ilmavan valoisa ja iloisen freesi. Seinillä on koriste-esinettä vaikka kuinka paljon ja muutenkin tästä on saatu oikein viihtyisän oloinen tila. Ehkä jotain rauhallista musiikkia voisi tuuttaa taustalle, mutta sen puutteesta huolimatta tässä oli oikein mukava istuskella. Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja kovin hidasta.

Jos menet, niin ota rennosti äläkä hätäile. Kasvissyöjälle oli tofuversio kaikesta, mikä on oikein hyvä asia. Lasten kanssa en ehkä lähtisi, vaikka tilaa periaatteessa on vaunuillekin. Luulen, että odottelu voisi käydä kaikkien hermoille liikaa.

Ps. Teoston ja Googlen keskustelut soppareista on jotenkin vaiheessa ja yllättävän moni esiintyjä oli aamulla blokattu. Nyyh. Onneksi sentään osa virallisista kanavista vielä toimii. Pitää näemmä alkaa linkkaamaan Spotify urleilla varmuuden vuoksi.

URL www.poompui.fi
Puhelin 040-1308868
Osoite Hämeentie 28, Helsinki