Blue Peter

Perjantai saapui epävakaine keleineen, mutta pääsin jälleen lounastamaan vaimoni kanssa, niin päätin etsiä jonkun passelin kohteen ja sattumalta Blue Peterin lounaslista sisälsi tällä kertaa sopivan oloisen sisällön. Kuvittelin, että olen käynyt täällä joskus aikaisemmassa elämässä, mutta olen ilmeisestikin elänyt harhassa, koska mesta oli täysin uusi. Tästä innostuneena, kirkkain silmin kävelimme sisään tähän merelliseen ravintolaan Lauttasaaren rannalla.

One if by sea, two if by land, this nautical restaurant has a good lunch set on offer, whether you want a homey buffet or a more formal business lunch. You can also arrive by boat, if so inclined.

Other seaworthy restaurants in Helsinki are Merimakasiini, Meripaviljonki and Konstan Möljä.

Paikka tarjoaa kotiruokabuffaa (10,30e) sopalla, salaatilla, lämpimillä annoksilla sekä jälkkärillä. Keittolounaan (9,80e) saa salaattibaarin kanssa ja tarjolla on myös kolmen ruokalajin liikelounas (34e). Tarjolla buffassa oli tänään: Soseutettu samettinen lohikeitto, riistakäristystä ja puolukkaa, kasvisstroganoff, tomaattirisottoa ja parmesaania, perunamuussia, jädeä ja omenahilloketta sekä salaattibaari (salaattisekoitus, tomaatti, kurkku, maustekurkkusötkötys, marinoitua kurpisaa, kana-pastasalaattia, vihreitä oliiveja, pepperonichilejä, raejuustoa, porkkanaraastetta, sinappisilliä, paistettuja ja pikkelöityjä muikkuja, etikkasilliä, etikkasilakkaa ja muutamia muita meininkejä) sekä leipää (tummaa, vaaleaa ja paria levitettä).

Näiden lisäksi voi (ilmeisesti) salaatin ja sopan kylkeen tilata myös lautasannoksen: Häränpihvi pippurikastikeella (14,50e), kalalautanen ja röstiperuna (14,50e) sekä talon juustohampurilainen (12e). Liikelounas sisälsi tällä viikolla: Kalalautanen ja röstiperuna tai karitsatartar paahdettulla leivällä ja yrttiaiolilla, paistettua siikaa parsalla ja hollandaise-kastiketta tai grillattu härän entrecôte ja maustevoi sekä loppuun marjapavlova.

Otettiin molemmat tuo buffa. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille, jonka lähistöltä löytyy kattava valikoima päivän lehtiä sekä pienempi nurkkaus, jossa on lasten leluja yms viihdykettä pienemmille.

Alkuun heitetty soppa oli varmaankin ensimmäinen sileäksi porattu lohikeitto mitä minä olen vetänyt. Ihan ok, vähän ehkä turhan tymäkkä suola, mutta jännä tekstuuri-makukombo. Salaattilautanen oli muilta osin aika stanu, mutta ne kalat olivat erittäin maukkaita ja nostivat tämän yli normibuffien. R. piti myös kaloista siinä määrin, että otti pääruoan kanssa vielä vähän lisää. Hyvä aloitus ja vähän riippuen valikoimasta, voisi ihan hyvin kuvitella elelevän tuolla keittolounaallakin.

Pääruoka oli taattua tavaraa, riistakäristys on harvoin ihan kamalaa ja tämäkin toimi oikein hyvin. Puolukka antoi kaivatun hapan-makea-twistin annokseen ja muussikin oli siloiteltu omaan makuun sopivaksi. Käristys oli ihan jees, tällaista keskitien kulkijaa. Leipä oli hieman pullamaista, mutta sopi kastikerippeiden noukkimiseen lautaselta. Tomaattirisotto ei oikein potkinut, tekstuuri oli semiok ja makukin jäi uupumaan. Mutta siis pääruoan osalta mentiin kanssa sellaisessa hyvän tason kotiruokabuffassa.

Loppuun oli sitä jädeä ja yllättävän makeaksi vedettyä omenaa. Tykkäsin itse tästä, vaikka aika maha pystyssä vedettiinkin jo tässä kohtaa. Kahvin kanssa oiva lopetus ja vielä loistavalla merinäköalalla. Mikäs tässä oli lounastaessa ja varmasti komealla kesäkelillä tämä on ihan lyömätön mesta. Nyt tämä oli mielestäni hyvä kotiruokabuffa ja lisäpisteitä laajasta kattauksesta sekä lapsien huomioimisestä että hyvästä kunnosta.

Sisustus oli yllättävän tasokas, jotenkin tätä tuli vertailtua Westendin helmeen, Haukilahden Paviljonkiin, joka sekin on purjehdusseuran klubi ja hieman jo ajan hampaan nakertama. Tämä taas tuntui hyvin ylläpidetyltä ja ravintolan “Meripaviljongin” (joka on rauhaisampi soppi varattu liikelounastajille) osalta sopivan tasokkaasti katetultakin.

Noin muuten tässä oli jotenkin sellainen kivan merellinen ja klubimainen fiilis. Luulenkin, että tämä voisi tuon pisneslounaan osalta sopiva hieman rennompaan liiketapaamiseen, varsinkin jos seuralainen on veneilyyn suuntaunut. Tosin sellaiseen kannattaa ehdottomasti miettiä myös erittäin tasokasta Merimakasiinia.

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Pöytien blokkaus ja buffan täyttäminen vaikutti ajoittain hieman haasteelliselta, tosin kova ruuhkahan täällä oli jo klo 11:30 aikoihin, eikä henkilökuntaa kuitenkaan ole mitenkään rajattomasti. Kasvissyöjälle oli hintsusti juttuja, ehkä joinain päivinä paremmin?

Mutta toisaalta läheltä löytyy myös Borneo ja Lumbini, niin ehkä tämä meren antimiin suuntautuva ravintola ei välttämättä ole ykköskohde. Lasten kanssa voisi hyvinkin tulla, nuori herra viereisessä pöydässä vaikutti kovin tyytyväiseltä ja lähtikin haeskelemaan paloautoa, jolla leikkiä.

Ps. Hyvää viikonloppua ja muistakaa käydä Street Food Carnival -festareilla! Kansalaistorilla kaunis ilma ja ruokarekkojen upeat tuoksut houkuttelivat, mutta oli
pakko paeta tyhjin käsin, kun oli kiire himaan perheen luo.

URL www.bluepeter.fi
Puhelin 010-4249801
Osoite Vattuniemen puistotie 1, Helsinki

 

Camel Cafe

Yritin kovasti lyhentää listaa, mutta vähän aikaa sitten (?) auennut Sham’s Flavours ei auennutkaan tasan (saksalais-suomalainen tehokkuus ja tarkkuus kunniaan) klo 11:00, eikä jotenkin edes näyttänyt siltä että meinaa avautua, valot pois päältä jne. Siinä sitten seisoskelin metroaseman lähettyvillä, mihin olin 23 dösällä karauttanut. Eipä siinä mitään, muistelin että lähistöltä löytyy Lovinghut (nee-Ho Dai) ja lähdinkin siitä sitten etenemään kohti uutta maalia.

Askel pysähtyi äkkiä kun katseeni kiinnittyi avonaiseen oveen ja ständiin joka lupaili lounasta. Uusi ravintola, joka jostain syystä jopa puuttui omalta to do -listalta, vaikka tätä kirjoittaessa tajusin, että olen joskus lukenut Nyt-liitteen artikkelin tästä paikasta.

Perhaps the only Somali cafe in Helsinki, this small kiosk like place offers lunch dishes with a tea and a sweet at the end. The place has also take-away and smaller cafe fare on the menu.

Other African restaurants in Helsinki are African Pots, Queen Sheba and Abolbuna.

Paikka tarjoilee Somalialaista ruokaa (taitaa olla ainoa Stadissa?) lautasannoksina (9,90e) jälkkärin ja teen/kahvin kera viikonpäivän mukaan vaihtuvalta listalta. Tänään listalta löytyi: Somalian anjera naudanlihakastikkeella (suqaar) tai linssikastikkeella. Tilaus ja maksu hoidetaan kassalle tullessa, jossa on myös jotain kahvilameininkejä tarjolla. Maksettuani lounaan kassaneiti totesi, että laittaa minulle kolme lettua, että lähtee nälkä. Kaippa sitä on sitten sopivan lihoissaan (ainakin näin pääsiäisherkuttelun jälkeen). Tämän lisäksi hän kyseli, että haluanko pelkkää kasvista, lihaa vai molempia (kaikkea pitää tietty maistaa). Vesi tulee pöytään.

Kolmella letulla siis mentiin, tosin täällä letut heitettiin päällekkäin, mistä kehkeytyi snadi ongelma, kun yritin kuitenkin syödä noilla letuilla niitä kastikkeita. Vähän täytyi avittaa muoviaseilla, mitkä tulivan pahvilautasen kylkeen. Eli vähän sotkuista touhua, mutta joku siinä käsin syömisessä viehättää edelleenkin.

Letut olivat jotenkin erilaisia, ehkä vähemmän happamia, kuin niissä etiopialaisissa rafloissa missä on tullut käytyä, mutta toki nämä olivatkin somalialaisia versioita. Kastikkeet olivat hyviä, tosin olisin kaivannut isompia makuja, nyt jäi aavistuksen pliisuiksi erityisesti se linssikastike. Mutta kaikki oli siis hyvää ja liha oli murisevan mehukasta sekä koko annos erittäin täyttävä kaikkine lettuinensa.

Loppuun tuli teetä tai kahvia, joista tietysti valitsin valmiiksi haudutetun teen, kun sitä oli tarjolla. Kylkeen iskettiin maissijauhoista duunattu kakku (basbousa?), jonka päälle oli ripoteltu kookoshippuja. Kakku oli ilmavan hyvää ja kivan makea lopetus lounaalle (jostain syystä tänään teki mieli vetäistä jälkkäri). Ja se tee!

Todella maukas ja mausteinen versio, ihastuin tähän heti. Paikka toimisikin varmasta hyvänä kohteena teekupilliselle jonkun vitriinistä löytyvän herkun kanssa. Mutta siis lounaskin oli oiva, täyttävä ja maukas, tosin vähän tietty se pahvilautaselta muovihaarukalla vetäminen latistaa. Paitsi jos tätä lähestyy enemmän sieltä katuruokakeittiö-suunnasta.

Sisustus on myös enemmän siihen katuruokalaan kallellaan, muutamat koristeet elävöittivät muuten melko spartalaista kalustusta. Äänimaisemana toiminut kännykän televisiolähetys tms striimaus toi oman sävyn kokemukselle.

Asiakaspalvelu oli herttaisen ystävällistä ja kotoisan oloista. Kasvissyöjälle on joka päivä joku vaihtoehto. Lasten kanssa en välttis yrittäisi ahtautua tänne, tila kävisi äkkiä ahtaaksi.

Ps. Lönkalle on avautumassa vappuna Kungfu Kitchen. Pitääpä käydä testaamassa jossain vaiheessa.

URL Camel Cafe
Puhelin 045-3518776
Osoite Toinen Linja 13, Helsinki

Werner

Pääsiäinen on takana ja maantien pölyt on pyyhitty pois. Uusi viikko alkoikin kätevästi keskeltä ja puhelin muistutti Wernerin lounaasta. Tähän kohtaan tekisi mieli taas huutaa “eka”, mutta valitettavasti olin oikeasti kolmas asiakas ravintolasta, tosin toisena tullut herrasmies kääntyikin pois. Eli toka jne, toki ravintola on ollut auki jo pitkään, mutta ei lounaalle. Kyseessä on siis samojen kavereiden kuin Döner Harju ja Palema, joista ensimmäinen ei jotenkin sillä kertaa kolahtanut, mutta Palema vakuutti. Döner Harjussa pitääkin käydä joskus uudestaan tyyppaamassa nykytila. Tai sitten ei, listalla on vielä 129 (voi hyvää päivää, en ole aiemmin laskenut noiden määrää, tosin tämä Werner oli yksi noista .. eiku joo, Loop oli kanssa listalla) ravintolaa missä pitäisi ainakin käydä ja uutta tulee tasaisella tahdilla.

An excellent restaurant offering open fire grilled dishes with a Mid-Eastern flair. The lunch I had was very delicious and the service was smooth as the background jazz.

Other interesting restaurants close by are Gaijin, Vinkkeli and Grotesk.

Mutta niin, tämä hieman vaikeasti kategorisoitava ravintola tarjoaa kosmopoliitteja annoksia lähi-itä-vaikutteisilla mauilla ja yhdistävänä teemana on avogrillaus. Tänään lounaslistalla (21e pääruoka, 25e alkuruoka+pää sekä 29e alku+pää+peräruoka) oli tarjolla alkuun: Sitruunalla maustettua ja avotulella kypsennettyä valkoista parsaa paahdettulla mantelilla ja feta-juustoa, fenkolista endiivisalaattia paahdettulla tillinsiemenellä ja pomelolla sekä savulihatartar naudan marmorifileestä marinoidulla sipulilla ja sumakkimarjamajoneesilla.

Pääruokavaihtoehdot sisälsivät: Avotulella kypsennettyä harissa-kukkakaalia grillattulla vihreällä parsalla ja mausteista jugurttia, avotulella kypsennettyä lohta grillattulla sydänsalaatilla ja oreganolla maustettua shalottisipulikastiketta, Iberico-porsaan secretoa grillattulla suippokaalilla ja tomatillo-sardellikastiketta, naudan entrecote-pihviä paahdettulla munakoisolla & karamellisoitua sipulia ja fetaa että tomatillo-sardellikastiketta (+8e) sekä kokonaisena kypsennettyä kuhaa grillatulla parsalla ja oregano-shalottikastiketta (+8e). Loppuun oli: Grillattua raparperia paahdettulla valkosuklaalla ja piimäsorbettia. Itselle valikoitui pienen vatuloinnin jälkeen tartar (ei vaan voi vastustaa) sekä lohi, kun halusin jotain sieltä avogrillistä. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä, mennään ihan perinteisen raflan kaavalla.

Alkuun tullut tartar yllätti granulariteetillaan, ei ole tullut vastaan näin raffia leikkausta, mutta yllättäen se toimi valloittavan hyvin. Liha oli hienostuneen makuista, savun maku ei oikein tullut esiin, mutta muuten tämä oli hyvin laadukkaan oloinen, jota tuo palojen isompi koko tuntui korostavan. Yrttipikkelöidyt punasipulit olivat ihanan raikkaita makupurskahduksia lautasella ja sumakkimajoneesi ihan mahtava idis, tuoden tämän loistavan mausteen kanssa kananmunan lautaselle omanlaisella tavallaan. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kapriksen tuoma suolapanos ja mielessä vilkkui Figin uppopaistetut kapriksen kukat. Erittäin kova aloitus ja miellyttävän persoonallinen tartar, vaikkakin yllättävän hento makumaailmaltaan.

Pääruoka tuli kohta alkupalan viimeistelyn ja blokkauksen jälkeen ja oli sekin hieno ilmestys lautasella. Tämä lohi oli saanut kunnon hiilloksen päälleensä ja kiinnostavasti myös salaattia oli grillailtu. Tämä oli jotenkin niin kesäisen oloinen annos, että melkein tuli tippa linssiin. Kala oli upean makuista ja hiilloshuntu toimi tässä kontekstissa todella mahtavasti. Aavistuksen kala oli toki kuivempi kuin jollain toisella valmistustavalla, mutta toisaalta se herkullinen shalottikastike (nyt kapriksilla!) antoi kivan kirpsakkaa mehukkuutta meininkiin. Salaatit ja yrtit sekä tämän vuoden ensimmäiset parsat olivat erittäin hyvä lisuke tymäkän makuiselle kalalle ja koko setti oli mielestäni todella laadukas ja hyvin harkittu kokonaisuus. Ehdottomasti kannattaa käydä täällä lounaalla ja en yhtään nyt ihmettele illallisesta kuullutta hehkutusta. Konsepti ja visio ravintolasta on kohillaan.

Sisustus on yllättävän samankaltainen kuin Palemalla, eli hillitty ja tasokkaasti laitettu. Vähän jotenkin tällainen diner-henkinen, mutta hyvällä silmällä ja tasokkailla materiaaleilla väsätty. Taustalla rauhallisesti soiva jazz toimi kuin häkä ja kaiken kaikkiaan lounaskokemus oli antoisa. Mielestäni tämä lounas sijoittui johonkin Smygin ja Juuren erinomaiseen tasoon ja tämä rafla soveltuu mainiosti myös liikelounastamiseen.

Asiakaspalvelu oli sekin erittäin sujuvaa ja ystävällistä, lisämyyntiäkin tehtiin sopivan tahdikkaasti. Kasvissyöjälle oli trendikästä paahdettua kukkakaalia ja tämän tasoista kasvisruokaa kannattaa todellakin testata. Lasten kanssa voisi mahdollisesti tulla, vaikka nyt en syöttötuoleja bonganutkaan. Joku tuli ihan vaunuilla sisään, tosin sen asukki oli varmaankin vielä nestemäisellä tankkauksella käyvä kaveri.

URL www.ravintolawerner.fi
Puhelin 040-5474203
Osoite Bulevardi 12, Helsinki