Helsingin parhaat lounaat 2018

No niin. On taas se aika vuodesta, mutta tällä kertaa tällainen very special (for you my friend) edition. Kaiken kohkaamisen kunniaksi päätin uudistaa listaa ronskilla kädellä, ottaen huomioon nimenomaan tänä vuonna käytyjä ravintoloita, joten viime vuoden listalta on tiputettu useampi arvokas lounaskohde, kuten Gaijin, Werner, Vinkkeli ja Olo, joista viimeinen valitettavasti ei enää tarjoile lounasta.

Mutta näin se menee, muutosten tuulet puhaltavat ja purjeet senkun paisuvat. Nokka kohti ulappaa ja uusia seikkailuita.


10. Kilim
Kaikkien kebab-buffettien äiti, tämä on puristanut kyseisen konseptin kauniiksi timantiksi ja vaikka nyt ei teknisesti sijaitsekaan Helsingin niemellä, niin leikitään että kuuluu joukkoon.

 

9. Mamma Rosa
Töölön vakkari-italialainen loistaa edelleen kirkkaasti mielessäni sen upean lasagnen johdosta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on talvellakin toimiva terassi.

 

8. Thai Thai
Kuten aiemmin on todettu, ei näitä listoja voi väkertää ilman ainakin yhtä thaikkupaikkaa. Vesi herahtaa kielelle kun mietinkin tätä Malmilaista ravintolaa.

 

7. Fat Ramen
Hietsun kauppahallin kiistaton kuningas mitä liemiin tulee, täältä löytyy jokaiselle jotakin ja nuudelitkin väännetään nykyään omin pikku kätösin (tai no omalla koneella, #sammasak).

 

6. Maannos
Uusi tulokas listalle ja kaupunkiin, tämä lounas vakuutti siinä määrin, että kannattaa tulla kauempaakin. Tästä kohtaa listaa alkaa näiden vähemmän rennompien raflojen tykitys.

 

5. Chapter
Fine dining -henkinen lounas ytimestä? Say no more. Vegepainotteisuus pelkkää plussaa.

 

4. Nokka
Vaikka Puotikahvila ei vakuuttanutkaan, niin varsinaisen ravintolan puolelta löytyi jotain ainutlaatuista.

 

3. Passio
Vuosia on vierähtänyt viime kerrasta, mutta mikään ei tunnu himmentävän tämän mestan otetta muistoissani.

 

2. Ask
Yksi upeimmista lounaista intiimillä kosketuksella. Tämäkin jää Kodak Momentiksi albumiini.

 

1. Palace
The king is dead, long live the king! En olisi uskonut, että törmäisin Olon (edesmenneen) lounaan tasoiseen kokemukseen näillä leveysasteilla, mutta uusiutunut Palace on noussut tuhkasta kuin feeniks. Pakollinen pysähdyspaikka kaikille jotka arvostavat huippukokemuksia.

Nauttikaa uudesta vuodesta ja muistakaa syödä hyvin!

Käy ainakin näissä, osa 20

Ja näin, ollaan vihdoin ja viimein päästy matkan loppuun. On enää jäljellä jälkien siivoaminen, halaukset ja muut pakolliset kuviot. Lasketaan tämä osaksi sitä kokonaisuutta. Tekisi mieli sanoa, että haikein mielin kirjoittelen tätä, mutta se ei pidä täysin paikkaansa. Aikansa kutakin ja onhan näitä nyt jo nähty. Tasaluvut ovat kuitenkin omille neurooseilleni mieluisia, joten jo pelkästään sen takia pitää saada tämä suosituslista hinattua pyöreään kahdenkympin korkeuteen. Kymppikerhot ja niin edelleen.

1. Palace
Aivan käsittämättömän hyvä lounas, niin safkan kuin serviisinkin puolesta.

2. Ultima
Joo, en käynyt lounaalla, mutta lauantaisin on lounas, joten otetaan listalle. Omanlaisensa kokemus, kovien luiden vetämä.

3. Sofia Bistro
Kiinnostava uutuus Torikortteleissa.

4. Katajanokan Kasino
Klassikko, niin atmosfääriltään kuin safkaltaan.

5. Pizzeria Luca
Herkullisia lättyjä Larun metroasemalla.

6. Popomama
Loistavia dumplingeja ja muutakin.

7. Hill’s Dumplings
Pelkästään dumplingeja, mutta nämäkin olivat hyviä sellaisia.

8. Gusti
Italialaista safkaa tyylillä Töölöstä.

9. Bursa
Burgereita ja sen sellaista Hietsun kauppahallista.

10. Savu
Todella persoonallinen lato Tervasaaren syleilyssä.

Käy ainakin näissä, osa 19

Tjah, taas on aikaa kulunut melkein puoli vuotta, joten vetäistään nyt tällainen best oflistakin vielä tulille. Sen verran on noita raflojakin tässä välissä, että varmaan saan vielä sen seuraavankin tällaisen väsättyä. Siinä olisikin sitten sopivasti ~200 raflaa missä mielestäni kannattaa käydä, joskin osa niistä on jo menneen talven lumia.

Eli top of the line, best of the rest ja kaikin puolin mielenkiintoisia ravintoloita, joista olen kaikista saanut jollain tavalla mieluisan lounaskokemuksen. Tosin kärkeen oli pakko heittää Ora, vaikka en käynytkään lounaalla vaan illallisella. Sieltä kuitenkin saa lounastakin lauantaisin, joten kyllä se tähän porukkaan kuuluu.

1. Ora

Tämä meni heittämällä Stadin raflojen kärkikastiin, jos et ole vielä käynyt, niin nyt on hyvä hetki tehdä ekskursio Salkkareiden kotikonnuille.

2. Maannos

Mahtava lounas ja muutenkin mielenkiintoinen ravintola. Hyvä lisä alueelle, josta teollisuus pikkuhiljaa valuu pois.

3. Kilim

Yksi parhaimmista turkkilaista safkaa tarjoavista mestoista.

4. Puotilan Kartano

Jännä paikka Itä-Helsingin syövereissä, safka toimi, kuten myös wanhanajan tunnelma.

5. Ribis

Paikka joka on pihvi ja perunat -sapluunalla vetänyt jo kymmeniä vuosia. Katoavaa kansanperinnettä ilman kulttuurista omimista tai hifistelyä.

6. Biáng!

Mainio “aasialainen” buffa ytimessä.

7. Saigon House Cafe

Pikku kiska isoilla mauilla ja iloisella palvelulla.

8. Grand Georgia

Gruusian herkkuja laineilla.

9. Villa Nepal

Pakko olla aina edes yksi nepsku listalla. Takuuvarmaa lounasmättöä.

10. Väinö Kallio

Kallion uusvanhaan bilekeskittymään ilmestynyt rafla hyvällä salaattibuffalla.

 

Kunniamaininta menee Inarille, vaikka ei lounasta tarjoilekaan.