Helsingin parhaat lounaat 2016

Jaksanko selittää näitä? En. Tiedän kyllä miksi nämä ovat tässä järjestyksessä ja kerron sitten jos tavataan.

1. Olo

No okei. Sen verran.. kyllä mä juttelen muille ja vaikka en olekaan tänä vuonna käynyt Olossa lounaalla, niin muut on ja heidänkin mielestään edelleen vedetään aika hyvää settiä. On toki soraääniä, mutta niinhän niitä on aina. En silti usko, että parempaa lounasta löytyy tältä niemeltä. TJEU.

2. Ask

.. Nää on vaan niin kovia. Säästelen sitä Jordia vaimon kanssa käydylle lounaalle.

3. Gaijin

En ole kokeillut tänä vuonna. Kaveri sanoi, että höyrytetyt pullat (Char Siu Bao) ei ollut ihan niin hyvät tänä vuonna kuin ennen, mutta mene sitten ja tiedä. Silloin kun kävin, serviisi eteni täydellisesti.

4. Vinkkeli

Uusi tulokas. Vaikea uskoa, että Stadista saa näin hyvää palvelua ja vielä hyvää ruokaakin päälle. Ei ihme, että raflan lounaatkin ovat buukattu pitkälle tulevaisuuteen. Jos et ole käynyt, niin pistäppä lottokuponki menemään, pääset ehkä keväällä kokeilemaan.

5. Passio

Nyt lounastakin, jes! Edustaa ihan ehdottomasti Stadin kärkiravintoloita.

6. Bystro

Todella hyvää settiä, kaikilla sektoreilla (brunssitkin nähty). Finnjävelistä ei viitsi edes toitottaa, kun on niin hyvä. Jos ei tullut vielä selväksi, niin kaikki näistä on pakollisia kohteita.

7. Grön

Oli viime vuonna parempi, mutta edelleen mahtava. Luulen, että parempaankin löytyisi osaamista. Harmi, ettei lounaita ole normaalisti.

8. Orchid (Itis)

Pakkohan sitä Orchidia ja thaikkumeininkiä on pitää listalla. Mutta harmi, että Lönkan luotettu Orchid tipahti isosti tänä vuonna. Luotan edelleen Itiksen ja Kampin pisteisiin, eivät ole pettäneet.

9. Fat Ramen

Yrityksestä huolimatta en ole vieläkään löytänyt parempaa soppaa. Ja jumantsuikka kun oon yrittänyt.

10. Bronda

Melkein otin Meripaviljongin tähän, mutta on näillä vaan niin makee rafla ja hyvät safkat. Lapsikin otettiin loistavasti huomioon. 

Kunniamaininta menee Rivolille, joka hoiti minulle ja vaimolleni erittäin tyylikkään lounaan.

Ps. Ja hemmetti että menivät Palacen lopettamaan. You bastards!

Pps. Mut hei, oon vielki sama jätkä ku back in the day. Eli ensi (tänä) vuonna sama setti. Hoidan ainakin sen 600 raflaa kasaan ja katotaan sit. Jokaiselle jotakin. 2017, check it.

Leave a Reply