Käy ainakin näissä, osa 1

Nyt kun näitä käyntikertoja on tullut kirjoitettua muistiin yli sata, niin ajattelin että olisi ihan hyvä kerrata ne paikat missä ehdottomasti kannattaa käydä. Tämä ensimmäinen vedos on nyt aika nopealla otannalla, mutta tarkoitus olisi tehdä jatkossa aina silloin tällöin joku tämän kaltainen lista joka voisi olla jonkun teeman mukainen. Nyt laitan vaan ne, mitkä ovat jääneet parhaiten mieleen.

1. Orchid (Lönnrotinkatu)
Pidän thaimaalaisesta ja yleisestikin ottaen mausteisesta ruuasta ja Lönkan Orchid on käymistäni paikoista ehdotonta kärkikastia. Kampin Orchid on myös hyvä, mutta ei vedä vertoja “isoveljelleen”. Palvelu on täällä myös erinomaista ja kun kävimme perheen kanssa syömässä, niin lapset otettiin erinomaisesti huomioon. Paikan sisustus on myös miellyttävä, tosin hieman ruuhkainen.

2. Pure Bistro

HUOM! Ravintola on suljettu

Elegantti ja tyylipuhdas suoritus, tämä paikka loistaa ruuillaan. Erityisesti ns. “business lounas” on kokemisen arvoinen setti. Paikka on tyylikkäästi sisustettu ja palvelu sen mukaista.

3. Grotesk
Tämäkin on taas tyyppiesimerkki siitä, että perus lounasruokaa tulee usein paremmin jos on pohjalla jo muutenkin hyvä keittiö ja konsepti. Hyvää ruokaa kivassa ympäristössä hyvällä palvelulla. Ja normilounaan hintaan.

4. Emo
Olon entisiin tiloihin sijoittautunut bistrohenkinen tämäkin ravintola tarjosi niin hyvän ruokakokemuksen lounashintaan, että arvostin ehdottomasti. Annos oli pienehkö, mutta juuri sopiva siihen hetkeen. Täälläkin on varmasti pidempi versio lounaasta erinomainen.

5. Taivaanranta
Yllättäen olutravintolaketjun (Teerenpeli) uusi avaus Helsinkiin on erinomainen lounaspaikka. Ruoka on ollut molemmilla kerroilla hyvää ja kun kävin perheen kanssa syömässä (en jaksanut/ehtinyt kirjoittaa tästä erillistä juttua), lapset otettiin erinomaisesti huomioon. Molemmilla kerroilla palvelu on ollut ystävällistä ja paikka on lokaation sekä ulkoasun puolesta käymisen arvoinen.

6. Koto
Pidän japanilaisesta ruuasta ja pitkän linjan japanilainen yllätti oivalla lounaslistan valikoimalla. Paikka on tyylikkään yksinkertaisesti sisustettu ja ruoka oli erinomaista. Palvelu on tietysti erittäin kohteliasta ja huomioonottavaista. Ja vaikka Domon bento boksit ovatkin kokemisen arvoinen asia, niin saa niitä Kotostakin ja jotenkin ehkä arvostan Kotoa hieman yli Domon.

7. Soppakeittiö (Hietaniemi)
Soppakeittiön Bouillabaisse on niin hyvä kokemus, että sitä ei pidä missata. Hakiksen soppakeittiö on tietysti se alkuperäinen, mutta kyllä minun täytyy silti arvostaa Hietsun hallin avaruutta ja tyylikästä tilaa yli Hakiksen ruuhkan.

8. Kin Sushi
Sushi buffet voi pitää sisällään kaikenlaisia kokemuksia, mutta itse pidän Kin Sushin kattausta parhaimpana kokonaisuutena missä olen itse käynyt. Paikka ei nyt ihan viihtyisimmästä päästä ole ja menee ihan täyteen joskus 11:30 jälkeen, mutta jos se ei haittaa, niin kannattaa tsekata. Lapset otettiin myös erittäin hienosti huomioon kun käytiin perheen kanssa, saivat jopa jätskiannokset kaupan päälle.

9. Sen Chay
Paikkana ei kovinkaan kummoinen, mutta ruoka oli erinomaista ja sopivan mausteista. Jos tekee mieli vähän erilaista kasvisruoka-kokemusta, niin suosittelen käymään.

10. Makki Makki
Jo pelkästään sen takia, että täältä saa korealaista tekee mieli suositella, mutta sen lisäksi koko setti oli niin erilainen lounaskokemuksena, että kannattaa kokeilla. Ja tietysti täällä pitää ottaa bibimbab tulisella tahnalla!