Ora

It’s getting better all the time. Ilta meni enemmän kuin hyvin, kiitos kun kysyit.

Ted Baker -setä tuli myös aavistuksen rikkaammaksi, good for him.

Keskustelut pääsivät sukeltamaan syvälle sieluun ja silti silittelyt pysyivät yhtä höyhenen kevyenä kuin ‘kesäinen’ kosketus joka oli silloin joskus kaksikymmentä vuotta sitten, ensitapaamisemme yhteydessä.

Elämä on kaunista, kun sen vaan antaa olla.

Kaunis oli myös Clarion hotellin Sky Room, joka tarjosi vieläkin messevämmät näkymät kuin Tornin traditionaalinen kohtaamispaikka korkealla. Lasin viereen löytyy myös sirkkoja, jos siltä tuntuu,

A truly special restaurant that gets on your skin, but in a very good way. The food was excellent, as was the service.

Other exceptional restaurants in Helsinki are Olo, Ask and Finnjävel.

Fine dining, mutta omalla otteella. Chef & Sommelier jäi valitettavasti kokematta, mutta kaikkea ei vaan ehdi. Nyt kuitenkin päästiin R:n kanssa mestoille tähän Huvilakadun pieneen ravintolaan, joka tarjoaa “lähiruokaa moderniin tyyliin”.

Tarjolla on kuuden ruokalajin menu (85e, +65e viineillä). Tällä kertaa listalta löytyi: Pientä kivaa keittiöstä, Maa-artisokkaa ja selleriä, Riimihirveä ja perunaa, Haukea ja piparjuurta, Ahvenanmaan karitsaa ja kaalia, Illusia -juustoa ja omenaa, Suklaata ja palsternakkaa sekä Petit four.

Alkuun tuli amuse-bouche ja tämä setti sisälsi porkkanaa kahvilla (hyytelöity meininki), jossa porkkana otti roolinsa, mutta kahvi oli lähinnä värinä messissä. Tämän lisäksi löytyi hauskan suomalainen versio arancinista, jossa fritatun pallon sisällä oli riisipuuroa ja alla majoneesia. Ihan jees, tosin se puuromaisuus ei tekstuurina omasta mielestä toiminut niin hyvin kuin perinteinen versio täsä Etelä-Eurooppalaisesta hiukopalasta.

Sitten oli näkkäriä omalla kermajuustolla ja kuivatulla poronsydämellä. Tämä veti jalat alta. Oli niin tajuttoman hyvän makuista, että teki mieli nuolla lautanen, mutta hillitsin itseäni ja noukin diskreetisti murusia suuhun. R. luonnehti tätä vähän samankaltaiseksi kuin hänen mätitahnaleipänsä. Koska en Kallen herkkuihin ole itse koskaan halunnut tutustua, niin täytyy vaan luottaa hänen sanaansa. Upean rautainen ja intensiivinen makukokemus joka tapauksessa, iski kuin miljoona volttia.

Nälän herättäjien jälkeen eteen osui crepes ja aika harvoin on näin kauniisti väännettyjä lettuja suuhunsa tunkenut. Pitsireunus rouskui, kun haarukoimme herkkuja suuhun, Kaffa roasteryn (latte)vaahdon saattelemana. Maa-artisokka maistui ja täytetty lettu oli erinomainen aloitus illalliselle.

Riimihärkä katajalla jatkoi hommaa. Ruusukkeeksi aseteltu liha oli upean mehukasta ja murisevan maukasta. Katajanmarja puski esiin, varsinkin kukkasen päällilehdistä. Mutta se mikä hyökkäsi lautaselta mieleeni, oli paras perunavalkosipulipyree ikinä. En muistaakseni ole koskaan näin ihanaa muussia maistanut.

Aivan taivaallinen maku, jota korosti sekaan sekoitetut, upeasti preparoidut pienet pottukuutiot. Lisukkeena löytyi vielä lämmintä Myrttisen maustekurkku-pohjaista kastiketta, joka oli hauska, mutta jäi muiden juttujen varjoon.

Seuraavaksi oli vuorossa roskakala, kuten haukea usein haukutaan. Mutta roska oli omassa silmässä, jos siinäkään. Fisu oli niin hienosti hoidettu, etten ole törmännyt vastaavaan. Kermaisen kova tötterö halkesi haarukalla hienoiksi palasiksi, joiden maku oli hienostuneen herkkä.

Tämän annoksen pottuvoi oli traditionaalisempi, edelleen upea, mutta ei samoilla leveleillä edellisen kanssa. Herneet toivat kokonaisuuteen kaivattua purupintaa ja väriä, sitruunayrtillä (ei pysty muistamaan nimeä) maustettu beurre blanc hennon kirpsakkaa täyteläisyyttä.

Protskuparaati jatkui taitavasti keitetyllä karitsalla. Se mikä tässä setissä hätkähdytti oli se haudutettujen kaalien terävä kirpsakkuus, joka toimi villapään vastinparina mainiosti. Lammas itsessään jäi tällä kertaa oivien lisukkeiden altavastaajaksi.

Illusia on sen lehmän nimi, josta tämän sinihomejuuston maito on tiristetty. Kyseessä on siis ilmeisen harvinainen yhden lehmän juusto. Tunnelma haarukalla oli melko hillitty, keksien kanssa välijälkkäri vei listaa eteenpäin oikein kivasti.

Suun raikastaminen toteutui oman meijerin maitovaahdolla ja mesimarja(? saatan muistaa väärin)jädellä. Hyvää oli ja asetti moodin hienosti loppua kohden.

Ja loppuhan sieltä tulikin, jäätelöä tässäkin oli ja vieläpä palsternakkamarengilla (tai näin muistelen, joku komponentti oli siitä duunattu) sekä crumblella ja sivuun creme brule, mutta suklaasta. R., joka on meistä se suklaafriikki, ei jotenkin kohdannut tätä kokonaisuutta oikeasta kulmasta, mutta itse (joka en siis ole yleensä jälkkäreistä innostunut) diggailin tästä ihan hulluna. Tosi hyvä meininki koko systeemissä, rouskuvaa ja pehmeetä, kylmää ja kuumaa, yllättävien makukombojen mukana.

Petit fours ei ollutkaan sitten sitä suklaata, kun se osuus oli jo jätetty taakse. Tähän oli loihdittu oikein hyvä kanelipulla. Tosin näitähän on nyt jo vedetty niin paljon, ettei se jättänyt mitään suurta muistijälkeä, toiminee paremmin ulkomaan eläville. Parhaat pullat tulee kuitenkin Lahden tädin uunista, ’nuff said.

Sisustus on skandinaavisen pelkistetty, linjakas, mutta myös ruuhkainen tiukkaan pakattujen pöytien ansiosta. R. muistutti siitä väliaikaisesta Välimäki-ravintolasta, jossa oli nostettu konseptiksi sosiaalinen ruokailukokemus, ja täytyy sanoa, että täällä se tuli konkreettisemmaksi kuin siellä. Toki ei oltu ihan cheffin pöydässä, mutta fiilis oli kuitenkin sen mukainen. Se mikä täällä kuitenkin välillä hämäsi, oli se massiivinen melutaso, varsinkin kun jäätelökone pistettiin pörisemään.

Tämä johtikin siihen, että tarjoilut piti välillä esitellä melko kovalla volyymilla. Mutta miten hienosti se esittely tapahtuikin. Täällä nousi kaiken kakofonian yli se tunnelma perhemäisesti järjestäytyneestä tiimistä, joka tarjosi teatteriesitysmäisesti toteutetun illallisen kaikille paikalle saapuneille seurueille. Avokeittiö ja sen ulokkeena toimiva salin porukka antoi todella mieleenpainuvan kokemuksen. Jos (ja kun, sitähän mä tässä teen) tätä vertaa muihin Stadin mestoihin, niin kärkisijoille tämä ehdottomasti osuu.

Olo on sofistikoituneempi ja överimpi, mutta ruoan puolesta ollaan ihan samassa sfäärissä. Ask on rauhallisempi tunnelmaltaan. Mutta jos haluaa, että safka tulee iholle, niin täällä sen kohtaa niin, että ollaan melkein vereslihalla. Finnjävel vie suomalaisuuden ihan sinne päätylaitaan, mutta täällä tuodaan lähiruokaa lähemmäksi ja omalla tavallaan kauniimmaksi tarinaksi kuin monessa muussa mestassa.

Todella ainutlaatuinen kokemus, joka kannattaa aivan ehdottomasti testata. Sanomattakin selvää on, että tämä sopii todella loistavasti myös vaativimmillekin tapaamisille, niin liiketoiminnan, kuin henkilökohtaisemmankin toiminnan puitteissa. Huomaa kuitenkin, että lounasta löytyy vain perjantaisin.

Ps. Hyvää pääsiäistä kaikille. Kärsimysnäytelmän hengen mukaan täytyy laittaa linkki vanhaan klassikkoon, eli Salad Fingersiin tai jos toi on liian häiriintynyt (ja siis onhan se, totaalisen), niin ehkä Odd Todd piristää päivääsi?

Pps. Antimatter factory! Ja tämä oli sitten #836, vaikka ei lounas ollutkaan. Leikitään että oli.

URL www.orarestaurant.fi
Puhelin 0400-959440
Osoite Huvilakatu 28, Helsinki
Ora on 31.3.2018 rated 4.5 of 5

2 thoughts on “Ora”

  1. Olipa kiva kuulla, että pidit Orasta! Kävin siellä itse muutama kuukausi takaperin ja tykkäsin kovasti, jopa enemmän, kuin Chef & Sommelierista. Kovasti odottelen uusintakäyntiä.

Leave a Reply