Latva

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Tämä ravintola on Juuren kakkosmesta, mutta päätin silti mennä käymään koska mielestäni tämä ei sinänsä täytä ketjuravintolan kriteereitä, vaan on eri konseptilla toimiva rafla. Tämän lisäksi Tpas oli ilmestynyt eat.fi:n uutisvirtaan ja väitti olevansa auki lounaalle klo 11 lähtien ja sijoittautui kätevästi matkan varrelle. Valitettavasti Tpas ei todellakaan ollut vielä auki, vaan siellä näytti sisutus olevan ihan levällään. Sama päti Purpuriin, eli ei sekään ihan vielä huomenna avaudu, ellei joku revi itsestään jotain ihmetekoa. Tällä viikollahan sen Purpurin ainakin pitäisi aueta. Kuten myös sen ravintolan joka tulee Nälän tilalle.

A rustic restaurant with excellent food for a pittance. If you love the food as I did, you might be also interested in Juuri, the big sister of this restaurant.

Other wonderful restaurants in the area are Vinkkeli, OX and The Mess.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Lammaspullia, tomaattikastiketta, uuniriisiä ja limejugurttia (10e) sekä punajuurikeittoa, inkiväärikermaa ja kaalipiirasta (9e). Loppuun oli pala juustokakkua (4e) sekä kahvi/tee. Kaikkiin annoksiin kuuluu myös leipä sekä voita levitteenä että alkusalaatti. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille jonka vierestä löytyi päivän lehtiä. Vedet on pöydissä ja aseet leipien vieressä. Itselle valikoitui ne lammaspullat.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Alkuun tuli tosiaankin salaatti ja tämä oli oikein mallisuoritus tällaisesta kevyen raikkaasta alkusalaatista. Tuoreet ja herkullisen kypsyiset komponentit, sopivan täyteläinen ja yrttinen kastike sekä makea ananas pieninä paloina toimi erinomaisesti. Tuore leipä ja voi salaatin vierellä viimeisteli alkupalat ja piti oikein hieraista kastikkeen viimeiset rippeet salaattilautaselta.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Pääruoka saapui verrattain nopeasti, tosin ravintola täyttyi myös aika pikaisesti tuloni jälkeen, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Annos oli oikein hyvännäköinen sellaisella sopivan krouvilla tavalla. Lammaspullat olivat mehukkaita ja niissä oli erinomainen tekstuuri. Tomaattikastike oli saanut hennon tulisen sivupotkun joka komppasi muikean makuisia pullia erittäin hyvin. Rucolakin sopi tähän kontekstiin mielestäni hyvin, sen snadi sinappisuus toi jotain kaivattua peliin, kun usein tämä liiankin paljon käytetty yrtti tuntuu jotenkin turhalta annoksessa.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Limejogurtti olisi voinut olla isommin sen limen makuinen, mutta sopi silti erittäin hyvin lampaan ja tomaattikastikkeen kaverina. Ainoa mikä tässä vähän kinnasi oli se riisi, joka oli hieman sellaisen laitosruokalan riisin oloista. Mutta upposi silti erittäin hyvin kaikkien muiden herkkujen kyljessä. Erittäin laadukas ja täyttävä lounas, varsinkin tähän hintatasoon, kannattaa ehdottomasti käydä.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Sisustus on pelkistetyn tyylikäs, muutamat kauniit mustavalkoiset valokuvat seinillä toivat aistikkuutta muuten hyvin riisuttuun kalustukseen. Tässä on mielestäni ollut joskus joku suosittu juomakaukalo, joskus kauan sitten muistan änkeneeni itseäni takahuoneen pöytään joku melko mystinen cocktail kädessä, mutta siitä on aikaa. Silti tämä oli hyvin samanoloinen ja muistijälki tulvi päähäni heti kun astuin baarin puolelta ruokasaliin.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Asiakaspalvelu oli rennon ystävällistä ja sujuvaa. Kasvissyöjälle oli sitä punajuurikeittoa ja kaalipiirakkaa (oletan ettei siinä ole lihaa) ja tämän kokemuksen perusteella suosittelen koestamaan, oli sen verran hyvä meininki. Lasten kanssa voisin hyvinkin tulla ihan vaan tuon ruoan takia, mutta tila loppuu tosiaan aika nopeasti raflan aukeamisen yhteydessä, eivätkä tilat ole mitenkään lapsia ajatellen suunniteltu.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/26/16

Ps. Yyh, olen ilmeisesti jälleen kerran/edelleenkin laskenut hieman huolimattomasti noita ravintoloita, kun en ole huomannut että olen käynyt siinä Food Labissa kaksi kertaa. Ensimmäinen oli se kun siellä myytiin niitä suomalaisia pitaleipiä ja toka oli tämä “Suup“.  Johtuen siitä, että kierrätän noita kartta-entryjä, niin tuossa joutuu aina vähän miettimään. Eli teoriassa se Palacen käynti oli oikeasti 501 :-/

Tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että huominen ravintola on numero 550. Tai sitten 549, jos en laskisi tuota Cesar’s Little Italy -ravintolaa lounaspaikaksi, mutta periaatteessa se kyllä lounasmesta on. Sijaitsee vaan aavistuksen syrjässä näin ytimestä katsottuna. Eli luen sen nyt kuitenkin mukaan ja varmaan toi Food Labin kaksi esiintymismuotoakin pitää laskea. Näin ollen huomenna pitää pitää välijuhla ravintolan #550 myötä, matkalla 600 ravintolan häkellyttävää lukua. Onhan noita näemmä tällä seudulla aika runsain mitoin.

Kaippa tässä vielä hetken jaksaa tuota to do -listaa työstää. Siellä on vielä muutamia kiinnostavia kohteita, kuten mm. Loop, Tam Tam, HIMA, El Karim ja Karhunpesä. Puhumattakaan kaikenlaisista Itiksessä sijaitsevista mestoista (esim. Pastabox, Newroz ja Pancho Villa) ja Larun sekä Hertsikan rafloista. Mutta luulenpa, että ihan niitä kaikkia pizza+kebab mestoja en jaksa sitten enää koluta. Jos siihen 600 mennessä saisi wrapattua tän setin ja voisi tehdä sellaisen “täydellinen lounasviikko Stadissa” listan itselleen. Nojoo, katellaan. Aika orgaanisesti tämä koko prosessi on tähänkin mennessä edennyt.

URL www.latva.fi
Puhelin 050-3818544
Osoite Korkeavuorenkatu 25, Helsinki

Sushi Forest

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Lounastapaaminen herra L:n kanssa ja tällä kertaa kohteeksi osui Sushi Forest joka sijaitsee Hämeentiellä, Kuudes Linja -klubia vastapäätä. Olen itseasiassa asustellut jokseenkin tässä kohtaa joskus nuorena (oi niitä aikoja) ja monta kertaa on tämänkin raflan ohi tullut mentyä (olikohan tässä joskus se Hao Hao, mistä otettiin “ei oliiveja”-pizzaa vaimon kanssa, johon sitten tuli oikein extrapaljon oliiveja). Vierestä on hävinnyt se hauska thaikkumesta, mikä on harmi.

A pretty good sushi lunch in Kallio with a traditional set of maki and nigiri pieces. There are vegetarian sushi dishes available also.

Other restaurants in Kallio offering sushi are Sushi Bar Rice Garden (the review is for the Kaisaniemi restaurant of this chain, the one in Kallio in located at Porthaninkatu 4), Fu Man Lou and Roji.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Mesta tarjoaa lautasannoksia buffan sijaan ja melko staattisella listalla näyttäisi olevan: Sushi 12kpl (9,50e); sushi 16 kpl (10,90e); salmon-avocado eli 3 * lohinigiri, 3 * avokadonigiri ja makeja (10e); nigiri-mix eli 2 * lohi, grillattu lohi, 2 * ebi, 2 * avokado, 2 * tamago ja gunkan (10e) sekä salmon meal eli lohinigiri-kukka sekä 8 * geisha maki (10e).

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Kaikkiin lounasannoksiin kuuluu miso sekä tee/kahvi. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa kassalle. Meille molemmille valikoitui tuo 16kpl sushilajitelma. Ruoka tuodaan pöytään kun se valmistuu.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Alkuun nykäisty miso oli hieman tavallisesta poikkeava siten, että siinä oli runsaasti sieniä mukana, tavallisemman tofun sekä norin kanssa. Ja (aavistuksen sienikammoiselle) yllättäen ne sienet eivät olleet mitenkään ikäviä, vaan sopivat tähän ja tekivät tästä melko normimisosta ruokaisamman. Hyvä aloitus.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Sushilautanen saapui verrattain nopeasti (oltiin aikaisin liikkeellä) ja oli oikein komean näköinen setti, kuten nämä yleensä tuppaavat olemaan. Riisi oli kaikissa oikein hyvin maustettu sekä keitetty. Komponentit olivat tuoreita ja nori juuri sopivaa, ei ollut vielä muuttunut sillä tavalla nihkeäksi, kun se odotellessa joskus menee. Hyvät oli sushit, lohinigirit maistuivat hyvälle, kuten myös inari. Avokado oli täyteläistä ja sopivan kypsää, ebi tuoreen mehevää.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Kappamakit sekä lohi-kurkkumakit toimivat hyvin ja pienehkö setti jotain tumman tahmeaa maustekastiketta lautasella komppasi näitä ihan kivasti. Californiamakit olivat nekin ihan hyviä, pieni hitti majoneesia sopi näihin ja soija “wasabilla” viimeisteli kokemuksen. Garista oli ihan hyvä versio, ei liian suolainen.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Kokonaisuutena tämä oli hyvä ja perinteinen sushikokemus, jossain siellä Zen Sushin tasolla. Mutta pistämällä muutaman euron lisää saa Sushi Bar Rice Gardenista buffasta samantasoista sushia, joten jotenkin olisi toivonut vielä jotenkin kovempaa yritystä, kuten vaikkapa siinä erinomaisessa Sushi wa.gocorossa (vaimitentoipitäisikirjoittaa).

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Sisustus on jännä yhdistelmä kauhtunutta kortteliravintolaa ja yllättävän värikkäästi tuunattua japanilaista dive bar-meininkiä vanhan pianon ja verhottujen huoneiden saattelemana. Tässä oli jotenkin hauska viba lounastukseen ja mesta sopi hyvin kaverin kanssa istuskeluun sekä asioiden höpisemiseen.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

Asiakaspalvelu oli asiallista. Kasvissyöjälle oli mielestäni (Foodoran saittiin perustuvalla) menulla myös vegevaihtoehtoja, mutta tuo menu on jotenkin jännästi aikasidonnainen, eikä sieltä pysty tsekkaamaan lounasmenua enää lounasajan ulkopuolella. Yleensähän nuo vegesushit tarkoittavat kappamakeja, tamagonigiriä sekä avokadojuttuja, aika kalapainotteisiahan nämä raflat ovat. Lasten kanssa ei varmaan tulisi mentyä, viihtyisämpiäkin mestoja löytyy.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/23/16

URL www.sushiforest.fi
Puhelin 044-9883299
Osoite Hämeentie 32, Helsinki

Abolbuna

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

HUOM! Ravintola on suljettu.

Twitteristä bongattu etiopialainen rafla rupesi kuumottamaan to do -listalla niin kovasti, että auringonsäteiden saattelemana kävelin Eerikinkatua Kannaksen viereen. Ja vaikka E.K. Fast Food olikin houkuttelevasti auki, niin pysyttäydyin päätöksessäni ja marssin tähän kahvilamaiseen pikku ravintolaan sisälle.

This unassuming cafe serves delicious Ethiopian food so come and get your injera on. And obviously there is Ethiopian coffee available also.

Other tasty African restaurants in Helsinki are African Pots and Queen Sheba.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Paikka tarjoaa lounaaksi (ja ehkä muutenkin?) kolmea lautasannosta: Kasvis (10e), liha (12e) sekä combo molemmista (12,50e). Etiopialaiseen henkeen safka tulee indsera-letuilla varustettuna ja on tarkoitus vetää letun kanssa käsin. Toki perinteiset länsimaiset aseetkin löytyvät ruoan kimppuun hyökkäämiseen. Itse valitsin tuon combon. Vesi ja ruoka tuodaan pöytään.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Annos tuli n. 5 minuutissa eteeni ja oli oikein hyvännäköinen setti kaikenlaista herkkua letun päälle kasattuna. Siitä sitten lettua riipimään ja maistelemaan. Lihapata oli aavistuksen tulista ja herkullisen makuista, lihakin oli vielä murisevan mehukasta. Tuorejuusto lihan vieressä oli hyvin neutraalin makuista kuten myös keitetty kananmunakin. Erilaiset tahnat olivat maukkaita ja se hieman happaman makuinen lettu komppasi näitä erittäin hyvin. Pinaattiperunat olivat oikein pinaattisia ja juuri sopivan kypsyisiä, näitä oli myös helppo poimia letulla.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Porkkana-papuhöystö oli hieman lötkö omaan makuun, mutta toki muiden tahnojen kanssa maistui. Viimeiset letunrippeet lautasella olivat imaisseen kaikki herkkukastikkeiden rippeet itseensä ja oli hyvä lopetus tälle runsaalle ja eksoottisen makuiselle lounaalle. Kannattaa ehdottomasti käydä, mielestäni samaa tasoa Queen Sheban kanssa ja jäi vain aavistuksen African Potsin ihanuuksien (mm. se chilikastike!) jälkeen.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Sisustus on pelkistetyn kahvilamainen yksinkertaisella kalustuksella, mutta mielenkiintoisilla koriste-esineillä piristetty. Iso ikkuna antoi näkymän Eerikinkadun rauhalliseen päiväsaikaiseen elämään ja tässä oli oikein mukava lounastaa.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Ensimmäistä kertaa (vs. African Pots ja Queen Sheba) vetelin melkein koko annoksen sormin, letun avustamana ja tämähän oli ihan hauskan erilainen tapa maistella safkaa.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Asiakaspalvelu oli erittäin ystävällistä ja jaksettiin kysellä, että onko etiopialainen ruoka tuttua, tuotiin pöytään ohjeistus yms. Oli oikein tervetullut olo, kiitos siitä. Kasvissyöjälle oli se vegeannos, kannattaa käydä tsekkaamassa.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Lasten kanssa voisi tavallaan tulla, heille tuo sormilla syönti on lähempänä sydäntä kuin itsellä ja ravintolapäivänä syöty etiopialainen safka maistui ihan kohtuullisesti. Mutta onhan tämä vähän syrjässä omilta reiteiltä, ehkä ei kuitenkaan sinun? Ja jos afrikkalaiset ravintolat kiinnostavat, niin luepa tämä Aromilehden artikkeli aiheesta.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/22/16

Ps. Pokésaldo: Yksinäinen Gastly Lapinlahden puistikosta napattuna. Puistikossa on myös mielenkiintoinen patsas.

Helsinki / Uusimaa / Finland - 9/21/16

Pps. Suomen vartija bongattu eilisellä kotimatkalla.

URL www.abolethiopiancoffee.com
Puhelin 050-4393099
Osoite Eerikinkatu 43, Helsinki