Faro

Maanantai puski jälleen mullan alta esiin ja hieman tahmaisen alun jälkeen päivä osoittautuikin erinomaisen kiireiseksi ja työn täyttämäksi. Hyvä niin, ei käy aika pitkäksi. Mutta ruokaa piti kuitenkin saada ja R oli jälleen ilahduttamassa päivää, joten nappasin alati kapenevalta shortlistalta Faron, tuon Ruoholahden kanavan helmen, jonka terassilla on tullut juotua olut joskus vuonna 0.

Autolla hollille ja metrolla takas, jotenkin tämä uusi aikakausi ja tunnelissa junailu on piristänyt mieltä vaikka kuinka paljon. Pokémonejakin (joo, pelaan vieläkin) on tullut lisää ja tilaakin on nykyään ihan 300 elukkaa ilman lisäosien ostamista (mitä en suostu harrastamaan).

A restaurant by the sea-side, the lunch consisted of a tasty and varied salad bar and an uninteresting main course in the buffet.

In the Ruoholahti area you can also find Hima & Sali, Yeti Nepal and Dacca.

Listalta löytyy niin liikelounas (39e), kuin lautasannoksia sekä buffa joko salaatilla ja sopalla (10,30e) tai lämpimän ruoan kanssa (12,50e). Buffassa oli tänään: Kastanja-palsternakkakeitto, salaattibaari (salaattisekoitus, graavilohta, sinappisilliä, sipulisilliä, keitettyä perunaa, pikkelöityä retikkaa, kurpitsasötkötys, marinoituja oliiveja, papusalaatti, kikhernesalaatti, tomaatti-paprika-kaprissötkötys, miniminiporkkanoita, coleslaw, vadelmavinaigrette, patonkia + tummaa leipää sekä voita) sekä maissipaneroitua broilerinfileetä, dijon-aiolia ja paahdettua rosmariiniperunaa.

Lautasannoksina oli: Fish’n’chips (13,50e), kukkakaaligratiini bataatilla ja vihreillä pavuilla (14e), kana-caesarsalaatti (14e) sekä grillattu entrecôte salvia-tryffelivoilla sekä chorizolla ja pavuilla + perunoilla (21e).

Liikelounaaksi oli: Punajuuricarpaccio paahdetuilla viinirypäleillä ja vuohenjuustokreemillä, paistettua nieriää lime-beurre blanc-kastikkeella + wasabikreemiä pikkelöidyllä inkiväärillä ja herne-perunapyreellä tai paahdettua ankanrintaa viikunakastikkeella puikulaperunapyreellä ja rapealla bataattilla sekä loppuun suklaa-pähkinäkakkua ja mantelijäätelöä. Otettiin molemmat buffa, vaikka näin jälkikäteen olisi ehkä voinut kokeilla jotain lautasannosta, mutta pehmeä pää yms.

Alkuun vedetty soppa oli jees, ei ole kastanjaa tullut aikaisemmin vastaan (en ole edes Stokkan edestä ottanut niitä, tosin Pariisissa muistaakseni kauan kauan kauan sitten leffajonossa sain joltain trokarilta ostettua kuumia kastanjoita), varsinkaan keiton muodossa. Maku oli kiinnostava, tekstuuri sopivan pehmeä, mutta lämpö oli hävinnyt tiehensä jo klo 12 jälkeen, kun oltiin liikenteessä. Muutenkin buffa oli aika huonossa hapessa jo tähän aikaan, ehkä aikaisempi saapuminen on järkevää jos tänne meinaa matkustaa?

Salaatti oli lounaan kohokohta ja salaattibaarin hieman normaalista poikeavan kattavan kirjava valikoima juttuja ilahdutti meitä molempia kovasti. Perunoiden (jotka olivat kuumia!) kanssa tämä oli sen verran ruokaisakin, että huolimatta haaleasta keitosta, uskallan väittää soppa+salaatti-vaihtoehdon olevan ihan kokeilemisen arvoinen setti.

Kaloja oli useita, useampiakin taisi ehkä olla, mutta ei silloin kun me oltiin kauhan ääressä (ps. #laputoiskiva) ja se vadelmavinaigrette oli minusta tosi hyvä sen runsaan salaattisekoituksen kanssa. Pidin itse myös niistä marinoiduista retikoista (jotka ovelasti muistuttivat kinkkuviipaleita) niin paljon, että oli pakko ottaa niitä lisää lämpiman safkan kaveriksi.

Mikä olikin ihan hyvä, koska se buffan “lämmin” osuus ei vakuuttanut. Asiat olivat ensinäkin haaleita ja toisekseen se kuminen kana oli yllättävän heikko esitys, ottaen huomioon raflan oletetun tason.

Maissipanerointi oli menettänyt mahdollisen rapsakkuutensa kauan sitten ja kana oli tosiaan jyystettävällä tekstuurilla varustettu, joten yhteisvaikutus oli hieman käytetyn hubbabuban kaltainen. Maustaminenkaan ei ollut mitenkään erityisen hyvää ja kaiken kukkuraksi lämpö oli tosiaan ehtinyt myös kadota. Perunat olivat aika hyviä, pientä rosmariinin soundia mukana ja herneetkin pelasivat kontekstissa ihan kiitettävästi.

Mutta se mikä seivasi pääruoan oli se erinomainen dijon-aioli-majoneesihässäkkä. Tämä oli sen verran tymäkän makuista, että jyräsi kaiken muun alleen ja antoi koko hommaan hyvän täyteläisen jytkyn. Ehkä ne lautasannokset sisältävät kovempaa yritystä?

Sisustus on kohtuu tyylikäs, tosin mesta oli niin täyteen pakattu, ettei tässä jotenkin päässyt tunnelmaan mukaan. Vesi on kuitenkin asiaankuuluvan korostuneesti esillä, mistä lisäpisteitä. Muutenkin tykkään jotenkin tästä Ruohiksen ja Jätkäsaaren alueesta, mukavan urbaania ja merellistä.

Miinusta kuitenkin siitä, että blokkaus toimi avuttoman huonosti. Viereisistä pöydistä koko lounastamisen aikana ei jaksettu hakea lautasia, lasit sentään käytiin poistamassa. Tämä sai saliin paikoitellen hieman sotkuisen oloisen fiiliksen ja muuten kivasta miljööstä huolimatta en ehkä lähtisi tänne bisnestreffejä sopimaan, vaikka tupa näyttikin niitä olevan täynnä.

Meripaviljonki on parempi vaihtoehto, jos tämän kaltaista meininkiä kaipaa. Asiakaspalvelu oli rahastuksen osalta sujuvaa, mutta tosiaan vähän voisi petrata sen buffan ylläpidon sekä pöytien käsittelyn osalta. Raflan edessä on myös muutama venepaikka, jos haluaa sellaisella matkustella syömään. Ja mestassa on mielenkiintoisena kuriositeettina Bitcoin-automaatti.

Ps. Kiintoisa artikkeli Lontoon parhaasta ravintolasta.

URL www.faroravintola.fi
Puhelin 010-4249830
Osoite Kellosaarenranta 2, Helsinki

Döner Harju City

Oli kova meininki tänään ja kiireinen päivä, jonka tiimellyksessä piti kuitenkin keksiä jotain ruoankaltaista. Steissillä heiluessani muiden heinämiehien seassa muistin yhtäkkiä Citycenterin ravintola-laajennuksen. Siellä piti olla ainakin Döner Harjun laajentuma, joten ampaisin Asematunnelin syövereihin ja vielä uutuuttaan kiiltävän, jouluisasti sisustetun minikauppakeskuksen rullaportaisiin.

Kakkoskerrokseen (vai mikä tää oli, hämää vähän kun siirtymä on kuitenkin sieltä maan alta) olikin ilmestynyt rafla jos toinenkin. Tosin Na’am on nähty, kuten myös Sushibar+wine, Pupu yms, mutta joku italialaishenkisesti nimetty pulju napsahti listalle, pitää käydä joku sateinen päivä (paitsi että se näemmä avautuu joskus myöhemmin).

Well done kebabs with lamb, veal, chicken or seitan, this extension of the trendy Döner Harju located in Kallio is certainly better than the dime in a dozen pizza+kebab restaurants which dot the city.

Other restaurants in the Citycenter are Leonardo, Cacik and Classic American Diner.

Tänään lounaaksi (10,30e) oli tarjolla: Palsternakkakeitto ja kebab yrttilammas/chilikana/vasikka/seitan-täytteellä sekä lisukkeina tomaatti-persimon-granaattiomenabulgur, sitrusmarinoitu punakaali, focaccialeipä.

Listalta löytyi myös salaatti (11,90e), joka sisälsi: Kokonaisena paahdettua munakoisoa ja punasipulihilloketta, tiristettyä halloumia sekä grillattua focaccialeipää. Loppuun on kahvi tai teetä. Itselle osui tuo yrttilammas. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille, josta löytyy aseet. Vesipiste on kahvien vieressä, seinustalla ja ovelasta paperit pöydissä. Tällainen hajautettu malli.

Alkuun heitetty soppa oli hyvä, lämmin ja aavistuksen mausteinen sekä samettisen pehmeäksi porattu paksu keitto. Näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut töräyttää sinne sopan sekaan pöydästä löytyvää omena-habanero-kastiketta, mutta en tajunnut sitä paikan päällä kokeilla. Hitsi.

Pääruoka tuli meinaan nopeasti. En kunnolla ehtinyt istumaankaan, kun kohtelias nuori mies kiikutti peltilautasen eteeni. Keiton hörpittyäni etenin aseiden kanssa kohti lammasta ja tämähän oli oikein oivan makuista, aika hyvä tekstuurikin, tosin kaipasin sitä rapsakkaa paistopintaa (burnt brown crunchy bits). Mutta koska tämä liha oli mehukasta (vrt. aikaisempi setti), niin hyvä näin.

Tuoreet yritt sopivat teemaan, kuten myös snadisti mausteinen tomaattikastike, jonka tulisuusastetta tuli nostettua useampaan otteeseen sillä ruiskupullolla. Jota myös ovelasti suihkauttelin vähän jaloillenikin, kun ei meinannut ekaksi tulla ulos mitään kamaa. Sattuuhan näitä ja se kastike oli sen verran hyvää, että paha mielikin jäi sikseen.

Sopivan polttelevaa ja maukasta, tämä piristi annosta kovasti, varsinkin loppua kohden. Ajankohtainen persimon oli muuttunut tässä freesiksi lisukkeeksi, joka sopi oikein hyvin muiden komponenttien kanssa, kuin myös se hauskan hapan jogurttikastike sekä sitruksinen punakaali.

Leipä oli paahdettu rapsakaksi pinnalta, ollen kuitenkin ilmava sisältä, tällä oli hyvä pyyhkiä viimeiset herkkurippeet suuhun. Hyvä lounas, eikä mitenkään liian raskas, niinkuin joskus kebab-lounaat tuppaa olemaan. Ja tämä oli selkeästi parempi kokemus kuin se Döner Harjun ekskursio. Ehkä sitäkin pitää joskus kokeilla uudestaan, sitten tokalla rundilla tms.

Sisustus on valoisa ja moderni, uutuuttaan kiiltävä kalustus on riisutun oloinen ja linjakas, tosin niitä asiakaspaikkoja on kyllä ladottu baaripöytien ääreen sen verran, että jonkinlaista yön eläimien eksodusta tässä ilmeisesti odotetaan. Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, keittolautanenkin käytiin blokkaamassa hymyissäsuin tyhjennyksen jälkeen.

Ostoskeskuksessahan tässä toki ollaan, mutta jotenkin silti rauhallisen oloinen meininki ja kesäksi (tai sitten karuimmille karjuille talveksi) oli ulkoterassi Citykäytävän pihalle. Meitsi diggas, kannattaa käydä stedaamassa. Kasvissyöjillekin oli seitania (mä luen tän aina “satan” englanniksi, ei voi mitään) tai halloumisalaattia.

URL www.donerharju.fi/city
Puhelin 050-3565998
Osoite Kaivokatu 8, Helsinki

Jackie

Litsis lätsis, vettä tulee joka nurkasta, onneksi pieni sahaaminen auttaa. Tänään oli Suomi 100 itsenäisyyspäiväjuhlat koululla ja näin ollen aamu alkoi melko avantgardistisella kokemuksella. Pääsin toimistotohinoihin normaalia myöhäisemmässä vaiheessa, joten olin melko eri faasissa verrattuna muihin. Joten siirtyminen lounaalle oli mitä yksinkertaisin päätös. Luikahdin Ruttopuiston läpi kohti Iso-Robaa, jonka Jackie-ravintola oli eilisessä postauksessa vääntynyt jostain syystä Charlieksi.

Huukkers, kuka näitä laskee (paitsi minä)? Tämä We Got Beef -mestan tilalle ilmestynyt ravintola tarjoilee pizzaa ja nykyisin tosiaan myös lounastakin. Rafla on ollut tarkkailulistalla jo jonkun aikaa, mutta jotenkin ei ole tehnyt mieli sitä lättyä. Kuitenkin eilisen faux pas:in jälkeen oli pakko korjata tilanne ja näin löysinkin itseni tutuista koordinaateista. Alkupäivän hämmennyksen takia tosin jäi tuo fotaaminen aika vähälle, joten kaivetaan arkistoista jotain ikivanhoja Roba-kuvia.

Pizza and drinks available at this hip haunt, with an additional salad bar for lunch. The salads were good and the pizza tasty, if not particularly marvelous.

The Iso-Robertinkatu street has many interesting restaurants, such as Tortilla House, Vibami and Na’am.

Eli pizzaa ja salaattibaari (10,30e margherita, muut pizzat enemmän) tai soppaa + salaattia (10,30e). Tänään salaattibaarissa oli (#laputoiskiva): Marinoituja porkkanoita + papuja + jotain pyöreitä (linssejä? pieniä papuja?), salaattisekoitus, perunasalaattia, tofua ja juttuja, oliiviöljyä ja sitruunavinaigrettea. Baaritiskiltä löytyi myös leipää, vettä ja aseet sekä pizzan tykötarpeet, eli oreganoa ja tabascoa & chilirouhetta. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille. Itselle valikoitui margherita ja salaatti.

Alkusalaatti oli yllättävän runsas ja hyvä setti. Asioita oli viitsitty marinoida melko onnistuneesti (ne porkkanat ei jotenkin säväyttäneet, kuten eivät ne mysteeripalluraiset) ja valikoima oli sopivan laaja, että meni vähän taiteiluksi sen pienen lautasen kanssa.

Itse tehdyn oloinen sitruunavinaigrette oli myös hyvää, kuten se ciabatta. Tietämättä ollenkaan, että minkälainen tai mikä keitto täällä oikein oli tarjolla, niin voisin kuvitella soppa+salaatti vaihtoehdon olevan ihan kokeilemisen arvoinen asia. Tosin vastapäätä löytyy myös erinomainen Na’am.

Pizza tuli ja oli kovin tutun oloinen lätty. Ulkoisesti tämä muistutti paljonkin niitä versioita mitä on tullut saatua muista hipsterimäisistä rafloista, kuten nyt vaikka Linko tai Putte’s (tosin Putte’sin pizza ei silloin iskenyt, voi olla että syy oli osittain myös minussa). Pohja oli mainio, kuten myös reunat. Ehkä aavistuksen liian kuivakkaa, mutta juuri sellaista rapsakkaa ja kohtuullisen sitkoista kuin mitä toivookin näistä. Selkeästi parempi kuin joku random kebab-pizza-paikka, mutta ei silti niin paljon kuin mitä jotkut, kuten Capperi, Via Tribunali tai Enso.

Kastike oli hyvä, vähän ehkä makean puoleinen, mutta maukas ja sopi käteen nostettavien slaissien päälle hienosti. Juustoa oli maltillinen määrä ja se komppasi muita komponentteja taiten. Eli hyvä pizza oli ja paljon lisäpisteitä maittavasta alkusalaattipöydästä. Kyllä täällä kannattaa käydä, ainakin jos sitä känkkyä tekee mieli.

Sisustus on urbaani ja hämyisä, mikä sopii tällaiselle hieman ööklubimaiselle oleskelutilalle. Vähän näissä tällaisissa paikoissa tulee mieleen se, ettei näitä ole varsinaisesi suunniteltu päiväsaikaan käytettäviksi, snadisti sellainen aamujatko-meininki.

Mutta ei se mitään, kyllä tässä ihan mielellään istuskeli syömässä ja katselemassa vastavalmistunutta Roban “kävely”katua (missä autot kaahailee). Taustalla soi rauhallisella voluumilla tesnoa ja ulkona kuljetusfirmojen edustajat lastailivat kamaa liikkeisiin, safkaa kaupunkiympäristössä. Kasvissyöjälle oli kaikki (ehkä, en tiedä siitä sopasta) vaihtoehdot auki ja ainakin pizza toimi ihan jees.

Lasten kanssa ei välttis itse tulisi mentyä, mutta toisaalta tässä oli joku mammapartio vaunujensa kanssa liikkeellä ja tilaa tosiaan löytyi vaikka muille jakaa, eikä musakaan ollut liian kovalla, joten pikkuiset saivat hyvät päikkärit samalla kun äidit pääsivät bamlaamaan ja skruudaamaan. Hyvä hyvä.

Ps. Ei ole kurantimpaa kuvaa raflasta, kun en jotenkin tällä kertaa ollut ihan messissä ja jäi ottamatta. Enkä nyt jaksa edes mennä myöhemmin ottamaan uutta kuvaa, vaikka joskus olen niin tehnytkin. Sori siitä (not sorry).

URL www.jackie.fi
Puhelin 040-1351782
Osoite Iso Roobertinkatu 21, Helsinki