Rupla

Wazzaah! Never quit, never surrender. Ja sitä paitsi oli nälkä taas, piti mennä jonnekin syömään. Hetken skannailin eat.fi:n arvostelulistaa ja huomasin sieltä, että Gastro Cafe Kallio on aloittanut taas lounaat. Olin jo pelännyt, ettei sinne enää päiväsaikaan pääse. Spora alle, kohti Kalliota ja Karhupuiston nurkkia. No eihän siellä ollut mikään valmista, tavarantoimittaja vielä kiikutti kamaa sisään. Varovainen arvio lounaan valmistumisesta oli sen suuntainen, että päätin jatkaa matkaa Flemaria pitkin, kun oli kesäpäiväkin ja kaikkee.

Hesarille kääntyessä tuli mieleen Cafelito, jossa on pitänyt jo kauemman aikaa käydä lounastamassa, mutta kohtalo puuttui peliin avonaisen oven muodossa. Oven pieltä koristi useampi kyltti, joissa luvattiin lounasta ja sen sellaista. Inekseen vaan ja tarjontaa ihmettelemään.

An art gallery hosting a cafe that serves a vegetarianish lunch buffet, with an ample selection of salads and such with a Middle-Eastern vibe.

Some of the other veggie-heavy restaurants in Kallio are Sandro, Silvoplee and Just Vege.

Rupla on kaiketi ensiksi taidegalleria/kahvila ja sittemmin inkarnoitunut tällaiseksi lounasmestaksi, hävikkiruoka(?)brunssien kautta. Tai jotain sen suuntaista, nyt on jokatapauksessa tarjolla kasvispainotteinen buffa (10e), jossa tänään oli tarjolla (vesien vieressä oleillut lista oli lähinnä viitteellinen, eikä sisältänyt suurimmaksi osaksi samoja asioita mitä oli tarjolla, jännä): Riisiä, curry(?)kanaa, paahdettuja uunikasviksia, punajuuri-porkkanasalaattia, avokado-maissi-linssisötkötystä, porkkana-kaaliraastetta, kvinoa-kasvissalaattia, pasta-mozzarellasalaattia, mansikka-taatelisalaattia, tzatzikia, tomaattikastiketta, patonkia, littanaa (flatbread) leipää sekä voita. Otin sen buffan, maksu suoritettiin tullessa tiskille. Vedet löytyvät buffan vierestä, seinän sivustalta ja aseet yms buffan päädystä.

Fiilikseltään buffa oli samanoloinen kuin Sandron vastaava, mutta kokonaisuudeltaan jäi melko vaisuksi jäljitelmäksi. Juuri missään salaatissa ei ollut kastiketta tai marinadia, joka latisti niiden makuprofiilia melkoisesti. Sahramilla maustettu riisi oli keitetty jo jonkun aikaa sitten ja kovettunut sellaiseksi keoksi keskelle annosteluastiaansa, tosin päältä pystyi rouhimaan jyviä mukaan lautaselle.

Littanaleipä soveltui kastikkeiden noukkimiseen ihan hyvin, mutta ei omiltaan maistunut oikein miltään. Uunikasvikset olivat öljyisen maittavia ja kivasti maustettuja, kana oli mureaa ja sopi riisin kanssa ihan hyvin yhteen. Avokado-maissi-linssihässäkkä oli jotenkin erikoista, tässä ei makumaailmat kohdanneet toisiaan, mutta pasta-mozzarellasalaatti maistui ihan hyvälle.

Punajuuri nyt ei oikein itseäni puhuttele, eivätkä ne kovin raa’an oloiset porkkanat mitenkään parantaneet meininkiä. Mansikka-taateliyhdistelmä yllätti positiivisesti ja parasta koko setissä oli se todella hyvin maustettu tzatziki, tomaattikastikekkin oli ihan oivaa. Näitä tulikin noukittua sillä leivällä siinä määrin, että kastikkeita tuli jopa santsattua.

Mutta pari kastiketta ei vielä lounasta tee ja tämä sijoittautui mielestäni tällaiseen keskitasoon kaupungin kotiruokabuffista. Kiva kuitenkin tuo kasvispainotteisuus, parempaa sellaista saanee kuitenkin Ondan (Siltasen) buffasta tai Silvopleesta (joka taitaa joutua uudelleensijoittautumaan lähitulevaisuudessa). Ehkä tämä olisi ollut parempi sillä paskalla palvelulla?

Sisustus on epäilyttävän hipsterimäinen kaikkine häiriintyneineen taideteoksineen ja kierrätettyine huonekaluineen. Taustalla pauhasi persialaishenkinen tesno (tuli vähän mieleen Gotan Project) ja muutenkin ilmapiiri oli ärsyttävän kosmopoliittinen ja nuorekas. Eli viihdyin oikein hyvin, tässä olisi varmaan ihan kiva istuskella läppärin kanssa ja nysvää bittiä kahvin kera. Ikkunasta avautuva Kallion maisema korosti tuoretta fiilistä, kannattaa käydä ihan tunnelman takia, jos ruoka ei välttis kiinnostaisikaan.

Asiakaspalvelu oli kohteliasta ja nopeaa. Kasvissyöjälle oli tosiaan suurin osa tarjolla olevista jutuista. Lasten kanssa voisi käydä vetämässä jotkut pullat tms, tilaa on vaunuillekin riittävästi.

Ps. Viimepäivien Pokésaldo: Kangaskhan ja kaksi erilaista Unownia. Jei!

Pps. Vihdoinkin sain skorattua kiinalaista etikkaa, nyt pitää pistää perhe koetukselle ja nysvää dumplingeja tai jotain muuta sopivaa.

Ppps. Kylläpäs oli mielenkiintoisen oloisia kirjoja tarjolla yhdessä Hesarin kehystämö-yms-liikeen ikkunassa.

URL www.rupla.fi
Puhelin 050-4684334
Osoite Helsinginkatu 16, Helsinki

Srinakhon

Onnen kyyneleet vierivät pitkin paksuja poskiani, kutittaen lyhyen hetken partakarvojeni kärkiä, matkallaan paitani miehustalle. Seisoin epäuskosta mykistyneenä avoimen oven edessä ja kaikki kerrat jotka olen turhaan tässä seisonut vilistivät silmissäni kuin vauhkoontunut View-Master. Tämä tuntui aikakauden päätökseltä ja oli kuin enkelien konsertti olisi soittanut pasuunoillaan, kun astuin oviaukosta sisään. Arpa on heitetty, Rubicon on ylitetty, tästä eteenpäin on vain tulevaisuus.

A pretty good Thai restaurant with a pleasingly spicy lunch dish. There is also soup and a salad bar for starters.

Other Thai restaurants in Helsinki are Thai Thai, Orchid (Itis) and Kaow Thip.

Eli thaimaalaista lautasannosta (9,50e), alkusalaatilla ja -sopalla. Tänään oli tarjolla: Paistettua tofua ja inkivääriä, kanaa punaisessa curry-kookosmaidossa, paistettua possua ja pyhäbasilikaa, paistettua nautaa ja chilikastiketta sekä possua ja nuudelikeittoa.

Alkuun oli lasinuudelikeitto ja salaattibaari (jäävuorisalaatti punakaalilla, kirsikkatomaattia, pikkelöityjä vihreitä chilejä, kurkkua, hunajamelonia ja paria kastiketta), loppuun oli kahvia/(pussi)teetä. Itselle valikoitui tuo basilika-possu. Tilaus hoidettiin pöydässä ja maksu tiskille lähtiessä. Aseet yms löytyvät pöydästä, johon vesi ja ruoka tuodaan.

Alkuun heitetty salaatti oli ihan perusmeininkiä, ei mitään ihmeellistä, mutta tuoreet setit jne. Lasinuudelikeitto oli liemeltään aika pliisu, mutta nuudelit olivat erikseen, joten niiden annostelu kuppiin oli helppoa, eikä nuudelit päässeet näin menemään yli. Aloitus oli ook, enemmän tällaista ajanvietettä kuin maittavaa.

Pääruoka saapui semivikkelään, tämä ei tullut mistään sammiosta, vaan joku teki annoksen á la minute. Lautaselle oli tullut snadi kupillinen riisiä ja viereen höyryävä annos kastiketta. Riisi oli hyvin keitetty ja kastike oli oikein maittavaa, tähän oli onnistuttu työstämään kiva chilin potku, joka miellytti heti ensikosketuksesta.

Kasvikset oli napakoita ja liha mureaa. Noin muuten makumaailma oli hyvä, mutta ei kovinkaan yllätyksellinen, ja sitä basilikaa en jotenkin onnistunut poimimaan kielelleni. Tämä oli ihan hyvä thaimaalainen kortteliravintola, edustaen tällaista tasaista keskitasoa Stadin itämaisissa ravintoloissa.

Sisustus on yllättävän normaali kaiken sen hieromisen jälkeen mitä täällä on ollut pakko tapahtua näiden kaikkien kuukausien/vuosien aikana. Siisti ja kivasti koristeltu tila, ajan patinoimia esineitä ja taustalla soi aihealueeseen sopiva, energinen musiikki.

Asiakaspalvelu oli asiallista ja sujuvaa. Kasvissyöjälle oli paistettua tofua. Lasten kanssa tulisi ehkä ennemmin mentyä Ensoon pizzalle tai Pauletteen lasagnelle.

Ps. Ja nyt kun tämä on avattu, niin ilmeisesti (ainakin wwwwwww-sivujen mukaan) Bodo on nykyään Srinakhon (vai Sri Nakhon vai SriNakhon? Kuka näistä ottaa selvää?) Bodo. I am confused.

Pps. Nyt se on tehty. Viimeinen mohikaani on kaatunut, biisonien luiden muodostama vuori varjostaa aurinkoa kun kävelen Ullanlinnan katuja kohti toimistoa ja sen särisevien loisteputkien värittämiä käytäviä. Olo on tyhjä, mutta askel on kevyt. Tässäkö se oli? Tähänkö minä tämän jätän? Tune in next time, same bat-time, same bat-channel.

URL www.srinakhon.fi
Puhelin 09-676106
Osoite Vuorimiehenkatu 12, Helsinki

Sunkosi

Joo-oh. Vähän on tällanen vetämätön olo, ehkä se on jotain kesäflunssaa? Tai sitten Flow-vajarit, kun missaa Aphex Twinin? Tai jotain, pick your poison. Tämä johti lyhyehköön ikiluuppiin, kun yritin keksiä lounaspaikaa ja lopulta eat.fi:ssä (oletko muuten kokeillut sitä beta-versiota? Itselle se ei jotenkin toimi ollenkaan, tosin muutenkin toi saitti tuntuu väsähtäneen, tai ehkä se on vaan minä) harhailun jälkeen kohteeksi valikoitui Sunkosi, jota joku on mielestäni joskus minulle suositellut. Metro alle ja kohti Siilitietä, josta tulee mieleen aina yksi Juha (en minä), joka oli (poikittain!) samalla luokalla.

A fairly typical Nepalese restaurant close to the sleepy Siilintie subway station, the lunch list is interchangeable with many of the other eateries of it’s kind. The food was good and the portion was sizable.

Other Nepalese restaurants in Helsinki are Shubha Kamana, Fulbari and Base Camp.

Kyseessä on siis nepalilainen ravintola ja mennään ihan peruskaavalla, eli viikonpäivän mukaan vaihtuva lista annoksia, joista voi koota kombon, paitsi päivän erikoisesta. Alkuun on salaattibaari (jäävuorisalaatti-paprika-kurkkusalaatti, tomaattia, pikkelöityjä chilejä, porkkanaraastetta, punajuurisötkötystä ja kastiketta) ja loppuun kahvi tai (valmiiksi haudutettu) nepalilainen tee. Tänään oli tarjolla: Saag tofu eli tofua inkivääri-valkosipuli-tomaatti-chili-pinaattikastikkeessa (7,90e), Shahi paneer eli leipäjuusto tomaatti-voi-kermakastikkeessa (8,10e), Sunkoshi Kukhuro eli tandooriuunissa grillattua kanan rintapaloja tomaatti-voi-kerma-kookoskastikkeessa (8,30e), Bhendo kofta eli lampaan jauhelihapyöryköitä hieman mausteisessa ja tulisessa tomaatti-valkosipuli-inkivääri-sipuli-currykastikkeessa (8,50e), Machha chilli eli friteerattuja kuhafileepaloja tomaatti-inkivääri-valkosipuli-sipuli-chili-soijakastikkeessa (8,50e), Rojeko Khaja eli kombo kahdesta edellisistä annoksista (9,90e) sekä päivän erikoinen: Tandoori Mix eli yrtti-jogurttimarinoitua ja tandoori-uunissa grillattua kanaa sekä jättikatkarapuja tulisessa ja mausteisessa masalakastikkeessa (12,90e). Kaikkin annoksiin tulee riisi, naan-leipä sekä raita. Itselle valikoitui kombo lammasta ja shahi paneeria. Tilaus hoidettiin pöydässä, maksu tiskille.

Alkusalaatti oli mitä oli, tuoreet komponentit, tosin ne chilit olivat ehkä nähneet jo parhaimmat päivänsä. Kyllä tätä syödessä aika kului, mutta jäin kaipaamaan niitä marinoituja sipuleita, mitä tällaisessa usein on. Ihan kohtuullinen aloitus.

Pääruoka saapui melko nopeasti ja oli sellainen jaoteltu peltilautanen herkkuja. Riisiä oli maustettu kardemumman siemenpaloilla (eikös palkon monikko käänny noin? Suomi <3) ja oli hyvin keitettyä. Lampaan kastike oli maistuvaa, tässä oli kivasti korianteria ja snadi chilin potku, toimi oikein hyvin niiden pyöryköiden kanssa.

Se Shahi paneer ei jotenkin puhutellut minua, leipäjuusto tuntuu aina vähän oikaisulta tämän annoksen kohdalla, vaikka sitä toki laajalti tunnutaan käyttävän ja toisaalta ymmärrän sen, varsinkin näin edullisten hintojen valossa. Mutta se mikä tässä jotenkin hieroi vastakarvaan, oli se sitruksinen ja aavistuksen liian korkea makeustaso kastikeen makuprofiilissa. Toki makuasioista voidaan vain kiistellä, mutta pidän itse henkilökohtaisesti hieman eri tyylisestä tomaatti-voi-kermakastikkeesta.

Raita-kastikkeessa oli myös persoonallinen ote, olisiko tässä ollut kuminan siemeniä, vähän sellainen anismainen fiilis. Ihan jees, toimi sen naan-leivän kanssa dippailuun hyvin. Leipä oli melko hyvä suoritus, paikoitelleen ehkä enemmän pullaa kuin joissain muissa mestoissa, mutta sopi hyvin kastikkeiden noukkimiseen ja yleiseen elosteluun. Tämä oli ihan hyvä nepalilainen lounas, mutta jäi karvan verran esim. Base Campin tai Annapurnan jutuista jälkeen, ainakin omasta mielestäni.

Sisustus noudattaa nepalilaisten ravintoloiden rakennusmääräyksiä pilkulleen: loossit (check), vuoritaulut seinillä (check), tummanpuhuva ilme ja kalustus (check) sekä baaritiskinä ja kassana toimiva “katettu” alue (check). Ja siis lyhyt googlailu osoittaa, että nämä ovat vähän samanoloisia ympäri maailman. Mielenkiintoista, eikö? Ja myös jotenkin rauhoittavaa, kun on samanlaista ja sellaista kun kuvittelikin, ei tule turhia yllätyksiä. Ulkona oli myös terassi.

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja kohteliasta. Kasvissyöjälle oli tofua tai juustoa. Lasten kanssa voisi tulla jos olisi huudeilla (ei kyllä olla), syöttötuolit löytyy ja tilaa on, varsinkin ulkona.

Ps. Siilinpesä pitää ehkä käydä joku kerta vielä heittämässä, perjantaisin näyttäisi olevan klo 12 auki. Noin muuten tuntuu, että Hertsikan ja Itiksen välinen alue on nyt harjattu puhtaaksi, tai jotenkin ei ehkä jaksa tonne teollisuusalueelle lähteä kauheasti seikkailemaan.

Thai Papayakin näyttäisi olevan suljettu. Ainiin! Ja City-käytävän Rossoa ei enää ole! Siinä on Sports Academy nykyään (yyh) ja Splizzeriakin oli lopetettu, tilalle tullut Luckiefun’s sushibuffa (edelleen käymättä). Hirveesti muutoksia jokapuolella koko ajan, miten tässä pysyy perässä?

Pps. Oliko kukaan muu tietoinen, että metrossa on yleinen wifi? Mä olin ainakin ihan että o.0 wut?

URL www.sunkosi.fi
Puhelin 044-2360581
Osoite Siilitie 4, Helsinki