Malaga Bar

Tänään olikin sitten vuorossa normaalia jännittävämpi ekskursio, vaikka en sitä ravintolaa valitessani arvannutkaan. Muistelin, että Jätkäsaareen oli väkerretty uusi ravintola, mutta en jostain syystä ollut laittanut sitä listalle. Pienen googlailun jälkeen se löytyikin ja lista näytti siinä määrin sopivalta, että päätin ottaa ysin alle. Kävellessäni Huutokonttorin (tässä oli ennen Cafe Tanja) ohi tajusin, etten ole koskaan tällä seudulla suunnistanut, tai ainakin siitä on niin paljon aikaa, että on tapahtunut Muutoksia.

Kylläpäs tänne on väkerretty pytinkiä jos toista. Ja rakentaminen jatkui täydellä teholla, jotenkin tuli taas kerran sellainen olo, että käyskentelee jossain suurkaupungissa. Onhan noita työmaita ollut aina, mutta Kalasatama, Tripla, Vallila ja tämä alue edustavat kyllä aika erilaista kokoluokkaa kuin se raksa missä kavereiden kanssa teineinä hypittiin avonaisesta (seinä puuttui vielä) kolmannesta kerroksessa puolivoltteja eristevillapaalien päälle (joo ei ollut järkevää, Timpan selkä meinas mennä klesaks, alkoi se sitten pienen hetken jälkeen hengittää).

Tässähän rakennetaan jotain ihan megalomaanista aluetta ja korkeaa sellaista. Hienoa! Kehitys kehittyy jne, mutta kyllä tänne vaan tulee aika huima määrä jengiä. Toinen mitä olin aistivinani tässä alueessa, oli se, kuinka nuoren urbaanin suomalaisen auran se välitti kaiken rakennuspölyn seasta. Nimetkää joku toinen rakennustelineiden täyttämä uusi alue, jossa on suoraan näköetäisyydellä neljä yritystä joista yksi on K-Kauppa, kaksi on wellness (kampaamo, spa/hieronta) meininkiä ja yksi on tatuointistudio.

Tämän lisäksi trendikkäästi pukeutuneet nuoret koti-isät ulkoiluttamassa taaperoitaan (muistan edelleenkin oman transition hippailusta vanhemmuuteen) ja pari gimmaa (tämähän on edelleen ihan kurantti termi, eikö?) ottamassa jotain blogikuvia, niin kyllä oltiin kaukana Kansasista. Tonne oli muuten tulossa joku uusi rafla (aukeaa ilmeisesti 5.6.) nimeltä Skøgul. Meni listalle.

A hip restaurant/bar deep in the bowels of Jätkäsaari district, which is currently under heavy construction. The food was both simple and good, with a daily vegetarian, fish or meat choice being available.

Other restaurants with the same vibe are Tori, Bar 9 and Putte’s.

Mutta siis se Malaga Bar, tämä uuden Jallukka muusikkotalon kivijalassa sijaitseva ravintola tarjoaa lounaaksi lautasannoksia (10e) joko vege-, kala- tai liha-painotteisena. Lisäksi aina on tarjolla myös Jallulihapullat muusilla (15e).

Tänään listalta löytyi: Smetanaturskaa ja sitrusperunaa, savutofua ja ratatouillea tai Harjuna (sic, olikohan Harjun?) salviamakkaroita ja dijon-muusia. Sivuun tulee leipää ja loppuun kahvia. Pienen vatuloinnin jälkeen päädyin tuohon makkaravaihtoehtoon, pääosin sen kiehtovan perunasoseen takia. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille tullessa.

Ensin saapui leipäkori ja tämä oli jotain maalaispatongin henkistä tuotetta. Tosin pinnalta aavistuksen kuivahtanutta, vaikkakin miellyttävän rapsakan kuoren omaava. Tämä oli aika jees, mutta ehdottomasti kaipasi joko jotain levitettä tai öljyä yms dippailuun.

Dipattavaa saapuikin ruokalautasen muodossa, annokseen oli muusin ja makkaran lisäksi laitettu vihreä salaatti kastikkeella sekä uunikasviksia tomaatti-timjamilla höystettynä. Makkara oli erittäin maukasta ja loistavan mausteista, salvia oikein puski pintaan. Muusi (tekee kokoajan mieli kirjoittaa muussi, mutta ilmeisesti yksi s on vakiintuneempi, vaikka molemmat ovat tavallaan oikein) oli saanut hyvän dijon-tujauksen sisäänsä ja sopi makkaran kanssa erittäin hyvin yhteen.

Mutta muusi oli jätetty omaan makuun aivan liian kokkareiseksi, joka on toki taas tällainen filosofinen keskustelun aihe, jotkut tykkää tästä enemmän ja toiset vähemmän. Minä edustan sitä toisenlaisuutta tässä kohtaa. Kasvishöyste oli hyvää, ujon yrttistä ja veget vielä sopivan napakoita. Tomaattikastikkeen rippeet tulikin dippailtua sillä leivällä. Vihreä salaatti oli ook (eli silleen hyvä mutta ei mitään ihan ihmeellistä, skidisti mollivoittoinen ok). Kokonaisuutena tämä oli konstailematon kotiruokalounas ja sopivan kookas mutta ei liian reteä toimistorotalle.

Sisustus on rennon viileä, tällainen pitkulainen tila isoilla ikkunoilla, josta jotenkin oudosti (ehkä se kiva musiikki auttoi) tuli mieleen Soda, mikä ei ole ollenkaan huono assosiaatio. Mukavaa tässä oli lounastaa ja ihmetellä liikennettä vielä päällystämättömillä sorakaduilla ja niitä työmaa-aitojen väleistä puikkelehtivia koti-isiä. Iso käsi kaikille is(e)ille (suomi <3) taaperoiden ja lastenvaunujen kanssa, kuten myös äideille (vaikka heitä nyt ei tällä lounastuokiolla, tämän ravintolan edessä nyt näkynytkään).

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista, mutta snadisti jäi hämäämään musiikin yli kuuluva keskustelu ruoka- ja työlistoista sekä muista ravintolan “sisäisistä asioista”. Samainen juttu hämäsi myös Rune’s-vierailulla, vaikka en jaksanutkaan siitä sen kirjoituksen ohessa mainita. Tässä ei kuitenkaan liikuttu samoilla alueilla kuin Aleksanterin Lounge -lounaalla, vaan sisältö oli asiapitoista.

Eihän siinä mitään, pakkohan ne on käydä läpi ja on avokeittiö jne, mutta jotenkin silti.. ehkä mä olen vaan rajoittunut (ja olenhan minä, monellakin tapaa ja hyvä niin, life is good). Kasvissyöjälle on joka päivä yksi annosvaihtoehdoista ja jos olet huudeilla, niin tämä on ihan varteenotettava vaihtoehto. Lasten kanssa voisi ehkä mahdollisesti tulla ainakin näin lounaalle, tilaa on ja ruoka oli jees, illemmalla taitaa olla enemmän aikuismaisempaan touhuun kallellaan oleva paikka.

Ps. No hö, The Mess on umpi ja tilalle on tulossa/tullut joku Publik. Pitääpä käydä testaamassa.

URL www.malagabar.fi
Puhelin 040-4817720
Osoite Malagankatu 3, Helsinki

Via Tribunali

Oli pakko taipua valtavan kyselytulvan alla ja lähdin lopultakin käymään tässä uudessa pizzapaikassaa, jota niin kovalla tohinalla on oltu perustamassa. No ei vaineskaa (kävin viikonloppuna tädin 70v synttäreitä viettämässä Lahdessa ja jotkut sanonnat kiinnittyvät korviin kuin takiaiset), olin oikeasti matkalla Kallioon ilman sen selkeämpää suunnitelmaa (Kallio on hyvä kohde sille), mutta Spordax, sporien jumala, ei ollut myötämielinen ja edessäni oli useamman minuutin odottelu Steissin pysäkeillä.

Tästä suivaantuneena lähdin hortoilemaan “jonnekin”, joka vei tuhoutuneen Amarillon (kuka muistaa Planet Hollywoodin? Mitä tässä oli ennen? .. pankkeja, olisihan se pitänyt arvata) ohitse Aleksanterinkadulle. Sitten oli pakko käydä tsekkaamassa konkkaan menneen Left Shoen (edelleenkään en tiedä mistä hommata seuraavat duunikengät, tosin nämä viimeiset eivät olleet ihan kaikkein parasta laatua, mutta käytetään ne nyt ensin loppuun) tyhjä aukko Kämpin vieressä ja huomasin, että GLOBE on näemmä muuttanut ravintolakonseptiaan trendikkääseen lähi-itä meininkiin. Tämän kaiken seassa muistin sen pizzan ja aurinkoinen keli saatteli minut Sofiankadulle.

Neapolitan pizza from an authentic pizza oven, the lunch offer (10-12e) is good for the area. The pizza was tasty and made from quality ingredients.

For other types of pizza, check out Skiffer, Enso and Pizzarium.

Mesta tarjoaa pizzaa ja täällä on käynyt useampikin julkaisu häröilemässä minua ennen. Eli pizzaa, eikä muuta (lounasajan jälkeen on salaattejakin) ja tänään oli tarjolla: Marinara eli pelkkä tomaattikastike (10e), margherita eli mozzarellaa mukana (10e) sekä con salame eli margerita + salamia (12e). Loppuun on kahvia (myös take-away kuppeja). Itselle osui tuo salamiversio refleksinomaisesti, City-lehden artikkelin painaessa takaraivoani tilaushetkellä. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa kassalle. Pizza tuodaan aseiden kera pöytään, jossa vedet on jo odottelemasa.

Pizza saapui sillä vauhdilla millä se nyt voi yleensä tulla. Edessä oli (lounaaksi) isohko pizza massiivisilla, hieman kärtsänneillä reunoilla. Hyökkäsin kohteeseen reunojen kautta ja lohkaisin slaissin irti. Ensivaikutelma oli, että pohja oli yllättävän lötkö kaikesta rasvasta ja täytteistä. Juusto oli laadukasta, kuten myös makkara, joka olikin ainoa rapsakka asia pizzassa. Oliiviöljy, jolla pizza oli viimeistelty oli sekin hyvää, tosin oliko se sitten tarpeellista, en tiedä. Olisin ehkä kaivannut jotain chiliä, valkosipulia tai yrttejä tms siihen öljyyn mukaan. Reunat olivat pehmeitä kuin taivaan tyynyt, mikä yllätti minut. Mutta toisaalta en olekaan varsinainen pizza aficionado, joten tässä syödessä alkoi vaania tunne, että onko tässä taas sellainen filosofinen ero minun makunystyröiden ja ravintolan tarjonnan välillä.

Oli miten oli, mutta itselle potkii enemmän se esim. Ensossa esiintyvä pohjatyyppi. Ihan ok sitko tässä oli, mutta omaan makuun pikkasen liikaa sellaista pullaa. Reunojen kärtsäämisestä (vaikka siitä jaksoinkin nillittää Linkon tapauksessa, siinä tosin mielestäni kyseessä oli enemmän virhearviointi kuin kokin tietoinen valinta) tiedän, että snadia osumaa kuuluukin tulla, mutta ei tämä sen tiedonkaan valossa mitään järisyttävää makuvaihtelua tuonut lautaselle. Mutta siis hyvä ja erittäin täyttävä pizza, joka oli tehty hyvistä komponenteista, eikä tuo hintakaan lounasaikaan ole mikään yliampuva. Kannattaa käydä, varsinkin jos pitää tämän tyylisestä pizzasta.

Sisustus on linjakkaan tyylikäs ja sopiva tähän arvokiinteistöön. Salin sivua hallitsee upean näköinen pizzauuni ja isot ikkunat tulvivat valoa. Kalustus on pelkistettyä ja toimivaa, eikä asiakaspaikkoja ole ängetty liian tiukkaan. Ulko-oven vieressä on viihtyisän oloinen kahvila-baari, jossa voisi hyvinkin kuvitella vetävänsä espresson ohi mennessä. Tässä istuskellessa tuli tutkailtua Sofiankadun vilinää, jossa sekoittui sekä t-paidalla ja shortseilla, että talvitakilla ja pipolla asustautuneita turisteja kuin myös läheisten virastojen asukkeja. Osa ihmisvirrasta soljui Kaupungintalon ravintolaan, josta ajatukseni polveili Menu-lehden uusimpaan numeroon. Siinä oli kuvailtu työpaikkaruokailun historiaa Suomi 100 -artikkelisarjassa. Paljon on lounaskäyttäytyminen muuttunut ajan saatossa ja nyt tässä sitten istuskelen mussuttamassa napolilaista pizzaa, rasva tihruen suupielistäni, josta sitten tarinoin tänne, sähköiseen päiväkirjaani. Same same but different.

Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, oman pikantin makunsa asiakaskohtaamiseen toi iloiset italialaiset herrat, jotka huutelivat tilanteeseen sopivasti grazie ja ciao. Kyllä tässä vähän tuli sellainen mannermainen fiilis, vähän kävi mielessä We (sydän?) Pasta. Kasvissyöjälle on pizzaa (üll.. nojoo) ja illemmalla salaattiakin, tosin miksi syödä täällä salaattia? Lasten kanssa voisi ihan hyvin poiketa, tilaa löytyy isommallekin porukalle, syöttötuolejakin oli ja pizzahan maistuu kaikille.

Ps. Kespron Menu-lehdessä kerrotaan myös (sori siitä (I’m not sorry) että linkkaan siihen näin paljon, mutta se on vaan käsittämättömän kiehtova lehti, yllättävän tasokas tuollaiseksi asiakaslehdeksi), että Korkeasaaren ravintolatarjontaan on tulossa muutoksia, toivottavasti hyviä sellaisia. Ennenmuinoin piti ainakin aina viedä omat eväät jos meinasi syödä jotain muuta kuin ylikalliita ja ikäviä makkaraperunoita.

Ja voi kun kaikissa buffissa noudatettaisiin samaisen lehden (jossa on myös tosi kiinnostava juttu pintxo-raflasta) buffa-artikkelin suosituksia. Tosin noihin voisi lisätä että #laputoiskiva, aika harvoin näkee buffet-pöytää, jossa olisi oikeasti hyvin laputetut kaukalot. Kai se vaan on niin vaikeaa kirjoittaa lyhyt otsikko sille ruoka-annokselle, jota on ensin puoli päivää hinkannut.

Pps. <n erd=”on”> Käytän Bulk Image Upload for WordPressia kuvien siirtelyyn blogiini ja ärsyttävästi viime päivityksessä on käyttämäni hostauspalvelun (Dreamhost, se on paras. Eka pläni mikä mulla oli, oli nimetty “Crazy Domain Insane“, siitä tietää, että on laadukkaassa palvelussa!!12) virhetilanteen HTTP status (418) on mapattu tekstiin “I’m a teapod”. Tuo teapod vs. teapot viesti saa minut kiehumaan. </n erd=”off”>

URL www.facebook.com/pizzeriaviatribunali
Puhelin 050-3288664
Osoite Sofiankatu 4, Helsinki

Shelter

Käytiin hetki sitten Grand Champagne Helsinki 2017 tapahtumassa parin kaverin kanssa ja homma sujui aivan loistavasti. Kuplivan iltapäivän ja Charles Philipponnatin erinomaisen master classin jälkeen (“all we do is ferment wine grapes” ja muutamat muut helmet jäivät isosti mieleen tästä opettavaisesta “Blend vs Terroir approach at Philipponnat” luennosta) piti saada vähän murua rinnan alle, siitä huolimatta että Muru oli yksi tapahtuman ravintoloista (kuvan herkut ovat Emon ständiltä, jossa oli itse herra Terävä paikalla).

Paikaksi valikoitui lyhyen huutoäänestyksen jälkeen Shelter, kun täällä ei ollut vielä kukaan meistä käynyt. Sporalla kellon alta ja oltiin mestoilla alta aikayksikön (mikä on muuten tosi outo sanonta, ei kai mitään voi tehdä alle esim. yoctosekunnin? ainakaan julkisilla kulkuvälineillä? ja miten otetaan neuvosta vaari? ja miten se vaari on sinne joutunut?), joten vetäistiin lenkki rannan kautta ja astuttiin tähän Sipulin kivijalkaan duunattuun ravintolaan.

An excellent restaurant in the Katajannokka’s seaside atmosphere serving Nordic “brutal bistro”  style food as tasting menus or single dishes. Get the Chef’s Menu and enjoy your evening.

Some of the other restaurants (in my humble opinion) of this calibre are Passio, OX and Bronda.

Kyseessä on ranskalaishenkistä keittiötä, fine dinigish maistelumenuineen, mutta löysin rantein vedettynä, joka ilmeni niin palvelun tuttavallisuudesta kuin myös kokkien tuomina annoksina. Tarjolla on toki ihan yksittäisiä ruoka-annoksia ja á la carte josta voi koostaa haluamsa kokonaisuuden, mutta sitten löytyy myös suositusmenu (52e neljä ruokalajia + 41e viinipaketti), sekä chef’s menu eli üllätysmenu, joko kolmella (42e / 33e), neljällä (49e / 41e) tai viidellä (55e / 49e) ruokalajilla. Otettiin yllätysmeiningit viidellä safkalla ja viineillä.

Alkuun piti huuhdella kaikki se samppakalja alas, joten päädyin itse ottamaan G&T:n (jotain suomalaista giniä, ei juuri nyt muistu mieleen jostain syystä), joka olikin oikein maittava alkujuoma. Toki raflaa varten työstetystä pullosta kaadettu vesikin kelpasi. Stadin vesijohtovesi on laadukasta.

Ensimmäiseksi pöytään tuli leipää ja voita. Molemmat olivat loistavia, niin vaalea maalaisleipä hyvällä kuorella ja sitkolla, kuin myös saaristolaisleivän oloinen tumma leipä. Vaahdotettua, hyvin suolattua voita on aina ilo saada ja tämä oli erittäin hyvin tehtyä sellaista. Näitä oli kiva nakerrella ginin kaverina alkuun kun turistiin niitä näitä ja kalanpäitä.

Ensimmäiseksi annokseksi tuli siikaa ja siianmätiä sekä pikkelöityä avomaan kurkkua. Tämä oli ilahduttavan herkullinen annos ja pikkelöidyt kurkut leikkasivat suolaisen mätimöhnän (vai mähnän) täyteläisen maun kauniisti.

Hyvä aloitus, vaikkakin sitä jotenkin aina kaipaa (tapojeni orja, vai pilalle hemmoteltu? ehkä vähän molempia) niitä amuseja alkuun tällaisessa kontekstissa. Ehkä se vaan ei kuulu tämän raflan konseptiin.

Seuraavaksi oli vuorossa tartar jogurttismetanakastikkeella ja uunikuivatuilla tomaateilla sekä marinoiduilla punasipuleilla. Liha oli korkealaatuista ja jätetty kohtuullisen raffiksi, mutta ei ihan niin isoksi kuin Wernerissä.

Tässä oli maku kohdallaan ja kastikkeen täyteläisyys yhdistettynä syntisen hyvään raakaan lihaan sekä pikkelöityjen kasviksien makeaan happamuuteen, teki bileet suuhun. Hyvä tartar, kannattaa käydä testaamassa.

Ennen pääruokaa, tuli vichyssoise, savustettua siikaa ja sokerimarinoitua fenkolia. Sametinpehmeä purjo-perunasose oli herkullista kuten myös siika, tosin tässä jotenkin se sose imaisee ne muut ainekset mukaansa, kuten usein tällaisessa annoksessa tapahtuu.

Viimeinkin siirryimme asian pihviin, eli seuraavalla lautasella oli entrecôte osterivinokassienillä ja tryffelikastikkeella sekä varhaiskaalilla. Kastikkeen hunnuttama kaali maistui upealta ja sinapinsiemenet rapsuivat hampaissa kun kaivauduin annoksen sisään hakemaan lihaa.

Pihvi oli taitavasti paistettu sekä maustettu, tämä oli mainio kombo, mutta ne sienet jäivät omalta osalta vähän vähemmän kiinnostavaksi osaksi annosta.

Loppuun oli raparperimantelipannukakku jogurttisorbetilla. Tämä oli hyvä suoritus, kuohkeaa, kylmää ja makiaa, sopiva lopetus herkulliselle aterialle. Kyllä tällä kokemuksella voin suositella koestamaan, on tämä ehdottomasti yksi paremmista ravintoloista tässä kylässä.

Sisustus oli jännä yhdistelmä merimieskapakan romantiikkaa, modernia bistroa ja jännittäviä yksityiskohtia, kuten yhteen pylvääseen aloitettu Suomen kartta, johon ei kuitenkaan ollut paljoakaan Kokkolaa enempää saatu mahtumaan. Akustiikkakin oli saatu kuntoon, vaikka paikka onkin tällainen avonainen sali. Pystyi ihan hyvin keskustelemaan kavereiden kanssa läpi illan ilman huutamista.

Täällä oli mukava istuskella hyvien kavereiden kanssa, vaikka vähän tässä oli sellaista näyttäytymispaikan fiilistä. Ei se meitä tietty häirinnyt, kun ei olla sitä näyttäytymään tulevaa sorttia, jonkun mielestä tuo voi olla ihan hyväkin ominaisuus ravintolassa.

Asiakaspalvelu oli rennon ystävällistä ja silti ammattitaitoista, tässä onnistuttiin kohtuullisen hyvin tasapainoittelemaan näiden välillä, pienistä kömmähdyksistä (muutamat annosten komponentteihin liittynyt kysymys jäi vastausta vaille, mutta mitäs näistä, ruoka oli hyvää) huolimatta. Teemu Laurell ja kumppanit kävivät kärräämässä annoksia pöytään ja esittelivät ne sopivan kattavasti ja hyvällä asenteella kaikesta kiireestä huolimatta.

Loppuun jätettiin kahvit vetämättä ja siirryttiin yläkerran Rust-baariin. Täältä saa sitten Rusty Nailia hanasta ja kaikenlaista muutakin kivaa drinksua. Vähän tuo edelliskerran jälkeen vaihtunut, liian kikkaileva menu jäi ihmetyttämään, mutta toisaalta olipahan jotain nysvättävää, jos tulee tylsää. Drinkit olivat hyviä ja palvelu välitöntä.

URL www.shelter.fi
Puhelin 09-666118
Osoite Kanavaranta 7, Helsinki