Pizzarium

image

Häröilypäivä (perjantai+kahvit) johdatteli epämääräiselle radalle kohti Left Shoen liikettä ostamaan muutamat uudet työkengät. Mutta johtuen olosuhteista, päädyin lopulta Kluuvin uusimpaan ravintolaan, Pizzariumiin. Pitää käydä valikoimassa kengät joku toinen kerta. Pizzarium on Turuust lähtöisin oleva peltipizzapaikka ja kovasti sitä on hypetetty (kuten uuden ravintolan toki kuuluukin). Paikka tarjoaa Roomalle tyypillistä levy/peltipizzojen palasia ja makuja on huima määrä tarjolla. Idiksenä on siis valmiiksi duunatut pizzat, jotka sitten käytetään pizzauunissa ja oleellisena osana konseptia on “ensiluokkainen” pohja. Lounaalla on tarjouksena kaksi pizzapalaa (9,90e), kolme pizzapalaa (11,90e), salaatti (10,90e) ja salaatti + pizzapala (12,90e). Kaikkiin lounastarjouksiin kuuluu juoma (limu, mehu, vesi). Koska valikoima on niin laaja, en ala sitä tähän kokonaisuudessaan erittelemään. Riittänee, että totean sieltä löytyvän vaihtoehtoina vegaanisia- (Cipolla & Pachino eli Tomaattikastiketta, kesäkurpitsaa, punasipulia, kirsikkatomaatteja, chiliä, tuoretta persiljaa), kasvis- (Genovese eli Mozzarellaa, paikan päällä valmistettua pestoa, kirsikkatomaatteja, pinjansiemeniä, parmesaania), liha- (Amatriciana eli Tomaattikastiketta, pekonia, mozzarellaa, pecorinoa, mustapippuria, tuoretta persiljaa), kalapizzapaloja (Pugliese eli Tonnikalaa, mozzarellaa, sipulia, kirsikkatomaatteja, tuoretta persiljaa) sekä muutama muu vaihtoehto. Salaateissa oli tuttuja italialaisia vaihtoehtoja (esim. Caprese). Itselle valikoitui kolme piissiä: Marinara eli Tomaattikastiketta, kirsikkatomaatteja, valkosipulia, oreganoa (vegaani), Diavola eli Tomaattikastiketta, mozzarellaa, tulista salamia, chiliä, tuoretta persiljaa sekä (todennäköisesti) Crostino eli Kinkkua, mozzarellaa, oreganoa. Juomaksi valikoitui kokis (puoli litraa) ja muutakin oli siis toki tarjolla. Tilaus hoidetaan pizzavitriinin kohdalla ja maksu tiskille. Homma toimi ihan sutjakkaasti, vaikka ihmisiä oli isohkoksi jonoksi asti.

image

Pizzat olivat värikkään näköisiä ilmestyksiä ja kaikki komponentit olivat selvästi esillä. Crostino(?) oli ensimmäisenä vuorossa ja se oli ihan hyvä pizza. Pohja oli riittävän napakka käsillä syömiseen (joka on siis tarkoituskin, aseita ei tule mukaan, eikä lautasia) ja pysyi hyvin kuosissa päällysteiden alla. Itse päällysteet olivat laadukkaita, eikä niitä ollut liikaa. Mutta omaan makuun tämä oli ollut hieman liian vähän aikaa siinä uunissa. Tai sitten uuni oli liian pienellä höyryllä, johon mahdollisesti vaikutti se, että lounasserviisin yhteydessä luukkua availtiin ihan jatkuvasti. Juusto ei ollut kunnolla ehtinyt sulaa ja jotkut kohdat eivät olleet täysin lämmenneet. Marinara oli sekin oikein hyvä, mutta tässä taas haittasi hieman nuo melko napakat kirsikkatomaatinpuolikkaat jotka vieriskelivät sinne sun tänne ja olivat melko kirpsakan makuisia. Nämä olisivat mielestäni kaivanneet hieman esikypsennystä, jotta olisivat olleet enemmän mukana siinä pizzapalassa vs. vaan aseteltuna siihen päälle. Nyt kun pala kävi vain uunissa, niin nämä vaan killuivat siinä pizzan päällä. Diavolo oli paras veto näistä ja koko setti toimi mainiosti yhteen peinen tulisuuden saattelemana. Ihan kivoja pizzoja nämä olivat ja tosiaankin oli hieman samaa fiilistä kuin Rooman kadulla syöty pizzapala silloin kauan sitten. Mutta kyllä esim. Da Vincin tai Skifferin pizzat minusta toimivat paremmin. Samassa hintakategoriassa kuitenkin liikutaan, vaikka kieltämättä tässä kyllä tulee se juoma mukaan.

image

Sisustus on kauppakeskukseen sopiva, siistin ja modernin pikaruokapaikan oloinen tila. Kaikkihan tässä on ihan bränikkää, joten ihan hauska tässä oli istuskella ja ihmetellä jonon muodostusta ja etenemistä. Menu ja muu graafinen ilme saa kanssa tunnustusta, hyvin on hiottu konseptia toimivaksi monelta kulmalta. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle oli vaikka mitä kaikkia vaihtoehtoja. Lasten kanssa voisi hyvinkin tulla nykäisemään pizzaslaissit jos on täälläpäin liikkeellä. Ihan kiva uusi lisä Stadin tarjontaan.

URL www.pizzarium.fi
Puhelin 050-5609029
Osoite Aleksanterinkatu 9, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.