AKA Gastro Bar Oriental (2. kerta)

HUOM! Ravintola on suljettu ja tilalle on tullut Pupu:n instanssi.

Pikainen päivitys, oli nihkeä keli enkä halunnut lähteä vaimon kanssa kauhean pitkälle talsimaan. Käytiin yhteisellä lounaalla Stockmannin läheisyydessä ja koska hän on jo Bar Primeron nähnyt, niin kohteeksi valikoitui kulman AKA.

Tämä käynti on tyyppiesimerkki siitä ilmiöstä, että kehitys kehittyy, konseptit muuttuvat ja alkuinnostuksen jälkeen homma usein tasaantuu hieman arkisemmaksi (esim. The Cock). Toki omat makumieltymykset vaikuttavat myös kokemukseen ja yhdellä kerralla harvoin saa kauhean hyvää kokonaiskuvaa.

Paikka tarjoaa nykyään lämmintä päivän annosta (12e) ja salaattibaaria alkuun, kun alussa oli se salaattibuffa toisena (edukkaampana) vaihtoehtona. Toki listan yksinkertaistaminen on usein ihan hyväkin asia. Mutta tällä kertaa homma oli johtanut siihen, että aikaisemman kahdeksan (tai kymmenen, riippuu laskentatavasta) komponentin jutusta oli tiputtu viiteen vaihtoehtoon. Patonkia oli edelleen ja sen jännittävän lihapate-levitteen sijasta oli maittavaa hummus-papusötkötystä.

Oli nämä ihan kivat salaattivaihtoehdot (jäävuorisalaattia+lehtikaalia, kvinoaa ja parsakaalia, marinoitua kaalia ja ohraa? sekä pikkelöityä kurkkua ja punasipulia) ja asiat oli taas maustettu sekä marinoitu hyvin. Mutta mielestäni jäätiin alkuvaiheen huumasta jälkeen, enkä tätä kokemusta rankkaisi ihan niin korkealle. Tosin eipä sitä salaattibuffaa enää ole edes otettavissa erikseen lounaaksi, eli ehkä tässä on painotukset muuttuneet. Mutta edelleenkin, omasta mielestäni samalla hinnalla sai nyt vähän vähemmän kuin ekalla kertaa.

Päivän annos oli Donburi joko lihapullilla tai tofulla+sienillä. Kiva kun on nykyään saatavilla laajemminkin muuta japanilaista safkaa kuin pelkkää sushia. Donburihan on vähän tällainen japanilainen pyttipannu ja lämmin riisipeti kivasti maustetuilla komponenteilla oli mielestäni aavistuksen parempi kuin se edellisen kerran ramen soppa. Jonkun verran tätä tuli vertailtua Eat Poké HKI vastaavanoloiseen ja onhan nämä ihan kivoja, pitää käydä tyyppaamassa vielä se Super Bowl. Mutta jos pitää tällaista riisikulhoruokaa vetää, niin ehkä mieluummin sitten se Bibimbap kimchillä. Tosin tuo nyt on kiinni ihan omista mieltymyksistä. YMMV.

Sisustus on edelleen ihan paras, vaimokin ihasteli seinämaalauksia. Asiakaspalvelu oli myös sujuvaa ja ystävällistä. On tämä edelleenkin hyvä lisä Stokkan rafloihin ja passeli nopeaan/kevyeeseen lounaaseen.

Ps.

URL AKA Gastro Bar Oriental
Puhelin 044-0223611
Osoite Pohjoisesplanadi 41, Helsinki

Wrap and Roll

Tänään oli taas iisimpi meno, suurin osa paperihommista taas hetkeksi tehty ja ilmakin oli ihan kiva. Mutta voi sitä häröilyn määrää, kun lähdin hakeutumaan lounaalle. Vaihdoin kävellessä suuntaa ja mielipidettä niin monta kertaa, että meinasin kääntyä takaisin toimistolle.

Päädyin sitten lopulta käppäilemään Vltavan vierestä ensimmäiseen liikahtavaan dösään ja kohti Töölöä/Haagaa. Siinä sitten miettimään, että mikäköhän olisi järkevä maastoutumiskohde ja valitsin muistinvaraiselta listalta Wrap and Roll, kun muistelin, että sieltä saisi mahdollisesti phởta.

A nice Vietnamese restaurant offering an Asian buffet with sushi and also phở, which was rather good.

Other places in Helsinki that offer a good phở are Codle, No. 5 Coffee and Bumi Cafe.

Paikka on Tullinpuomin huoltiksen lähistöllä (vähän siitä eteenpäin, näemmä se liikenneympyrän kohdalla sijaitseva rafla on pitkän historian omaava White Lady joka meni suoraan listalle, en ole koskaan käynyt) sijaitseva vietnamilaista/kaakkois-aasialaista ruokaa tarjoava pikku rafla.

Lounaalla on tarjolla niin aasialainen buffet (9,40e, 10,20e susheilla) kuin myös pelkkä salaatti+leipä (8,20e), että kaikenlaisia lautasannoksia (9,20e – 10e) sekä ne phởt (8,90e kanalla / 9,70e lehmällä) ja kaikkiin kuuluu salaattibaari (jäävuori, kaaliraaste-sesami-chili, tomaatti, viinirypäle, hunajameloni, pähkinöitä yms ja pari kastiketta).

Itse valitsin sen phởn lehmällä, kun minulla on tämä ongelma (pakkomielle kokeilla kaikki versiot mitä on tarjolla), mutta vähän teki mieli kokeilla sitä buffaa sekä muutamia niistä lautasannoksista. Seuraavalla kertaa sitten.

Kiva kun oli alkupaloja, tyrkkäsin melonin ja jäävuorisalaatin päälle vähän Caesar-kastiketta ja rupesin nykimään sitä kaaliraastetta. Tämä oli hyvä versio tästä raastemeiningistä, mukavasti sesamia ja hitunen chiliä sekä aavistuksen kirpsakka ja tasapainoinen marinointi kaalissa. Täyteläinen kastike toisella puolella lautasta jotenkin sopi omaan mielentilaan ja pähkinät toivat pientä tekstuuria mukaan. Hyvä aloitus.

Soppa saapui yllättävän nopeasti eteeni erilaisten tykötarpeiden kera. Normaalista poiketen sivuun tulikin slaissi sitruunaa sen normi chilin kanssa. Sriracha pullon lisäksi pöydästä löytyi jo valmiiksi soijaa(? tämä oli tyhjä enkä jaksanut hakea erikseen) ja makeaa sekä tulista chilikastiketta. Phởn kirkas liemi oli hyvä, sopivan syvällä maulla ja melko runsailla komponenteilla.

Yrttejä oli maltillisesti, mutta kiva, että oli edes jotain. Kevätsipulia löytyi, sekä vähän isompia ja rouskuvia keltaisen sipulin lohkoja. Nautaa oli aika runsaasti ja leveitä riisinuudeleita oli paljon, mutta ei liikaa. Tämä oli kohtuullisen harmoninen kokonaisuus.

Chilikastikkeella sai vähän tiukempaa makukokemusta loppua kohden ja sen voimalla jaksoin viimeistellä koko lautasen. Tämä osui mielestäni sinne ylempään keskitasoon phở-tarjoomaa ja oli lounas kokonaisuudessaan oli oikein hyvä ja kokeilemisen arvoinen.

Sisustus on siistin yksinkertainen, hieman kahvilamainen. Hauskat koristeet ja taulut elävöittivät pienehköä tilaa kivasti. Täällä oli mukava istuskella ikkunan ääressä ja ihmetellä Manskun liikennevirtaa.

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle oli ainakin yksi tofu-annos ja tietty se salaattipöytä, mutta oli tämä aika lihapainotteinen. Lasten kanssa ehkä skippaisin, vaikka he sushibuffista diggaavatkin, mutta vähän irti reiteistä ja ehkä vähän ahtaan oloinen isommalle köörille?

Ps. Palace on tulossa takaisin Royalin vetämänä! Mielenkiintoista nähdä seuraava iteraatio tuosta. Ja Cityn SYÖ!-viikoilla panostetaan vähän enemmän vegeilyyn, joka minulta on nyt tässä jäänyt vähän taas paitsioon (näemmä tällä kertaa jaksoin melkein viikon vai paljon tota kesti?).

URL www.wrapandroll.fi
Puhelin 040-5312200
Osoite Mannerheimintie 87, Helsinki

Bellevue

Rakas vaimoni tuli jälleen perjantailounaalle ja päätin napata siltä paremmalta listalta yhden pitkään roikkuneen yksilön, eli venäläisen Bellevuen. Tässä ravintolassa on historian siipien havinaa ja suosittelenkin tutustumaan erittäin mielenkiintoiseen historiikkiin mikä löytyy raflan kotskasta. Joka tapauksessa kyseessä on 1917 lähtien toimineesta ravintolasta, joka on ollut nykyisellä paikallaan 1920-luvulta lähtien.

Muista vanhoista ravitsemusliikkeistä löytyy oiva sepustus Kespron Menu lehdestä johon linkkasinkin jo hetki sitten. Mentiin sporalla Senaatintorin kupeeseen ja käveltiin siitä sitten mestoille. Ilma oli kaunis kuin mikä ja teki hyvää kävellä ja turista niitä näitä, virkistävää ottaa tällainen miniloma keskelle päivää.

This restaurant has been here since 1920’s and the place oozes history, but the traditional Russian menu was still made with enough care to make the lunch a delicious happening. Go here when you are not in a hurry an drink in the unique atmosphere.

Other restaurants from the bygone days are Kaisaniemi, Rivoli and Suomalainen Klubi.

Ravintolasta löytyy lounasmenu, jota tarjoillaan joko yksittäisinä annoksina tai sitten liikelounaana (30,30e kolme ruokalajia), jossa valitaan halutut herkut listalta.

Alkuun oli tarjolla: Kurpitsakeittoa (10,00e), suolakurkkuja & hunajaa sekä smetanaa että hatšapuripiirasta (7,50e) tai blintzikit & muikunmätiä sekä smetanaa että punasipulia (10,90e). Pääruoaksi löytyi: Paistettua kuhaa ja rapukastiketta (16,30e), Rasputinin häränpihvi ja pippurikastiketta (16,80e) tai juurespihvit ja tomaatti-paprikakastiketta (13,30e). Ja loppuun oli: Sitruunatorttua (6,90e).

Otettiin menu ja sieltä suolakurkut sekä blinit alkuun, sitten kuha ja pihvi ja loppuun pakolliset kuviot. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä, kyseessä on erinomaisen perinteikäs ravintola.

Alkuun tuli vähän leipää ja voita, tosin nämä olivat aika tällaista perusmeininkiä, tummaa ja vaaleaa. Vaaleassa oli ihan kohtuullinen sitko, mutta pehmeä kuori. Kyllähän tätä tietty mutusteli ruokaa odotellessa.

Alkupalat tulivat kohtuullisen nopsaan ja olivat erittäin hyviä. Omat blinit olivat saaneet rapsakan kuoren ja herkullisen maun. Muutkin komponentit olivat kohillaan ja vaikkakaan eivät ihan Bystron bliniannosta voittaneet, niin oli tämä erittäin hyvä aloitus.

Vaimon suolakurkut olivat juuri sellaisia kuin pitikin, tämä edusti sitä happaman, täyteläisen ja makean ihanaa yhdistelmää. Ja piirakkakin oli hyvä.

Pääruoka saapui sekin järjellisessä ajassa, mutta olisi voinut olla kuumalla lautasella. Pihvi oli erittäin hyvin paistettu, vaikka eivät kypsyyttä kysyneetkään. Hyvä pinta ja punertavan pinkki sisus sekä hyvin maustettu pala lihaa (joo, mä vegeilen lisää sitten myöhemmin, perjantai jne).

Pippurikastike teki tämän annoksen, ihan mielettömän hyvä pippurin ja kerman tasapaino, syvät maut ja hyvä, mutta ei liiallinen puraisu. Lisukkeet olivat yllättäen nekin aika hyviä, pavut sopivat sipuli-sienipaistoksen kanssa (joo, söin niitä sieniä ihan hyvällä ruokahalulla, en tiedä mikä nyt vaivaa) ja punakaali tms toi pientä pirtsakkuutta peliin.

Perunat olivat ihan jees paistettu. Tämä oli erittäin perinteinen annos, mutta tehty sellaisella pieteetillä, että toimi todella hyvin.

Vaimon kala oli sekin herkullista ja rapukastike sopi tähän mainiosti. Tosin annoksessa oli jonkun verran suomuja, joka häiritsi häntä. Pieni piparjuuri upotettuna sinne muussin joukkoon teki annoksesta  houkuttelevamman ja toi lisäsävyä lautaselle kasvisten kanssa. Taaskin hyvin perinteistä safkaa, mutta melko hyvällä tavalla ja taidolla valmistettu.

Loppuun tuli sitä sitruunapiirakkaa, mihin oli karamellisoitu sokeripinta päälle ja tämä viimeisteli herkullisen lounaan.

Vaimolle tuli vielä sivuun teetä, joka maistui hänelle piirakan kera. Kaiken kaikkiaan tämä oli todellakin kokemisen arvoinen ravintolakäynti ja suosittelen testaamaan jos haluat kokea oikein perinteistä meininkiä mutta hyvällä tasolla.

Ruoan puolesta mentiin hyvällä tasolla, mutta se mikä tämän pisti yli normaalin tason oli yleisfiilis mikä ravintolasta huokui.

Sisutus on niin överin vanhanaikainen, että tässä jotenkin pääsee kosketuksiin entisaikojen kanssa upealla tavalla. Jokainen taulu seinällä ja kauhtunut kaluste sai kiinnostuksen heräämään.

Ja siis siistihän tämä oli, oikein mielellään tässä istuskeli ja kuunteli erikoisesti koostettua ääniraitaa aina mielenkiintoisesta jaskasta mahtipontiseen venäläiseen loilotukseen.

Kristallikruunujen loisteessa ajan patinoimien pöytähopeiden kanssa lounastaminen on siinä määrin jännittävää, että kyllä tämä kannattaa koestaa. Vähän samanlaista menneen maailman meininkiä pääsee fiilistelemään mainiossa Wellamossa, mutta intiimimmällä tavalla.

Asiakaspalvelu oli kohteliasta ja sujuvaa, ehkä niitä ruokalajeja olisi voinut esitellä aktiivisemmin jne, mutta toisaalta tämäkin osuus sopi siihen ravintolan tunnelmaan.

Kokemus oli holistinen ja rentouttava kaikessa rauhallisuudessaan, lisää tällaisia. Kasvissyöjälle oli se soppa ja juurespihvit, eli suoraan menulta löytyy vaihtoehdot mikä on hyvä asia ja nykyaikaa.

Lasten kanssa voisi olla vitsikästä tulla, tosin on tämä enemmän suunnattu aikuisille ja erityisesti liikelounastajille, joita näyttikin olevan muut ravintolan asiakkaat.

Mielestäni tämä soveltuisikin erinomaisesti rauhallisen liikelounaan kohteeksi, varsinkin jonkun historiaa arvostavan ulkomaanelävan kanssa.

Ps. Utskin katedraali on kyllä hieno.

Pps. Hyvää viikonloppua.

Ppps. Parikan liikkeessä oli ale, vaimokin sai kevätkengät.

URL www.restaurantbellevue.com
Puhelin 09-179560
Osoite Rahapajankatu 3, Helsinki