Cafe Panik

Hmmh. Rafla numero 595 mitä tänne kirjaan ja jotenkin tämä ei ole enää niin vitsikästä kuin joskus. Joulun jälkeen on koko homma maistunut hieman puulta, ei siis se ruoka, sitä minä syön edelleen ihan mielelläni. Mutta jotenkin tämä kirjoittelu tänne on alkanut puuduttaa. Mielenkiintoista sinänsä, koska itse asia, eli niiden raflojen läpikäynti on edelleenkin hauskaa ja tämä koko saitti toimii itselle mukavana päiväkirjana. Miksiköhän näiden raapustelujen vääntäminen sitten ei maistu?

Pohdiskelin asiaa eilen ja voi olla, että tämä itse aiheutettu formaatti ei oikein toimi itselle. Eli että pakotan itseni koko ajan vääntämään samaa sapluunaa käyttäen pitkät jaarittelut niistä sun näistä ja se ei olekaan enää riittävän jännittävää ylläpitämään kiinnostusta. Pitänee siis jotenkin muuttaa tätä menoa ja meininkiä, tai sitten vaan pitää taukoa/lopettaa koko hoito.

Tietty yksi vaihtoehto oli myös saitin sulkeminen ja jättäminen omiin arkistoihin. Googlen hakumoottorin, Dublin Coren, schema.org:in ja muun semanttisen webskan infran opiskelukin on tällä erää saavuttanut lakipisteensä, tämän syvemmälle SEO-maailmaan ei tee juuri nyt mieli sukeltaa. Kattoo nyt, voisi tuon luvun nyt nostaa ainakin siihen 600 kun pyöreät luvut on niin kivoja ja sitten harkita jatkoa.

Mutta joo, eli tänään oli taas uusi paikka, tosin lähdin lumiseen säähän tarpomaan, jotta pääsisin Sri Nakhon (tai Srinakhon tai SriNakhon, ei tosta ota selvää) suuntaan, kun muistelin, että sen pitäisi olla jo avattuna. No ei ole ja lappukin ovessa puhuu remontin valmistumisesta 2016 vuoden aikana. Sisällä näytti olevan kalusteet nipuissa ja muutenkin hieman kaoottinen meininki, saa nähdä kuinka pitkäksi vetää. Siitä sitten liukastelin kohti Workshop Delicatessenia El Reyn ohi ja huomasin, että tämä erinomainen meksikolainen taqueria ei tarjoa enää lounasta. No eihän siitä Workshopistakaan tullut mitään, kun jäin ihmettelemään KUUMA-ravintolaa (ovat lomalla) ja sen ovella muistin, että Cafe Panik tarjoilee Flammkuchenia! Sinnepä siis, alkoi korviakin jo kylmäämään talvinen keli.

A cool German cafe with delicious Flammkuchen and other such fare on offer. There is also many breakfast options available, should you be an early bird.

Other German cafes/restaurants in Helsinki are Cafe DaJa, Kaffeehaus Röntgen and Zinnkeller.

Mesta tarjoilee saksalaista meininkiä, kyseessä on sama porukka kuin mainion Cafe DaJa:n taustalla. Listakin on jokseenkin sama, löytyy aamiaista ja kahvilameininkiä sekä sitten soppaa (9e), salaattia (10e – 12e), pastaa (10e – 12e) ja niitä Flammkucheneita (11e – 12,50e). Näihin kuuluu salaatti, leivät ja juomat (vettä, mehua) sekä teetä/kahvia loppuun. Itse otin Original Flammkuchenin. Tilaus ja maksu hoidetaan kassalle.

Alkusalaatti tarkoitti vihreää salaattia tomaatilla ja kurkulla. Kastike oli valmiiksi salaatissa ja oli ihan ook, mutta ei yhtä räiskyvän maistuva kuin Cafe DaJan loistava raparperivinaigrette. Leipiä oli kaikenlaisia tarjolla, ilmeisesti ehkä paistavat näitä(kin) itse. Leipä oli hyvää ja se joku tahna (hummuspohjainen?) oli maittavaa.

Flammkuchen tuli kohtuu vikkelään ja oli jälleen hieno ilmestys lapiolla. Diggailin tästä kovasti ja suolaisuuskin oli tässä Original-versiossa kohtuuden rajoissa. Pohja oli rapsakka, päällysteet laadukkaita ja maku kohdillaan. Kannattaa käydä stedaamassa. Cafe DaJa tosin tarjoili myös jälkkäreitä samaan hintaan, joka täältä puuttui (ehkä puuttuu nykyään myös sieltä, kuka näistä tietää). Sielläkin kannattaa käydä.

Sisustus on hipsterimäisen tyylikäs, valtava Berliinin kartta hallitsee yhtä seinää ja muutenkin tunnelma on hieman samanoloinen kuin kyseisessä kaupungissa.

Asiakaspalvelu oli kohteliasta ja sujuvaa. Kasvissyöjälle oli salaatteja, Flammkucheneita sekä joskus pastaa/soppaa (webskasta näkee onko vegeilyyn sopivaa). Lasten kanssa voisi hyvinkin käydä täälläkin piipahtamassa, jos olisi näillä nurkilla liikenteessä.

URL www.cafepanik.fi
Puhelin 041-7531651
Osoite Pursimiehenkatu 7, Helsinki

Cactus

Uusi vuosi, uusi ravintola. Tämäkin ravintola on hetken roikkunut to do -listalla ja päätin sitten 2017 kunniaksi käväistä Käpylän reunalla lounastamassa. Oli ihan virkistävää käydä näillä nurkilla, kun olen joskus ka(aaa)uan sitten ollut Koskelan sairaalassa hommissa jolloin näitä kulmia tuli hinkattua enemmänkin. Mutta niin, eli dösällä Amerin talon luokse (joka oli ihan bränikkä silloin Koskelan aikoihin) ja siitä sitten ravintolaan.

A Mexican restaurant in the Käpylä district, the burrito was more tex-mex than Mexican, but the salad and especially the lovely home-made bread rolls were great.

Other Mexican restaurants worth a visit in Helsinki are El Rey, Eatos and Tortilla House.

Tarjolla on lounasbuffet salaatilla (8,90e) joka tänään sisälsi: Kanafajitaksen riisillä. Buffan lisäksi voi ottaa lautasannoksen, joita oli tänään tarjolla seuraavanlainen setti: Lohisalaatti (7,20e), ravioli feta-aurinkokuivattu tomaatti täytteellä ja pestolla (8,90e), jauhelihatagliatelle herkkutattikastikkeella ja parmesan-juustolla (8,90e), porsaan ulkofilee ranskanperunilla ja oliivi-kapris-tomaatti-parmankinkku salaatilla/höystöllä (8,90e), naudanmaksa kermaperunoilla (10,90e) sekä taco/burrito/enchilada kanalla/vegenä/lehmällä (8,90e). Mahdollisesti jotain burgeriakin löytyy.

Salaattibaari kuuluu aina lounaaseen ja sieltä löytyi: feta-jäävuorisalaatti-rucola-salaatti, marinoituja oliiveja, marinoituja valkokaali- ja punakaaliraasteita, kikherne-sipulisalaatti, maustekurkkua, pikkelöityjä jalopenoviipaleita ja paria erilaista leipää (churro-henkinen sekä jännä sämpylä). Oli siellä muutakin, mutta jäi aavistuksen epäselväksi, että mikä kuuluu salaattibuffaan ja mikä on lämmintä ruokaa.

Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille. Aseet yms löytyvät linjastosta ja veden lisäksi on “fruit punch” -tekstillä merkattua mehua. Otin burriton kanalla, kun edellisestä burritosta on jo jonnin verran aikaa.

Alkusalaatti oli oikein maukas, rapsakat, marinoidut kaaliraasteet ovat minun heikkous ja nämä olivat herkullisia. Muutkin komponentit olivat hyviä, mutta ne vastapaistetut sämpylät hurmasivat minut täysin. Se churro-tyylinen pötkylä oli snadisti rapsakka pinnalta lämpimän ilmavalla sisuksella, nam! Toinenkin sämpylä oli hyvä, mutta ei ollut ihan niin hekumallinen kuin tämä. Erittäin hyvä aloitus lounaalle.

Burrito saapui melko nopeasti eteeni ja oli melkoinen pötkylä, kuten nämä tuppaavat olemaan. Vieressä oli lisukkeena riisiä sekä salsaa ja päälle oli ripoteltu tomaatti-sipuli-chili-haketta. Pettymykseksi burrito olikin enemmän sellainen tex-mex-henkinen, eli toisinsanoen sisälsi pelkästään sitä kanakastiketta, joka sisälsi myös riisiä. Kastike oli sinänsä ihan hyvää, mutta menihän tämä puurtamiseksi loppua kohden. Annoksen päällä ollut hake maistui miellyttävän raikkaalta ja ylläpiti jonkun aikaa kiinnostusta annokseen. Salsa oli sekin ihan hyvä, pienellä chilipotkulla. Tämä oli ihan hyvä lounas, salaattipöytä osoittautui vahvimmaksi lenkiksi.

Sisustus on viihtyisän valoisa, pienillä meksikolaisilla yksityiskohdilla varustettuna. Täällä oli miellyttävää lounastaa ja katsella Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksen jatkuvaa liikennevirtaa. Asiakaspaikkoja oli paljon ja tilaa sekä omaa rauhaa löytyi enemmän kuin riittävästi.

Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa, tosin ehkä sen buffan rakennetta olisi voinut hieman enemmän avata. Nyt kyselin että mikä kuuluu hintaan, mutta jäi vielä hieman epäselväksi kun ei ollut mitenkään erityisesti laputettukaan. Kasvissyöjälle oli sitä raviolia ja tietty se hyvä salaattipöytä niillä sämpylöillä. Lasten kanssa mahtuisi hyvin, tosin tämä on niin isosti eri suunnassa kuin missä perheen kanssa liikkuu, ettei varmaan tulisi käytyä.

URL www.cactus.fi
Puhelin 0400-272444
Osoite Mäkelänkatu 91, Helsinki

Käy ainakin näissä, osa 14

Toivottavasti vuosi alkoi hyvin ja Suomen 100-vuotisjuhlat tuli juhlittua hyvin. Tajusin noita aiempia listoja väsäillessäni, että en ole hetkeen tällaista koontilistaa saanut aikaiseksi. Share and enjoy.

1. Passio
Tätä olen hehkuttanut ennenkin, mutta tosi hienoa, että tarjoavat nykyään myös lounasta. Yksi Stadin parhaimmista.

2. Kokoro
Loistavaa sushia ja järkihintaan. Muista kokeilla ankeriasta.

3. Mamma Rosa
Tämä yllätti tasokkuudellaan, todella hyvä lounas miellyttävässä ympäristössä ja hyvällä palvelulla.

4. Lönkka
Tosi kova uusi tulokas, erinomaista lounasta ja hauska sisustus.

5. Persian Ravintola
Erittäin herkullista pataruokaa tarjolla lounaaksi lähi-idän mauilla.

6. Cafe Huvila
Hurmaava pikku kahvila upeassa vanhassa huvilassa ja erittäin herkullinen soppa+salaatti-lounas.

7. TPAS
Iso Roba kerää uusia mielenkiintoisia ravintoloita uskomattomalla tahdilla. Mainioita lautasannoksia lounaaksi.

8. Cafe Brahe
Aivan ihana kioski Brahen kentän kupeessa ja viehättävää palvelua paikan omistavalta rouvalta.

9. Happy Friends
Surffihenkinen rafla Larussa, josta saa kaikkea sushista burgereihin.

10. Tam Tam
Yksinkertaista ja edullista thaikkusafkaa intiimissä Kalliolaisessa ravintolassa.