Joulu oli ja meni, nyt pitää wrapata viimeiset duunijutut ennen kuin alkaa uudet kuviot ensi vuoden puolella. Kaikennäköistä muutakin järjesteltävää löytyy, mutta eiköhän se siitä. Oli kiva päästä salillekin pitkän herkutteluputken jälkeen, alkoi tulla joulukinkku jo korvista, kun ei muut tunnu sitä oikein syövän. Konettakin pääsi rakentelemaan vuosien (ja vuosien) tauon jälkeen, kun pistettiin pojalle tornia pystyyn. 
Tässä välissä on näemmä kehitys kehittynyt ja ainakin tuo SSD-levyjen M.2 form factor tuli ihan puskista. Mukava oppia uusia asioita ja on noi nykyiset kotelot nii-in paljon parempia kuin ennen, ei ole tullut kuin yksi haava tähän mennessä. 
Välipäivien aiheuttama tyhjyys toimistolla tuntui jotenkin huumaavalta, joten en jaksanut lähteä merta edemmäs kalaan ja nappasin Cityn artikkelista bongatun uuden japanilaisen raflan. Liukastelin Espan yli kohteeseen juuri ja juuri ehjin nahoin. Lantsarit eivät oikein tue jäällä etenemistä.
An Okinawan restaurant next to the beautiful Esplanadi esplanade. For more Japanese food, check out Koto, Tokyo55 and Len’s Keishoku.
Tänään staattisen oloisella lounaslistalla oli tarjolla: Sushilajitelma (10 kpl 11e / 12 kpl 13e / 15 kpl 16e), kulho sushiriisillä ja salaatilla (lohitartar 11e / avokadotartar 11e / Okinawa-possu surimilla 12e) sekä nuudelikeitto Okinawa Soba & possua ja surimia (12e). Loppuun on tee tai kahvi sekä ja alkuun misokeitto. Alkukeitosta huolimatta valintani kohdistui mielenkiintoisen kuuloiseen Okinawa Soba -soppaan, pyhien aikana kasvaneesta possu-aversiosta huolimatta. 
Alkuun oli sitä misoa, soppatykistä annosteltuna, mutta niin, että merilevä oli erikseen kupeissa. Tästä tuli mieleen Thai Thai, mikä ei ole ollenkaan huono assosiaatio. Miso oli lämmintä ja tofuista, nori pysyi napakkana hörppäilyn aikana. 
Pääruoka tulikin sitten todella vauhdikkaasti ja ilahduttavasti pöytään tuotiin pari variaatiota chiliä. Oli tuttu tōgarashi-sirotin, mutta myös raflan oma chilimauste, joka oli ehkä mahdollisesti jotain alkoholipitoista (tai voimakkasta etikkaa) nestettä, jolla killui läjä kirkuvan punaisia palkoja. Nice. 
Itse kulho oli tutun oloinen, oli paksuja possuviipaleita reilulla läskillä, pikkelöityä inkivääriä, surimilevyjä, kevätsipulia ja nuudeleita liemessä. Liemi olikin tavanomaista herkempi makuelämys ja tämä sopi mahtavasti joulun jälkeiseen kevennysmeininkiin. 
Nuudelit olivat ihan jees, kuten myös murisevan mehukas possu, kaikista kinkun kaiuista huolimatta. Surimin läsnäoloa en oikein tajunnut ja annos kaipasi vähän enemmän tekstuuria. Inkiväärin timmi puraisu tasapainotti hienosti rasvaista lihaa ja sitten kun rupesin sähläämään chilin kanssa, niin kyllä lähti. 
Oli ihan pakko stedaa sitä litkua paljaaltaan, mutta siinä oli liian piukea ominaismaku, josta puski läpi lähinnä se etikka(?) ja kova kapsaisiini-leveli. Mutta kulhoon kaadettuna se pelasi mainiosti annoksen kanssa, tuoden tulisuuden lisäksi jotain omaa pikku kivaa. Kaiken kaikkiaan tämä oli juuri sitä mitä lääkäri määräsi tähän harmaaseen ja kosteahkoon keliin, kannattaa tsekata jos on nurkilla pogoilemassa. 
Sisustus oli uuden karhea ja otti hyvin haastavan tilan haltuunsa. Vähän asiaan kuuluvaa rekvisiittaa seinillä ja sopivan intiimi lounastamiseen. Plussaa taustalla soivasta Lose Yourself -biisin orkesteriversiosta. Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja kohteliasta. Kasvissyöjälle vaikutti olevan ainakin riisikulho avokadolla, jos sellainen nappaa. 
Ps. Kamppiin on avattu Broo, joka myy pizzaa. Näitä fiinimpiä kiekkomestoja tuntuu tulevan kiihtyvällä tahdilla. Ja Töölöön on tullut joku kiintoisan oloinen Young Hearts (ilmeisesti ehkä Hoshiton tilalle), tosin siellä ei ole lounasta. Sidney’sin (ex-Melt) on pamahtanut joku Plein, sielläkään ei lounasta (wut si tis?).
Fetching directions......
