Latitude 25

Joulu oli ja meni, nyt pitää wrapata viimeiset duunijutut ennen kuin alkaa uudet kuviot ensi vuoden puolella. Kaikennäköistä muutakin järjesteltävää löytyy, mutta eiköhän se siitä. Oli kiva päästä salillekin pitkän herkutteluputken jälkeen, alkoi tulla joulukinkku jo korvista, kun ei muut tunnu sitä oikein syövän. Konettakin pääsi rakentelemaan vuosien (ja vuosien) tauon jälkeen, kun pistettiin pojalle tornia pystyyn. Tässä välissä on näemmä kehitys kehittynyt ja ainakin tuo SSD-levyjen M.2 form factor tuli ihan puskista. Mukava oppia uusia asioita ja on noi nykyiset kotelot nii-in paljon parempia kuin ennen, ei ole tullut kuin yksi haava tähän mennessä.

Välipäivien aiheuttama tyhjyys toimistolla tuntui jotenkin huumaavalta, joten en jaksanut lähteä merta edemmäs kalaan ja nappasin Cityn artikkelista bongatun uuden japanilaisen raflan. Liukastelin Espan yli kohteeseen juuri ja juuri ehjin nahoin. Lantsarit eivät oikein tue jäällä etenemistä.

An Okinawan restaurant next to the beautiful Esplanadi esplanade. For more Japanese food, check out Koto, Tokyo55 and Len’s Keishoku.

Tänään staattisen oloisella lounaslistalla oli tarjolla: Sushilajitelma (10 kpl 11e / 12 kpl 13e / 15 kpl 16e), kulho sushiriisillä ja salaatilla (lohitartar 11e / avokadotartar 11e / Okinawa-possu surimilla 12e) sekä nuudelikeitto Okinawa Soba & possua ja surimia (12e). Loppuun on tee tai kahvi sekä ja alkuun misokeitto. Alkukeitosta huolimatta valintani kohdistui mielenkiintoisen kuuloiseen Okinawa Soba -soppaan, pyhien aikana kasvaneesta possu-aversiosta huolimatta. Alkuun oli sitä misoa, soppatykistä annosteltuna, mutta niin, että merilevä oli erikseen kupeissa. Tästä tuli mieleen Thai Thai, mikä ei ole ollenkaan huono assosiaatio. Miso oli lämmintä ja tofuista, nori pysyi napakkana hörppäilyn aikana. Pääruoka tulikin sitten todella vauhdikkaasti ja ilahduttavasti pöytään tuotiin pari variaatiota chiliä. Oli tuttu tōgarashi-sirotin, mutta myös raflan oma chilimauste, joka oli ehkä mahdollisesti jotain alkoholipitoista (tai voimakkasta etikkaa) nestettä, jolla killui läjä kirkuvan punaisia palkoja. Nice. Itse kulho oli tutun oloinen, oli paksuja possuviipaleita reilulla läskillä, pikkelöityä inkivääriä, surimilevyjä, kevätsipulia ja nuudeleita liemessä. Liemi olikin tavanomaista herkempi makuelämys ja tämä sopi mahtavasti joulun jälkeiseen kevennysmeininkiin. Nuudelit olivat ihan jees, kuten myös murisevan mehukas possu, kaikista kinkun kaiuista huolimatta. Surimin läsnäoloa en oikein tajunnut ja annos kaipasi vähän enemmän tekstuuria. Inkiväärin timmi puraisu tasapainotti hienosti rasvaista lihaa ja sitten kun rupesin sähläämään chilin kanssa, niin kyllä lähti. Oli ihan pakko stedaa sitä litkua paljaaltaan, mutta siinä oli liian piukea ominaismaku, josta puski läpi lähinnä se etikka(?) ja kova kapsaisiini-leveli. Mutta kulhoon kaadettuna se pelasi mainiosti annoksen kanssa, tuoden tulisuuden lisäksi jotain omaa pikku kivaa. Kaiken kaikkiaan tämä oli juuri sitä mitä lääkäri määräsi tähän harmaaseen ja kosteahkoon keliin, kannattaa tsekata jos on nurkilla pogoilemassa. Sisustus oli uuden karhea ja otti hyvin haastavan tilan haltuunsa. Vähän asiaan kuuluvaa rekvisiittaa seinillä ja sopivan intiimi lounastamiseen. Plussaa taustalla soivasta Lose Yourself -biisin orkesteriversiosta. Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja kohteliasta. Kasvissyöjälle vaikutti olevan ainakin riisikulho avokadolla, jos sellainen nappaa. Ps. Kamppiin on avattu Broo, joka myy pizzaa. Näitä fiinimpiä kiekkomestoja tuntuu tulevan kiihtyvällä tahdilla. Ja Töölöön on tullut joku kiintoisan oloinen Young Hearts (ilmeisesti ehkä Hoshiton tilalle), tosin siellä ei ole lounasta. Sidney’sin (ex-Melt) on pamahtanut joku Plein, sielläkään ei lounasta (wut si tis?).

URL www.latitude25.fi
Puhelin 044-9832244
Osoite Korkeavuorenkatu 47, Helsinki

Palace (~2. kerta)

Joulu lähestyy kuin pakoon päässyt juna ja jotenkin tässä on elämäkin onnistunut rauhoittumaan hieman. Työpuolen sopparit on hoidettu, nimet on pahvissa jne, salillakin päässyt käymään vaikkakin tässä on ollut pientä värehdintää noiden tavoitteiden saavuttamisessa yllättävien poikkeamien takia. Kerran pääsin jo ihan hilkulle lopullista maalia, mutta sitten homma repesi käsiin, jonka jälkeen hikoilu ei ollut enää vapaaehtoista vaan pakon sanelemaa. Nyt ollaan kohtuu tikissä ja suunta on taas oikea. Luulisin, että vuoden alkupuolella pääsen tavoitteeseen silläkin puolella, joka olisikin ihan sopivaa sillä tavalla, että sitten olisi noin vuosi väännetty salia semisystemaattisesti. Juoksumaton taustameluongelmaa en ole saanut kunnolla ratkaistua sen jälkeen kun Safarin äänikirjat tuli kuunneltua läpi, mutta olen nyt kahlannut läpi Neil deGrassen Startalkia väliaikaisratkaisuna, kaikesta #meetoo-kohusta huolimatta. Pyhinä pitää pureskella pähkinää pieteetillä. Kyllä tuohon ongelmaan ratkaisu löytyy, kuten niihin isompiinkin.

A second coming of a truly legendary restaurant executed to the tee. This was an amazing lunch, from the absolutely delicious food right down to the world-class service. Other wonderful restaurants in the area are Olo, Ask and Chapter.

Tarjolla on joko maistelumenu (112e) tai lounasmenu (62e). Tänään lounaaksi oli: Tartar a’la Palace, paistettua merikrottia simpukkavoilla ja maa-artisokalla, riisivanukasta mangolla ja vaniljalla. Otin tuon lounasmenun, vaikka vähän kuumottikin se pitempi kaava, pääosin olen kuitenkin pyrkinyt näillä ekskursioilla kohdistamaan valinnan ravintolan lounaaseen, enkä ole lähtenyt kikkailemaan. Joitain poikkeuksia (mm. phở ja lasagne) sääntöön toki on. Tosin juustot oli pakko ottaa, mutta siitä enemmän vähän alempana. Alkuun tuli amuse bouche, joka oli selvästi sama kuin pidemmällä menulla, eli 100-vuotiaaseen juureen vedetty “keksi” kalalla, mädillä ja kurkulla. Tämä oli aivan tolkuttoman herkullinen ruokahalun herättäjä, jossa jännästi kaikista mahtavista aineksista huolimatta se ruisnappi nousi esiin kaikessa kauneudessaan. Toisena suupalana oli vuohenmaito-juustokreemi ja porkkanaa, tämäkin oli sen kaltainen makupommi, että tuntui. Loistava aloitus, siitä on pitkä aika kun viimeksi olin näin onnellinen pelkistä keittiön tervehdyksistä. Varsinainen alkuruoka oli tartar, jonka tuli servaamaan mestan mesu, eli herra Vottonen (tai näin uskottelen itselleni). Päälle hiottiin talvitryffeliä, alle lientä (I forget) ja sivuun talon omaa spelttileipää sekä “sesonkivoita”. Tää holahti nyt selvästi Stadin parhaimmaksi tartar-pihviksi, todennäköisesti parhaimmaksi mitä itse olen missään syönyt. Suussasulavaa nautaa, herkän stydit maut ja kaikista komponenteistaan huolimatta upean pelkistetyn oloinen kokonaisuus. Ja se sämpyläkin oli yksi paremmista leivistä mitä on tullut näillä leveysasteilla ahdettua piirasläpeen, puhumattakaan täyteläisestä voista. Pääruoka tuli sulavan vaivattoman tarjoilun siivittämänä eteeni ja listasta huolimatta kokki esitteli liemen “kalakermana”, whatever that means (esittelyn aikana tuli pieni fläsäri Blue Peterin “Soseutettu samettinen lohikeitto” sopasta, mutta se meni ohi). Merikrotti oli todella hienosti hoideltu lautaselle, tämä oli lihaisan maukas kala kivalla paistopinnalla ja se tajuttoman hyvä soossi (mitä sitten olikaan) komppasi kalakaveriaan kauniisti. Miten onkaan saatu näin upea kastike aikaiseksi? Ainoa mikä on ollut tässä viime aikoina samaa tasoa, oli se Chapterin yuzu-beurre blanc. Grillatut maa-artisokat yllättivät ronskilla tekstuurillaan, mutta pelastivat muiden juttujen kanssa erinomaisesti, tuoden vähän sellaista savuisen oloista sävyä soundiin. Ainoa miinus tässä yhdestä parhaimmista lounasannoksista mitä olen tänä vuonna vetänyt oli se, että haarukalla ja veitsellä en saanut mitenkään kaivettua loppuja liemestä syvän kupin pohjalta. Ja voitte uskoa, että yritin. Jos raflassa ei olisi ollut silmä kovana seuraavaa henkilökuntaa parveilemassa ympärilläni, niin todennäköisesti olisin kipannut lopun kitaani reteällä ranneliikkeellä. Mutta vaikka en antanutkaan heidän häiritä liikaa kuvien ottamista (vähän annoin kuitenkin, näistä tuli tosi huonoja #sorisiitä), niin ihan eläimelliseksi en viitsinyt ryhtyä. Olihan jälkkäri vielä tulossa. Ja se peräruoka olikin yksi kauniimmista kylmäkön kasaamista annoksista mitä on lähiaikoina eteen saapunut. Vaniljalla maustettua mangoa ja lohikäärmehedelmää pohjalla piileskelevän riisipedin päällä. Vaniljajädeä ja mangosta(?) nykerretty “lehti” päällä. Tämän kimppuun oli melkein ikävä käydä lusikan kanssa (jota olisin kipeästi kaivannut edellisessä annoksessa), mutta kuten ne rapakon takana sanoo: “it’s a dirty job, but someone’s gotta do it“. Kermainen riisi terästäytyi niillä pirskahtelevilla hedelmäpommeilla ja kaiken kokosi yhteen se kylmän komea pallurainen. Harvoin diggailen jälkkäreistä, mutta jos ne on tehty tällaisella taidolla, niin eihän sitä voi kuin yrittää hillitä itseään, ettei kaikkea yritä kerralla tunkea suuhun. Tässä kohtaa olisi tarina muuten päättynyt, mutta tämä oli yksi niitä harvinaisia lounaskokemuksia, jonka en halunnut loppuvan ollenkaan. Näin ollen pitkitin väkisin oleskeluani tilaamalla juustot, joille olen muutenkin per[s/v]o. Ja niitähän tulikin neljän kappaleen verran, kaikki ranskalaisia. Nimiä en muista, mutta sinihomejuustoa, jotain lehmänmaitojuustoa sekä pari vuohenmaidosta tehtyä, toisessa tuhkakuori. Sivuun tuli näkkäriä “alakerran leipomosta” ja piparia, aprikoosi-kaneli- ja mustikkahilloa. Juustot oli kaikki ihania ja passelisti toisistaan eroavia, muodostaen silti harkitun kokonaisuuden. Vuohenmaitojuustoista se tuhkakuorinen oli kermaisen täyteläistä, kun taas kaveri kovempaa mutta maukasta. Sinihomejuusto oli herkullista myös, pysytellen erossa siitä liiallisesta terävyydestä joita näissä joissain esiintyy. Lehmänmaitosysteemi oli paras, täyttäen suuni upealla maullaan. Näkkäri oli ihan turhan oloinen näiden makujen keskellä, pipari sentään pelasi ainakin sen sinihomeen kanssa. Aprikoosihillo oli kiva lisä juustoille, mutta vaikka se mustikkahillo oli itsessään todella hyvä, niin se ei omassa suussa mätsännyt oikein minkään kanssa. Tai sitten makunystyröiden vaatimustaso oli noussut loistavan lounaan aikana liian korkealle. Loppuun tuli vielä yllätysjälkkäri (jei!), joka oli siperian säähän sopiva kuuma rommitoti ja englantilainen hedelmäkakku. Tämän ääressä oli hyvä fiilistellä sir Scottin seikkailuita samalla kun tuijottelin Viking Linen ruotsinlaivaa puupaneloidun katon alla, kuunnellen jotain semimodernin oloista loungea. Rommitoti oli ihan karkkia ja kakustakin nypin viimeisetkin muruset minilautaselta. Ruoan puolesta tämä rafla napsahti suoraan listan kärkeen, Olon viereen. Ehkä tämä ei osoittanut mitään räiskyvää innovaattisuutta, mutta todella mielenkiintoisia ja erittäin harkitun oloisia kokonaisuuksia sekä harmonisen jatkumon aina alkupaloista loppukaneettiin asti. Enkä voi painottaa tarpeeksi keittiön tasoa, tässä ei kompastuttu missään kohtaa millään tavalla (no okei, se näkkäri ei maistunut, mutta se olikin jostain muualta). Jos tämä rafla ei saa ainakin yhtä tähteä ensi vuonna, niin se on vääryys. Sisustus on rempan jäljiltä todella tyylikäs, tänne voi tuoda kenet tahansa safkaamaan ja näin ollen nousikin omaksi suosikiksi liikelounaan kohteeksi. Rauhallisen kepeä ääniraita taustalla ja yksi makeimmista näkymistä Stadin rafloista viimeistelee kokemuksen. Paitsi! Se asiakaspalvelu! Aivan tajutonta, ei tällaista ole tullut vastaan tässä kaupungissa sitten Chez Dominiquen. Yritin oikein miettiä, mutta ihan näin sulavaa, smoothia ja huomioonottavaista settiä ei ollut edes Olossa, vaikka on se kyllä samalla levelillä. Tähän luonnollisestikin vaikutti hieman se, että olin ajoissa liikenteessä (you know me) ja näin ollen kimpussani oli melkein koko salin porukka, mutta silleen kivasti. Ja kaikki jotka pöydässä hääräsivät, osasivat sekä kuoren (harvoin lounaalla vedetään murut sillä kaapimella annoksen jälkeen) että sisällön, jokainen osasi kertoa yksityiskohtia siitä sun tästä, eikä kenelläkään ollut liian kiire vastatakseen. Tänne kannattaa tulla jo ihan pelkästään palvelun takia, täällähän on baarikin. Joulupöytäkin olisi ollut, mutta kuka niitä jaksaa? Ps. Ravintolarintamalla on taas tapahtunut kaikenlaista, N:o 11 on mennyt säppiin ja Korkeavuorenkadulle on tullut Latitude 25, Okinawalainen (Karate Kid ja kurkipotku huudettu!) ravintola. Vihreä Holvi on muuttunut Harju8:ksi ja Nolla on muuttolinnun kaltaisesti siirtymässä Senaatintorin kautta jonnekin. Pps. Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti! Ppps. Unskalle oli tullut joku Cafe Manda, josta saa mezejä.

URL www.palacerestaurant.fi
Puhelin 09-61285400
Osoite Eteläranta 10, Helsinki

Ventuno

Viikonloppuna sai onneksi juubattua frendien kanssa ja tuuleteltua ajatuksia sen verran, että ehkä tämä sitten kuitenkin tästä? Elämä voittaa jne. Muutenkin tämä viikko tuo jotain selkeyttä elämässä tapahtuneisiin myllerryksiin tiettyjen osa-alueiden osalta. En tiedä, mikä juttujen lopputulos tulee olemaan, mutta saa nyt ainakin edistettyä asioita kohti seuraavaa lepotilaa.

End game ei edelleenkään ole kovinkaan jäsentynyt, arkkitehtuurin palaset ovat vieläkin melko epäselviä. Mutta Kyllä Se Siitä[tm]. Safkaa piti joka tapauksessa saada keskutelujen pohjaksi ja nappasinkin listalta herrojen Björck ja Wikberg uusimman tulokkaan, italialaista meininkiä tarjoilevan Ventunon.

Italian food with tasting menus a setting suitable for a business lunch. The food was ok, but wasn’t really worth the rather high price point.

Other restaurants in the area are Vinkkeli, Juuri and Pastis.

Mestassa on primäärinä lounasvaihtoehtona liikelounas (29e) alku-, pää- ja peräruoalla. Sitten löytyy pidemmän kaavan versio (48e) sekä á la carte, jossa myös päivän pasta (18e). Oli vähän kiirus, mutta koska päivän pasta oli sienipainotteinen, niin päätin ottaa tuon lyhyemmän menun, jossa: Paistettua kampasimpukkaa, rapeaa kikhernettä, tomaattia ja paprikavinegrette; paahdettua kukkakaalia, tryffelipyree, paahdettuja sieniä ja parmesaanikreemiä & sitruunapolenta sekä loppuun Tiramisu eli mascarponea, lady-finger keksiä, kahvilla maustettu Dulcey-cremé, kaakaota, kahvi-anglaise.

Alkupalana oli yksinäinen kampasimpukka piilotettu kaikenlaisten juttujen sekaan. Simpukka oli hyvä, pehmeä sisus ja kiva paistopinta. Muut maut kuitenkin jyräsivät tämän hennon yksilön alleensa ja muutenkin lautasella tuntui olevan enemmänkin makujen kakofonia kuin sinfonia.

Lämmintä leipää kaipailin myös, sitä ei tullut eikä tarjottu vaihtoehtona. Eikös näillä kavereilla ollut joku leipomoketjukin ja kaikkee?

Pääruoka saapui jonnin aikaa ensimmäisten lautasten häviämisen jälkeen. Paahdettu kukkakaali vakuutti, vaikka yleensä en näistä niin järin innostunut olekaan. Sienetkin tuli vedeltyä kaikista nuoruuden aversioista huolimatta.

Mutta jotenkin tässäkin annoksessa oli kokonaisuus hukassa, parmesaanikreemi kiinnosti makuna eniten, se sitruunapolenta taas jäi muutaman maistiaisen jälkeen lautaselleen. Tuo maissipuuro oli jotenkin liian rasvaisen vetelää, että olisin jaksanut sitä muutamaa haarukallista enempää nykiä nassuun ja sitruunaisuuskin oli sen verran hentoa, ettei pelastanut polentaa.

Jälkkäriä ei ole tullut tilattua pitkään aikaan raflassa, mutta vetäsin, kun kerran eteen tuotiin. Oli tämä ihan semijees, vähän tällainen jääkaappikylmä systeemi, eikä suinkaan paras versio tiramisusta mitä on tullut vastaan, mutta makea lopetus nyt kuitenkin. Kokonaisuutena lounas oli yllättävän keskinkertainen, toki taitavien käsien valmistama, mutta ei tämä mielestäni mitään merkittävää uutta tuonut Stadin italialaiseen tarjontaan.

Sisustus on hillityn tyylikäs, kuten muissakin saman ketjun ravintoloissa. Taustalla soi ainakin jonkun hetken ranskalainen räppi, mikä hämmensi. Tosin on sitä räppiä kuultu jo Demossakin, joten kai se on jo sitten salonkikelpoista? Asiakaspalvelu oli pidättyvän kohteliasta ja sujuvaa.

Kasvissyöjälle oli esim. kukkakaalia, mutta jotenkin tämä nyt ei mielestäni säväyttänyt ihan niin paljon, että lähtisin tänne tyydyttämään pupuruoka-vajareita.

URL www.ventuno.fi
Puhelin 010-3229396
Osoite Korkeavuorenkatu 26, Helsinki