Ventuno

Viikonloppuna sai onneksi juubattua frendien kanssa ja tuuleteltua ajatuksia sen verran, että ehkä tämä sitten kuitenkin tästä? Elämä voittaa jne. Muutenkin tämä viikko tuo jotain selkeyttä elämässä tapahtuneisiin myllerryksiin tiettyjen osa-alueiden osalta. En tiedä, mikä juttujen lopputulos tulee olemaan, mutta saa nyt ainakin edistettyä asioita kohti seuraavaa lepotilaa.

End game ei edelleenkään ole kovinkaan jäsentynyt, arkkitehtuurin palaset ovat vieläkin melko epäselviä. Mutta Kyllä Se Siitä[tm]. Safkaa piti joka tapauksessa saada keskutelujen pohjaksi ja nappasinkin listalta herrojen Björck ja Wikberg uusimman tulokkaan, italialaista meininkiä tarjoilevan Ventunon.

Italian food with tasting menus a setting suitable for a business lunch. The food was ok, but wasn’t really worth the rather high price point.

Other restaurants in the area are Vinkkeli, Juuri and Pastis.

Mestassa on primäärinä lounasvaihtoehtona liikelounas (29e) alku-, pää- ja peräruoalla. Sitten löytyy pidemmän kaavan versio (48e) sekä á la carte, jossa myös päivän pasta (18e). Oli vähän kiirus, mutta koska päivän pasta oli sienipainotteinen, niin päätin ottaa tuon lyhyemmän menun, jossa: Paistettua kampasimpukkaa, rapeaa kikhernettä, tomaattia ja paprikavinegrette; paahdettua kukkakaalia, tryffelipyree, paahdettuja sieniä ja parmesaanikreemiä & sitruunapolenta sekä loppuun Tiramisu eli mascarponea, lady-finger keksiä, kahvilla maustettu Dulcey-cremé, kaakaota, kahvi-anglaise.

Alkupalana oli yksinäinen kampasimpukka piilotettu kaikenlaisten juttujen sekaan. Simpukka oli hyvä, pehmeä sisus ja kiva paistopinta. Muut maut kuitenkin jyräsivät tämän hennon yksilön alleensa ja muutenkin lautasella tuntui olevan enemmänkin makujen kakofonia kuin sinfonia.

Lämmintä leipää kaipailin myös, sitä ei tullut eikä tarjottu vaihtoehtona. Eikös näillä kavereilla ollut joku leipomoketjukin ja kaikkee?

Pääruoka saapui jonnin aikaa ensimmäisten lautasten häviämisen jälkeen. Paahdettu kukkakaali vakuutti, vaikka yleensä en näistä niin järin innostunut olekaan. Sienetkin tuli vedeltyä kaikista nuoruuden aversioista huolimatta.

Mutta jotenkin tässäkin annoksessa oli kokonaisuus hukassa, parmesaanikreemi kiinnosti makuna eniten, se sitruunapolenta taas jäi muutaman maistiaisen jälkeen lautaselleen. Tuo maissipuuro oli jotenkin liian rasvaisen vetelää, että olisin jaksanut sitä muutamaa haarukallista enempää nykiä nassuun ja sitruunaisuuskin oli sen verran hentoa, ettei pelastanut polentaa.

Jälkkäriä ei ole tullut tilattua pitkään aikaan raflassa, mutta vetäsin, kun kerran eteen tuotiin. Oli tämä ihan semijees, vähän tällainen jääkaappikylmä systeemi, eikä suinkaan paras versio tiramisusta mitä on tullut vastaan, mutta makea lopetus nyt kuitenkin. Kokonaisuutena lounas oli yllättävän keskinkertainen, toki taitavien käsien valmistama, mutta ei tämä mielestäni mitään merkittävää uutta tuonut Stadin italialaiseen tarjontaan.

Sisustus on hillityn tyylikäs, kuten muissakin saman ketjun ravintoloissa. Taustalla soi ainakin jonkun hetken ranskalainen räppi, mikä hämmensi. Tosin on sitä räppiä kuultu jo Demossakin, joten kai se on jo sitten salonkikelpoista? Asiakaspalvelu oli pidättyvän kohteliasta ja sujuvaa.

Kasvissyöjälle oli esim. kukkakaalia, mutta jotenkin tämä nyt ei mielestäni säväyttänyt ihan niin paljon, että lähtisin tänne tyydyttämään pupuruoka-vajareita.

URL www.ventuno.fi
Puhelin 010-3229396
Osoite Korkeavuorenkatu 26, Helsinki

 

Hill’s Dumplings

City-lehdestä hetki sitten listalle livahtanut dumpling-mesta oli pakko käydä stedaa, vaikka Grand Opening onkin vasta huomenna. Mutta kun on suhteita, niin pääsee jonon ohi. Tai siis tää on ollut semisalaa näemmä auki lounaalla koko tämän viikon, mutta teeskennellään, että olen viileä. Nythän on perjantaikin ja kaikkee.

Dumplings galore at this restaurant located right beside the Mothership Of Work, the small bundles of joy were tasty, if somewhat repetitive. The side salad was delightfully fresh and the beetroot puree sweet and saucy.

For more dumplings, go to Xiao Mei Lin, Beijing8 or Simply Good.

Tarjolla on siis dumplingeja, useilla erilaisilla konfiguraatioilla. Menu on ruuhkainen, mutta runsas, joten hetken vatuloinnin jälkeen otin sen mitä suositeltiin: Helsinki dumplingsit possulla (10,40e) ja riisin + salaatin (2,50e).

Lounaalla on tarjolla myös erilaisia kylmiä uutettuja tee-systeemeitä ja toki vettä. Muutakin löytyy menulta, mutta ei jaksa tabuloida (I’m too old for this s..), katsokaa kuvasta.

Setti tuli verrattain vauhdikkaasti ja oli oikein värikäs ja kivan oloinen annoskokonaisuus. Dumplingit oli hyviä ja oli ilo huomata, että nämä oli paistettu loppuun pannulla (pot stickers) ja tämä antoikin kivan tekstuurin nyyteille.

Lihaisa sisus maistui hyvälle, taikina ei ollut liian paksua ja pohjalla ollut punajuurimeininki oli maittavaa, vaikka normaalisti en tästä juureksesta juuri piittaakaan. Sivusalaatti oli kirpsakka ja sopi tähän settiin hienosti, kuten myös hyvin keitetty riisi. Sivussa oli vielä soijaa, mihin aloin loppuvaiheessa dippailemaan juttuja, kun perusmaut alkoivat tylsistyttämään.

Tämä onkin henkilökohtainen ongelma yleensä näissä dumpling-mestoissa. Jos saa tollasen lounassetin samoja makuja, niin ei jotenkin jaksa kiinnostaa loppuun asti. Paitsi jos voi dippailla johonkin ja tässäkin jäin kaipailemaan jotain tulista sekä sitä mustaa kiinalaista etikkaa.

Mutta toisaalta annoksen muut komponentit paikkasivat tätä ja oli tämä mielestäni paras dumpling-annos mitä olen Stadissa vetänyt. Kannattaa käydä kokeilemassa, varsinkin jos tuollaiset taikinaan piilotetut asiat on sun juttu.

Sisustus on freesattu sitten The Messin (tai siis Publik #vaimikäseolitässävälissä), mutta noudattelee edelleen sellaista teollishenkistä tematiikkaa. Toisaalta tila varmaan ohjaa siihen suuntaan jossain määrin. Isot ikkunat, kiva istuskella ja tutkailla Pikkuroban rauhaisaa menoa samalla kun mussuttaa mässyjä. Jotain taustamusiikkia olisin ehkä kaipaillut, johtuuko se sitten perjantaista vai mistä.

Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja proaktiivista. Kasvissyöjälle oli vege-vaihtoehdot. Lasten kanssa noin teoriassa voisi käydä, annoskoko oli sopivan kevyt ja kohtuuhintainen, tilaa periaatteessa löytyy ja onhan tämä freesin erilainen safkaformaatti. Mutta ehkä kuitenkin aikuisempaan menoon suunnattu mesta, cocktail-listoineen kaikkineen.

Ps. Nyt mennään sitten luvussa #872 ja näillä näkymin jatkan vielä hetken. Kohta olisi #888, siihen olisi hauska keksiä joku spessumpi rafla. Ai niin, Teurastamolle on tulossa joku Pizzala ja Sellosalissa bongasin Preston tilalle tulossa olevan Smokery-raflan tms.

URL www.hillsdumplings.com
Puhelin 041-7037961
Osoite Pieni Roobertinkatu 9, Helsinki

Ultima

Nonih. Sainpas kirjoitettua tämän valmiiksi, vaikka vähän jälkikäteen. Ilta R:n kanssa oli Suuri Menestys, johon liittyi hurmaava nuori pariskunta, salakapakka, ryhmä norjalaisia viikinkejä ja tanssiaiset Helsingin yössä.

Mutta ennen kaikkea tätä käytiin tietysti syömässä, kuinkas muuten. Luonnollisestikin meidän täytyi käydä stedaamassa Finnjävelin seuraaja, sirkkasärvintä tarjoava Ultima. Tuollaisella nimellä ja vetäjien natsoilla oli odotukset korkealla.

Käytiin ensin toki ottamassa vauhtia Bar Cónin terassilta, Stockan Ted Baker -osaston läpi, kohti Etelärantaa ja Suomen kovimpia kortteleita, ainakin noin kulinaristisessa mielessä.

A mixed bag of treats at this high-flying restaurant, following in the deep footsteps of Finnjävel. The food was mostly good, with some surprising misses and the format of the menu left us with a slight disappointment.

Other fine dining experiences in Helsinki are Olo, Ask and Ora.

Tarjolla on menu, mutta ei maistelu, vaan ihan á la carte. Tosin sellaisella oudolla twistillä, että kun on kaksi pöydässä, niin molempien pitää ottaa sama annos. Kaikista lajeista, paitsi alkudrinkkien kanssa vedettävistä hiukopaloista. Tämä oli siinä määrin hämmentävää, että sitä piti tavata tarjoilijan kanssa ihan muutaman kerran, että upposi tajuntaan.

Tämä siis siitä huolimatta, että tarjolla oli maistelumenumaisesti joko neljä (61e), kuusi (81e) tai kahdeksan (99e) ruokalajia. Jännästi myöskään suositusviinejä ei löydy menulle, joka kuulemma johtui siitä, että variaatioita on niin paljon.

Ja onhan niitä, mutta toisaalta vaihtoehtoja eri kategorioissa ei ole kuin tietty setti ja yleensähän tulee yksi kaato per annos. Mutta näin se vaan oli ja sillä mentiin. Ja otettiin toki se koko setti, kerranhan täällä vaan käydään.

Hiukopaloista (en jaksa tabuloida tähän kaikkia vaihtoehtoja, 5e tsipale) otettiin: Kasvihuoneilmiö eli raflan omista laareista revittyä salaattia, riimiporoa kuusikreemillä sekä hampputartletti tryffelidressingillä ja rapeilla sirkoilla. Alkuruoka-osuudesta napattiin: Paahdettua perunarieskaa hapankermalla ja kylmäsavustettulla hauella, Ultiman pehmeää tofua sienisoijalla ja grillattulla salaattilla, grillattua taimenta Ultiman kimchillä ja piparjuurella sekä palvattua mallasporsaan niskaa paahdettulla purjolla ja mausteisella silmusalaatilla.

Pääruoista valittiin seuraavat: Paahdettua villisiikaa merileväemulsiolla ja siianmädillä sekä Bovikin luomukaritsan satulaa yrttivoilla ja kukkakaalilla. Jälkkäreistä taasen: Pihlajaflan yrttijäätelöllä ja rautayrttimarengilla sekä juusto eli kotimaista valkohomejuustoa kandeerattulla raparperilla ja siemennäkkärillä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta menussa oli, että talon omasta leivästi piti myös maksaa (5e), jota ei ole näillä leveysasteilla tullut ihan vastikään eteen. Otettiin toki sitäkin, vaikka kieltämättä siinä kohtaa listaa tavatessa alkoi jo tulla pienehkö rahastuksen maku. Toki kalliissa korttelissa tosiaan oltiin jne.

Hiukopalat tulivat verrattain nopeasti ja sirkkaleivällähän se piti aloittaa (tottakai) ja tämä oli aika hyvä- Jännä kokemus rouskuttaa sirkkoja, joiden kotien ali oltiin kävelty kun astuttiin raflaan. Tämä on sitä nykyaikaa, kaiketi. Noin muuten oltiin melko normileveleillä, tällainen ruisnappi levitteellä ja sirkat tuntuivat lähinnä jauhoisilta.

Riimiporo oli aivan tolkuttoman herkullista, tässä oli niin jykevät maut ja upean täyteläinen kreemi kaverina, että jouduttiin vähän taistelemaan viimeisistä paloista.

Kasvihuoneilmiö oli sitä mitä purkissa luki, eli salaattia kerittynä kimpuksi. Mikä sinänsä ei oikein säväytä varmaan ketään, vaikka toki on hienoa, että ovat kasvattaneet itse ne rehut. Mutta yllättäen se pikkelöity selleri, joka sitoi kaninruoan yhteen, oli upean makuinen.

Jopa siinä määrin, että selleri-aversiota koko ikänsä kärsinyt R oli ihastunut makuun. Tämän lisäksi paperin nurkkaan tursotettu “kastike” toimi mahtavasti kasvisten kanssa yhteen.

Varsinaiset alkuruoat aloittikin perunarieska, joka oli oikein maittavan makuinen ja hauki (on kala) pelasi mainiosti annoksessa. Mädit ja preparoidut (ei pysty muistamaan tarkasti, olisiko ollut alipaineessa jotenkin) kurkut toivat tekstuuria ja lisäpirskahduksia annokseen. Tämä taisikin olla meidän suosikki alkupaloista.

Koska seuraavana syöty pehmeä tofu oli niin pehmeää, että ei oikein meinannut arvata että mitä oikein on syömässä. Poksautetut riisit toivat vähän vaihtelua suutuntumaan, mutta jotenkin tässä tuli sellainen olo, että vetelee outoa versiota rice krispies -aamiaisesta.

Valitettavasti ne houkuttelevan näköiset suikaleet eivät tuoneet kauheasti lisäkicksejä annokseen ja jotenkin makuprofiili oli himmeämpi kuin olisi voinut toivoa.

Talon oma kimchi oli aika hyvä, vaikkakin itse tykkään reilusti tulisemmasta meiningistä. Kalaa löytyi ja se oli kai ihan hyvää, mutta mitään merkittävää muistijälkeä tästä ei jäänyt.

Mallasporsaan niska oli taasen oikein hyvä annos, ainahan sitä pekonia tai sen kaltaista vetää mielellään. Tässä annoksessa oli useampia ulottuvuuksia ja nämäkin palaset napsittiin kovalla tahdilla.

Näiden sivuun tuli myös sitä talon leipää, joka oli ilmeisesti väsätty juuri äsken. Lämmintä leipää on aina hyvä syödä ja varsinkin kun siihen viereen törkkää pehmeää voita. Mutta jotenkin tämä briossi ei puhutellut.

Sisäinen rakenne oli liian “sienimäistä” ja maku ei osunut maaliin, ensimmäinen kerta kun leipäkoriin jää leipää, varsinkin kun siitä on ihan erikseen maksanut.

Siika saapui ensimmäisenä pääannoksista ja oli komia ilmestys puutarjottimellaan. Makuakin löytyi, joskin ne mädit jotenkin saivat annokseen vähän liiankin merellisen tunnelman. Se mikä tässä kuitenkin oikeasti häiritsi oli ne ruodot, mitkä pyörivät suussa kun kalaa yritti renssaa ilman siihen tarvittavaa taitoa.

Kreemiä löytyi ja kaikenlaista kasvista, mutta kaikista komponenteista huolimatta annos jäi mysteeriksi meille, eikä niiden ruotojen kanssa taistelu lopulta tuntunut sen vaivan arvoiselta. Kalan kaveriksi saapui uusia perunoita duunattu jollain (tilli)kastikkeella.

Tämä tuntui liian paljon vappuiselta perunasalaatilta, aina rouheaan tekstuuriin asti. Kokonaisesta kalasta oli kuitenkin pakko tehdä taideteos pään ja pyrstön avulla, koska olen mieleltäni pelkkä lapsi.

Karitsa tuli kylki edellä eteemme ja sillä oli runsaasti kastiketta kyydissä. Kastike oli erinomaista, kuten myös lammas, joskin rasvaisimmat kohdat maistuivat kovasti siltä miltä lampaan rasva maistuu. Tämä annos kuului myös meidän suosikkeihin ja tuli hoideltua viimeisiä rippeitä myöten.

Välijälkkäriksi tuli juustoa, sitä tietyltä nimetyltä lehmältä valmistettua valkohomejuustoa. En nyt muista nimeä, mutta olisiko Orassa tullut sama setti, tai sitten Nokassa. Ei jaksa tarkistaa. Joka tapauksessa juusto oli hyvää, mutta jotenkin olisin kaivannut välijuustoilta enemmän variaatioita ja pienempää kokoa.

Mutta toisaalta tässä oli aivan tolkuttoman hyvää raparperia. Siis varmaan paras raparperi mitä on tullut ikinä maistettua, jos nyt ei lapsuuden värjäämiä “mummolan” muistoja oteta huomioon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan taitavasti keitetty ja oivallettu annos.

Loppuun tuli flan ja todella hyvää marenkia. Näitä tuli molemmille oma annos, ilmeisesti kylmäkkö ei ole vielä taipunut tähän uuteen formaattiin. Tämä oli todella hyvä jälkkäri ja siitä huolimatta toinen näistä luovutettiin omaehtoisesti viereiseen pöytään.

Kun oli keskusteluyhteyskin vähän aiemmin avattu. Ja siitä se sitten lähti, kierros Helsingin yöhön, joka teki tästä illasta ikimuistoisen. Vaikka Ultima ei jotenkin ihan siihen ikimuistoisen tasoon yltänytkään.

Sisustus on jännä yhdistelmä Finnjävelin jäämistöä ja uutta konseptia. Eniten pidin pysäyttävästä teoksesta ala-aulassa, johon oli taiteilijan ohjauksessa henkilökunta kasannut rikkoutuneita astiastoja edellisestä ravintolasta. Näiden lisäksi viherseinät ja sirkkojen James Bond -maiset pallot (kuka muistaa Moonrakerin orkideat?) toivat mielenkiintoisen futuristisen meiningin mestaan.

Neon-valojen värittämät välitilat sopivat moodiin myös, mutta miksi ihmeessä on pitänyt peittää yksi Helsingin kauneimmista maisemista jollain Space Odysseyn muoviulokkeilla? Ymmärsin kyllä Chez Dominiquessa, joka oli katutasossa, ettei ulkopuolisia päästetä pällistelemään, mutta tässä ollaan kuitenkin nyt toisessa kerroksessa ja jos joku jaksaa sen kiivetä, niin antaa tulla katselemaan vaan. Asiakaspalvelu oli erittäin tasokasta, kaikki sujui sutjakkaasti ja kohteliaan ystävällisesti.

Kasvissyöjille oli vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että joko en ymmärtänyt konseptia tai sitten tämä on vaan suunnattu jollekin muulle segmentille. Toisaalta R oli jokseenkin samoilla linjoilla, kuten myös viereisen pöydän pariskunta, joiden kanssa lähdettiin painimaan viikinkien ja Trillbyn (josta tulee mieleen PA:n Twisp and Catsby) pariin.

URL www.restaurant-ultima.fi
Puhelin 0300-472341
Osoite Eteläranta 16, Helsinki