Tänään olikin sitten oikein kunnon tunkkauspäivä duunissa ja vasta iltapäivällä pääsi “oikeisiin” hommiin kiinni, joten vähän pitkäksi venähti. Välillä (tai usein) näin, mutta onneksi pääsin lounastauolla livahtamaan hetkeksi tuulettumaan. Tällä kertaa en ottanutkaan listalta, vaan päätin nopeasti katsastaa, että löytyisikö Töölön perukoilta jotain jännää ja olihan siellä. Ravintola N:o 11, entiseltä lempinimeltään “Kuusihokki” eli HOKin yhdestoista rafla (onkohan perustettu Tentun jälkeen).
Tämä oli itselle täysin tuntematon suuruus, tosin ilmeisesti sen verran pitkän historian omaava, että tästä löytyy jo useamman vuoden takaa “uudistettu” raportti Nyt-liitteestä. Karautin kybällä mestoille ja palasin pientä kiertotietä, teki hyvää kävellä vähän Töölön kaduilla, en ole täällä päin kauheasti käyskennellyt aiemmin. HUSin kompleksin sivuista purkautui joitain vähän paremmin pukeutuneita ihmisiä sen verran, että olikohan joku todistusten jakotilaisuus ollut tuleville hoitajille tms?
A nostalgic atmosphere envelopes the lunch at this restaurant offering classical Finnish dishes from yore. The atmosphere is better than the food, but do take a stroll after eating around the area, it is quite charming.
For more classical Finnish fare, be sure to check out Elite, Konstan Möljä and Lasipalatsi.
Mesta tarjoilee siis hyvinkin perinteikästä suomalaista kamaa, á la cartelta löytyy niin vorschmackit kuin oskarinleikkeet ja sen sellaiset. Lounaslistalta löytyi tänään seuraavanlaiset lautasannokset: Katkarapusalaatti (9,60e), porsaan kassleria ja sinappikastiketta (10,20e), paistetut ahvenfileet muusilla (13,40e) sekä grillipihvi ja ranskanperunat (16,80e).
Alkuun on salaatti (salaattisekoitus-tomaatti-kurkku ja pari kastiketta) sekä leipää (tummaa ja vaaleaa + voita tai margista), loppuun kahvia tai teetä. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille, tosin varmaan muunkinlaiset käytännöt olisivat olleen mahdollisia. Itselle valikoitui kala. Aseet ja vedet löytyivät valmiina pöydistä.
Alkusalaatti oli surullinen esitys, jos olen (kuten “aina”) sentään ajoissa liikkeellä, niin ei niiden salaatinlehtien pitäisi olla vielä nahistuneita, kuten tässä nyt oli. Leipä oli sentään tuoretta. Mutta joo, salaatti oli mitä oli, tujautin siihen kuitenkin sen verran etikkaista vinaigrettea, että dippailin patongilla sitä nassuun, mikä olikin ihan hyvä ottaen huomioon pääruoan.
Kala ui eteeni melko rivakasti (ks. ajoissa liikkeellä), koska jonoakaan ei edessäni ollut. Ihailtavan yksinkertainen annos koostui keosta muusia, riittävän monesta jauhopinnoitetusta ahvenfileestä, jotka oli paistettu selvästi voissa kullanruskeiksi. Ja sivuun oli laitettu sitruunaviipale. Muusi oli hieman kokkareista, ei huono, mutta tykkään itse tasaisemmasta kamasta. Ahven oli melko hyvin paistettu, pysynyt mehukkaana, mutta mitääs rapsakkuutta ei ollut missään kohtaa havaittavissa.
Mutta olipas tässä rakastunut kokki, kun tuotteet oli suolattu niin hyvin, että melkein kun olisi Simo Häyhän tähtäimiin joutunut. Kyllä tämän vielä pystyi vetämään (ja kyllä koko lautanen tuli vedettyä loppuun), kun tursotteli happoa sillä sitruunalla ja välillä nappasi vähän etikkaa salaattilautaselta sillä leivällä.
Ehkä vähän kevyempää menoa toivoisi, toisaalta jos mennyttä aikaa kaipaa, niin täältä sitä saa myös makujen puolesta. Mutta kalassa ei ollut ruotoja, mehukkuus kuosissa ja kokonaisuutena tämä oli ihan jees lounas. Kannattaa tsekkaa jos tällainen wanhan ajan meininki kiinnostaa.
Sisustus on todella perinteikkään oloinen, alla narisee erittäin monta vuotta nähnyt parketti ja seinillä on kontekstiin sopivia tauluja. Tilaa valaisee niin mummonaikaiset lamput kuin lasimaalausten koristamat ikkunatkin. Salin perää hallitsee puinen baaritiski. Vain surumielinen tango puuttuu tästä tunnelmasta, muuten ollaan entisajan suomalaisuuden ytimessä. Ihan mukava tässä oli istuskella lounastamassa ja tutkailla ulkona rauhallisesti eteneviä immeisiä.
Asiakaspalvelu oli nopeaa ja kohteliasta, kiitos siitä salin isännälle. Kasvissyöjälle ei oikein ollut mitään, sekin sopii konseptiin oikein hyvin (muistan edelleenkin sen, kun söin itse pelkkiä rehuja ja pysähdyttiin äitin kanssa jollekin huoltsikalle. Kysyin tiskin toisella puolella olevalta kaurismäkeläiseltä hahmolta, että löytyykö vaikkapa kasvissämpylää, niin hän osasi kertoa, että on täällä yksi missä on vain lauantaimakkaraa, true story, tosin näemmä olen kirjannut sen aiemminkin, ihan sama, oma päiväkirja. Toistelenhan minä muutenkin jatkuvasti samoja kuluneita vitsejä, miksi ulosanti tässä kohtaa pitäisi erota jotenkin). Lasten kanssa voisi tulla opetusmatkalle, tosin ehkä kuitenkin mieluummin Eliteen, joka mielestäni edustaa tämän kategorian parhaimmistoa.
Ps. Ja nyt ois sitten #675 paketissa. Eli noin viisi (todennäköisemmin kuusi) viikkoa ja saisi sen 700 täyteen. Kyllähän näitä näyttää riittävän, listallakin on vielä hurja (>100) määrä, tosin ihan loppupäässä mennään jo reilusti Helsingin rajojen yli, joten vähän hiinä ja hiinä, etttä laskenko niitä tähän “viralliseen” lukuun. Pitää alkaa miettiä jo vähän tuota end gamea, ei näitäkään loputtomasti ole. Jos jättää pois laskuista ne lukemattomat kebab/pizza-mestat sekä linjastomalliset ruokalat, niin hieman alle tuhat noita rafloja näyttäisi olevan. Tosin lisää tuntuu tulevan jatkuvalla syötöllä, mutta oletettavasti siinäkin on joku raja, kun ei sitä ihmistä riitä kuitenkaan ihan joka nurkalle. Mutta jos vaikka tämän vuoden aikana saisi listan tyhjennettyä (5-6 kuukautta), niin sitten voisi keksiä uuden harrastuksen.
Pps. Matkalla kohdattu kartanon kaltainen talo toi lapsuudenmuistoja tulvien päähäni. Olen bongannut tämän talon aiemminkin, mutta mieleen muistuu lyhyet leikkituokiot äidin kanssa “aarresaarella”, kun oman kodin pihassa ei ollut niinkään leluja. Täällä niitä tuli kaiveltua hiekkalaatikosta enemmän kuin tarpeeksi. Tämä on nyttemmin (ehkä myös sittemmin, tosin ei meidän osalta) ruotsinkielisen säätiön lastenkoti, mutta meille lyhyt levähdyspaikka dösämatkalla kotiin, joillekin muille mahdollisesti pidempi pysäkki.
Ppps. (näemmä taas tällainen päivä) Ja toinenkin merkityksellinen talo, eli Lastenlinna. Itse en muistaakseni ole täällä käynyt kuin vieraana. Timppa joutui tänne sen jälkeen kun oltiin leikitty pihan poikien kanssa jotain äärimmäisen järkevää leikkiä, missä heittelimme puutikuilla/oksien pätkillä toisiamme. Valitettavasti leikki loppui lyhyeen kun Timpan silmään jäi yksi puutikku pystyyn (en ollut minä!). Ei sokeutunut sentään, mutta taisi olla pitkähkö sairaalareissu.
Ppppsjne. Näemmä Linko-reissulla bongattu Hong Ye on vaihtunut Koyo-nimiseksi sushibuffaksi. En tiedä onko parannusta, jotenkin nämä sushibuffat alkavat hieman vaikuttaa nykyajan korttelikiinalaisilta. Joista toki tavallaan pidän, mutta ei nämä kovinkaan eksoottisilta enää tunnu.
| URL | www.no11.fi |
| Puhelin | 09-4772863 |
| Osoite | Pihlajatie 34, Helsinki |
