Fratello

image

En päässyt sitten tänäänkään sinne Krog Roballe, kun vaimo tuli lounaalle kaupunkiin ja piti hieman aikaistaa lounastamista. Koska parempi puolisko oli toivonut risottoa, niin pikaisella bongauksella löytyi Sasso ja Fratello. Sassossa oli mustekalaa, joka aiheutti pientä epävarmuutta, joten matkasimme sitten Kluuvin kauppakeskukseen. Fratellohan on La Torrefazionen uudempi sisar ja tarjoaa näin ollen sekin italialaisvaikutteisia lautasannoksia ja kaikenlaista kahvia. Tänään oli tarjolla: Salaatti eli Kananrintaa, kukkakaalia, herneitä, thaibasilikaa, palsternakkaa ja mango-chilidressinkiä (10,50e); Sienipasta eli Kanttarelleja, herkkusieniä, aurinkokuivattuja tomaatteja, tomaattia, rucolaa ja kahvikastiketta (10,50e); Tonnikalapasta eli Tonnikalaa, tomaattia, oliiveja, valkosipulia, anjovista, persiljaa ja sitruunakastiketta (11,50e); Päivän risotto herneillä, pinaatilla ja bratwurstilla (11,90e) sekä Seasonal eli Muikkuja, perunapyrettä, tillikurkkua, pekonia ja voisulaa (12,90e). Suodatinkahvi päälle maksaa 1,50e. Itselle valikoitui tonnikalapasta (joo, ei tätä pitäisi kaiketi syödä, mutta sienet eivät nyt houkutelleet) ja vaimo otti sen risoton vaikkakin bratwursti ei oikein ollut mieluisa päivän risoton komponentti. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille, josta löytyy vedet, leivät, aseet sun muut (sekä hauskat “maitopurkit“).

image

Ruoka saapui seminopeasti, paikka täytyy kohtuullisen vauhdikkaasti klo 11:30 aikoihin, mutta olimme onneksi hieman ruuhkaa edellä. Molemmat annokset näyttivät hyviltä kauniilla lautasillaan. Oma pasta oli oikein mainio, penne oli sopivan al dente, kastikkeessa oli hyvä suola anjoviksen myötä ja sitruunan tuoma hapokkuus nosti makumaailman vielä hieman korkeammalle tasolle. Annos oli juuri sopivan kokoinen, nälkä lähti mutta ei tullut ähkyä. Pöydän toisella puolella oltiin myös tyytyväisiä risoton koostumukseen ja makuun (oli kuulemma parempi kuin La Famiglian versio), mutta nakit jäivät lautasen reunalle. Leipä menetteli myös, vaikkakaan ei siinä mitään kunnon kuorta ollut, sitko oli semiok ja pidin niistä jyvistä/pähkinöistä/mitäliesattumista.

image

Sisustus on tyylikäs, modernin mannermaisen kahvilan oloinen ja isot propsit graffiteista seinillä jotka oletettavasti ovat Syndicate-kaupan perintöä josta joskus kaaa-aauan sitten tuli ostettua jotain vaatteita. Täällä oli ihan kiva lounastaa, varsinkin näin hyvässä seurassa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle löytyi se sienipasta joka näytti sekin ihan hyvältä kun vakoilin viereisen pöydän vatia. Lasten kanssa en ehkä lähtisi tänne häröilemään, varsinkin kun asiakaspaikkojen tiheys oli aika optimoitu.

image

URL www.fratello.fi
Puhelin 09-42891887
Osoite Yliopistonkatu 6, Helsinki

 

Korphai

image

HUOM! Ravintola on suljettu, mutta alkuperäinen Korphai löytyy Kolmas linja 36 -osoitteesta. Tämän tilalle on tullut muutama heikompi thaikkubuffa, kuten Kingthai ja Ton Khaow.

Tänään piti olla vuorossa uuden Hotelli Lilla Robertsin Krog Roba, mutta sää muuttui mystisen kosteaksi ja päätin sitten livahtaa tunneleita pitkin lähi-itään ihmettelemään Korphain patoja. Paikka on siis thaimaalainen ravintola (jee!) ja melkoisen edukas ainakin lounasaikaan, kun sai kaikki(?) kastikkeet kanalla, tofulla ja possulla samaan hintaan (8,40e) ja tähän kuului siis myös soppa (tofu-keitto) sekä salaattibaari (jäävuorisalaattia, vihreitä oliivisiipaleita, punajuuri, kurkku, tomaatti, suolakurkku, kidneypapu ja pari kastiketta). Tarjolla on: Laap eli thaikkusalaatti paahdetulla ja jauhetulla riisillä yms, Phat khing eli paistettua inkivääriä ja kasviksia, Phanáang eli currya ja kookosmaitoa chilillä sekä kasviksilla, Keltainen curry kookosmaidolla ja perunoilla sekä kasviksilla, Thom khaa eli kookosmaitokeitto sitruunaruoholla ja galangilla sekä muilla höysteillä, Tom jam eli tulinen keitto sitruunaruoholla ja galangilla sekä muilla höysteillä, Massaman curry eli currya kookosmaidossa perunoilla yms, Kääng khiou Wan eli vihreä curry kasviksilla ja chilillä, Kääng phat eli punainen curry kasviksilla ja chilillä, Käng phaa eli tulinen keitto munakoisolla ja basilikalla yms, Namman hoi eli paistettuja kasviksia osterikastikkeessa, Phat med mamuang eli paistettua cashewta paprikalla ja sipulilla ja sitten mahdollisesti kaikenlaista muutakin. Itselle valikoitui Phanáang kauhean hätäisellä menun vilaisulla. Tilaus ja maksu hoidetaan tiskille. Päivän (ja vanhempia) lehtiä pyörii pöydillä (tulin hieman myöhään, joten voi olla että nämä ovat auetessa tiskillä).

image

Tofu-keitto oli käytännössä tofupalasia ei kovinkaan maustetussa vedessä. Onneksi vieressä oli purkki korianteria, niin sai jotain meininkiä tähän. Mutta siis heikko soppa. Salaattivalikoima oli sekin melko suppea ja tosi perussettiä. Nämä olivat enemmänkin jotain viihdykettä siihen kunnes pääruoka saapui. Ja se saapui kohtuullisen nopeasti, ottaen huomioon kohtuu täyden ravintolan. Annos oli kivan värikäs isolla lautasella ja sivuun tuli (tietysti) iso kuppi höyryävää riisiä. Kastike oli oikein hyvää ja maukkaan täyteläistä pienellä chilipotkulla. Onneksi pyytämällä sai chilikastiketta (“nam prik” henkinen, eli linnunsilmächilejä kalakastikkeessa) jolla sitten sai tulisuuden nostettua halutulle tasolle. Tofu oli hyvää ja kastikkeessa oli mukana kukkakaalia (tämä toimi yllättävän hyvin), paprikaa ja silputtuja yrttejä/sitruunaruohoa/purjoa(?) tuomassa tekstuurivaihtelua. Homma toimi erittäin kivasti ja edukkaaseen hintatasoon nähden tämä oli kelpo ja täyttävä lounas alkupaloista huolimatta.

image

Sisustus on jännä yhdistelmä joitain thaikkupainotteisia esineitä ja edellissen ravintolan (tai sitten se seinään “upotettu” tynnyrin puolikas on jotenkin niin thaikku etten edes tajua) jäämistöä. Ulkona Hesaria muokkaavat työmaa-aidat eivät myöskään olleet mitenkään hehkeät, mutta isoista ikkunoista oli kiva ihmetellä ihmisvirtaa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle löytyi kaikkea tofulla ja tällä hinta-laatusuhteella suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Lasten kanssa en ehkä viitsisi ahtautua mestaan, varsinkin kuin ei tämä ole (enää) sitä normaalia hoodia missä tulee pyörittyä.

URL www.korphai.fi
Puhelin 0440-401167
Osoite Helsinginkatu 4, Helsinki

 

Käy ainakin näissä, osa 5 (the summer edition)

image

Nyt kun sateet ovat tulossa ja parhaimmat kelit alkavat olla takana, niin on erittäin sopiva aika julkistaa parhaimmat kesämestat joita voi sitten räntäsateessa fiilistellä. Viimeiset terassiruokailut kannattaa osoittaa näihin paikkoihin.

image
1. Lonna
Lonna oli aivan erinomainen kokemus, lyhyt veneretki (sama kuin Suomenlinnaan Kauppatorilta) ja hauskan rouhea “terassi”, mutta hienostunutta ja taitavasti keitettyä ruokaa. Ehdoton kesämesta.
2. Pihlajasaari
Pihlajasaaressa pääsee kokemaan wanhan ajan kesäkartanotunnelmaa Helsingin lähisaaristossa. Ruoka oli konstailemattoman hyvää ja merellinen terassi kauniissa kesäsäässä toi hyvän mielen. Paikasta löytyy myös uimarannat ja muuta touhuamista lapsellisillekin.
3. Bistromat
Hieman kauempana sijaitseva Bistromat on oiva kohde kesäretkelle sekä hyvä paikka nauttia erinomainen lounas matkalla Hankoon.

image
4. Långvik
Pientä glamööriä toivovalle oikein mainio kohde josta pääsee myös nopeasti mm. Porkkalanniemen kallioisia rantoja koluamaan.
5. Fuku
Erittäin laadukas sushi/itämaista ruokaa tarjoava buffa ja jää kakkoseksi vain Orchidin itiksen pisteelle.

image
6. Teatteri
Laadukas kesäterassi Helsingin ytimessä ja ruoka on myös riittävän tasokasta vaikkapa liikelounaalle.
7. Southpark
Koffin puiston syleilyssä sijaitseva (ex-Fanny) lasikoppi omaa myös kivan puistomaisen terassin sekä hyvää ruokaa.

image
8. Sumo
Hauskan pieni ja edukas (sekä myös laadukas) japanilainen ravintola Eerikin pippuria vastapäätä tarjoaa kiinnostavia annoksia, jotka ovat muutakin kuin sushia.
9. Ahorita
Mitä olisi kesä ilman meksikolais(vaikutteis)ta ruokaa? Ahorita on Sandron (ja The Cockin) taustahahmojen uusin viritelmä ja tarjoaa tacoja sekä raikkaita juomia delihenkeen.

image
10. Loung3
Kolmannen linjan uusin hipsterimäinen tulokas tarjoaa “sosiaalista” syömistä rennossa ympäristössä.