Mitenköhän tämän aloittaisi? Oli appiukon 70v synttärit ja mentiin sitten kymmenen hengen seurueen voimin yhteen Suomen parhaimmistoon kuuluvaan ravintolaan, eli Savoyhin. Paikka tarjoaa mm. yllätysmenua (106e), Sibelius-menua (96e), En Route To Perfection -menua (84e), Season-menua (79e) sekä Mannerheim-menua (64e). Meille valikoitui se yllätys/suositusmenu koko pöytäseurueelle viineillä (lapset puoleen hintaan). Jos lyhesti vetäisi kokemuksen yhteen, niin puitteet oli kunnossa, mutta sisältö ei. Antakaapa kun elaboroin.
Paikka on siis yksi paikallisia ravintolamaailman kirkkaimpia tähtiä, status on sen verran vahva, että tämä mesta tulee vastaan todella usein kun on puhe parhaimmista ravintoloista. Oli kyse sitten Stadista tai koko härmästä. Siksipä (ja koska en ollut ikinä käynyt paikassa, lounaalla tai muuten) ehdotin tätä paikkaa synttäreiden kohteeksi. Taksilla mestoille kärppänä klo 18, sijoittauduimme salin puolelle isoon pöytään. Alku lähti hyvin käyntiin, kuplivat tulivat vauhdikkaasti lasiin ja homma lähti rullaamaan etiäpäin. Tilaus ja maksu hoidetaan luonnollisestikin pöydässä, nyt ollaan niin klassisessa ympäristössä että. Tähän kohtaan voidaan myös todeta, että tilaukset oli tehty jo useita päiviä etukäteen, haluttiin kuitenkin ihan saumaton asiakaskokemus ja olimme näin ollen indikoineet että a) lapsia tulossa (ravintola aukeaa vasta klo 18) b) halutaan yllätysmenu (tämän kerrottiin kestävän n. 2,5h) kaikilla herkuilla ja c) pari pupukorvaa, jotka syövät vain vegemeininkejä (ei ongelma). Päivän lehdet löytyivät hauskan näköisestä nurkkauksesta jossa kävi muutamia seurueita nauttimassa lasin tai pari illan alkupuolella.
Ennen ruokia, tosin yllättävän kauan kuoharien saapumisen jälkeen, saapuivat leipälaatikot. Ihanan rustiikin näköiset laatikot pitivät sisällään loistavan rapsakoita sämpylöitä joissa oli mieletön sitko, aivan loistavia! Näiden lisäksi oli mallas(?)leipiä, jotka olivat yksi herkullisimmista saaristolaisleipähenkisistä virityksistä mitä olen aikoihin maistanut. Pienissä korumaisissa kupeissa oli vaahdotettua voita joka levittyi sulavasti kuumien leipien päälle. Mahtavaa!
Alkuun tuli yksi (!) amouse bouche: Pikkelöityä mustaa torvisientä, lohta, mätimoussea. Tämä oli oikein mainio kokemus, herkullista lohta ja moussea, mutta kärkeen nousi yllättäen se torvisieni. Miten tämä olikin niin herkullista, varsinkin entiselle vannoutuneelle sienivihaajalle? Loistavia makuja ja oli pakko kouria lasten osittain syömättä jääneitä kuppeja tyhjiksi.
Pitkähkön odottelun ja toisen leipälaatikkosetin jälkeen iskeytyi eteen alkupalat: Luomukaritsa tartar ja tryffelimarinoitua valkokaalia sekä fritattua lehtikaalia. Tartar oli erittäin laadukasta, hienoista raaka-aineista tuotettua ja mainion tekstuurin omaava. Tryffelimarinoitu valkokaali sopi tähän kuin nenä päähän ja kirpsakka punakaali valkokaalin kaverina toi kivaa tekstuuri- ja hapokkuusvaihtelua annokseen. Lehtikaali rapsahteli hauskasti ja koko setti oli harkittu ja taiten keitetty. Mutta täytyy sanoa, että Bistromatin buffet tartar oli vähintään yhtä hyvää, kuten myös Brondan lounaalla herkuteltu tartar.
Alkupalojen jälkeen saapui pöytään väliruoka, joka oli: Paistettua kuhaa, kurkumaperunaa, sinisimpukkaa, paahdettua kevätsipulia, miniromanescosalaattia ja simpukkakastiketta. Tässä kuha oli aika hyvin paistettu, tosin ei tämä esim. Olon loistavalle nieriälle pärjännyt mitenkään ja jäi mielestäni myös Lonnan herkullisen kala-annoksen jälkeen. Salaatti oli jotenkin outo lisäys annokseen, mutta kastike oli omaan makuun oikein hyvä. Perunat jäivät jotenkin mysteeriksi itselle ja komponenttien välillä tuntui olevan outoa impedanssia, kokonaisuus ei tuntunut harmooniselta.
Välisorbetti tuli raikastamaan makunystyröitä alkuruokien jälkeen, ennen main eventtiä. Kupissa oli: Veriappelsiini-campari(?)sorbetti jonka päälle kaadettiin kuusenkerkkäkuoharia. Tämä oli aivan loistava, koko pöytäseurue nautti tästä täysin rinnoin ja annos toimi juuri kuten pitikin, koko suu sekä mieli tuntui raikastuvan jokaisella lusikallisella.
Yllättävän pitkän odottelun jälkeen saapui se pääruoka: Valkohäntäpeuraa, ohrattoa veripalttoolla, veripalttoohyydykettä, kermassa haudutettua sientä, kahvikreemi ja paistinliemikastike. Pihvipötkylä oli oikein näyttävän oloinen, mutta omaan makuun alimaustettu. Mutta se ei ollut tämän annoksen (josta onneksi päivän sankari ja anoppi pivität kovasti) kehnoin kohta vaan se, että ainakin oma lautanen oli seissyt niin järjettömän kauan kuumalampun alla että kastikkeet olivat kehittäneet suojaavan gelatiinikuoren päälleen. Tämä oli niin “rookie mistake” kuin vain olla ja voi. Mielestäni tässä kohtaa alkoi paljastua keittiössä hallitseva kaaos salin puolelle oikein isosti. Tähän mennessä oltiin vaan ihmetelty että kylläpä kestää annosten saapumisessa, mutta sitten kun se annos on selvästi hoidettu huonosti suunnitellulla aikataulutuksella lautaselle, niin on aivan selvää että nyt ei olla ihan sillä levelillä kuin luultiin. Muutenkin annoksen filosofia ei kohdannut minua siten, että olisin ymmärtänyt lautasen kokonaisuutta. Tajuan kyllä sienien, kahvin ja riistan konfluenssin, mutta mielestäni tässä oltiin jälleen kerran täyttämässä jotain “rasti ruutuun” tehtävää verrattuna siihen, että oltaisiin ymmärretty annetun tehtävän syvin olemus.
Välijuustot saapuivat semihitaasti nämäkin, joka on jo jonkinlainen saavutus, ottaen huomioon annoksen luonteen (leikkaa juustot ja asettele aikaisemmin misatut hillokkeet etc lautaselle): PunaHeidi valkohome, comte ja sinihomejuusto (meni ohi) viikunahillokkeella sekä pähkinöillä. Juustot olivat ihan jees, ei tässä mitään pilviä hivoteltu, mutta homma toimi kohtuullisesti. Viikunahilloke oli makiaa ja pähkinät hunajalla/siirapilla hyvin perinteinen lisuke. Viereen heitetty 30v Port oli ehkä snadisti tuima muuhun makumaailmaan, mutta itsekseen ihan loistavan makuinen kuten muutkin viinit, somelier oli selvästi todella osaava.
Loppuun tuli jälkkäri ja tämä tulikin jo kohtuullisen vauhdikkaasti kun vaimoni kävi hieman keskustelemassa (kuten hänellä on joskus tapana) salihenkilökunnan kanssa toimituksen sujuvuudesta. Jälkkärinä oli aika perinteinen setti: Päärynäsuklaaterriini, suklaamousse ja päärynächipsi. Annos oli kovin suklainen ja ehkä hieman raskas lopetus, mutta kuitenkin tasokkaasti väännetty.
Loppuun heitettiin vielä (tämä kuitenkin kuuluu tämän henkisiin tilaisuuksiin) kahvit, teet ja avecit. Nesteiden viereen lasketut petit foursit olivat ihan kivat, marmeladia suklaanapin päällä.
Sisustus on äärimmäisen klassinen aina salihenkilökunnan vaatetusta myöten. Tässä ollaan ihan perusasioiden parissa ja selvästi katutason hissillä matkataan johonkin nykyajan ja lähimenneisyyden välimaastoon, mutta hyvällä tavalla. Asiakaspalvelu oli ensiluokkaista ja salihenkilökunnan toiminta oli pääasiassa ihan huippulaatua (reagoiminen negatiiviseen palautteeseen aiheutti hieman kitkaa ja kesti hetken että löytyi keskusteluyhteys). Kasvissyöjät otettiin erittäin hyvin huomioon ja kaikki toimi heidän, sekä lasten osalta loistavasti. Erityisen lisämausteen yleisfiilikseen toi kaunis live pianonsoitto, tämä toimi erinomaisesti ja sopi tähän tilaan täydellisesti. Laukkukoukutkin löytyi niin isommille kuin pienemmillekin tytöille.
Mutta. Miten ihmeessä tähän koko suoritukseen saatiin kulumaan kokonaiset viisi (5) tuntia? Eli kaksi kertaa luvattu pidempään? Miten meitä isommat seurueet, jotka tulivat meidän jälkeen poistuivat meitä ennen? Mitä ihmettä (mit vit) siellä keittiössä oikein tapahtui, niin että pääruoka-annoksen kastike oli ehtinyt jämähtää jo hieman jäähtyneelle lautaselle?
Tässä jotenkin jäi sellainen tunne, että koska ollaan yhdellä parhaimmalla paikalla koko Suomen maassa ja koska omataan niin järkälemäinen status ja hieno historia, niin ei vaan oikein jaksa keskittyä enää siihen laatuun sillä palolla kuin mitä tällaiselta ravintolalta voisi olettaa. Valitettavasti tällainen puitteiden ja rakenteiden palvominen ei ainakaan omalla kohdalla toimi, vaan haluan että ruoka on tehty isolla sydämellä, vahvalla visiolla sekä peräänantamattomalla laadulla. Oli aika iso yllätys että näinkin hehkutettu ravintola oli näin tasapaksu kokemus. Salihenkilökunnan erinomainen palvelu ja osoite voi viedä vain tiettyyn pisteeseen asti, sitten pitää keittiönkin ja erityisesti ravintolan johdon osallistua ravintolan toimintaan jollain merkityksellisellä tavalla. Hinta huomioon ottaen tämä oli aika keskinkertainen kokemus.
Fetching directions......
