Tag: suomalainen

Nonih. Sainpas kirjoitettua tämän valmiiksi, vaikka vähän jälkikäteen. Ilta R:n kanssa oli Suuri Menestys, johon liittyi hurmaava nuori pariskunta, salakapakka, ryhmä norjalaisia viikinkejä ja tanssiaiset Helsingin yössä.

Mutta ennen kaikkea tätä käytiin tietysti syömässä, kuinkas muuten. Luonnollisestikin meidän täytyi käydä stedaamassa Finnjävelin seuraaja, sirkkasärvintä tarjoava Ultima. Tuollaisella nimellä ja vetäjien natsoilla oli odotukset korkealla.

Käytiin ensin toki ottamassa vauhtia Bar Cónin terassilta, Stockan Ted Baker -osaston läpi, kohti Etelärantaa ja Suomen kovimpia kortteleita, ainakin noin kulinaristisessa mielessä.

A mixed bag of treats at this high-flying restaurant, following in the deep footsteps of Finnjävel. The food was mostly good, with some surprising misses and the format of the menu left us with a slight disappointment.

Other fine dining experiences in Helsinki are Olo, Ask and Ora.

Tarjolla on menu, mutta ei maistelu, vaan ihan á la carte. Tosin sellaisella oudolla twistillä, että kun on kaksi pöydässä, niin molempien pitää ottaa sama annos. Kaikista lajeista, paitsi alkudrinkkien kanssa vedettävistä hiukopaloista. Tämä oli siinä määrin hämmentävää, että sitä piti tavata tarjoilijan kanssa ihan muutaman kerran, että upposi tajuntaan.

Tämä siis siitä huolimatta, että tarjolla oli maistelumenumaisesti joko neljä (61e), kuusi (81e) tai kahdeksan (99e) ruokalajia. Jännästi myöskään suositusviinejä ei löydy menulle, joka kuulemma johtui siitä, että variaatioita on niin paljon.

Ja onhan niitä, mutta toisaalta vaihtoehtoja eri kategorioissa ei ole kuin tietty setti ja yleensähän tulee yksi kaato per annos. Mutta näin se vaan oli ja sillä mentiin. Ja otettiin toki se koko setti, kerranhan täällä vaan käydään.

Hiukopaloista (en jaksa tabuloida tähän kaikkia vaihtoehtoja, 5e tsipale) otettiin: Kasvihuoneilmiö eli raflan omista laareista revittyä salaattia, riimiporoa kuusikreemillä sekä hampputartletti tryffelidressingillä ja rapeilla sirkoilla. Alkuruoka-osuudesta napattiin: Paahdettua perunarieskaa hapankermalla ja kylmäsavustettulla hauella, Ultiman pehmeää tofua sienisoijalla ja grillattulla salaattilla, grillattua taimenta Ultiman kimchillä ja piparjuurella sekä palvattua mallasporsaan niskaa paahdettulla purjolla ja mausteisella silmusalaatilla.

Pääruoista valittiin seuraavat: Paahdettua villisiikaa merileväemulsiolla ja siianmädillä sekä Bovikin luomukaritsan satulaa yrttivoilla ja kukkakaalilla. Jälkkäreistä taasen: Pihlajaflan yrttijäätelöllä ja rautayrttimarengilla sekä juusto eli kotimaista valkohomejuustoa kandeerattulla raparperilla ja siemennäkkärillä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta menussa oli, että talon omasta leivästi piti myös maksaa (5e), jota ei ole näillä leveysasteilla tullut ihan vastikään eteen. Otettiin toki sitäkin, vaikka kieltämättä siinä kohtaa listaa tavatessa alkoi jo tulla pienehkö rahastuksen maku. Toki kalliissa korttelissa tosiaan oltiin jne.

Hiukopalat tulivat verrattain nopeasti ja sirkkaleivällähän se piti aloittaa (tottakai) ja tämä oli aika hyvä- Jännä kokemus rouskuttaa sirkkoja, joiden kotien ali oltiin kävelty kun astuttiin raflaan. Tämä on sitä nykyaikaa, kaiketi. Noin muuten oltiin melko normileveleillä, tällainen ruisnappi levitteellä ja sirkat tuntuivat lähinnä jauhoisilta.

Riimiporo oli aivan tolkuttoman herkullista, tässä oli niin jykevät maut ja upean täyteläinen kreemi kaverina, että jouduttiin vähän taistelemaan viimeisistä paloista.

Kasvihuoneilmiö oli sitä mitä purkissa luki, eli salaattia kerittynä kimpuksi. Mikä sinänsä ei oikein säväytä varmaan ketään, vaikka toki on hienoa, että ovat kasvattaneet itse ne rehut. Mutta yllättäen se pikkelöity selleri, joka sitoi kaninruoan yhteen, oli upean makuinen.

Jopa siinä määrin, että selleri-aversiota koko ikänsä kärsinyt R oli ihastunut makuun. Tämän lisäksi paperin nurkkaan tursotettu “kastike” toimi mahtavasti kasvisten kanssa yhteen.

Varsinaiset alkuruoat aloittikin perunarieska, joka oli oikein maittavan makuinen ja hauki (on kala) pelasi mainiosti annoksessa. Mädit ja preparoidut (ei pysty muistamaan tarkasti, olisiko ollut alipaineessa jotenkin) kurkut toivat tekstuuria ja lisäpirskahduksia annokseen. Tämä taisikin olla meidän suosikki alkupaloista.

Koska seuraavana syöty pehmeä tofu oli niin pehmeää, että ei oikein meinannut arvata että mitä oikein on syömässä. Poksautetut riisit toivat vähän vaihtelua suutuntumaan, mutta jotenkin tässä tuli sellainen olo, että vetelee outoa versiota rice krispies -aamiaisesta.

Valitettavasti ne houkuttelevan näköiset suikaleet eivät tuoneet kauheasti lisäkicksejä annokseen ja jotenkin makuprofiili oli himmeämpi kuin olisi voinut toivoa.

Talon oma kimchi oli aika hyvä, vaikkakin itse tykkään reilusti tulisemmasta meiningistä. Kalaa löytyi ja se oli kai ihan hyvää, mutta mitään merkittävää muistijälkeä tästä ei jäänyt.

Mallasporsaan niska oli taasen oikein hyvä annos, ainahan sitä pekonia tai sen kaltaista vetää mielellään. Tässä annoksessa oli useampia ulottuvuuksia ja nämäkin palaset napsittiin kovalla tahdilla.

Näiden sivuun tuli myös sitä talon leipää, joka oli ilmeisesti väsätty juuri äsken. Lämmintä leipää on aina hyvä syödä ja varsinkin kun siihen viereen törkkää pehmeää voita. Mutta jotenkin tämä briossi ei puhutellut.

Sisäinen rakenne oli liian “sienimäistä” ja maku ei osunut maaliin, ensimmäinen kerta kun leipäkoriin jää leipää, varsinkin kun siitä on ihan erikseen maksanut.

Siika saapui ensimmäisenä pääannoksista ja oli komia ilmestys puutarjottimellaan. Makuakin löytyi, joskin ne mädit jotenkin saivat annokseen vähän liiankin merellisen tunnelman. Se mikä tässä kuitenkin oikeasti häiritsi oli ne ruodot, mitkä pyörivät suussa kun kalaa yritti renssaa ilman siihen tarvittavaa taitoa.

Kreemiä löytyi ja kaikenlaista kasvista, mutta kaikista komponenteista huolimatta annos jäi mysteeriksi meille, eikä niiden ruotojen kanssa taistelu lopulta tuntunut sen vaivan arvoiselta. Kalan kaveriksi saapui uusia perunoita duunattu jollain (tilli)kastikkeella.

Tämä tuntui liian paljon vappuiselta perunasalaatilta, aina rouheaan tekstuuriin asti. Kokonaisesta kalasta oli kuitenkin pakko tehdä taideteos pään ja pyrstön avulla, koska olen mieleltäni pelkkä lapsi.

Karitsa tuli kylki edellä eteemme ja sillä oli runsaasti kastiketta kyydissä. Kastike oli erinomaista, kuten myös lammas, joskin rasvaisimmat kohdat maistuivat kovasti siltä miltä lampaan rasva maistuu. Tämä annos kuului myös meidän suosikkeihin ja tuli hoideltua viimeisiä rippeitä myöten.

Välijälkkäriksi tuli juustoa, sitä tietyltä nimetyltä lehmältä valmistettua valkohomejuustoa. En nyt muista nimeä, mutta olisiko Orassa tullut sama setti, tai sitten Nokassa. Ei jaksa tarkistaa. Joka tapauksessa juusto oli hyvää, mutta jotenkin olisin kaivannut välijuustoilta enemmän variaatioita ja pienempää kokoa.

Mutta toisaalta tässä oli aivan tolkuttoman hyvää raparperia. Siis varmaan paras raparperi mitä on tullut ikinä maistettua, jos nyt ei lapsuuden värjäämiä “mummolan” muistoja oteta huomioon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan taitavasti keitetty ja oivallettu annos.

Loppuun tuli flan ja todella hyvää marenkia. Näitä tuli molemmille oma annos, ilmeisesti kylmäkkö ei ole vielä taipunut tähän uuteen formaattiin. Tämä oli todella hyvä jälkkäri ja siitä huolimatta toinen näistä luovutettiin omaehtoisesti viereiseen pöytään.

Kun oli keskusteluyhteyskin vähän aiemmin avattu. Ja siitä se sitten lähti, kierros Helsingin yöhön, joka teki tästä illasta ikimuistoisen. Vaikka Ultima ei jotenkin ihan siihen ikimuistoisen tasoon yltänytkään.

Sisustus on jännä yhdistelmä Finnjävelin jäämistöä ja uutta konseptia. Eniten pidin pysäyttävästä teoksesta ala-aulassa, johon oli taiteilijan ohjauksessa henkilökunta kasannut rikkoutuneita astiastoja edellisestä ravintolasta. Näiden lisäksi viherseinät ja sirkkojen James Bond -maiset pallot (kuka muistaa Moonrakerin orkideat?) toivat mielenkiintoisen futuristisen meiningin mestaan.

Neon-valojen värittämät välitilat sopivat moodiin myös, mutta miksi ihmeessä on pitänyt peittää yksi Helsingin kauneimmista maisemista jollain Space Odysseyn muoviulokkeilla? Ymmärsin kyllä Chez Dominiquessa, joka oli katutasossa, ettei ulkopuolisia päästetä pällistelemään, mutta tässä ollaan kuitenkin nyt toisessa kerroksessa ja jos joku jaksaa sen kiivetä, niin antaa tulla katselemaan vaan. Asiakaspalvelu oli erittäin tasokasta, kaikki sujui sutjakkaasti ja kohteliaan ystävällisesti.

Kasvissyöjille oli vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että joko en ymmärtänyt konseptia tai sitten tämä on vaan suunnattu jollekin muulle segmentille. Toisaalta R oli jokseenkin samoilla linjoilla, kuten myös viereisen pöydän pariskunta, joiden kanssa lähdettiin painimaan viikinkien ja Trillbyn (josta tulee mieleen PA:n Twisp and Catsby) pariin.

URL	www.restaurant-ultima.fi
Puhelin	0300-472341
Osoite	Eteläranta 16, Helsinki