Kimchi Garden

Haikeissa merkeissä liikutaan, mutta joskus asiat tulevat päätepisteeseensä ja elämä silti jatkaa omaa rataansa. Perjantai oli täynnä palavereja/esiintymisiä, kun piti saada pöytä puhtaaksi ja puhtaaksihan se sitten tulikin, Alepan paperipussin auttamana. Asioita jäi kesken, niinkuin aina, mikään ei oikeasti tule täysin valmiiksi, mutta niin valmiiksi kuin mahdollista, ottaen todellisuuden rajoitteet huomioon. Viime ajat ovat olleet vähän liian raffeja, ihme että olen pysynyt kuosissa. Mutta mikäpä pahan tappaisi, kyllä tästäkin selvitään.

Safkaa oli kuitenkin saatava, vaikkaa päivä oli kiireinen ja herra K:n synttärireissulla (Gastro Cafe Kallion alkupalat oli hyviä, mutta ei siitä illasta sen enempää) olin bongannut Date+Kalen tilalle ilmestyneen Kimchi Gardenin, joka on ymmärtääkseni alakerran Kimchi Wagonin porukoiden isompi lukaali. Kamppiin ehti sopivasti yhdellä tauolla, joten riensin mestoille kengän kannat kopisten.

Asian flavors at the top of the Kamppi shopping mall, the Daejibulgogi pork was ok, if a little dry.

The Kampin Kortteli has quite a few interesting restaurants, such as Pobre, Hoku and Sandro.

Lounaaksi on tarjolla salaattibaari (10,40e), sopan kanssa (11,90e) sekä tähän päälle vielä lautasannos (12,90e). Ilmeisen staattiselta listalta löytyy: Daejibulgogi possu, kookos-inkivääri-kanaa, tofua punaisella mintulla sekä Gochujang rapeaa kanaa. Annoksiin saa joko riisin tai nuudelin pohjalle.

Hetken häsäsin vaihtoehtojen kanssa, mutta Kimchi Wagonin Gochujang-kana on jo tuttu ja hyväksi todettu ja teki mieli jotain tulista, joten otin possun vaikka tekikin mieli sitä tofua. Tilaus ja maksu hoidettiin tiskille tullessa.

Alkuun vedetty soppa oli täyteläisen kookosmaidon ja chilin mainio yhdistelmä, tosin kauheasti ei sattumia osunut, tämä oli käytännössä pelkästään sitä lientä.

Salaatteja oli kiitettävä määrä, mutta jotenkin näistä ei noussut kuin happo ja suola esiin, maut olivat jotenkin epäbalanssissa, joka toki sopi omaan epävakaaseen mielentilaan. En välttämättä ihan pelkästään tätä alkupalapöytää menisi tänne vetelemään.

Pääruoka tuli nopeasti, mikä oli hyvä, ottaen huomioon kiireisen aikatauluni. Possu oli saanut miellyttävän mausteisen kastikkeen kaverikseen ja tulisuuttakin löytyi jossain määrin. Possu oli kuitenkin padassaan päässyt kuivahtamaan siinä määrin, että vaikka olikin niskasta napattua, niin mehukkuus oli kateissaan ja meni vähän jyystämiseksi.

Alla olevat nuudelit eivät nekään olleet mitään järisyttävä kokemus ja muut komponentit olivat selvästi salaattibaarin sivutuotteita, joka sai annoksen tuntumaan aavistuksen redundantilta toistolta. Preferoin kyllä enemmän sitä Kimchi Wagonin perinteisempää muotoa ja toteutusta tähän verrattuna.

Sisustus oli kivan freesi ja valoisan avara. Asiakaspalvelu oli erittäin sujuvaa (nopeat ja kohteliaat blokkaukset yms) ja ystävällistä. Kasvissyöjälle oli juttuja, mutta jos salaattibuffaa kaipaat, niin mielestäni Sandro pesee tämän kevyesti. Lasten kanssa mahtuu mestoille, yksi mammapartio olikin liikkeellä ja sivukorvalla kuulin, että skideille suositeltiin salaattibaaria.

URL www.facebook.com/Kimchi-Garden-594426024037580
Puhelin 045-6240691
Osoite Urho Kekkosen katu 1, Helsinki

Pizzala

Aamuharkat alkaa mennä jo melkein hengästymättä, tai ei ainakaan ole enää ihan puolikuollut sen tunnin häsäämisen jälkeen. Which is nice. Mutta nälkähän tässä tuli ja kun on taas pääkaupunkiperjantai[tm], niin oli pakko vääntää listalta joku mesta joka tukisi pientä happihyppelyä. Skannasin pikaisesti Redin (joka on nyt redi #imnotsorry) tarjonnan, mutta tämähän on kuin Itsarin vanha puoli, pelkkää kebabmestaa ja väsyneitä ketjuja. Wut si tis?

Paluumatkalla kävin kuitenkin vielä todentamassa webastolta tarkistetun asian ja näin on, Arnoldin donitseja ja pastaa löytyisi ketjujen etiäisistä. Ei ole mikään Kampin kortteli tämä, toivottavasti meno paranee. Muutenkin paikassa oli välillä ihan klaustrofobinen fiilis, kun käveli kiemurtelevia käytäviä, joiden katto oli paikoitellen niin alhaalla, että tuli mieleen Hampaankolon bileet ja Kellarihumppa.

A somewhat unexceptional pizza with a pleasantly fresh side salad.

The Teurastamo area has quite a few great restaurants, such as B-Smokery, Palema and Tukkutorin kala.

Lounas (12,50e) toimii buffet-henkisesti, tosin pizzoja saa ottaa kolme slaissia. Tänään linjastosta löytyi: The burger eli mozzarella-cheddar-jauheliha-kirsikkatomaatti-marinoitu punasipuli, The Fries eli mozzarella-pecorino-peruna-rosmariini-mustapippuri sekä margherita. Näiden lisäksi oli vihreä salaatti kurkulla ja paprikalla höystettynä, coleslaw sekä useampaa kastiketta. Maksu kassalle, vermeet löytyivät pöydästä.

Ensi kosketus pizzaan lässäytti fiiliksen, kun reunat olivat paksua pullaa ja pohja lötkön paksu taikinalätty. Periaatteessa päällysteet käntyissä olivat ihan ok, mutta hävisivät kuivan taikinan joukkoon.

Eniten ehkä näistä kolmesta puhutteli yllättäen se pottupizza, tosin sekin vain niiltä osin mihin oli eksynyt reilusti rosmariinia. Jauhelihapizza muistutti kovasti jotain lähiömestan lättyä, tosin uuni oli antanut kuitenkin ihan kivasti karsinogeeneja reunojen lisäksi pohjaankin. Salaatit olivat tuoreita ja hyviä.

Kirpsakka sitruunavinaigrette pelitti hyvin ja nämä raikastivat muuten vähän kuivakkaa menoa. Ja jälleen kerran piti pettyä chiliöljyyn, en löytänyt tästä edes hienoista paprikan poltetta, taisi olla vaan oliiviöljyä. Valkosipuliversio oli sentään jossain määrin maustettua.

Sisustus on baarimainen, nätit pöydät ja hankalat jakkarat. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle oli pizzaa ja salaattia, mutta jos pizzaa kaipaa, niin ehkä se Flemarin Skiffer olisi parempi vaihtoehto.

URL www.pizzalapizza.com
Puhelin n/a
Osoite Työpajankuja 2, Helsinki

Sidney’s

Pistän tähän väliin tällaisen pikaisen päivityksen, kun tuli hierontasession (lihaskuntoharjoitukset sujuvat hyvin, mutta menee paikat välillä aika juntturaan) yhteydessä käveltyä Sidney’s-ravintolan (ex-Melt) ohi ja oli ihan pakko stedaa tarjonta. Aamutreenit ovat sujuneet hyvin ja kohta puoleen on edessä jälleen Cooper + frisbeegolf ekskursio sekä ravintolareissu Citymarkettiin.

Tästä mahdollisesti kuvausta myöhemmin. Juoksumaton kulutus on valitettavasti kohdannut katastrofin, kun olen nyt ihan aidosti kuunnellut loppuun Safari Books Online -palvelun kaikki audiokirjat, muutaman jo pariin kertaan. Pitää yrittää kehittää joku muu palvelu tähän tarpeeseen, pelkkä musiikin kuuntelu ei tunnu jotenkin mielekkäältä. R. on kinunnut Bookbeat-tilausta, joten voisi koestaa sen tarjontaa.

A small bistroish restaurant/wine bar with dishes suited for a small appetite and a big wallet.

Other restaurants in the area are African Pots, Mashiro and Lebanese Food.

Tarjolla tässä pikku putkassa ei ole enää lounasta (buu), mutta pikkunälkään löytyy erinäisiä annoksia ja kun skannailin listaa, niin silmämunat kiinnittyivät tartariin (13e). Pakkohan se oli maistaa.

Lautanen saapui eteeni melko nopeasti ja oli yllättävän snadi setti, tosin eipä tässä ollut mikään valtava nälkäkään, joten sopi ihan hyvin suunnitelmiini. Ohuet punajuurisiipaleet toimivat kivasti tekstuurin tuojina ja näistä oli onnistuttu hävittämään ne elementit punajuuresta mistä en tykkää. Annoksen alle sijoitettu majoneesi antoi muikean maun ja muutenkin haarukkaan tarttui kivasti umamia. Se lihan koostumus ei jotenkin puhutellut ja olisi omaan makuun kaivannut lisää suolaa ja pippuria.

Muutenkin annos jäi vähän sellaiseksi “ihan kiva” kategoriaan kuuluvaksi, olen saanut muualla parempia versioita tästä klassikosta. Hintansa puolesta tämä oli melkoisen suolainen setti, vähän samanlainen kokemus kuin siinä Melt-raflassa, jossa tuli vedettyä hyvä, mutta mielestäni ylihinnoiteltu lämmin leipä. Ei tästä kokemuksesta ihan näin paljon tekisi mieli pulittaa, mutta kai tämä alue sitten kantaa tällaisenkin konseptin. Voiko Vallilaa luonnehtia tällaiseksi pieneksi Punavuoreksi periferiassa, jossa hipsterit vetää parin kympin avokadopaahtoleipiä? Who know? Huukkers.

Sisustus on pelkistetty, vähän tällainen bistromainen, mutta pohjoismaisella fiiliksellä ja nuorekkaalla äänimaisemalla. Kyllä tässä ihan mielellään istuskeli ikkunan ääressä, katselemassa sateista Mäkelänkatua samalla kun mussutti lihaa. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle oli salaattia ja burrataa yms. Lasten kanssa periaatteessa mahtuisi, mutta on tämä enemmän tällainen viinibaari, aikuiseen makuun.

URL www.sidneys.fi
Puhelin 050-3333235
Osoite Suvannontie 18, Helsinki