Korphai (2. kerta)

Voiko tätä nyt toiseksi kerraksi kutsua, kun ravintola on siirtynyt eri mestaan? Luulin väärin, eli ravintola on ollut tässä alunperinkin, mutta ollut hetken remontissa. Hesarin ex-Korphai olikin uusi instanssi. Samat tekijät kuitenkin ja lista pysynyt ennallaan, joten sovitaan että oli toinen kerta (eli edelleen luku eri lounaspaikoista pysyy 586:ssa). Tämä Kolmannen linjan Lintsin päätyyn sijoittunut rafla tarjoaa siis thaikkumenoa ja tätä tekikin mieli. Tästä syystä oli pakko tarpoa mestoille heti kun bongasin eat.fi:n uutisvirrasta uuden sijainnin. Remontti uuteen lokaatioon on ilmeisesti ollut haasteellinen, mutta hyvä että ravintola on nyt auki.

A reopened Thai restaurant continues with delicious dishes at a very reasonable price point. The starters aren’t anything special, but the main dishes are wonderful.

Other great restaurants are abundant in the area, like Kolmon3n, Sandro and Bodo.

Lounaslistalta löytyy kaikenlaisia thaikkuannoksia (8,90e) lautasannoksina joihin voi valita proteiinin (kana/possu/tofu) ja joihin kuuluu alkukeitto, salaattibaari (jäävuorisalaatti, maustekurkku, kurkku, tomaatti, maissi, punajuuri, vihreää oliivia, kidney-papuja sekä porkkanaraastetta ananaksella). Lautasannoksina on tarjolla mm.: Curryja (punainen, vihreä), pad thai, phanääng sekä paistettua riisiä. Listalta löytyy tarkemmat tiedot, vaihtoehtoja on parikymmentä, joten en niitä tabuloi kaikkia tähän.

Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille, jonka vierestä löytyy salaattibaari yms. Mausteet löytyvät pöydistä ja vedet salaattibaarista. Päivän lehtiä näytti pyörivän pöydillä. Itselle valikoitui phanääng kanalla, kun teki mieli jotain tulista.

Alkusalaatti ja soppa olivat yhtä onnettomia kuin viimekin kerralla. Soppa ehkä vielä vähän karumpi. Mutta toisaalta olihan näitä kiva mutustella ruokaa odotellessa ja soppa lämmitti mukavasti tällaisena viileänä päivänä. Ja tähän hintaan alkuruoan saaminen muutenkin on jo hyvä suoritus.

Pääruoka saapui melko rivakasti, mutta kyllä nämä annokset tehdään á la minute ja se kyllä näkyy sekä maistuu. Iso kuppi höyryävää riisiä oli oikein hyvin keitetty. Ja se pääruoka. Tämä oli vielä parempaa kuin muistinkaan, todella hyvät maut ja ihanan täyteläinen sekä sopivan tulinen kastike. Kana oli murisevan mehukasta ja maistui kastikkeet sekä napakoiden kasviksien kanssa todella hyvältä. Annoskoko oli myös erittäin iso, ei pystynyt mitenkään viimeistelemään koko settiä.

Tämä on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, vieläpä näin edulliseen hintaan. Take away näytti olevan vielä edukkaampaa, kun kahden annoksen tilaukseen pistetään vielä pari kevätrullaa mukaan. Erittäin hyvä lisä Kolmannen linjan loistavaan tarjontaan ja pääruoka ehkä jopa aavistuksen parempi kuin viimeisin kokeilu Lemon Grassissa.

Sisustus on yksinkertainen, siisti ja uudenkarhea, tämähän on juuri remontoitu. Muutamat taulut seinillä muistuttavat ravintolan etnisestä taustasta ja pieneen tilaan on väsäilty paljon asiakaspaikkoja. Tilaa istuskella oli kuitenkin ihan hyvin ja ikkunan edessä sijaitseva baaripöytä toimi lounastamiseen erittäin hyvin. Syömisen yhteydessä pääsi vahtaamaan Kallion seesteisemmän kulman menoa.

Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa, kantisasiakkaat (ei, en ole sellainen) otettiin erityisen sydämellisesti vastaan ja omistaja muisti jopa osan vakkariannokset. Kasvissyöjälle oli kaikenlaista, kun jutut saa tofulla, kannattaa käydä stedaamassa. Lasten kanssa voisi ehkä teoriassa tulla, tosin tällä seudulla on niin paljon tarjontaa, että ehkä tämä ei olisi ensimmäinen kohde. Syöttötuoli kuitenkin löytyi.

Ps. Loung3 ei näemmä tarjoile enää lounasta.

URL www.thaimaalainenravintola-korphai.fi
Puhelin 044-0401167
Osoite Kolmas linja 36, Helsinki

TPAS

Uusi viikko alkoi viileällä kelillä ja päätinkin tehdä pienehkön happihyppelyn bittisäädön välissä. Bongasin Citystä Na’am ravintolan nimen ja siitä muistuikin mieleen, että olin laittanut kyseisen raflan listalle joku hetki sitten odotellessa sen avautumista.

Lampsin Ruttopuiston läpi (nappasin parit Pokémonit matkalla) ja siitä sitten Iso Robaa kohti. Mutta mestahan olikin kiinni, aukeaa vasta klo 12 jonkun korjauksen takia. Joku toinen päivä sitten, eikös tässä ollut Stupido Shop joskus?

A Spanish restaurant offering three lunch dishes with a meat, fish and a vegetarian options. The cod that I had was good and the sauce was wonderful.

The area has many great restaurants, such as Vinkkeli, OX and Latva.

Onneksi Robalta löytyy toinenkin ravintola joka on roikkunut listalla jo pidempään, eli espanjalaishenkistä ruokaa tarjoava TPAS. Tämä olikin onneksi muuttanut lounasaikaansa klo 11 alkavaksi, aikaisemmin muistaakseni alkoi klo 12. Lampsin tyhjään raflaan sisään ja rupesin ihmettelemään listaa.

Tarjolla oli tänään kolme lautasannosta (10,20e): Kananrintaa sitruuna-hunajageelillä ja bataattipyreellä, turkaa kermaisessa timjami-valkoviinikastikkeessa ja paahdettuja kasviksia sekä mustajuuri-omenakeitto. Annoksen lisäksi tarjolla oli tuoretta leipää ja voita sekä loppuun kahvia. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille, josta löytyy leivät, aseet ja systeemit. Vesi on valmiina pöydässä.

Alkuun mussutetut leivät olivat hyviä, rapsakka kuori ja kohtuullinen sitko, voi oli (tietysti) hyvää. Kiva kun leipä oli lämmintä, vaahdotettu voi olisi ollut bonus, harmi ettei tämä ole normikäytäntö.

Pääruoka saapui melko nopeasti ja oli kivannäköinen annos värikkäine kasviksineen. Kastike oli loistavan makuista ja teki tämän annoksen, timjami oli yllätyksellinen yrtti kastikkeessa ja toimi siinä erittäin hienosti.

Kala oli hyvää sekin, tosin ihan aavistuksen mennyt yli, mutta erinomainen kastike seivasi tämän. Kasvikset olivat myös hyviä, maustettu jollain marinadilla joka komppasi napakoita palasia mainiosti.

Porkkanat olivat jääneet vähän liiankin rapsakoiksi, mutta muuten tämä oli mukavan kevyt lisuke kalalle. Kokonaisuudessaan tämä oli oikein hyvä ja sopivan kevyt lounas, suosittelen koestamaan.

Sisustus on viihtyisän kahvilan ja baarin sekoitus, valoisa ja uudenkarhea. Hauskat yksityiskohdat piristävät tunnelmaa, kuten auton renkaasta väsätty lamppu. Lounaslistan kirjoittaminen seinälle myös jostain syystä viehättää kovasti, siinä näkyy käden jälki ja on selkeä tapa ilmoittaa vaihtoehdoista. Täällä oli oikein hyvä istuskella ja vahtia elämän virtaa Roballa samalla kuin lounasti. Luulisin, että paikka sopii hyvin myös illan viettoon.

Asiakaspalvelu oli ystävällistä ja sujuvaa, opastus lounaan yksityiskohtiinkin tehtiin oma-aloitteisesti, mikä oli erittäin hyvä juttu. Kasvissyöjälle oli se soppa ja Facebookin kuvista (hyvä, että päivittävät ilmeisen aktiivisesti!) joka päivä on jokin vegeilyyn sopiva annos. Lasten kanssa ei välttämättä tänne ensimmäiseksi tulisi mentyä, enemmän tällainen after work mesta, mutta toki tilaa löytyi ihan hyvin.

Ps. Omien laskujen mukaan tämä oli ravintola numero 586. Taitaa jäädä vajaaksi tuo 600 tänä vuonna, kun on tulossa yksi reissukin ja kaikkee. No, onpahan joku merkkipäivä sitten heti ensi vuoden alkupuoliskollekin.

Pps. (Tres) Bonesin tilalle ollaan virkkaamassa jotain Buddha Baria johon on tulossa ilmeisesti vähän sitä sun tätä kaakkoisaasialaista tavaraa. Toivottavasti toimii myös lounaspaikkana.

URL www.tpas.fi
Puhelin 020-7432122
Osoite Iso Roobertinkatu 14, Helsinki

Grön (joululounas 2016)

Viime vuoden joululounas Grönissä oli niin upea, että halusin vaimoni kokevan saman myös, joten buukkasin pöydän myös tälle vuodelle. Saavuttiin ravintolaan ja suosio oli kova, asiakaspaikat olivat kovassa käytössä ja jälleen pääsin ahtautumaan melko naftiin tilaan pöydän ääreen.

A great restaurant with locally sourced food and interesting vegetarian options. You should try it out, but do make a reservation, the restaurant is small and often fully booked.

Other wonderful restaurants near by are Trattoria Corretto, Rivoli and Koto.

Joululounas (39e) tänä vuonna käsitti: VILLI eli fermentoitua perunaleipää, salaattia säilötyistä sienistä, kuusenkerkkää ja puolukoita; KALA eli maa-artisokkaa, hopeasipulia, purjoa, säilöttyjä villiyrttejä ja muikunmätiä sekä KASVI eli syysomena granita, marenkia, sitruunaverbenaa ja omenaviinietikalla maustettua kinuskia. Alkuruoka lukuunottamatta lähes sama setti kuin viime vuonna, ainakin noin päällisin puolin. Tilaus ja maksu hoidetaan pöydässä.

Alkuun tuli talon hapanjuurileipää ja tykötarpeita. Leipä oli jälleen aivan loistava suoritus, upea kuori ja mahtava sitko. Vaahdotettua voita tuli iso röykkiö ja sekin oli täyteläisen herkullista. Sitrusmainen suola toimi leivän kanssa mainiosti ja pellavansieenet sekä kuivatut aronia-marjat olivat nekin hauskoja leivän modaukseen.

Alkuruokana tullut sienisalaatti hapankermalla maistui minulle vaikka pieni sieniaversio edelleen kummittelee. Pikkelöidyt kurkut ja fermentoidut kuusenkerkät olivat hauskoja makupirskahduksia annoksessa, mutta ehkä nämä hallitsivat annosta hieman liian isosti, vaimolle ainakin ne tuntuivat olevan vähän liikaa. Perunarieska oli molemmista todella herkullinen suoritus ja kokonaisuutena annos oli hieno. Mutta täytyy sanoa, että jäi ihan selvästi jälkeen viime vuoden upeasta tartarista.

Kala oli jälleen pääannoksessa mielenkiintoisesti muikunmädin muodossa, mutta tällä kertaa valmiiksi sekoitettu beurre blanc -kastikkeeseen. Kastike oli todella hyvä, kuten viimekin vuonna, mutta tällä kertaa kastikekulhoa ei jätetty pöytään, mikä viehätti edellisellä kertaa. Hopeasipulikupit pitivät siemeniä ja jotain kuivattuja marjoja tms, nämä toivat vähän tällaista kivaa rapsakkuutta annokseen. Maa-artisokka oli jälleen hyvin valmistettua, mutta ne rapsakat keksit annoksen päällä eivät oikein tuoneet mielestäni annokseen mitään erityistä lisää. Itse pidin siiti valkosipulin varresta, mutta ehkä ne kuusenkerkät toistamiseen eivät olleet niin innostavia.

Jälkkäri oli todella hyvä, mutta taas se kastikekuppi vietiin pois. Kinuski oli ihanaa, se omenaviinietikka leikkasi hienosti makeutta ja koko setti toimi hyvin yhteen. Annoksen pohjalle oli vielä laitettu mahtavaa suolaheinähilloa tms vihreää tahnaa joka toi kivan lisäsäväyksen annokseen.

Summa summarum, ruoka oli minusta oikein hyvää ja erityisesti kun ottaa huomioon nämä kasvisruoka/lähiruoka/villiyrtti/fermentointi yms meiningit. Jotenkin tässä kuitenkin jäi sellainen fiilis, että mennään täsmälleen samalla kaavalla kuin viime vuonna, mutta vähän alemmalla ambitio- sekä kustannustasolla. Edelleenkin tämä on todella tasokas ravintola ja ehdottomasti käymisen arvoinen mesta.

Sisustus on pysynyt samanlaisena, jännästi edelleen eripari kalusteita sekä kattaukseen käytettyjä esineitä joka tuo kivan persoonallisen vivahteen muuten aika riisutun oloiseen sisustukseen. Asiakaspaikat ovat ahtaita, josta pientä miinusta, mutta lähinnä tämä häiritsi liikkumista pöydästä, eikä vaikuttanut varsinaiseen ruokailukokemukseen.

Asiakaspalvelu oli ammattitaitoista ja rennon kohteliasta, annokset esiteltiin selkeästi mutta ehkä hieman kiireellä (ymmärrettävästi, asiakkaita oli tosiaan paljon ja annoksia viuhui kovaa tahtia). Kaikesta huolimatta homma sujui erittäin hienosti, kiitos siitä. Kasvissyöjälle on täällä normaalia tasokkaampaa ja harkitumpaa settiä tarjolla ja suosittelen kokeilemaan, muikun mädit varmasti pystytään droppaamaan kastikkeesta jne. Lasten kanssa voisi teoriassa tulla, tosin en välttämättä ihan ensimmäiseksi koko köörin kanssa tänne lähtisi ahtautumaan.

URL   www.restaurantgron.com
Puhelin  09-42893358
Osoite  Albertinkatu 36, Helsinki