Villa Nepal

Eilisen himmailun jälkeen piti repäistä oikein kunnolla, varsinkin kun tässä alkaa muutenkin hommat olla hyvin hallussa ja pulkassa ja mitä näitä sanontoja on. Valitettavasti ulkona kuitenkin satoi/tihkutti sen verran, ettei tehnyt herkän hipiäni kanssa lähteä millekään maratonille, joten jouduin kehittämään jonkun vaihtoehdon joka mahdollisti maksimaalisen tunneloinnin ja silti antaa sopivaa eksotiikkaa harmaan päivän ja hikisten bittien keskelle.

Valitsinkin tällä tieteellisellä algoritmilla lounaspaikaksi Itsarin (tai-mikä-lie-Easton) Villa Nepal -raflan. Tuo oli itseasiassa eilenkin mielessäni, mutta HSL sanoi silloin ei. Matkasinkin siitä idän pikajunalla mestoille, samalla kun skorailin Pokémoneja (todellakin sitä pelataan vielä, noi Field Research -mikrotaskit freesasi kokemusta) ja kuuntelin “The Inspiring Leader: Unlocking the Secrets of How Extraordinary Leaders Motivate“-äänikirjaa (joo, sieltä Safarilta löytyikin pienellä kaivamisella enemmänkin noita, nyt on tullut kuunneltua jo aika laidasta laitaan niin markkinointia kuin Cherokee nationia).

Ai niin! Tiedätkö mikä on paras asia uudessa luurissa (sen lisäksi, että se oikeasti toimii ja tottelee)? Langaton lataus! En olisi uskonut, että siitä jaksaa innostua, mutta se on ihan ässä.

A Nepalese restaurant with deliciously brave tasting dishes for lunch, the Chili Fish blew me away. The lamb was also very nice, but not as succulent as the Pangasius.

Other restaurants in the Itis shopping mall are Orchid (Itis), Wasabi Sushi and Pasta Box.

Tänään tarjolla oli: Sag paneer eli tuorejuustoa sipuli-tomaatti-valkosipuli-inkivääri-pinaatti-kermakastikkeessa (8,90e), tofu veg masala eli paistetut tofupalat ja haudutetut kikherneet sipuli-valkosipuli-inkivääri-tomaatti-masalakastikkeessa (8,90e), butter chicken eli yrtti-jogurtissa marinoidut tandoori uunissa paistetut kanafilee palat sipuli-tomaatti-cashew-kermakastikkeessa (9,20e), lamb kofta eli lampaan jauhelihapyörykät sipuli-tomaatti-paprika-chilikastikkeessa (9,50e), chilli fish eli paistettuja pangasius fileepaloja sipuli-paprika-masalakastikkeessa (9,50e), mix thali eli kombo kahdesta edellisestä (10,50e) sekä päivän erikoinen joka tänään oli tandoorimarinoituja kanapaloja paprikalla ja sipulilla kermakastikkeessa (13,90e).

Otin kombon lampaasta ja kalasta. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille. Annoksiin kuuluu riisi+naan, sekä salaattibaari, josta tänään löytyi: Jäävuorisalaatti-paprika-kurkkusalaatti, punajuurta, porkkanaraastetta, herneitä ja peruna-chilisötkötystä sekä salaattikastiketta ja chilisoossia.

Alkuun heitetty salaatti oli hyvä, joskin hieman omanlaisensa, ei ole herneitä tullut vastaan näissä nepalilaisissa ehkä koskaan aiemmin. Mutta mikä tahansa saldebuffa, missä chili on jo suoraan komponenttina salaatissa, saa minun ääneni. Se soossi oli myös miellyttävän tiukkaa, mutta silleen hyvän hedelmäisellä tavalla ja tulipahan nyt maisteltua herneitäkin chilin kanssa. Tykkäsin. Marinoitua sipulia ja papadamia jäin kaipaamaan, tosin en pitkäksi aikaa.

Pääruoka tuli nopeasti pöytään ja oli höyryävän kuumaa. Ilahduttavana yksityiskohtana oli mix thaliin soveltuva peltilautanen, jossa oli tarpeeksi koloja täytteitä varten. Riisi oli hyvin keitettyä, raita raikasta ja se tuntemattomaksi jäänyt kellertävä kastike huomattavan sitrusmaista. Tämä viimeinen juttu ei jotenkin kuulunut joukkoon, mutta toimi ihan kohtuullisesti sen kalan kanssa.

Ja voi jestas miten hyvä chilikalakastike. Suussasulavia fisubiittejä, joita ympäröi rehevän rotevan mausteinen soossi, jonka napakat kasvikset toivat sopivaa tekstuuria peliin. Harvoin saa näin rohkeasti revittelevää makumaailmaa, mutta silti hallittua, ei sellaista tympeän typerää poltetta, vaan ihan kunnon vivahteikas kokonaisuus. Lammas toimi sekin todella hienosti, pyörykät olivat ilmavia ja erinomaisesti maustettuja, tässäkin tuju polte saatteli määkijöitä moolokin kitaan.

Tuoreet yrtit toivat herkkää kepeyttä annokseen ja sen kummallisen kirpsakan kastikkeen lisäksi ainoa häiriötekijä oli naan-limpun hienoinen taikinan maku, tosin vain ihan paikoitellen maistettavissa. Muuten leipä oli sellainen kuin toivoisikin, eli hattaramaisen pullea ja rouskuvan rapsakka. Tosi hyvä lounas, joskin vähän runsaanpuoleinen, mutta kuka pakotti syömään kaikki? Meni Stadin nepalilaisten kärkikahinoihin.

Sisustus on vähän modernimman oloinen kuin perus nepalilainen, joka osittain johtunee uutuudesta ja lokaatiosta. Ehkä tähän tilaan ei haluttu niitä raskaita loosseja ja sitä jännittävää rakennelmaa kassalle. Vuoritaulut kuitenkin löytyvät ja bonuksena lapsellisille on leikkinurkkaus. Ääniraita oli hieman ryhditön, välillä äänenvoimakkuus oli melkoisen kovalla ja jossain vaiheessa ilman selitystä hypättiin tutusta bollywood-musiikista Duudsonien tempauksen äänitykseen, josta sujuvasti leikattiin takaisin alkuperäiseen tanssimusaan.

Olisiko pohojanmaalaisilla niin kuuluva ääni, notta leikkaa jo nykyään eetteeriin, läpi kevyemmästä musiikista? Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, tiskin takana ollut kohtelias nuori mies hoiti koko salin taitavasti. Kasvissyöjälle oli useampi vaihtoehto, tottakai.

Ps. Huomenna tulee sitten 850 täyteen, mutta johtuen logistisista haasteista, joudun ottamaan siihen jonkun täysin random-mestan. Katsotaan mihin arpa osuu. Onko kukaan muuten huomannut, että Elannon leipomoille on avattu joku Väinö Kallio ravintola? Sinne on tulossa joku Villd pop up eli villeistä vegaanimeiningeistä koostuva illallinen.

Pps. Hampton Bay on avautumassa vapuksi, mutta ei näytä ainakaan aluksi tarjoilevan lounasta (buu!), joten joutunee itse skippaamaan.

Ppps. Syksyllä on tulossa joku Sauce Forum Helsinkiin. Toi Palacen erikoiskattaus kiinnostaa.

URL www.villanepal.fi
Puhelin 045-1291394
Osoite Kauppakartanonkatu 3, Helsinki

Day To Day

Jaa-ah, tänään oli kova tarkoitus mennä merta edemmäs kalaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Kun olin tapani mukaan kiemurrellut lähtöruutuun, niin Asematunnelin aukiolla tuli kuulutus, että metrossa on epäsäännölliset vuorot teknisen vian takia. Tainnut olla liian kova tihkusade, kun on sähköjärjestelmä taas hapertunut. On toi jotenkin surullisessa tilassa koko viemärijuna.

Silloin kun asuin idempänä, niin ei siinä noin paljon vikaantumisia ollut. Jotenkin ne on menneet rikkomaan toimivan järjestelmän. Aamujumppakin jäi väliin, mutta erittäin hyvästä syystä, joten otin tämän sopivana tilaisuutena kävellä hetken kaupungilla. Kävin tsekkaamassa entisen Mezame-tilan (nykyäänhän tämä sijaitsee entisen Tulips-ravintolan tilalla), johon oli ilmestynyt joku artesaani-koruliike tms.

Muutenkaan näihin kortteleihin ei ollut ilmestynyt mitään uutta raflaa, joten lampsin lopulta Atskin kujalle, viimeiseen ytimessä sijaitsevaan pizza-kebab-mestaan mitä tiedän (on niitä vähän pidemmällä, ainakin Korkeavuorenkadulla ja jossain Viiskulman lähistöllä ehkä, ja olikos muuten Big Mama’s vielä Roballa?).

Tässähän oli joskus se Pastalavista tms, joka oli todella heikko esitys. En tosin ole tänne kirjannut sitä, koska kävin siellä ennen kuin edes olin ajatellut aloittaa tätä harrastusta (tämä oli lounaspaikka #848, eli tällä viikolla menee 850 rikki).

A generic but cheap pizza and kebab restaurant behind the Ateneum Art Museum.

Other cost efficient calories in the Helsinki center can be found at Asian Fast Food & Grill, E.K. Fast Food and Barbarossa.

Tarjolla on pizzaa ja kepsua (6e) sekä falafelia jne. Tiedätte kyllä menun sisällön ilman kertomistakin, tästä konseptista löytyy kopio joka niemestä ja näppylästä. Otin kebabin salaatilla, kun ei pysty sitä peruslättyä enää vetämään, ellei ole ensin juonut tarpeeksi olutta. Tilaus ja maksu hoidettiin kassalle, vesikannu löytyy kylmäkaapista.

Safka tuli nopeasti pöytään ja oli runsas keko juttuja. Salaatti koostui tuoreesta jäävuorisalaatista ja tomaatista sekä purkista duunatuista ananaksesta, maustekurkuista, tursusta (tai sen kaltaisesta kokoelmasta) ja pikkelöidyistä chileistä. Päälle oli roiskittu jotain vaaleanpunaista kastiketta, joka ei parantanut kokemusta kauheasti.

Kebab menetteli, enemmän paistopintaa ja makua olisi saanut olla, sekä edes jotain tulisuutta siinä tomaattikastikkeessa, mutta tällaista perussettiä. Onneksi oli pikkelsejä ja chiliä vähän tuomassa jotain variaatiota kokonaisuuteen. Kyllä tämän vetää ja nälkä lähtee, hintakin on käsittämättömän alhainen (pisteet siitä), ottaen huomioon lokaation.

Sisustus on aavistuksen ankea, ikkunan viereiset pöydätkin ovat snadisti kallellaan, joka lisää karua tunnelmaa. Seinille on kuitenkin väsäilty muutama koriste-esine ja maisemataulu piristämään muuten hyvin askeettista tilaa.

Fönäreistä oli kuitenkin kiva tarkkailla kujalla kikkailevia ihmisiä. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle oli salaattia tai falafelia, mutta en minä tätä suosittelisi ihan ensimmäiseksi lounaan kohteeksi näillä huudeilla.

Ps. Uh oh, Prodigy tulee Weekend Festivaliin. Jaksaisikohan sitä jalkautua nuorison sekaan, tossa olisi kyllä ihan pätevä syy. Täytyy hankkia jotkut Groucho-lasit, ettei kukaan tunnista. Ja äh, näköjään missasin viime viikonloppuna Mira Calixin.

Pps. Kujalta löytyy myös Ihmehousut, melkein menin kurkkaamaan, että mitä tämä tarkoittaa. Mutta ehkä kuitenkin on parempi elää sen mielikuvan kanssa, kuin tavata todellisuus.

Ppps. Lähistöltä voi myös bongata ikivihreän Wall St. -baarin version happy hour -tarjouksesta.

URL www.eat.fi/helsinki/day-to-day-pizza-kebab
Puhelin 040-0748476
Osoite Ateneuminkuja 2 A, Helsinki

Ooh La Laa

Suurella kohkaamisella avatut Stokkan katutason uudet raflat sisältävät mm. Alex Niemisen et al. Oh La Laa salaattibaarin. Jos herra Nieminen on tosiaan todennut, että “Suomessa ei saa hyvää lounas- ja ravintolasalaattia“, niin I beg to differ. Toki hän on mainosmies ja näin ollen taipuvainen superlatiivien täyttämään hubrikseen, mutta silti.

On esim. Pupun salaatit oikein hyviä, ainakin minun mielestäni. Mutta koska tänään oli toinenkin ruokailu odottamassa tuossa nurkan takana, niin päätin vetää lounaan säästöliekillä ja oletin kovasti, että nämä toimisivat siihen tarkoitukseen mainiosti.

A quick salad or sandwich to go or for eating at the shared coffee tables, this salad bar has an all vegetarian menu.

For more food at Stockmann, go see Biáng, F8 and Stockmann Meals.

Tarjolla on leipiä (6,90e – 8,90e), snacksejä (3,50e) sekä salaatteja (12,90e). Lista on pitkä ja hyvin dokumentoitu webskassa, joten en ala sen enempää sitä tähän tabuloimaan, paitsi parin esimerkin muodossa: Edamame Omelette Toast eli paahtis edamame omeletilla ja pinaatti-paprika-majoneesi -täytteillä sekä Spicy Korean Tofu & Noodles eli tofu-bataattinuudeli-pinaatti-edamame-korianteri-kurkku-porkkanasalaatti.

Otin tuon korean salaatin ja valitsin kastikkeista (veriappelsiinivinegrette, ???, chili-cashew, korealainen soija-chili, chimichurri ranch, sriracha-tzatziki, pesto sekä parmesan) suositellun korealaisen soija-chilikastikeen. Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa tiskille, safka tuodaan pöytään.

Ja se tulikin aika vikkelään, tiskin takana häärinyt kohtelias nuori mies ei ollut aikaillut salaatin väsäilyssä. Salde oli kivan värikäs ja houkuttelevan oloinen, kun kastike oli pyöräytetty oikein kunnolla kattamaan kaikki komponentit. Kokonaisuus tuntui harkitulta, tässä oli hyvä kokoelma eri tekstuureita ja makuja, erityisesti jäi mieleen ne vängät perunanuudelit, jotka antoivat kivaa puruvastusta, jos ei kauheasti makua.

Edamame-pavut ja pinaatti pelasivat hyvin, kuten myös pieneksi nopaksi duunattu kurkku. Kaikki oli sitä kuuluisaa korealaista “bite sized pieces“, tosin tofu oli osittain vähän isompaan suuhun suunniteltua kokoa. Ja valitettavasti siinä tofussa, kuten ei myöskään siinä kastikkeessa, ollut tietoakaan mistään tulisesta tai edes mausteisesta. Muutenkin tämän “pääkomponentin” maustaminen oli kateissa ja rakenne sellainen oudon rakeinen, mikä ei kohdannut omaa haarukkaa sopivassa kulmassa.

Makumaailman osalta tämä salaatti osui kategoriaan “makea-seesami”, mikä sinänsä toimii ihan jees, mutta pettymys oli käsin kosketeltavaa, kun odotin jotain muuta. Mutta ihan hyvä lounas, pääsi melkein samoille tasoille Pupun herkkujen kanssa, jossa jouduin myös pettymään tuohon “tulisuuteen”. Kannattaa käydä tsekkaamassa, jos kaipaa jotain nopeaa ja kevyttä.

Sisustus on käytännössä Espresso Housen, koska pöydät ovat jaettu heidän kanssaan. Ja se on kiva, tällainen uusvanha, faux-kolonialistinen kirjasto systeemi, josta itse pidän. Toki tässä istuskellaan tavaratalon käytävällä, mutta sellaista se elämä välillä on. Ikkunoista oli kiva seurata Keskuskadun keväistä menoa ja meininkiä, samalla kun mussutteli kulhoa tyhjäksi.

Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle oli koko menu, tosin osassa on juustoa (haittakse?), mutta osa oli myös vegaanisia. Lasten kanssa voisi pysähtyäkin, tosin heille ottaisin todennäköisemmin sieltä kahvilan puolelta jonkun sämpylän.

Ps. Anton & Anton on avannut Lasipalatsiin jonkun kiskan, josta saa myös lounaaksi valmiita annoksia. Pitää käydä joku kerta stedaa, kun kaipaa taas kevyempää settiä. Ensi viikko on taas vähän lyhyempi näiden lounaiden osalta, mutta todennäköisesti ainakin jossain keskellä viikkoa tulee tehtyä muutama kirjaus tänne. Hyvää viikonloppua!

Pps. Vähänkö jäi tosta raflan nimestä johtuen soimaan päähän Fu-Ge-Laa. Ko-ko päiväksi. Ja vaan se kertsi. Uuh (la la la la la la lalala la laaa-argh).

URL www.oohlalaa.fi
Puhelin 050-4670972
Osoite Aleksanterinkatu 52, Helsinki