Tanskalainen Voileipä

image

Tänään tuli sitten vappufiiliksissä lähdettyä kollegan kanssa Töölön kaduille ihmettelemään 1964 perustettua smörrebrödiä tarjoavaa ravintolaa. Tai ehkä tätä voisi enemmän kutsua kioskiksi, mesta on melko pieni (kaksi asiakaspaikkaa) ja pääosin taitaa myydä take-away annoksia. Kyseessä on ns. pure play ravintola, joka tarjoaa tasan yhtä asiaa ja se on tanskalaisia voileipiä. Näitä onkin sitten useampaa eri variaatiota, joten en lähde niitä ihan kaikkia tähän erittelemään. Kategorioita päällysteille on kuitenkin: kalaa, suolalihaa, paistia, maksapasteijaa, jauhelihaa, kanaa (Kananrinta majoneesilla ja herkkusienillä) ja juustoa (tästä luokasta löytyy Brie). Kaloissa oli silliä, katkarapua, lohta ja punakampelaa, jota olisi tehnyt mieli, mutta valmistusajaksi oli merkattu 30min ja se tuntui liian pitkältä tähän kohtaan. Itselle valikoitui klassinen Paahtopaisti remouladekastikkeella ja piparjuurella. Leivät maksavat pääosin 8e.

image

Leipä saapui kohtuullisen vikkelään ja oli päällystetty edellämainittujen asioiden lisäksi etikkakurkuilla, jääsalaatilla, paahdetulla sipulilla sekä lihahyytelöllä. Itse leipä oli stanu paahtoleipä, johon olisin toivonut pientä paiston tuomaa rapsakkuutta. Ei ehkä kuulu tapoihin? Sipuli toi kuitenkin tekstuurivaihtelua annokseen. Liha oli oikein hyvää ja tykkäsin lihahyytelöstä jota oli muutama lohko mukana. Remoulade oli myös ihan hyvää, mutta sitä piparjuurta en oikein löytänyt annoksesta. Tämä oli ihan hyvä leipä, mutta ei kuitenkaan mikään kovin järisyttävä kokemus.

image

Sisustus on persoonallinen, hieman pubimainen omituisine kyltteineen mitä on viljelty sinne tänne. Noin muuten tämä on karu pikku luukku seinässä joka on kalustettu kaurismäkimäiseen henkeen. Hyvin pelkistetty, mutta omaperäinen, hieman eksoottinen kokemus. Kasvissyöjälle täällä ei ymmärtääkseni ollut mitään tarjolla. Lasten kanssa ei varmaankaan tulisi tultua paikanpäälle, mutta mukaan voisi hyvinkin ottaa jotain picnic evästä.

URL https://www.facebook.com/tanskalainenvoileipa
Puhelin 09-494843
Osoite
Cygnaeuksenkatu 5, Helsinki

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.