Retrospektiivi, 801 ravintolaa myöhemmin

Kuten herra R sanoisi: “scrummilla mennään” ja vaikka tässä edellisessä sprintissä nyt menikin se nelisen vuotta, niin ei se haittaa. On aika katsahtaa hetki taaksepäin ja velloa menneessä, ehkä hahmottaa jotain uuttakin. Ken tietää.

Koska nyt tosiaan on suurin piirtein tasan neljä vuotta siitä hetkestä, kun päätin alkaa käymään eri ravintoloissa lounaalla. Tammi-helmikuun vaihteen paikkeilla tein puolivitsinä sen “myöhästyneen uudenvuoden lupauksen”. Ainoan, jossa olen koskaan pysynyt näin pitkään. Olen tässä pohtinut, että mitä voisin tehdä toisin, jos voisin keskustella menneen itseni kanssa, mutta ainoat asiat mitä tulee mieleen on aika teknisiä ja nekin oikeastaan vain sen takia, että tekisi mieli refuctoroida muutama asia, mutta se on tällaisen datamassan ja näin hitaiden palvelimien kanssa masentavaa.

Mitä olen sitten oppinut tämän kaiken jälkeen?

Uudet kokemukset ovat antoisia, eikä niiden löytäminen tarvitse olla vaikeaa tai kallista.
Tämä on ehkä se oleellisin asia, koska omaan synnyinkaupunkiin tutustuminen harrastuksen kautta on ollut erinomaisen avartava tapa kohdata kaikki kadut ja kujat. Olen päässyt kokemaan monia sellaisia ruokia ja paikkoja, joihin en olisi todennäköisesti muuten törmännyt. Ja valtaosa tästä on tapahtunut “lounarin” puitteissa, toki onhan mulla dösätsetti, mutta toisaalta olen aika moneen mestaan myös mennyt ihan apostolin kyydillä. Ei tämä niin vaikeaa ole, astu vaikka tänään jonkun uuden ravintolan ovesta sisään ja kokeile mitä heillä on tarjottavanaan. Todennäköisesti se on jotain hyvää.

Ruoka on hyvää.
Jep. Tämä lista on täynnä pelkkiä banaaleja toteamuksia. Jos kaipaat jotain syvällistä, niin mene katsomaan Feynmania. Aika harvassa paikassa tulee vastaan syömäkelvotonta ruokaa ja kunhan on liikkeellä terveen ruokahalun saattelemana, niin melkein kaikki menee. Mutta “hei, ei se riitä“, koska jos parempaakin saa ja vielä samaan hintaan, niin miksi tyytyä johonkin puolihuolimattomasti kyhättyyn asiaan? Vaikka pidänkin lähes kaikesta ruoasta, niin olen kaikkien näiden ravintoloiden jälkeen alkanut pikku hiljaa muodostamaan jonkinlaista säännöstöä siitä mitä viitsin suuhuni laittaa.

En oikeastaan pidä burgereista kauheasti.
Siis on ne ihan hyviä aina välillä, mutta olen jotenkin kyllästynyt niihin, ehkä johtuen siitä burgeribuumista mikä tuossa joitain vuosia sitten paukkui päälle. Ne on kuitenkin loppujen lopuksi “vain” lämpimiä leipiä. Ja joo, tiedetään, osaan näistä hierotaan niitä komponentteja huolella, mutta en välitä, nämä vaan ei innosta minua ja olen huomannut vältteleväni paikkoja (esim. Fat Lizard) joissa tiedän, että pitäisi todennäköisesti maistaa heidän burgeria, kun se on tavallaan pääartikkeli. Mieluummin kotiruokabuffa tai joku perusannos kuin purilainen. IMHO, YMMV, ROFL jne.

Nepalilaisia ravintoloita on todella paljon ja ne ovat lähes identtisiä.
Siis oikeasti, mistä ne hommaa noi samaa fiilistä edustavat kalusteet ja miksi ne menut ja kupletin juoni on niin samanlainen? Onko taustalla joku illuminati vai vaan heidän luontainen business nous, joka vie heitä kaikkia vääjäämättä kohti samaa, toimivaa konseptia? Koska minulle se toimii, Lönkan Satkarin lounaista lähtien olen diggaillut tätä safkaa ja se ei yleensä petä, vaikka aina joka kerta on jollain tavalla erilainen. Thaikkusafka on tietty vielä mieluisampi, mutta sillä ei ole kaupungissa ainakaan vielä samanlaista omnipresenssiä kuin Nepalin kavereilla.

Helsinki alkaa muistuttaa isoa kaupunkia.
Jeebus sentään, tönöä pukkaa joka nurkasta ja populaa alkaa olla niin paljon ettei meinaa sekaan mahtua. Mutta vielä sitäkin enemmän, täällä on tota raflaa niin paljon ja sen verran variaatiotakin, että hiki tulee pintaan kun näitä käy läpi. Kyllä tossa ihan hyvin pystyisi tänä vuonna sen tonnin rikkomaan, jos ahkeroisi. Toki se loppupää alkaa olla pääosin niitä pizza-kebabmestoja, joita en aio kyllä käydä kaikkia. Mutta löytyy ihan kiinnostaviakin vaihtoehtoja edelleen, kaikkien näiden lounaiden jälkeen. Ja se mikä tässä erityisesti pistää silmään, on ns. autenttisten mestojen tuleminen, ettei enää vedetä sillä “suomimenulla” ja valjulla purkkikamalla pelkästään. Tämä siis sen kotimaisen “brutal bistro” meiningin ja muiden mielenkiintoisten ja rajoja venyttävien, ahkerien keittäjien tuleminen. Se ravintolamaailman kaleidoskooppi, mitä on tottunut näkemään matkoilla isommissa kaupungeissa on nähtävissä täällä koko ajan nousevalla voluumilla. Jei!

Käveleminen on terveellistä.
Who knew? Tämä ulkoiluaspekti on ollut mukana ihan alusta alkaen (ja toki myös ennen sitä, tosin joskus vietin lounastauon vain kävellen, en syönyt mitään, se ei ollut terveellistä), mutta nyt ihan lähiaikoina mukaan on tullut mittauslaitteet ja siihen liittyvä kiinnostus, joten sitä kävelyä on tullut harrastettua enenevässä määrin. Ja tuntuu paremmalle. Suosittelen.

Ja se siitä, tämä viikko meni taas kurssimuotoisena, joten en päässyt raportoimaan syömisiä. Ensi viikolla taas uutta putkeen, alustava suunnitelma on jo muodostettu.

6 thoughts on “Retrospektiivi, 801 ravintolaa myöhemmin”

    1. Oho, no ei sit sitä, kiitos varoituksesta. Pitääpä yrittää sitten niiden kotiruokalounasta tms.

  1. Tuo oli siis ilta-aikaan, lounaslistalla näyttää olevan kerran viikossa(?) perinteisempi hampurilainen. Yksi kerta ei herättänyt luottamusta, lounaslista tosin näyttää noin ylipäänsä asialliselta.

    1. Joo, se kotiruokabuffa oli aika jees, kävin siellä tänään. Ei pystynyt mitään burgeria vääntämään 🙂

Leave a Reply