Papa Albert

IMG_2153-0.JPG

Päätin sitten viikon aluksi alkaa rehaamaan Uudenmaankadun rafloja läpi ja muistelin, että Koffin puiston päädyssä oli joku Sushi-paikka, eli sinne. No pääsin kyllä Sushi Sui -ravintolaan, mutta valitettavasti täytyy todeta, että tällä kertaa oli ihan pakko kääntyä “ovelta”. Noin pääosin pyrin olemaan ennakkoluuloton paikkojen suhteen, mutta jotenkin raaka kala ja lämpimän näköinen vitriini valmiiksi pakatuilla susheilla pisti sen verran kysymysmerkkejä, että jätin tämän väliin. Toisin sanoen, Uudenmaankatu jää avoimeksi tältä osin. Mutta muutaman kymmenen metrin (ja yhden Kaow Thipin) verran käveltyäni saavuin Koffin puiston päädyn Papa Albertiin, eli hotellin ravintolaan. Paikka on siis Sokos-hotellien Hotel Albertin ravintola ja jotenkin nämä aina huokuvat sitä hotellia, ketju tai ei. Täälläkin oli jotenkin hieman aamiaisen jälkeinen fiilis ravintolassa, mutta ehkä se vaan johtuu minusta. Tänään oli tarjolla kotiruoka-buffa sekä erilaisia lautasannoksia (kaikki 10e): Buffassa Riistakäristys muussilla sekä puolukkahillolla, Lounaspizza kahdella täytteellä, Talon salaatti melonilla ja parman kinkulla, Fusilli-pasta jauhelihakastikkeella, Spagetti tattikastikkeella sekä Punajuuririsotto parmesaanilastuilla. Itse päädyin buffaan kun en tiennyt mitä valita (tämähän oli hieman ex-tempore). Tilaus ja maksu suoritettiin ulko-oven vieressä sijaitsevalle kassasaarekkeelle, jonka viereisestä seinästä olisi voinut napata päivän lehde(t). Buffaan (ainakin) kuuluu salaattibaari, leivät ja kahvit/teet.

IMG_2150-0.JPG

Buffa noudatti peruslinjastoa, eli salaattibaarin kimppuun ensin, josta: vihreää salaattisekoitusta, porkkanaraastetta, tomaattia, kurkkua, raejuustoa (kutsutaan myös jarrujuustoksi joissain “piireissä”) sekä ananaspaloja. Päälle voi modata siemeniä sekä paahdettua sipulia ja oliiviöljyä (ainoa minun huomaama kastike). Leivissä oli useita vaihtoehtoja, mutta itseä kiinnosti eniten täällä(?) paistettu patonki. Levitteeksi oli voita. Salaatti oli perushyvä, ei mitään ihmeellistä, patonki oli normaalia parempaa, mutta ei nyt mitään häkellyttävää. Itse pääruoka oli aika lattea kokemus, melkein kaikki aikaisemmat “riista”käristykset ovat olleet parempia. Tässä ei ollut paistopintaa, eikä kunnon makua, eli “keitettyä lehmää”. Perunamuussi oli aika perussettiä, mutta kuitenkin itsetehdyn oloista. Puolukkahillo vaikutti kaupan hyllystä napatulta ja hieman liian makealta tähän kokonaisuuteen. Kokonaisuutena tämä oli hyvin baseline buffet, jossa mikään ei yllättänyt, hyvään tai huonoon (tosin edelleenkin olen saanut parempaa käristystä jopa ABC huoltamon linjastolta, samaa ketjuahan nämä ovat).

IMG_2144-0.JPG

Sisustus on hotellimaisen hajuton ja mauton, kuten näihin vähän kuuluukin. Pieni persoonallinen lisä tuli keittiön “tiskin” (tälle on varmaan joku nimikin) yläpuolelle raapustelluille, hauskoille kuville. Hieman tuli sellainen yrittämisen fiilis tuosta, vaikka muuten oltiinkin aika varmalla ketjulinjalla. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvisruokailijoille täältä voisi ehkä jotain löytää, mutta miksi? Vieressä on Kaow Thip, menkää sinne! Lasten kanssa tämä olisi varmaan aika turvallinen vaihtoehto, mutta kaukana ja ilman sen suurempia elämyksiä tarjoavana, jätän varmaan väliin.

URL Papa Albert
Puhelin 020-1234638
Osoite Albertinkatu 30, Helsinki

 

Splizzeria

IMG_2139.JPG

HUOM! Ravintola on suljettu.

Uusi paikka on avattu Kaivokadun katetulle osuudelle ja koska Kaivopihan päällä oli iso lakana mainostamassa, niin lähdin tänne kollegan kanssa ihmettelemään. Paikan konsepti on siis se, että pizzat (ja salaatit) myydään puolikkaina annoksina ja valmiissa annoskokonaisuuksissa on jo kaksi puolikasta valmiiksi. Eli saa käytännössä kahta pizzaa/salaattia maistaa saman lounaan aikana. Pizzoja löytyy halvemmilla täytteillä (8,90e kokonainen ja 4,90e puolikas), jotka vaikuttivat olevan lähempänä perinteistä makumaailmaa sekä hitusen hintavampia (9,90e kokonainen ja 5,90e puolikas) jotka edustivat eksoottisempaa settiä. Salaatteja löytyy myös ja jos nyt en ihan täysin ole väärin ymmärtänyt (tämä mahdollisuus on ehdottomasti olemassa), niin salaatteja saa samoilla täytteillä kuin pizzoja. Itselle valikoitui seinällä mainostettu Mexican bbq eli BBQ-mehustettua kanaa, pepperonia, curryananasta, aurajuustoa, Mexican BBQ -kastiketta sekä China town eli Kantonilaisittain mehustettuja katkarapuja, aurajuustoa, palvikinkkua, tomaattivaniljahilloketta. Vesi maksoi(!) yllättäen 0,10e, jolloin lounaan hinnaksi napsahti pyöreät 10e. Tilaus suoritetaan kokeille ja heiltä saa lapun jolla saa maksun suoritettua kassalle.

Paikka toimii (muista?) pikaruokaloista tutulla pöytähälyttimellä, eli vehjetin alkaa surisemaan kun voi hakea omat pois tiskiltä. Ruoka oli valmiina kohtuullisen nopeasti vaikka ravintolassa kyllä riitti jengiä. Itse pizza olikin sitten aika jännä, pohja oli hyvin ohut (toisaalta New York -tyyli, mutta toisaalta tuli mieleen, että nämä varmaan paistuvat myös nopeasti), ehkä jopa hieman liian ohut omaan makuun. Toisaalta tämä oli rapsakka, joka on omasta mielestä hyvä ominaisuus. Sitkoa oli hieman reunoilla havaittavissa, mutta nekin oli vedetty aika ohuiksi ja kokonaisuutena pohja ei ollut yhtä hyvä kuin esimerkiksi Da Vincissä tai vielä lähempänä sijaitsevassa Leonardossa. Täytteitä oli uskallettu laittaa tarpeeksi vähän ja tämäkin auttoi pohjan pysymisessä rapeana. Täytteet olivat aika kivoja ja pizza sinänsä oli melko maukas, jännänä (on se jännä) lisänä oli makeat hillot/kastikkeet pizzan päällä. Jenkkipuolella oli bbq ja kiinalaisella puolella oli makea tomaattihilloke. Ainakin tämä oli erilainen pizza, mutta en ole ihan varma, että oliko se parempi. Kerran tätä ainakin kannattaa kokeilla, vaikka samalla hintaa mielestäni saa parempaakin pizzaa.

IMG_2137.JPG

Sisustus on uudenkarhea ja nuorekkaan trendikäs, yksinkertaisen moderni ja valoisa. Logot “puuseinillä” ovat hauskan näköiset. Itse palvelutiski on ehkä hieman liian pikaruokalamainen, mutta eipä tuosta varmaan muutakaan saa ja toisaalta, ehkä sitä onkin tavoiteltu. Asiakaspalvelu oli nopeaa (kunhan uskalsi ohittaa ystävällisiä, mutta pitkiä neuvoja jakavan tarjoilijan ja hänen vieressään pyörivän ihmisjoukon) sekä hapuilevaa. Kassalla oli melkoinen säätö erilaisten lautasten ja suristimien kanssa. Tilausten sisältöjähän täällä on menun rakenteen sekä luonteen takia melko monta ja ne ovat kovasti toisensa laisia. Mutta kyllä se varmaan siitä. Kasvisruokaa täältä toki saa sellaisia vaihtoehtoja valitsemalla, mutta ehkä tämä kuitenkin on enemmän lihan iloihin kallellaan. Lasten kanssa nyt taas periaatteessa voisi tulla, kyllä ne pizzaa syövät, mutta en ehkä ensimmäisenä heidän kanssaan tänne suuntaisi.

URL www.splizzeria.fi
Puhelin 0400-802149
Osoite Kaivokatu 10, Helsinki

 

Parhaat itämaiset, osa 1

IMG_1447.JPG

Prik Hom -käynnin innoittamana (vaikka ruoka ei ollutkaan mitään erikoista) päätin vihdoin pistää listan omista suosikeista itämaisista (mutta ei lähi-itään nojaavista) ravintoloista. Itse pidän erityisesti tulisesta ruuasta ja näin ollen thaikkumestat saavat parhaat paikat, mutta pidän toki sushistakin, vaikkakin täytyy myöntää että suuri sushibuffien nousu on vähän vienyt terää tästä trendisafkasta.

IMG_2022.JPG

  1. Orchid (lönkka): kruunaamaton kuningas, ainakin minun mielestäni, hyvät puitteet ja parempi ruoka.
  2. Maithai: pitkän linjan veteraani ja täältä saa tasaisen hyvälaatuista thaikkusettiä.
  3. Koto: omasta mielestä paras japanilainen ja tarjoaa paljon muutakin kuin sushia.
  4. Dong Bei Hu: paras kiinalainen ja siisti sisustus, jos haluat tulista, niin ota “Friteerattuja kananpaloja, chiliä ja pippuria”.
  5. Lemon Grass: tämä oli iloinen yllätys ja tarjosi erittäin hyvää ruokaa. Erittäin suosittu joten joutuu helposti jonottamaan.
  6. Shubha Kamana: yllättäen yksi parhaimmista nepalilaisista missä on tullut käytyä. Pikku Nepalilla on yhtä hyvät annokset ja hieman parempi salaattibuffa, mutta täällä oli parempi naan ja erinomainen alkukeitto.
  7. Sen Chay: pieni mutta herkullinen ja plussaa pelkästä vege/vegaanikamasta.
  8. Makki Makki: hauska ja persoonallinen sekä ainoa tietämäni korealainen.
  9. Doi Thai: jälleen kerran erinomainen thaikkupaikka ja mielestäni hieman parempi kuin muut “keskitason” thaikut.
  10. Sushi wa.gocoro: pieni ja persoonallinen sekä erittäin hyvät sushit, pieni miinus hieman liian isoista “california” rullista.
  11. Kin Sushi: oli pakko heittää yksi sushibuffa sekaan ja tämä on paras niistä mitä olen tähän mennessä kohdannut.

IMG_1389.JPG

Siinäpä noita, olisi voinut lisääkin latoa, mutta sitä varten voit käydä ihmettelemässä itämainen tagia.