Maithai

20140625-113826-41906810.jpg

Ravintola Maithai on tarjonnut thaimaalaista ruokaa erittäin pitkään ja olen täällä syönyt yhdet parhaista thaikkuruuista mitä muistan. Jonkun verran on ollut variaatiota ruuan laadussa ja välillä luottoannos (kanaa osteri-basilika-kastikkeessa) on ollut todella tulinen ja välillä taas ei lähes ollenkaan. Lounastarjooma koostuu päivittäin vaihtuvista annoksista, jotka valitettavasti ovat vain ravintolan oven vieressä (tai sisällä) nähtävillä. Kympin maksavien annosten alkuun saa päivän keiton joka tänään oli tulinen ja hyvä kasviskeitto. Listalla oli kanaa punacurry-kastikkeessa, riisiä ja vihanneksia (nuudeleiden kanssa paistettuna) ja naudanliha-salaatti. Itse päädyin salaattiin, koska se on aina ollut niin hyvä, niin täällä kuin myös Orchidissa.

Keittoa sai odottaa hetken, kuten myös pääruokaa, eli täällä annokset myös tehdään erikseen, eikä vain ammenneta jostain isosta sammiosta lautaselle. Keitto oli ihan hyvä ja kivan tulinen ja naudanliha-salaatti aivan erinomainen. Paahdettu ja jauhettu riisi sekä minttu tuovat annokseen hauskan soundin ja tulinen kastike on todella maukas. Ainoa jolle tämä versio mielestäni häviää on Lönkan Orchidin entrecote-naudanliha-salaatti, joka tosin on niin järkyttävän suuri määrä ruokaa, että siinä pitää olla jo oikealla asenteella liikkeellä.

20140625-113828-41908490.jpg

Sisustus on hieman hämyisä, ellei tule riittävän isolla porukalla (ja ajoissa, tämä täyttyy nopeasti) että kehtaa mennä ikkunan viereiseen neljän hengen pöytään istumaan. Täältä voi lounasaikaankin varata pöytiä, eli jos on myöhään (klo 12 aikoihin) liikkeellä, niin saattaa olla ihan järkevää soittaa etukäteen. Muuten tämä on ihan siisti kalustukseltaan, tosin hieman kulahtanut ilmeeltään, kyseessä on kuitenkin aika pitkään samassa paikassa sijainneesta ravintolasta. Ruoka on sen verran hyvää, että olen itse ainakin täällä nauttinut liikelounaista, vaikkakaan paikka ei tyyliltään ole stadin parhaimmistoa.

Kasvisruokaa on tarjolla joka päivä, tosin keitto saattaa yllättää. Lasten kanssa olen täällä syönyt useamminkin, joten jos nyt ei ole vaunuilla liikenteessä, niin hyvin on mahtunut ja ruoka maistunut.

URL www.maithai.fi
Puhelin 09-6856850
Osoite Annankatu 31-33, Helsinki

 

Maithai on 25.6.2014 rated 3.5 of 5

Leave a Reply