Savu

Harvinaisesti sateeton päivä, joten oli pakko hyödyntää ja käydä lounasaikaan pienellä happihyppelyllä, jotta saisin pienen breikin kaiken skriptauksen seassa tehtyyn kiroiluun. Pitkät on päivät ennen lomia, mutta pakko vääntää, syksyllä ei enää ehdi. Lähdinkin siitä sitten tetsaamaan Senaatintorin turistilaumojen läpi aina rantsuun saakka.

Halkolaituria reunustivat ne kauniit purjelaivat, joiden takana siinsi Tervasaari. Tähän kohtaan kaupunkia osuu useampiakin muistoja, osa merellisiä. Kerrankin yksi kaveri otti jopa kosketusta laiturin ja purkkarin välimaastoon, ennen juurikin Savu-ravintolassa vietettyä jätkien iltaa.

On tuolla ollut eräät synttäritkin ja kaikenlaista muuta epämääräistä haahuilua. Tämä on oikein hyvä kohde tuollaiselle lyhyelle, kaupunkimaiselle puistopyrähdykselle, jos sattuu olemaan mestoilla. Nykyään siellä parkkipaikatkin on selkeämmin merkitty, ettei tule vaikka kahta kertaa peräkkäin sakkoja (prkl). Kalasataman suunnassa pilkisti taivasta ujosti halkova Redin puolivalmis runko, sinnehän taisi olla tulossa kanssa melko monta raflaa. Sitä odotellessa.

A very Finnish-ly themed restaurant by the sea, this “summer cabin” has tasty food and an impeccably executed feel to it. Definitely worth a visit if you desire a bit of a local touch, but can’t be bothered to leave the city.

Other good locations for a local atmosphere, go to Elite, Konstan Möljä (dinner only) or Savotta.

Tarjolla on lounaaksi joko à la carte, lounasmenu (29e) tai trendikkäästi (vai onko tämä bowl-juttu jo vähän passé?) salaattikulho (15,90e) tofulla, fisulla tai lihalla.

Otin fisun, vaikka vähän hotsittikin napata vegeversio kaikesta lihanhimosta huolimatta. Jotenkin vaan se savusiika houkutteli ja tänään piti pysyä pystyssä koneen ääressä iltaan asti, ajattelin että ehkä se kala olisi aavistuksen ruokaisampaa?

Kalabowliin kuului: Savusiikaa, avokadoa, mummonkurkkuja, chili-kikherneitä, marinoitua uutta perunaa, pikkelöityä punakaalia, retiisiä ja kevätsipulia & fenkolilla maustettua luomujugurttikastiketta sekä loppuun vesimeloninekku mintulla. Tilaus ja maksu hoidettiin pöydässä.

Alkuun tuli yllätyksenä keittiön terveinen, joka tarkoitti kurkkusiipaletta savustetulla kermaviilillä, seesaminsiemenillä ja fritatulla lehtikaalin(?) palalla. Tämä oli oikein makoisa ylläripylläri ja vieno savun maku sopi tähän mainiosti.

Seuraavaksi pöytään saapui leipäkori raflan omia leipiä (tämähän on samaa klusteria Savotta-raflan kanssa, joten sen takia homma toimii jokseenkin samalla sapluunalla) vaahdotetun voin kera. Leivät olivat maittavia, vaaleassa maalaisleivässä oli hyvä kuori ja passeli sitko, sekä sopiva suola.

Saaristolaisleipäkin oli hyvä, joskaan ei mitään tajuntaa laajentavaa, itse tykkään vähän tahmeammista versioista. Näitä oli hyvä nakertaa nälkäänsä, kun se aamuisen salin jälkeinen päärynä ei oikein enää antanut energiaa.

Pääruoka saapui seminopeasti ja oli oikein kivan näköinen setti tavaroita. Huippuhetki oli se kun puraisin siikaa niskaan, tämä oli todella hyvää, vielä snadisti lämmintä. Täytyi oikein varmistaa ja joo, savustavat itse omissa pöntöissään.

Harvoin tulee Stadissa lounaalla näin tyylipuhdasta savukalaa eteen, joskaan tämä ei siltikään voita sitä Lapissa auton konepelliltä nautittua annosta, joka saatiin yhdestä kiskasta järven rannalta. Isäntä siellä kävi ensin hakemassa kalat verkosta ja savustuspönttö oli suoraan pikku rakennuksen takana. Siitä on paha pistää paremmaksi.

Mutta tämäkin oli suussa sulavaa ja toimi mahtavasti sen maustetun jogurtin kanssa yhteen. Uudet tilliperunat olivat nekin oiva komponentti kulhoon, tosin kylminä nämä ei pärjää sille juuri keitetylle potulle. Marinoitu kaali oli vedetty ihanan pirtsakaksi ja toi hyvän hapon peliin mukaan.

Salaattikin oli saanut sopivan etikkaisen kastikkeen ja kikherneet toivat avokadon kanssa ruokaisuutta salaatille, vaikka ei sitä chiliä ollut omaan makuun riittävästi (onko sitä koskaan).

Kulhomallisessa ruokailussa on aina se sama ongelma, viimeisten rippeiden kaivaminen pohjalta oli epätoivoista kalastelua, mutta onnistuin lopulta kauhomaan kaikki ahnaaseen kitaani.

Mintulla maustettu vesimeloni oli viileä lopetus kivan kevyen – mutta silti sopivan täyttävälle – kesäiselle lounaalle. Onhan tämä toki vähän tyyriin puoleinen, mutta elämä on. Kannattaa käydä, jos haluaa vähän Suomi-nostalgiaa safkansa kaveriksi.

Sisustus on toteutettu lähes kliseemäisen mökkihenkiseksi, aina pakollista pallogrilliä myöten. Ympäristönä tämä oli oikein viihtyisä, varsinkin terassilla vietettynä.

Stadissa on harvoja vihreitä keitaita ja tässä on bonuksena vielä miellyttävä merimeininki. Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä.

Lasten kanssa homma toimisi varmasti myöskin, saaresta löytyy leikkipaikkaakin ja mattolaituria ihmeteltäväksi ravintolakäynnin yhteyteen. Lasten listakin näytti löytyvän, tosin itse tykkään enemmän tilata normilistalta pienempiä annoksia skideille, saavat siten parempaa safkaa.

Ps. Onkohan nyt joku lopun aika tulossa Ruisrockiin, kun sirkkalaumat ja pedon merkki (tai ainakin sen skanneri) on mainittu?

URL www.ravintolasavu.fi
Puhelin 09-74255574
Osoite Tervasaari, Helsinki

Ultima

Nonih. Sainpas kirjoitettua tämän valmiiksi, vaikka vähän jälkikäteen. Ilta R:n kanssa oli Suuri Menestys, johon liittyi hurmaava nuori pariskunta, salakapakka, ryhmä norjalaisia viikinkejä ja tanssiaiset Helsingin yössä.

Mutta ennen kaikkea tätä käytiin tietysti syömässä, kuinkas muuten. Luonnollisestikin meidän täytyi käydä stedaamassa Finnjävelin seuraaja, sirkkasärvintä tarjoava Ultima. Tuollaisella nimellä ja vetäjien natsoilla oli odotukset korkealla.

Käytiin ensin toki ottamassa vauhtia Bar Cónin terassilta, Stockan Ted Baker -osaston läpi, kohti Etelärantaa ja Suomen kovimpia kortteleita, ainakin noin kulinaristisessa mielessä.

A mixed bag of treats at this high-flying restaurant, following in the deep footsteps of Finnjävel. The food was mostly good, with some surprising misses and the format of the menu left us with a slight disappointment.

Other fine dining experiences in Helsinki are Olo, Ask and Ora.

Tarjolla on menu, mutta ei maistelu, vaan ihan á la carte. Tosin sellaisella oudolla twistillä, että kun on kaksi pöydässä, niin molempien pitää ottaa sama annos. Kaikista lajeista, paitsi alkudrinkkien kanssa vedettävistä hiukopaloista. Tämä oli siinä määrin hämmentävää, että sitä piti tavata tarjoilijan kanssa ihan muutaman kerran, että upposi tajuntaan.

Tämä siis siitä huolimatta, että tarjolla oli maistelumenumaisesti joko neljä (61e), kuusi (81e) tai kahdeksan (99e) ruokalajia. Jännästi myöskään suositusviinejä ei löydy menulle, joka kuulemma johtui siitä, että variaatioita on niin paljon.

Ja onhan niitä, mutta toisaalta vaihtoehtoja eri kategorioissa ei ole kuin tietty setti ja yleensähän tulee yksi kaato per annos. Mutta näin se vaan oli ja sillä mentiin. Ja otettiin toki se koko setti, kerranhan täällä vaan käydään.

Hiukopaloista (en jaksa tabuloida tähän kaikkia vaihtoehtoja, 5e tsipale) otettiin: Kasvihuoneilmiö eli raflan omista laareista revittyä salaattia, riimiporoa kuusikreemillä sekä hampputartletti tryffelidressingillä ja rapeilla sirkoilla. Alkuruoka-osuudesta napattiin: Paahdettua perunarieskaa hapankermalla ja kylmäsavustettulla hauella, Ultiman pehmeää tofua sienisoijalla ja grillattulla salaattilla, grillattua taimenta Ultiman kimchillä ja piparjuurella sekä palvattua mallasporsaan niskaa paahdettulla purjolla ja mausteisella silmusalaatilla.

Pääruoista valittiin seuraavat: Paahdettua villisiikaa merileväemulsiolla ja siianmädillä sekä Bovikin luomukaritsan satulaa yrttivoilla ja kukkakaalilla. Jälkkäreistä taasen: Pihlajaflan yrttijäätelöllä ja rautayrttimarengilla sekä juusto eli kotimaista valkohomejuustoa kandeerattulla raparperilla ja siemennäkkärillä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta menussa oli, että talon omasta leivästi piti myös maksaa (5e), jota ei ole näillä leveysasteilla tullut ihan vastikään eteen. Otettiin toki sitäkin, vaikka kieltämättä siinä kohtaa listaa tavatessa alkoi jo tulla pienehkö rahastuksen maku. Toki kalliissa korttelissa tosiaan oltiin jne.

Hiukopalat tulivat verrattain nopeasti ja sirkkaleivällähän se piti aloittaa (tottakai) ja tämä oli aika hyvä- Jännä kokemus rouskuttaa sirkkoja, joiden kotien ali oltiin kävelty kun astuttiin raflaan. Tämä on sitä nykyaikaa, kaiketi. Noin muuten oltiin melko normileveleillä, tällainen ruisnappi levitteellä ja sirkat tuntuivat lähinnä jauhoisilta.

Riimiporo oli aivan tolkuttoman herkullista, tässä oli niin jykevät maut ja upean täyteläinen kreemi kaverina, että jouduttiin vähän taistelemaan viimeisistä paloista.

Kasvihuoneilmiö oli sitä mitä purkissa luki, eli salaattia kerittynä kimpuksi. Mikä sinänsä ei oikein säväytä varmaan ketään, vaikka toki on hienoa, että ovat kasvattaneet itse ne rehut. Mutta yllättäen se pikkelöity selleri, joka sitoi kaninruoan yhteen, oli upean makuinen.

Jopa siinä määrin, että selleri-aversiota koko ikänsä kärsinyt R oli ihastunut makuun. Tämän lisäksi paperin nurkkaan tursotettu “kastike” toimi mahtavasti kasvisten kanssa yhteen.

Varsinaiset alkuruoat aloittikin perunarieska, joka oli oikein maittavan makuinen ja hauki (on kala) pelasi mainiosti annoksessa. Mädit ja preparoidut (ei pysty muistamaan tarkasti, olisiko ollut alipaineessa jotenkin) kurkut toivat tekstuuria ja lisäpirskahduksia annokseen. Tämä taisikin olla meidän suosikki alkupaloista.

Koska seuraavana syöty pehmeä tofu oli niin pehmeää, että ei oikein meinannut arvata että mitä oikein on syömässä. Poksautetut riisit toivat vähän vaihtelua suutuntumaan, mutta jotenkin tässä tuli sellainen olo, että vetelee outoa versiota rice krispies -aamiaisesta.

Valitettavasti ne houkuttelevan näköiset suikaleet eivät tuoneet kauheasti lisäkicksejä annokseen ja jotenkin makuprofiili oli himmeämpi kuin olisi voinut toivoa.

Talon oma kimchi oli aika hyvä, vaikkakin itse tykkään reilusti tulisemmasta meiningistä. Kalaa löytyi ja se oli kai ihan hyvää, mutta mitään merkittävää muistijälkeä tästä ei jäänyt.

Mallasporsaan niska oli taasen oikein hyvä annos, ainahan sitä pekonia tai sen kaltaista vetää mielellään. Tässä annoksessa oli useampia ulottuvuuksia ja nämäkin palaset napsittiin kovalla tahdilla.

Näiden sivuun tuli myös sitä talon leipää, joka oli ilmeisesti väsätty juuri äsken. Lämmintä leipää on aina hyvä syödä ja varsinkin kun siihen viereen törkkää pehmeää voita. Mutta jotenkin tämä briossi ei puhutellut.

Sisäinen rakenne oli liian “sienimäistä” ja maku ei osunut maaliin, ensimmäinen kerta kun leipäkoriin jää leipää, varsinkin kun siitä on ihan erikseen maksanut.

Siika saapui ensimmäisenä pääannoksista ja oli komia ilmestys puutarjottimellaan. Makuakin löytyi, joskin ne mädit jotenkin saivat annokseen vähän liiankin merellisen tunnelman. Se mikä tässä kuitenkin oikeasti häiritsi oli ne ruodot, mitkä pyörivät suussa kun kalaa yritti renssaa ilman siihen tarvittavaa taitoa.

Kreemiä löytyi ja kaikenlaista kasvista, mutta kaikista komponenteista huolimatta annos jäi mysteeriksi meille, eikä niiden ruotojen kanssa taistelu lopulta tuntunut sen vaivan arvoiselta. Kalan kaveriksi saapui uusia perunoita duunattu jollain (tilli)kastikkeella.

Tämä tuntui liian paljon vappuiselta perunasalaatilta, aina rouheaan tekstuuriin asti. Kokonaisesta kalasta oli kuitenkin pakko tehdä taideteos pään ja pyrstön avulla, koska olen mieleltäni pelkkä lapsi.

Karitsa tuli kylki edellä eteemme ja sillä oli runsaasti kastiketta kyydissä. Kastike oli erinomaista, kuten myös lammas, joskin rasvaisimmat kohdat maistuivat kovasti siltä miltä lampaan rasva maistuu. Tämä annos kuului myös meidän suosikkeihin ja tuli hoideltua viimeisiä rippeitä myöten.

Välijälkkäriksi tuli juustoa, sitä tietyltä nimetyltä lehmältä valmistettua valkohomejuustoa. En nyt muista nimeä, mutta olisiko Orassa tullut sama setti, tai sitten Nokassa. Ei jaksa tarkistaa. Joka tapauksessa juusto oli hyvää, mutta jotenkin olisin kaivannut välijuustoilta enemmän variaatioita ja pienempää kokoa.

Mutta toisaalta tässä oli aivan tolkuttoman hyvää raparperia. Siis varmaan paras raparperi mitä on tullut ikinä maistettua, jos nyt ei lapsuuden värjäämiä “mummolan” muistoja oteta huomioon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan taitavasti keitetty ja oivallettu annos.

Loppuun tuli flan ja todella hyvää marenkia. Näitä tuli molemmille oma annos, ilmeisesti kylmäkkö ei ole vielä taipunut tähän uuteen formaattiin. Tämä oli todella hyvä jälkkäri ja siitä huolimatta toinen näistä luovutettiin omaehtoisesti viereiseen pöytään.

Kun oli keskusteluyhteyskin vähän aiemmin avattu. Ja siitä se sitten lähti, kierros Helsingin yöhön, joka teki tästä illasta ikimuistoisen. Vaikka Ultima ei jotenkin ihan siihen ikimuistoisen tasoon yltänytkään.

Sisustus on jännä yhdistelmä Finnjävelin jäämistöä ja uutta konseptia. Eniten pidin pysäyttävästä teoksesta ala-aulassa, johon oli taiteilijan ohjauksessa henkilökunta kasannut rikkoutuneita astiastoja edellisestä ravintolasta. Näiden lisäksi viherseinät ja sirkkojen James Bond -maiset pallot (kuka muistaa Moonrakerin orkideat?) toivat mielenkiintoisen futuristisen meiningin mestaan.

Neon-valojen värittämät välitilat sopivat moodiin myös, mutta miksi ihmeessä on pitänyt peittää yksi Helsingin kauneimmista maisemista jollain Space Odysseyn muoviulokkeilla? Ymmärsin kyllä Chez Dominiquessa, joka oli katutasossa, ettei ulkopuolisia päästetä pällistelemään, mutta tässä ollaan kuitenkin nyt toisessa kerroksessa ja jos joku jaksaa sen kiivetä, niin antaa tulla katselemaan vaan. Asiakaspalvelu oli erittäin tasokasta, kaikki sujui sutjakkaasti ja kohteliaan ystävällisesti.

Kasvissyöjille oli vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta jotenkin tuli sellainen olo, että joko en ymmärtänyt konseptia tai sitten tämä on vaan suunnattu jollekin muulle segmentille. Toisaalta R oli jokseenkin samoilla linjoilla, kuten myös viereisen pöydän pariskunta, joiden kanssa lähdettiin painimaan viikinkien ja Trillbyn (josta tulee mieleen PA:n Twisp and Catsby) pariin.

URL www.restaurant-ultima.fi
Puhelin 0300-472341
Osoite Eteläranta 16, Helsinki

Maannos

R tuli lounaalle, vaikka olikin vielä vähän kröhäinen flunssasta ja piti kehittää joku hyvä mesta kesäpäivän sekä yhteisen hetken kunniaksi. Onneksi olin bongannut muutamaa päivää aiemmin Citysta uuden lupaavan kuuloisen raflan, joten suunnattiin Wärtsilän viereen ja hypättiin sisälle tähän brutal bistro -henkiseen ravitsemusliikkeeseen.

Ai niin! Ja flunssat sekä jalkojen hellyydet ovat jo väistyneet sen verran, että sain reviteltyä taas oikein huolella juoksumatolla. Täytyykin pistää uusi vaihde silmään, selvästi juoksutahti alkaa olla jo uudella tasolla, joten voi yrittää saada tarpeeksi tehoja herra J:n voittamiseen seuraavassa Cooperissa (yeah right).

Paluumatkalla huomasin, että Cholo on mennyt kiinni, tilalle on napsahtanut Chalupa, Kotipizzan texmex-ketjun piste.

A wonderful lunch experience in this bistroish restaurant, with a simple menu but a truly delicious execution. The drumsticks I had were juicy and sticky, while my wife’s 65° (149°F for you non-centigradeians) egg was done to a t.

The area has many interesting restaurants, such as Baskeri & Basso (no lunch), Krog 16 and Il Bucatino.

Täältä löytyy joka päivä pari lautasannosta ja menu on jossain määrin kasvispainotteinen. Lounaaseen kuuluu leipä ja pari lisuketta. Tänään oli tarjolla: Broilerinkoipea eli broilerin koipinuija grilli-kastikkeessa paistetuilla perunoilla ja pikkelöidyillä retiiseillä (10,40e) sekä Kasvisrösti eli perunaa, porkkanaa, kaalia, sipulia, yrttejä ja kanamuna 65° (10,40e).

Näiden kylkeen tuli jaettavaksi: Vihreä salaatti sekä bulguri(vai ohratto tms?)-porkkana-herne-kurkkusalaatti. Alkuun tuli paperipussillinen leipää, suolatut voinapit löytyivät veden kanssa pöydistä. R otti röstin, kun siinä oli kanista ja minä luonnollisestikin sen toisen vaihtoehdon, eli drumstickit. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille, josta sai myös ostaa (1,50e) loppuun kahvit.

Alkuun tuli nakerrettua leipää ja se oli ihan hyvää, rapsakka kuori, mutta vähän sellainen mureneva sisus. Maku oli kuitenkin kohdillaan ja suolattu voi toimii aina.

Pääruoat saapuivat melko nopeaan tahtiin ja olivat molemmat herkullisen näköisiä kokonaisuuksia. Omat kanankoivet maistuivat upealle, nämä olivat juurikin niin ihanan tahmeita ja rapsakoita pinnalta sekä mehukkaan mureita sisältä, kuin voi vain toivoa. Paistetut perunatkin oli tehty huolella ja sopivat kanan kaveriksi hienosti.

Lautasen kulmaan oli töräytetty sitruunamajoneesia tms, joka pelasi mahtavasti yhteen muiden komponenttien kanssa. Näiden lisäksi löytyi joku kasvishöystö, joka toimi myös koivista revittyjen palasten kanssa ja kirpsakkaan makeasti pikkelöidyt retiisit toivat vähän happoa peliin.

Lisukkeet olivat myös todella taitavasti duunattu, vihreä salaatti oli saanut kepeän kirpeän kastikkeen, joka sai hymyn huulille. Näin se yksinkertaisinkin kasvisruoka saadaan nostettua uudelle tasolle.

Bulgurisötkötys oli sekin niin hyvää, että päästiin R:n kanssa taistelemaan viimeisistä rippeistä (hän veteli salaatin loppuun kun en katsonut), muikeasti maustetut porkkanat antoivat sopivaa tekstuuria herkkään annokseen ja koko hoito toi hyvää konstrastia pääruokaan.

R:n rösti oli sekin erinomaisesti keitetty, tosin stara oli kananmuna ja se kuinka hyvin kanis boostasi muita haarukkaan osuineita juttuja. Loistava lounas, tänne kannattaa ihan ehdottomasti mennä ja heti.

Tämä ja ~viereisessä korttelissa sijaitseva Krog 16 ovat todella mahtavia uusia lounaspaikkoja, joissa kaikkien pitäisi käydä. Baskeri & Basso vieressä viimeistelee tämän trion, tosin BasBasista ei valitettavasti saa lounasta.

Sisustus on linjakkaan pelkistetty, kivat lamput ja hauskoja pieniä yksityiskohtia. Ja lamppuja tämä kellaritila vähän kaipaakin, tosin nyt kesäisellä kelille ne pienehkötkin ikkunat toivat ihan kivasti valoa saliin. Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, annokset esiteltiin ja muutenkin homma toimi hienosti.

Kasvissyöjälle tuntui olevan joka päivä jotain, ainakin jos ei joku hassu kananmuna haittaa (haittaakse?)

Ja lastenkin kanssa voisi kuvitella käyvän, löytyi vaunuillekin (yms) ramppi ja tilaa oli ihan hyvin. Tosin on tämä ehkä vähän tälleen aikuiseen makuun.

Ps. Kozeen Shiwanin kesä pop-up on tuloillaan. Tonne olisi siisti mennä, mutta kun ei tiedä vielä/edelleenkään omista aikatauluista vielä mitään, niin on vaikea sitoutua. Ensi tiistaina ollaan ehkä vähän viisaampia, tai jotain.

Pps. Le Bonin tilalle on tullut joku viihtyisän oloinen (Heidi’s) biergarten.

URL www.maannos.fi
Puhelin 050-5056875
Osoite Telakkakatu 5, Helsinki