Pasta Box

En etsi valtaa, loistoa, vaan herkullista lounasta.
Mä pyydän uunipastaa ja salaattia vaan.
Se buffa suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa cheffin luo.
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan herkullista lounasta.

Suo mulle soppa maukas ja siihen keittoluu,
piissin kaasuvaloa, joss’ kastike saostuu.
Tuo kotihin, nyt pieneenkin, nyt ateria suloisin,
chilin ihanaa paloa ja tofua jaloa.

Tätä lauleskellessani tston käytävillä ja kammareissa (mutta hiljaa, mutisten, ettei avokonttorilaiset häiriintyisi liikaa) alkoi tehdä mieli jotain take away -tyylistä safkaa. Keli oli mainio, joten päätin ottaa metron alle ja suunnata vihdoinkin herra Välimäen säätämään pasta-pohjaiseen ravintolaketjuun.

Tämä on roikkunut listalla vaikka kuinka pitkään ja nyt sitten matkalla Itsariin yritin hahmotella hyökkäysvektoria lounastarjontaan. Pyörittelin mielessäni kahden Junior-laatikon settiä, joista toinen olisi ravintolan omin sanoin “yleisön suosikki”, Norma ja toinen klassikko Bolognese.

Ystävällisesti sivustoilta löytyy jopa annosten kalorimäärät, joten sain pidettyä NSA-vakoojani tyytyväisenä. Robottikaveri on auttanut jo niin paljon, että olen saavuttanut läskitalkoissa 50% tehot. Vielä on hetki matkaa, tosin ei tässä nyt olla vielä hikoiltu kuin vasta puolitoista kuukautta. Siihen nähden luulisi, että ranneke antaa sähköshokkeja, kun on ollut niin tehokas.

Pasta-in-a-box, ready to go or to eat at the restaurant. The Pasta alla Norma I had was tasty and filling, but the deliciously creamy mozzarella was truly the star of the show.

There is quite a variety of restaurants in the Itäkeskus shopping mall and surrounding area, such as Kirkuk, Newroz and Wasabi Sushi.

Eli pastaa ja boksissa vieläpä. Tarjolla on useita vaihtoehtoja, kuten myös kokoja. Mutta on myös päivittäin vaihtuva lounastarjous (8,70e), joka tänään oli: Norma eli munakoiso-mozzarella-tomaatti-basilika + chili-korianteri. Tutkailin hetken aikaa suunniteltua Junior-boksia, mutta se oli niin synkän pieni, ettei pystynyt pysymään suunnitelmissa.

Otin siis sen medium Norman, vesipisteestä kupin (HUOM! ilmaista) vettä ja könysin loossiin istuskelemaan. Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa, safka tuli pöytään, josta löytyi myös (muovi)haarukat.

Tehokkuus oli huipussaan kun lounas saapui pahvilaatikossaan eteeni. Siinä on sitä jotain, kun vetelee kertiksillä tötsästä safkaa, melkein kuin olisi jossain festareilla. Tätähän minä tulin hakemaankin, tällaista turvallista versiota katuruoasta, kirkkaiden valojen alla nautittuna. Ja kyllä minä siitä nautinkin.

Oli meinaan yllättävän hyvä annos, pasta oli sopivan al dente, kastike miellyttävän tomaattista ja munakoiso hyvin paahdettua. Chili antoi kivasti potkua, ollen kuitenkin vielä vain sivujuonteena annoksessa. Basilika toimii tietysti tässä kontekstissa, mutta korianteri oli jännä ja todella hyvin muita makuja komppaava yrtti.

Kaikesta tästä huolimatta annoksen pääosaa esitti ehdottomasti se aivan ihanan kermaisen täyteläinen ja sulavan valuvainen mozzarellajuusto. Siis oikeasti. Erittäin hienosti valittu ja täydellisesti tähän annokseen sopiva juusto.

Noin muuten tämä oli tällainen perushyvä, joskin ehkä hieman pienehkö (isompia kokoja toki saa) pasta-annos, mutta se juusto sitoi kaiken muun yhteen. Tykkäsin kovasti, tässä oli enemmän ajatusta kuin osasin odottaa. Kannattaa käydä tsekkaamassa, jos ei ole jo tuttu juttu.

Sisustus oli sekin harkitun oloinen ja skandinaavisen linjakas puukalusteineen. Hyvin oli saatu luotua oma, persoonallinen tila kauppakeskuksen käytävälle. Toki tämä oli pikaruokaa ja asetelma sen mukainen, mutta kyllä pesi ne perus burgeripaikat mitä on viljelty Itiksenkin nurkkiin.

Kasvissyöjille oli esim. se Norma (suosittelen), jos juusto ei haittaa. Vegaaninen pesto-annoskin löytyi. Lasten kanssa voisi hyvinkin käydä piipahtamassa, tilaa oli, pieniäkin versioita annoksista löytyy ja pasta yleensä uppoaa.

Ps. Oli pakko vetää rundi ja Hansasillan kiinalainen take-away mesta on muuttunut kebabbilaksi, entinen Vietnamilainen on edelleen joku Bistro buffa-mesta ja noin muuten ravintolatarjonta on remontin jälkeisessä tilassa. Suola ja Pippuri -ravintola pitäisi (ehkä) vielä käydä, kuten myös (ehdottomasti) Lucky Bastard. Ja tietty Eastonin Villa Nepal sekä Itiksen ympäristössä sijaitseva joku kiinalainen (tai sit ei) sekä persia-tms lähi-itä systeemi. Puhoksessa ainakin oli yksi ja joku oli myös sillä “vanhalla” puolella. Täytyy ilmeisesti tehdä joku kauko-itä turnee tässä joku viikko, että saisi nämä kaikki taputeltua.

Pps. Täytyi vielä ottaa kuva, kun toimiston keittiön pöydälle ilmestyi houkutin. “It’s a trap!” kaikui mielessäni ja onnistuin välttämään “Kinderkakun” vaaran viime hetkillä.


Ppps. Tupac!

Pppps. Tämä on ainakin kolmas kerta, kun olen yrittänyt löytää Orchidin thaikkumarkkinaa. Ei mitään hajua edelleenkään, että missä tämä sijaitsee. Tuokin kyltti osoitti parkkihallin kautta ulos, jonnekin Itäkadulle tms. Voiko se olla siellä? Pieni googlailu osoittaa, että voi. Se on Itäkadulla. Seuraavalla kertaa sit.

URL www.pastabox.fi
Puhelin 010-5747101
Osoite Itäkatu 1-7, Helsinki

Zhonghua

Tiedätkö sen tunteen, kun joku tarve alkaa kalvamaan mieltä ja et pääse siitä millään eroon? Tänään oli aivan pakko saada jotain kiinalais-henkistä kamaa. En tiedä onko mulla taas joku msg-vajarit vai mikä, mutta skannailin listoja ja tuskastelin sen tosiasian kanssa, että suurin osa vaihtoehdoista oli luonnottoman kaukana.

Periaatteessa tekisi mieli mennä vanhoille huudeille Haagaan tsekkaamaan muutamat paikalliset erikoisuudet, mutta tänään ei tehnyt yhtään mieli aamuisen sekoilun (housut unohtuivat kotiin) jälkeen lähteä niin pitkälle matkalle. Ja toisaalta tuo sää ei kannusta seesteiselle kävelylle ryhtymistä. Onneksi Wolt osasi muistuttaa minua siitä, että Grand Shanghai oli joskus vaihtanut nimeä ja oli nykyäään Zhonghua (tai Zhong Hua).

Tavallaan olen vältellyt näitä search&replace-operaatioita, joissa rafla on käytännössä sama mutta nimi on vaihtunut. Mutta planeetat olivat oikeilla kohdilla tätä varten, oli aika tunkeutua jälleen Aikatalon syövereihin.

A very generic Chinese buffet, move along, nothing to see here.

For a more interesting version of the same, check out
BrokadiItsudemo and Ho’s Food.

Kiinalainen buffet (9,80e) sushilla, sopalla, salaatilla ja sen sellaisella. You know the drill. Tänään laareista löytyi: Lehmää kuminalla, chilipossua, basilika-kanaa, frittejä (mutta ei hapanimeläkastiketta *gasp*), paistettua kiinankaalia, mapo tofua (ilmeisesti ilman lihaa), paistettua kalaa kasviksilla, riisiä, paistettua riisiä, paistettua nuudelia, salaattibaari sekä vegesoppa kananmunalla.

Tilaus ja maksu hoidettiin tullessa tiskille josta saa lautasen ja lautasliinan. Tikut ja soija löytyy buffasta, muut jutut pöydistä. Päivän lehdet näyttivät olevan tarjolla tiskillä.

Alkuun piti testaa vähän susheja jo pelkästään eilisen Rugosa-käynnin takia. Nämä olivat yllättävän jees, aika hyvin maustettu ja keitetty riisi, tosin sellaisella sushiprässillä selvästi tehty. Lohi oli ihan hyvää ja sitä oli sopivasti riisiin nähden, kun valitsi palaset oikein. Täälläkin kala tippui välillä riisipallon päältä ja se “wasabi”tahna oli väsätty liiallisella vedellä, kun oli niin töhnää.

Salaatti tällanen pakkopulla, edes se marinoitu kaaliraaste ei ollut mitään kummosta ja jos en olisi sopinut itseni kanssa edes yrittäväni keventää, niin tämä olisi kannattanut skipata kokonaan. Soppa ei oikein toiminyt myöskään, ohutta ja kovin heppoisesti maustettua. Tässä kohtaa tosin otin jo kovemmat aseet käyttöön ja tuikkasin mukaan chiliöljyä, joka ei merkittävästi parantanut tilannetta.

Pääruoka noudatteli samaa linjaa, chili ja kumina olivat pääasialliset makuvivahteet jotka nousivat esiin, noin muuten kaikki oli kovin samanoloista. Mapo tofu oli pettymys, löllöä tofua ilman mitään huomattavaa maustamista. Kovassa käytössä ollut chiliöljykään ei tätä pelastanut. Paistettu riisi oli ook, mutta fritit ei. Kana oli mennyt snadisti kuivaksi ja kevätkääryleen kanssa kaipasi jotain kastiketta, että olisi maistunut joltain. Mutta rapeita sentään olivat.

Kyllä tätä nälkäänsä söi ja vei tiehensä sen kiinalaisen safkan tarpeen, mutta on tämä kovin intohimotonta mättösafkaa. Ainakin oli (osoitteeseen nähden) kohtuuhintainen. Lisäpisteitä silti niistä susheista, parempi tämä silti oli kuin Home Taste tai se kamala China.

Sisustus on samanlainen kuin ennenkin, kitschimäisen kimaltavat seinät ja kooltaan epäyhteensopivat tuolit ja pöydät. Mutta siisti ja tällainen “perinteisesti” sisustettu kiinalainen. Palvelu oli nopeaa ja vähän töksähtelevää. Kasvissyöjien ei kannata vaivautua. Lastenkin kanssa menisin vaikka Kampin Itsudemoon tai Empire Plazaan jos tällainen setti kiinnostaa.

Ps. Viikonloppuja!

URL www.facebook.com/Zhonghua-Ravintola-176386692885476
Puhelin 09-2785017
Osoite Mikonkatu 8, Helsinki

Muskan

Eilinen sujui oikein hyvin, kiitos kysymästä. Tämä aamu taasen vähän haastavammin. HSL:n metrotouhut alkavat pikkuhiljaa viemään kaiken luottamuksen heidän toimintaansa. Niin paljon kun se Länsimetro noin paperilla on tehnyt elämästä helpomman, niin lähiaikojen uskomaton tunarointi alkaa liikkua jo Beavis & Butt-Head -tasolla. Kun lopulta pääsin ytimeen asti, niin siinä oli jo ehtinyt jalat kivasti jumiutua aamuhölkän jälkihuuruissa, seisoskellessani satojen muiden myöhästyvien ihmisten kanssa.

Juoksu oli kuitenkin sujunut siinä määrin hyvin, että alkoi olla puolilta päivin jo melkoisen nälkä ja päätin kylmästä säästä huolimatta tehdä vähän uskaliaamman rundin Kallion suuntaan. Alppilan torilta (onks tää edes sen oikea nimi? kartta.hel.fi ei anna mitään virallista nimeä) löytyi vielä yksi rafla, kun näemmä 2nd Taste on lounaansa pistänyt poikki.

A fairly standard Nepalese restaurant with the usual suspects for lunch. The lamb chili had a good heat to it.

Alppiharju has Linnanmäki amusement park, but also some restaurants, such as Going Greek, Cafe Brahe and Weeruska.

Nepalilainen Muskan valikoitui kohteeksi ja tänään viikonpäivän mukaan vaihtuvalla lounaslistalla oli tarjolla: Chana tofu eli kikherneitä ja tofua sipuli-inkivääri-tomaatti-masalakastikkeessa (8,50e), butter chicken (8,70e), lamb chili (9,10e), fish korma eli pangasiusta tomaatti-kerma-currykastikkeessa (8,90e), kombo kahdesta edellisestä (10,50e) sekä päivän erikoinen: paneer tikka eli fritattua tuorejuustoa & sipulia ja paprikaa tomaatti-valkosipuli-inkiväärikastikkeessa (13e).

Kaikkiin annoksiin kuuluu naan-leipä, pieni salaatti ja snadi lasi lassia. Loppuun on kahvia tai nepalilaista teetä. Otin kanan ja lampaan. Tilaus hoidettiin pöydässä ja maksu kassalle.

Alkusalaatin uupuminen jäi vähän hämäämään, mutta ei kauaa, koska annos tuli niin rivakasti. Yhdessä lokerossa oli vähän salaattia, joskin tämä ei ollut ihan mielenkiintoisimmasta päästä, erityisesti tuollaiset aavistuksen kuivanneet ja ronskit porkkanapalaset ei itselle toimi. Raita oli ihan ok, kuten myös riisi. Butter chicken oli tomaattisen täyteläistä, vaikka kana olikin päässyt vähän kuivahtamaan.

Lamb chilin lammasbiitit olivat pieniä kuin mitkä, mutta myös mureita ja hunnutettu miellyttävän tulisella chilisoossilla. Tästä kastikkeesta löytyi makua ja ryhtiä kerrakseen. Täytyi sillä hieman liian pullamaisella naan-leivällä kaivella loputkin tästä herkusta kitusiini. Teetä en jäänyt hörppimään, se on nykyään liian makeaa omaan vakaumukseeni. Eli tällainen aika hyvä ja kohtuuhintainen perusnepalilainen.

Sisustus noudattaa samaa linjaa, tummahkot loossit, vuoritaulu seinällä jne. Mesta on jo hieman ajan patinoima, mutta kyllä tässä ihan mielellään istuskeli ja nautiskeli auringonvalosta sekä lounaasta. Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle on näissä aika jotain, tänään tofua ja kikherneitä.

URL www.ravintolamuskan.com
Puhelin 045-6663039
Osoite Kajaaninkatu 2, Helsinki