Base Camp (Jyväskylä)

Eka päivä Jyväskylässä päättyi häkellyttävän pitkään harhailuun pitkin kaupunkia, kun yritin löytää jotain järjellistä ruokapaikkaa intenssiivisen työsession jälkeen.

Duuni on näillä reissuilla aina seisomispainotteinen ja jalat alkoivat loppupäivästä olla jo melko käytetyn oloiset (kaukaiset muistot täyspakkausmarsseista kummittelivat takaraivossa) ja sitten yhtäkkiä sain valaistumisen! Pakkohan täällä olla jotain tulista thaimaalaista! Sitähän on nykyään kaikki nurkat täynnä.

Ja olihan niitä, Applen Maps löysi kaksi toisiaan melko lähellä sijaitsevaa raflaa. Nälkäkurki kainalossa lähdin painamaan pitkin kauniita kävelykatuja (Jyväskylä on miellyttävä paikka kävelemiseen) kohti Torikeskusta. No eihän se eka ollut illalliselle auki ja jotenkin tuo kauppakeskuskin vaikutti hyvin hiljaiselta mestalta. Kadun toisella puolella oli joku Coco tms, mutta sekin oli sitten ovelasti kiinni ja muutenkin vaikutti hieman epämääräiseltä.

En lannistunut, varsinkaan kun nälkä alkoi olla jo kova. Torikeskuksen kupeessa näytti olevan Base Campin JKL haara ja vaikka ketju on on koestettu, niin nälkä toimi yliajavana määreenä.

A Nepalese restaurant in deep in the heart of Jyväskylä with a very regular menu and decor. How come are these restaurants so alike all over Finland?

Other restaurants I have visited in Jyväskylä are Pöllöwaari and Shalimar.

Sisällä olikin hyvin stanu nepalilainen ravintola vastassa ja minut istutettiin ikkunan viereen, josta aloin vahtimaan Jyväskyläläisiä haukan silmilläni. Menulta löytyi Karahi Bhedo (17,50e) eli tulinen lammas-annos (aina lammasta, jos voi valita), jonka mukana oli raitaa ja dhalia sekä naan-leipää. Tilaus ja maksu hoidettiin pöydässä.

Alkuun pölähti papadam dipin kanssa. Dippi oli ihan jees, snadisti mausteinen tomaattipohjainen systeemi. Papadam oli nähnyt vähän liian paljon uunia ja mennyt aavistuksen kitkeräksi, mutta kastike seivasi jonkun verran.

Pääruoka saapui vikkelään ja oli hajasijoitettu pikku ruukkuihin, mikä jostain syystä huvitti itseäni (varmaan väsymys painoi) ja hyökkäsinkin kamojen kimppuun kovalla tohinalla. Naan-leipä olio tuoreudessaan aivan mahtava ja diggasin siitä kovasti. Sitä oli erityisen mukava dippailla siihen raikkaan maukaaseen raitaan.

Dhal oli kummallisen vetelää ja näin lähes mahdotonta vetää haarukalla, leivälläkään noukkiminen ei oikein onnistunut (on tää joskus raskasta) eikä makukaan ollut mikään ihmeellinen. Itse lammaskastike oli oikein maukasta ja ihan vähän mausteista, oikein sopiva tähän olotilaan. Lähdin pois tyytyväisenä ja tyydytettynä, kuten usein nepalilaisista. Aika tuju hintahan tämä toki on, käytännössä kuitenkin varmaan aika sama setti kuin lounaalla.

Sisustus oli täysin normi nepalilainen, tässä on joku salajuoni kun nämä on läpi Suomen ihan samasta muotista duunattuja. Taustalla saattaa olla jotain robottiporoja (pitkä tarina, kerron ehkä sen joskus, Lappi-patikointireissujen jäänteitä), ken tietää. Ääniraitana soi joku semivilkas nepalilainen musa.

Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä. Kasvissyöjälle on kaikenlaista, kuten näissä nyt on. Lasten kanssa voisi kuvitella käyvänsä, riisiruoat kelpaavat kuten myös nämä hyvät kastikkeet.

URL www.basecampnepal.fi
Puhelin 040-9643464
Osoite Yliopistonkatu 38, Jyväskylä

Bastardo

Ei kyllä tehnyt yhtään mieli lähteä ulos viileään tihkuun tetsailemaan, vaikka kuinka oli kalenterimerkintä Skøgul-raflan lounaasta. Näin ollen vaihtoehtoina oli Kampin Korttelin muutama käymätön paikka, tosin ei jotenkin vieläkään tehnyt mieli käydä tsekkaamassa Date + Kale tarjontaa. Seuraavaksi sadepäiväksi sitten. La Torre on vähän hiinä ja hiinä (kun on jo kaksi tämän “ketjun” raflaa vyön alla), mutta kai sekin tulee vielä tsekattua. Tämä onkin nyt sitten vika merkintä ennen perjantaita, kun tulee pieni matkan tynkä tähän väliin. Katsotaan jaksanko sieltä pistää mitään talteen, todennäköisesti en.

A modern italian restaurant at the top of the Kamppi shopping mall, with pizza, salad and primi piatti for lunch. The pizza I had was pretty good but was slightly oversalted, the view on the other hand is wonderful.

The Kampin Kortteli restaurant area has many interesting lunch choices, such as Bar Cón, Hoku and Sandro.

Täällä on tosiaan käyty jo lasten kanssa pizzalla, mutta kyseessä on siis italialaista safkaa tarjoileva putka Kampin ostoskeskuksen viidennessä kerroksessa. Lounaslistalla, jota ovelasti ei löydy netistä, on näemmä tarjolla pizzaa ja lautasannoksia, tänään löytyi: Pinaatti-sienilasagne (12e), possua rosmariinikastikkeella ja grillatulla ananaksella (12e), paistettua lohta kesäkurpitsa-frittatalla (14e), kesäkurpitsa-feta-yms-salaatti (12e), mozzarella-kana-sienipizza tomaattikastikkeella (12e), feta-oliivi-punasipulipizza pinaatti-kermakastikkeella (12e) sekä tomaatti-mozzarella-äyriäispizza tomaattikastikkeella (14e).

Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa kassalle ja vesi sekä aseet löytyy pöydistä. Itselle tuli äyriäispizza, kun ei jotenkin tehnyt sieniä, salaattia eikä pizza biancoa mieli. Lohi olisi varmaan mennyt, mutta ajattelin että tsekkaan onko pizza yhtä hyvä kuin päivällisellä.

Alkuun tuli snadi focaccian henkinen leipäpala jota tuli natusteltua samalla kun vahtasin Narinkkatorin feissareita ahdistelemassa tihkua pakenevia ihmisiä. Leipä oli ihan jees, kiva että oli jotain näprättävää odotellessa.

Pizza saapui melko nopeasti, aikasin liikkeellä jne. Tämä oli oikein rehevän näköinen setti, pientä tummennusta reunoilla ja sopivan runsaasti äyriäisiä, mutta ei kuitenkaan liian täynnä kamaa. Pohja oli reunoilta herkullisen rapsakka ja hyvällä sitkolla varustettu, mutta keskemmälle edetessä täytteistä vetistynyt.

Tomaattikastike oli ihan hyvä, mutta jännästi tähän oli ripoteltu oikein huolella merisuolaa, joka osittain peitti poksahtelevilla panoksillaan muiden komponenttien makuvivahteita. Äyriäiset olivat hyviä, ei ollenkaan liian merellisiä ja jotenkin noiden lonkeroiden vetely on ihanan kauheaa.

Sitruuna oli ensinäkemältä erikoinen lisä annokseen, toki äyriäisten kanssa hyvin soveltuva, mutta tällä tuli leikattua sitä hitusen liian tiukkaa suolaamista. Kokonaisuutena tämä oli tasokkaista aineksista tehty hyvä lounaspizza, mutta ei mitään sen ihmeellisempää ja jotenkin tähän hintaan olisi toivonut jonkun raikkaan salaatin kaveriksi tai jotain.

Sisustus on käsitelty jo, mutta hyvät näkymät, hauskat yksityiskohdat ja kauttaaltaan siisti ja tarkoitukseensa sopiva. Taustalla soiva moderni italialainen musiikki sopi meininkiin hienosti.

Asiakaspalvelu oli sujuvaa ja ystävällistä, tosin ehkä sitä lounaslistaa voisi sanallisesti avata tulijoille, kun ei ole netissäkään pällisteltävänä. Tuo ulkomaanelävien kielen käyttö listalla selvästi tuntui hieman haastavalta, kun yksikin kaiffari kävi tiskillä kyselemässä, että miksi hänen kanapizzassaan on sieniä.

No siksi että se oli siinä listalla yhtenä ainesosana (tämän takia ei tehnyt itse mieli ottaa tuota), mikä selvästi tuli vähän yllätyksenä asiakkaalle. Kasvissyöjälle oli se sienilasagne (yyh) ja salaatti, lasten kanssa oli ihan kiva käydä ja nytkin tuli lähtiessä yksi isompi lauma mestoille. Pizza yleensä uppoo kaikenikäisille.

URL www.bastardo.fi
Puhelin  050-5685884
Osoite  Urho Kekkosenkatu 1, Helsinki

Nood Ramen

Perjantai ja aivan käsittämätön säätöpäivä (ei voi välillä ymmärtää), joten piti hoitaa pikaiset palaverien yms sessioiden välissä. R. tuli mestoille ja kuumeisesti mietin jotain sopivaa kohdetta, kun vähän aikaa sitten lukijavinkin perusteella listalle napsahtanut Nood Ramen tuli mieleen.

Why join the navy when you can be a pirate kutsui siis jälleen puoleensa ja tällä kertaa ei kyseessä ollut enää se mielenkiintoinen Build Your Own Ramen, vaan valmis lounaskuppi, johon tulee joko Ramen tai Donburi valinnaisilla täytteillä. Kävelimme R:n kanssa mestoille käsi kädessä, kylmiä katuja pitkin. Kylläpä onkin aika tiukka tuuli, mutta ei se haittaa, nythän on perjantai (TGIF)!

The Ramen and Donburi at the “Why join the navy when you can be a pirate” bar located in the underbelly of SEK advertising joint was ok, but I feel they lacked that special something.

For more Ramen, be sure to take a gander at Fat Ramen, Bodo and Momotoko.

Eli itämaista meininkiä edelleenkin, mutta nyt joko ramen (8,50e) tai donburi (6,50e) pohjalle ja sitten täytteitä valitsemaan: Savulohta (3e), possua (2,5e), kimchi (1,5e), kananmuna (1,5e), ituja (1e) sekä “sansho” vegejä (1,5e). Tilaus ja maksu hoidetaan tullessa baaritiskille.

R:lle tuli ramen lohella, kaniksella ja sansho-vegeillä, mulle taas donburi possulla, kimchilla ja sansho-vegeillä. Vesipiste löytyy kassan vierestä, jossa on myös aseet ja mausteet (soija, sambal oelekin kaltainen chilisoossi). Numerolappuna toimii hauskasti Duplo-palikka.

Annokset tulivat kohtuu vikkelään ja oma donburi oli kivan värikäs ilmestys. Kimchi oli aika hyvää, ehkä vähän tulisempaa olisi saanut olla, mutta toisaalta R. diggaili tästä tasosta. Riisi oli myös hyvää ja se kuutioitu possu oli rapsakkaa mutta silti vielä mehukkaan maukasta. Sansho-veget käsittivät isoja sienenpalasia (jäi lautaselle), kevätsipulia, paahdettuja kirsikkatomaatteja sekä ehkä jotain muuta mitä en nyt muista.

Nämä olivat nekin jees, sienien kelpaamattomuus johtui vaan omista henkilökohtaisista ongelmista. Tämä oli sellainen semineutraali, hieman geneerinen “itämaista ruokaa”-annos kohtuullisen hyvillä mauilla. Ei mielestäni kuitenkaan sen 12e arvoinen kokemus.

R:n nuudelisoppa oli hienoinen (14,50e maksava) pettymys, liemi muistutti suolaista lihalientä, tästä puuttui kunnon ramen-liemen syvyys ja täyteläisyys. Mutta oli lämmintä ja täyttävää toki. Nuudelit maistuivat R:lle, mutta mielestäni ne oli menneet vähän yli ja saapuessaan.

Sansho-veget olivat samaa settiä hänelläkin ja edellenkin toimivat, lohi oli ihan laadukasta, mutta jotenkin oli ehkä hieman ristiriidassa sen lihaliemen kanssa. Kananmuna oli keitetty. Vaikka näitä nyt tässä kyllä söi ja oli ihanaa seuraa, niin vähän tämä jäi kyllä nyt puolitiehen toteutuksen osalta.

Aikaisempi tee-se-itse-soppa oli jotenkin paljon viihdyttävämpi ja liemikin oli silloin ainakin omasta mielestä parempi. Ja toki hintakin oli aivan toisella tasolla. Ei tämä siis sinänsä mitenkään huono ollut, mutta ei mitenkään erityisen hyväkään.

Sisustus menee samaa rataa kuin ennenkin, pelkistetty, trendikäs ja sopiva tällaiseen lyhyeeseen oleskeluun. Mielellään tässä istukseli lounastamassa ja juubailemassa R:n kanssa.

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja asiallista. Kasvissyöjälle oli ramen vegeliemellä. Lasten kanssa tulisi varmaan mentyä jonnekin muualle, vaikka toki tilaa löytyy etc.

Ps. Upeaa viikonloppua ja valmistujaisia/koulun päättäjäisiä yms!

URL www.facebook.com/noodramen
Puhelin 040-6543111
Osoite Annankatu 28, Helsinki