Cacik

HUOM! Ravintola on palannut Chillin lipun alle.

Ja taas mennään, tällä kertaa tihkusadetta pakoon, kohti Asematunnelin suojaisia kätköjä. Täältä löytyy nykyään Chillin tilalle sijoittautunut uusi (mutta ilmeisesti jokseenkin samojen tekijöiden) turkkilainen/välimerellinen ravintola, josta saa kebabeja, falafeleja sekä meze-lautasia (9,50e) jne. Itselle valikoitui köfte (eli turkkilaiset lihapullat) bulgurilla (saa myös ranuilla, riisillä tai salaatilla).

Rather nice Middle-Eastern food, if a bit mild in taste. The service was good and the decor better than one would assume from the location.

Other places for meze plates, go to Levant, Lebanese Food and Metro Food.

Lautanen oli mukavan värikäs ilmestys, vähän tabbouleh-salaattia, tzazikia, hummusta ja tomaattikastiketta, jota myös harissaksi menussa kutsuttiin. Ja toki niitä lihapullia, jotka osoittautuivat hyvin valmistetuiksi, hieman pinkiksi jätetyiksi minipihveiksi. Tosin snadisti alimaustetuiksi sellaisiksi, mutta kuitenkin murisevan mehukkaita olivat.

Tahnat olivat valitettavasti myös pliisun oloisia, näihin olisi voinut tykittää paljon enemmän (tai edes jonkun verran) valkosipulia ja chiliä (joka mielestäni uupui kokonaan siitä harissasta), mutta siinä hummuksessa oli sentään selkeästi havaittavissa oleva tahinin maku. Tabbouleh oli raikkaan hyvää ja mainiosti keitetty bulguri oli sopivan kevyt, mutta silti täyttävä lisuke. Selkeästi parempi kokemus tämä oli kuin se Chillin synkkä sessio ja hyvä että löytyy vähän tällaista parempaa pikaruokaa myös Steissin alta.

Sisustuskin on aikaisempaa mietitymmän oloinen ja ravintolan keskellä olevalle palkillekin on keksitty oiva oliivipuunaamiointi. Taustalla hiljalleen soiva turkkilaisen oloinen musiikki sopii tilanteeseen hyvin.

Asiakaspalvelu oli nopeaa ja oikein ystävällistä.

URL www.cacik.fi
Puhelin 09-2782094
Osoite Kaivokatu 8, Helsinki

Simrik

Puksu kutsu ja köröttelin stogella keskipäivän aikaan kohti nepalilaista raflaa, jonka olin bongannut listalle aiemmalla reissulla. Mielessä pyöri epämääräiset muistikuvat Opel Kadetin löystyneen hihnan korjaamisesta jollain huoltiksella täälläpäin, tosin alue oli muuttunut aikamoisesti niistä päivistä. Hyppäsin junasta väärästä päästä asemaa ja pogoilin hetken joidenkin teollisuusrakennusta takapihoilla, kunnes lopulta kaivoin luurin esiin ja pyysin neuvoja navigointiin.

A very good Nepalese restaurant far up in the northern parts of Helsinki.

For more of this cuisine, go to Fulbari, Shubha Kamana or Kantipur.

Joku minut taas ajoi tämän kaukaisen ruokakulttuurin ääreen ja jonottaessani tiskille yritin saada itseni kanssa kompromissiratkaisun tilauksen suhteen. Lopputulemana oli taas kombo (9,90e) kahdesta annoksesta, johon näissä melkein aina tuntuu päätyvän. Tällä kertaa valitsin superturvallisen butter chickenin (8,50e) sekä lampaan currykastikkeella (8,90e). Päällystakki loossiin ja salaattibaarin kimppuun, josta löytyi hämmentävän kokoisia papadam-keksejä sekä mango-lassia, mutta ei sitä herkullista marinoitua sipulia.

Siirtelin keksinpalasilla salaattia haarukkaan samalla kun lueskelin päivän uutisia kännykästä. Lautaselle kasatut kamat eivät juuri sykähdyttäneet, mutta ne pienenpienet papadamit jaksoivat viihdyttää. Pääruokakin tuli jonottelusta huolimatta kohtuullisessa ajassa.

Naan-leipä rasahti lupaavasti, kun mursin siitä nokareen ja noukin raitaa thalilta. Raita oli aavistuksen makea ja miellyttävän raikas ilmavan leivän rapsakalla pinnalla. Tästä tuli heti parempi fiilis hieman harmaanoloiseen maantaihin. Lupaavan alun jälkeen lähdin kaivelemaan haarukalla kastikkeita, ensin lammasta, joka osoittautui upean mureaksi ja mausteisen täyteläisen curryn marinoimaksi.

Lihasta oli onnistuttu hieromaan pois se villainen maku ja jäin vain hieman kaipaamaan pientä tulista sivupotkua. Kana oli sekin onnistuttu pitämään mehukkaana ja tomaattinen huntu lihojen päällä sitoi viereiset riisinjyvät herkulliseksi kokonaisuudeksi. Ensi kosketuksen jälkeen lähdin tyytyväisenä lapioimaan ruokaa, välillä haarukan ja välillä leivänpalasten avulla.

Nurkkaan jätetty linssimuhennos oli ihan kiva, mutta ei pystynyt nousemaan riittävän kiinnostavaksi peluriksi tällä kertaa ja huomioni pysyi timantin kovana muissa komponenteissa. Hyvä – jopa hieman norminepalilaista parempi – ja täyttävä lounas ajoi asiansa ja kiiruhdin pöydästä junaan, juosten ohi värikkäiden muraalien.

URL www.simrik.fi
Puhelin 09-3891287
Osoite Eskolantie 1, Helsinki

Luckiefun’s

Perjantai saapui ja eilinen leiskan vääntäminen iltamyöhään kavereiden hienossa kämpässä kutitteli vielä takaraivoani samalla kun yritin päättää, että käynkö tänäänkään lounaalla. Liikaa asioita mielessä ja hektiset päivät ovat vieneet ruokahalun, viimeksi maanantaina kävin äidin kanssa lounaalla Trattoria Correttossa (oli oikein hyvä edelleen), mutta muuten tullut syötyä vasta kotona. Tänään kuitenkin palasin vanhan harrastuksen pariin samalla kun eiliset keskustelut velloivat päässäni ja teinkin kaiken tämän keskellä äkkiväärän päätöksen rampata Kaivokäytävän Luckifun’s-ravintolaan.

A good enough sushi buffet right smack dab in the middle of Helsinki.

Other sushi buffet’s in the city are Fuku, Konnichiwa and Sushi’N’Roll.

Mesta tarjoaa suomalaisittan väännettyä kaakkoisaasialaista buffaa (10e) sopalla (lohi tom yum ja miso), salaatilla, limppareilla sekä joillakin itämaishenkisillä lämpimillä safkoilla (ei jaksanut kokeilla, tulivatkin vähän liian myöhään buffaan tarjolle, paistettuja kasviksia tms näytti olevan) sekä tähän päälle (+2,90e) sushibuffan, mikä lieneekin se pääartikkeli. Kyseisen ketjun pisteitähän näyttää olevan jo melko paljon.

Koppasin vielä Facebookista maininnan “Suomen ensimmäinen MSC-sertifioitua tonnikala nigiriä tarjoava sushibuffet-ravintola!”, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, Tokyo55 on tarjonnut maguroa (en tiedä, onko sertifioitu) jo pitkään ja vieläpä lounasbuffassa (toki sitä on rajoitettu määrä, mutta kuitenkin) ja koska olen inttärwäb/YX-sukupolvea, niin en tietenkään lukenut otsikkoa pidemmälle, koska kommenteissa oli tarkennus: “vain ilta- ja viikonloppubuffetissa”. So där.

Vedin koko setin susheilla, kun ne sopat eivät jotenkin houkutelleet. Ekalle lautaselle tuli kipattua läjä lohinigireitä, niin tulella kuin ilmankin. Kala oli tuoreen makuista ja hyvää, riisi so-so, maustaminen oli kohtuullista, mutta johtuen varmaankin buffan pakottamasta massatuotannosta keittiössä, tämä oli sellaista prässätyn oloista, eikä tekstuuri ollut yhtä houkutteleva kuin joissain muissa paikoissa.

Sushibuffana ehkä piirun verran keskivertoa paremmalla puolella, mutta ei pärjää mitenkään lautaspaikoille, eikä myöskään esim. Fukun tasokkaalle setille. Fritatut meiningit olivat ihan kivoja, toivat vähän rapsakkuutta peliin ja olihan tässä sopivan laaja valikoima niitä susheja mitä olisi odottanutkin sekä joitain mitä en tunnistanut.

Tokalla kierroksella pysähdyin hetkeksi tuijottamaan buffapöydän roiskeläppään liimattua tekstiä “älä jätä riisiä syömättä”, ilmeisesti kokit tekevät riisin “rakkaudella” ja lapussa uhkailtiin lisämaksulla syömättömästä riisistä.

Sekavat ajatukset johdattelivat minua takaisin pöytääni ja kun mutustelin santsikierroksen saatavia, niin päässäni pyöri näyt hylätyistä riisikeoista lautasella ja toisaalta ne saksalaiset turistit jotka sujauttelevat aamiaisbuffeteista safkoja laukkuihinsa myöhempää ruokailua varten. Rupesin kehittelemään skenaariota, missä saavun ravintolaan Ikean kassi mukananani, johon piilottelen sushien riisipaakkuja kuin käänteinen myymälävaras.

Pyyhkäisen kummalliset ajatukset mielestäni kun astun ravintolasta ulos käytävällä etenevän ihmisparven joukkoon. Kaivan luurin taskusta ja nappaan vielä kuvan ravintolan logosta. Oli hyvä välillä syödäkin. Voisi kokeilla ensi viikolla uudestaan.

URL www.luckiefun.com
Puhelin 045-2184480
Osoite Kaivokatu 10, Helsinki