Month: March 2018

La Carretera

Tsitsing! R. tuli Stadiin ja päätti, että voitaisiin mennä siihen “Kampin mestaan”, joten korjataan vahinko ja laitetaan rasti ruutuun taas yhden kohdalle listalla. Eilisen synkän lounaskokemuksen jälkeen mikä tahansa tuntui ihan passelilta vaihtoehdolta, vaikka olisikin vastassa joku rnd linjastohenkinen viritys. Kelikin oli mitä mainioin ja olin aamulla vielä uskaltautunut muutamaa niistä voimistelusalin helvetinkoneista, enkä tippunut yhdestäkään, minkä voin tallettaa tänne henkilökohtaiseksi voitoksi.

Mutta jotta tästä nyt ei tulisi ihan puhdas fitness-blogi, niin todetaan samaan hengenvetoon, että illan ruutukielto oli auttanut ja nukuin jälleen läpi koko yön vaikka yritinkin häikäistä itseni ja R:n Pocket Shopista ostetulla lukulampulla. Eilisen parturireissun takia en ottanut Hintsan kirjaa mukaan, kun olin pojan kanssa liikenteessä ja näin ollen piti kaivaa sängyn viereisestä arkistosta toinen kirja minkä olin aloittanut joskus vuosia sitten: Joseph Cambellin “The Hero with a Thousand Faces“. Mehän olemme kaikki oman elämämme sankareita, mutta on hyvä tunnistaa se sielun maisema missä tarinaa kehräämme sekä siihen liittyvät metafyysiset rakenteet ja lainalaisuudet.

Muistan hyvin sen voimakkaan tunteen tästä oman elämän sankaruudesta, kun katsoin Finlandia-hiihtoon (en hiihtänyt itse, olin vain kyysäämässä herroja T ja K, sekä hajottamassa autoja, että speksaamassa yhtä kansainvälistä portaalia) lähtijöitä ja mietin pienessä mielessäni niitä tarinoita mitkä laduille lähtivät rehaamaan. Jokainen meistä on laulun arvoinen. Mun laulu on My Name Is Mud, mikä sun on?

A Spanish buffet with bread-heavy tapas for starters and a pretty good collection of warm dishes.

The area has quite a few restaurants, such as Lumière, Kampin Pippuri and Konnichiwa.

Eli espanjalainen buffet (10,40e koko setti / 5,20e tapas + keitto), joka tänään tarkoitti: Tapaksia, kasviskeitto, paella (vege- ja äyriäisversiot), bunuelos, coca de requena, salaattibaari (jäävuorisalaatti-kaali, marinoituja oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, pikkelöityä punasipulia, viinirypäleitä, majoneesia sekä paprikaa), uunikasviksia sekä loppuun kahvia/teetä, omenapiirakkaa, vaniljakastiketta ja creme catalana. Otettiin koko setti molemmille. Aseet yms löytyy linjastolta ja vedet “oven” suusta. Maksu hoidetaan tiskille tullessa.

Alkuun piti ottaa vähän sitä niitä tapaksia, jotka olivat melko reilujen patonkiviipaleiden päälle duunattuja juttuja. Leipää oli niin isot palat, että meinasi jäädä syömättä, ellei R:n lautaselta olisi löytynyt majoneesia, mikä toimi oivana kyytipoikana kuivalle patongille. Mutta leipä oli tuoretta, ei kylmää+vettynyttä, kuten eilen. Ja päällysteet olivat ihan ok. Keitto oli vähän ohutta koostumukseltaan, jota paikkaili pieni mausteisuus.

Salaattibaarin komponentit olivat vähän tuollaisia purkkikaman oloisia, tosin se pikkelöity punasipuli pelasti kokonaisuuden. Espanjalainen pitsa oli hieman liian erikoista murentuvalla pohjallaan minulle, eikä se kummallinen – sisältä vähän liian vetinen – munkki myöskään puhutellut. Näistä huolimatta ihan ok aloitus.

Pääruokana ollutta paellaa täytyi tietysti maistaa, otin vegeä ja äyriäistä molempia lautaselle. Diggailin enemmän siitä mereneläviä sisältävästä, tämä oli aika hyvä, ainakin näin buffasysteemiksi.

Riisi oli sopivan kypsyistä ja melko hyvin maustettua, äyriäiset eivät maistuneet kalalle ja kun tähän heitti sitä majoneesia (joka olisi voinut mielestäni sisältää valkosipulia, mutta ehkä se on lounaaksi ongelmallista?) kylkeen, niin homma toimi oikein mainiosti. Vegeversiokaan ei ollut mitenkään hassumpaa ja selkeästi oman makuista.

Loppuun oli sitä katalaa kermaa ja rouskuvaa sokeria. Ihan jees, reilun makea, mikä oli varmaan tarkoituskin. Omenapiirakkakin maistui itselle, varsinkin sen kahvin ja vaniljakastikkeen kera. Hyvä lopetus ja ihan ok buffa, tällanen kotiruokamainen, mutta espanjalaisella twistillä. Ja siis todella paljon parempi setti kuin se eilinen lounas, joka sisälsi kuitenkin about samat palikat, mutta melkein neljä kertaa kalliimmalla hinnalla.

Sisustus on jotenkin out-of-place näiden muiden ravintoloiden rinnalla rimpulatuoliensa ja persoonallisien tilajakajana toimivien ratkaisuidensa kanssa. Toisaalta tässä on jotain sympaattista ja sellaista kotikutoista, mikä lämmittää mieltä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä, mutta jotenkin jännittyneen oloista. Tai ehkä mä vaan kuvittelin.

Ps. Leposyke on asettunut lukuun 44, tosin dippasi viime viikolla 42:ssa asti. Kai toi on ihan normaalia, ihan hyvältä tässä tuntuu.

URL www.lacarretera.fi
Puhelin n/a
Osoite Frederikinkatu 46, Helsinki

Parilla Española

Haa! Sain nukuttua melkein seitsemän tuntia, kun noudatin kirjan neuvoa (jota toki toistetaan muuallakin), että ei ruutua enää sängyssä. Tietty vähän saattaa vaikuttaa myös se, että edellinen yö oli sallinut vain nelisen tuntia ja vedin vielä normaalia tuhdimman iltapalan. Mutta nukuinpa silti mahtavan paljon ja sen huomasi mattoa kuluttaessani, nyt meni 5,3 kilsaa puolessa tunnissa vaikka ottikin semi-iisisti.

Vähän tossa lukiessa on kyllä vahvistunut se fiilis, että pitäisi jotain lihakuntojuttuja yrittää duunaa hölkkäämisen tueksi. Mutta silloin kun ekoja kertoja kokeilin juoksumattoa, niin tipuin siitä ja oletus on, että ne muutkin salilaitteet ovat yhtä monimutkaisia. Eihän niitä uskalla kokeilla.

Erityisen mielenkiintoista on ollut lukea ajatuksia hyvinvoinnista ja siitä, miten paljon tekstissä painotetaan itsetuntemusta, omien arvojen ymmärrystä ja hyväksyntää sekä näiden asioiden mukaan suunnitelmallista elämistä hyvinvoinnin perustana. Itse tullut tehtyä mindmappeja varhaisaikuisuudesta lähtien nykytilan kartoittamiseksi sekä suunnitelmien tekemiseksi. Mutta se mikä on aiemmin puuttunut on ollut tarkempi tavoitteen asetanta ja sitä tukevat mittarit. Toimin selvästi paremmin valvonnan alaisena, vaikka sitten suoritankin valvonnan itse robottien suosiollisella avustuksella.

Se mikä yhtälöstä puuttuu vielä on tapa tehdä henkisestä kehityksestä yhtälailla mitattava prosessi. Ehkä Things voisi auttaa tässä, MindNodea en selvästikään seuraa riittävän systemaattisesti, vaikka onkin hyvä väline kokonaisuuksien hahmottamiseen ja yleisemmän tason hallintaan. Pelkkä satunnainen sekoilu ei vielä kunnolla eteenpäin.

Tai kuten herra T kerran sanoi 2000-luvun IT-buumin nousun, uhon ja tuhon keskellä: “Toivo ei ole strategia” (mistä tulee mieleen R:n ihanan kauhea stragedia-sanaväännös, joka kuvaa hyvin joidenkin yritysten liiketoimintasuunnitelmia). Tarvitaan järjestelmällistä otetta oppimiseen, mikä tuli hyvin esille myös Druckerin esityksistä. Kuitenkin opintosuunnitelma ja kokeet täytyy laatia ja tarkistaa itse.

One of the oldest restaurants in Helsinki, but not one of the best, this Spanish restaurant had a paella that left a lot to be desired.

Other Spanish restaurants in Helsinki are Copas y Tapas, Ban Cón and Tapas BarCelona.

Mutta se ruoka! Melkein vein R:n La Carreteraan lounaalle, kun molemmat tykätään espanjalaisesta safkasta, mutta kun lueskelin muutaman jutun (ravintolan itse jättämä viiden tähden arvostelu ei jotenkin herätä luottamusta) aiheesta, niin päätinkin jättää tuon vielä notkumaan listalle. Onneksi priorisoidulta listalta löytyi vielä tämä ikiaikainen ravintola, jossa olen tsiljardi vuotta sitten viettänyt mm. herra P:n (ex herra Å) polttareita.

Kyseessä on 1973 lähtien samassa paikassa vaikuttanut rafla, josta saa iberialaisia erikoisuuksia. Lounaalle ei sinänsä ole eri listaa, vaan täältä löytyy niin pihvejä (24e – 32e) kuin myös paellaa (52e – 54e kahdelle). Otettiin Paella Valencia (52e) ja alkuun tapas-lautanen (25e kahdelle), kun paellan valmistuksessa ymmärrettävästi kesti hetken.

Tapakset tulivat nopsaan puulautasellaan ja sisälsivät pari leipää, joissa toisessa oli paprika-chili-salsaa ja toisessa tonnikalatöhnää. Salsa oli pirtsakka, mutta leipä vettynyt ja kylmä. Tunatöhkä ei juuri jääkaappikylmänä maistunut millekään, kuten ei myöskään jonnin aikaa sitten valmistettu peruna-munakas. Rullatut ja aavistuksen kuivat kinkku-juustomeiningit sekä manchegoviipaleet jättivät nekin kylminä turhat nyanssit lautaselle. Pikkelöity punasipuli, kalamata oliivit ja paistetut nakit menettelivät. Ei mikään vahvin startti lounaalle.

Pääruoka saapui hetken odottelun jälkeen ja oli komian kokoinen setti valurautapannullaan. Mutta voi sentään mikä hässäkkä siihen pannulle oli onnistuttu väsäilemään. Protskut olivat menneet reilusti yli, kana ja possu olivat kuivia ja alimaustettuja käkkänöitä, katkaravut purkkamaisia. Simpukat ja snadisti kumimaiset mustekalan renkaat riisin seassa vielä menivät, mutta yksi kuoressa ollut simpukka olisi pitänyt päästää jo jonkun aikaa sitten eläkkeelle ja toinen maistui vähän “off”.

Riisi oli ook, joskaan tätä ei ollut juurikaan maustettu, joten päästiin ripottelemaan pippurisirottimeen aseteltua pöytäsuolaa megeen. Annokseen eksynyt hius ei jeesannut tunnelmaa. Luulenpa, että se buffa olisi ollut varmempi kuti, mutta kuka näistä tietää (minä, nyt ainakin). Se mikä tässä ehkä eniten herkistää on tosiasia, että melkein samaan hintaan syö ainutlaatuisen ihanassa Copas y Tapas -ravintolassa. Vähän tässä tuli se surullinen Messenius-käynti mieleen.

Sisustus oli meinaan siinä määrin perinteinen myöskin. Tavallaanhan tämä on toki ihan mielenkiintoisesti duunattu, tuollaisia “kalkkikivestä” kaiverrettuja loosseja ja nahkapäällysteisiä (oikein mukavia) sohvia. Mutta vaikka perinteet velvoittaisikin ja kaikkee, niin ehkä sitä voisi osan niistä reikäiseksi kuluneista pöytäliinoista päivittää tähän päivään?

Muutenkin meno oli ajan patinoimaa, mutta ei pelkästään hyvällä tavalla. Tässä saa toki kosketuksen siihen wanhan ajan ravintolamenoon, mutta haluaako sitä sellaisia kosketuksia? Onko ne nykyään epäsopivia? Tarjoilu pelasi ja asiakaspalvelu oli korrektin kohteliasta.

Ps. Tämä oli #829 ja priorisoidulla listalla on jäljellä yhdeksän raflaa. Vähiin käy, ennenkuin loppuu jne.

URL www.parrillaespanola.fi
Puhelin  09-603305
Osoite  Eerikinkatu 4, Helsinki

Cafe Damascus

Aurinko paistaa ja
lunta sattaa,
taitaa tulla kevät.

Lounasta metskaan ja
katua tallaan,
taitaa olla nälkä.

Kevät tulee näköjään tänä vuonna lumisateena, joten juhlistaakseni tulevaa Suomen suvea, päätin hakeutua johonkin lämpimistä tuulista muistuttavaan lounaspaikkaan. Armottoman kommentoijan vinkin perusteella tähän rooliin valikoitui Cafe Damascus. Tallustellessani sinne Rokkimäkkärin sporapysäkiltä lueskelin samalla Hintsan “Voittamisen anatomia“-kirjaa, kun nyt lopulta sain taas kipinän lukea muutakin kuin ammattikirjallisuutta ja lehtiä.

Toki niitäkin pitää edelleen kuluttaa, mutta ehkä sitä on hyvä laajentaa repertuaaria. Pratchettin Snuff-kirjakin on yrittänyt syyllistää useamman vuoden sängyn vieressä. Ehkä aloitan sen, kunhan saan tämän plärättyä läpi.

A small Syrian restaurant with subdued flavors.

For more Mid-Eastern food, check out Levant, Mediterraneo and Na’am.

Syyrialaista meininkiä tarjolla tässä pienessä ravintolassa ja lounaan muoto saavutetaan seuraavilla antimilla: Mixed plate eli salaattia, afrikkalaista leipää, hummus, mutabal ja shawarma/vegesysteemi (12e); päivän annos eli riisiä papu-tarator-jogurttikastikkeella (10e) sekä leipiä (6e) jne. Otin sen mixed platen. Lounaaseen kuuluu kahvi/tee. Tilaus ja maksu hoidettiin tiskille tullessa, vedet ja rensselit löytyy pöydistä.

Lämmittelin alkuun kohmeisia käpäliäni kuumalla kardemumma-teellä ja siemailin sivuun vähän mintulla maustettua vettä. Tee oli tervetullut, kun olin taas syöttänyt vakoilijaani kävelemällä vähän koukeroisempaa reittiä lounaalle.

Ja hyvä, että oli se teekuppi lämmittämässä, jouduin meinaan venaamaan sitä pääruokaa puolisen tuntia (ya rly). Samalla kun kaikki muut raflassa saivat omat ruokansa. Syykin selvisi, kun sain eteeni päivän annoksen sen mixed platen sijasta.

Annos ei näyttänyt mielestäni yhtään kuvauksen kaltaiselta joten kävin pyytämässä oikean (kuva pitää tietty aina ottaa) ja se tulikin sitten vähän myöhemmin. Tätä pahoiteltiin asiaan kuuluvasti, virheitä sattuu jne, mutta tässä rikottiin sitä oleellisinta sääntöä: “Älä tuhlaa aikaani.”

Mixed plate with mixed feelings. En tiedä oliko odottelu sitten muuttanut Sinuhen kaltaisesti kaiken tuhkaksi suussani, mutta ei tässä annoksessa oikein siihen lähi-idän makumaailmaan päässyt kiinni. Mutabal/baba ganoush oli hyvin kostean oloista tahnaa, josta erottui lähinnä kumina. Onneksi oli niitä granaatinomenan siemeniä, muuten tämä oli vähän tälleen pilttimäistä, niin tekstuurin kuin varovaisen makunsa puolesta. Hummuksesta en löytänyt sitä perinteistä jalkahikimäisyyttä (hyvä vai huono, you decide), tämäkin oli pliisun oloista.

Salaatti oli saanut kevyen sitruunaisen kastikkeen, mutta ei sen suuremmin säväyttänyt. Kaipasin kai sitä punasipulin puraisua tai jotain. Mutta se shawarma oli suurin pettymys. Tämä saattaa olla syyrialainen tapa valmistaa annos ja en vaan osaa arvostaa, mutta odotin sitä kunnon paistopintaa saanutta siipaloitua lihaa ja savuisen mausteista meininkiä. Lautaselta löytyi alimaustettu, patamainen viritelmä ylikypsän pehmeää lihaa paprikoilla, maustamatonta jogurttia ja yksinäinen cornichon, joka jöpötti keskellä kekoa.

Kyllä tätä söi ja ainakaan ei ollut ylisuolattua, mutta kun vertaa esim. Na’amin, Turkkilaisen Ravintolan, Newrozin, Tikken tai muun tätä kategoriaa (joo, yleistän karkeasti isoja alueita yhdeksi möykyksi, mutta jos se yllättää sinut, niin tervetuloa päiväkirjani pariin) edustavan raflan tarjontaan, niin ei tämä kyllä samalla levelillä pelaa.

Sisustus on söpö ja kivan kotoisan oloinen, samalla ollen turvallisen eksoottinen asiaan kuuluvine tilpehööreineen. Seinillä oli jännää taidetta näytillä. Asiakaspalvelu oli ystävällistä, mutta hapuilevaa. Kasvissyöjälle on kaikenlaista, mutta jos tämän henkinen kiinnostaa, niin suosittelen mieluummin testaamaan Levantin.

Ps. Fennia-kortteliin on tulossa/tullut Say Cheese -ravintola. Mutta alustavasti ei ehkä ole lounasta (buu), tosin tilanteet voi muuttua. Kukapa ei haluaisi vetää lounaaksi juustolautasta tai Mac’n’cheese-bursaa?

URL www.damascushelsinki.org
Puhelin 040-2560057
Osoite Savilankatu 1, Helsinki